Kirjeenvaihto Kolyvanin ja kotimaan välillä oli hyvin vilkasta.
Kirjeitä tuli ja meni alinomaa, sukulaisille, ystäville ja tuttaville.
Enimmät kirjeet kulkivat sotasensuurin tarkastavien käsien lävitse ja
muutamat niistä jäivät sille tielleen. Niin kävi myös erään kirjeen,
jonka Svinhufvud oli kirjoittanut pankinjohtaja Emil Schybergsonille.
Siinä arvosteltiin olevia oloja ja Venäjän hallitusta ankarassa
äänilajissa, ja sensuuri päätti pidättää sen itselleen, vieläpä
antoi laatia siitä memorandumin korkeammille viranomaisille. Kirje
oli päivätty Kolyvanissa 2.7.1916, ja siitä valmisti memorandumin
sotasensuurin virkailija, alikapteeni Berg, joka salaisessa kirjeessä
17.7.1916 lähetti sen edelleen ylemmille viranomaisille. Mainittu
memorandumi, josta myös käy ilmi kirjeen poliittinen pääsisällys, on
kokonaisuudessaan seuraava:
— Kirjeensä alussa tekijä koskettelee tunnettuja tapahtumia keväällä
Hypoteekkiyhdistyksessä sekä entisen kapteeni Lessin, mainitun
yhdistyksen kamreerin, itsemurhaa. Senjälkeen hän käsittelee
mielenkiintoisesti valtiopäivävaalien tuloksia sekä lausuu monien
suomalaisten tavoittelevan vain pääsyä »edustajaksi», minkä johdosta
hänen mielipiteensä mukaan erityisten lakien uudetkaan esitykset eivät
voi valtiopäivillä tulla ratkaistuiksi hyväksyttävään suuntaan, koska
eduskunnan kokoonpano on n.s. »jokapäiväisellä, yksinkertaisella
tasolla». Tekijän mielipide »Suomen osaanotosta sotamenoihin» on »aivan
kielteinen», vaikka Hbl:n ja Hels. San:ain artikkelien sisällyksen
mukaan hän toteaa käsityksen Suomessa aivan päinvastaiseksi. Mutta
muodollisesti tämä on vain näennäinen, ulkonainen, eikä todellinen
kanta. Koko tämän »erikoisen kysymyksen» arvosteleminen on mahdoton,
kiitos »sensuurin».
Edelleen tekijä lausuu, että vaikka sota yhä lyö leimansa kaikkeen,
täytyy toiveen rauhasta olla kaikkialla suuri:
»Kallistuminen alkaa tuntua Siperiassakin, ja elintarvekysymys saa yhä
uhkaavamman luonteen. Jos meidän maamme jää riippuvaksi venäläisestä
keskusvallasta varsinkin leivän tuonnin suhteen, niin tokkopahan ne
meille sitä antavat. Jos meidän lisäksi on ne suoritettava Suomen
markoissa kurssiin 2:66, eikä ruplissa, niin minä pidän tätä mitä
suurimpana hävyttömyytenä. On mahdotonta tietää, mitkä inhoittavat
tarkoitusperät ovat keksineet sellaisen mieliä kuohuttavan ehdotuksen!
Arvelen, että virkamiehet silloin voivat elää jotakuinkin hyvin.
Mahdollisesti korkeimmissa piireissä nyt tahdotaan palkita meitä, koska
me tähän saakka olemme päässeet jotenkin vähällä sotakysymyksistä.
Kuten näet ei edes täällä Siperiassa ole oppinut saamaan kovin korkeita
käsityksiä pyhästä Venäjästä! Mutta kaikesta huolimatta olen minä
näissä asioissa optimisti. Ei niin, että minä uskoisin rauhan tuovan
meille jotakin etua, vaan pikemmin päinvastoin. Nykyinen hallitustapa
on juuriaan myöten mätä ja usko sen jatkuvaisuuteen suuresti
heikentynyt. Senvuoksi me voimmekin kasvavalla energialla ryhtyä työhön
oman maamme hyväksi.»
* * * * *
Memorandumin tekijä on siis, kuten edellisestä voi havaita, rajoittunut
pääasiallisesti vain siteeraamaan Svinhufvudin omia sanoja uskoen
nähtävästi siten antavansa viranomaisille kaikkein vaikuttavimman kuvan
kirjeen »häikäilemättömästä» sisällyksestä.
Millaisia ajatuksia mainittu kirje on herättänyt viranomaisissa, on
epätietoista, mutta varmaa on, että se on antanut kenraalikuvernööri
Seynille uusia erinomaisia aseita Svinhufvudia vastaan hänen
koettaessaan estää maanmiehemme palauttamista takaisin kotimaahan.
Sensijaan ei kirje sinänsä aiheuttanut Svinhufvudille mitään näkyviä
ikävyyksiä.
Jotensakin täsmälleen vuotta myöhemmin edellämainitun memorandumin
päiväystä toteutuikin Svinhufvudin ennustus »mädän hallituksen»
jatkuvaisuuden päättymisestä sen sortuessa maaliskuun vallankumouksen
aaltoihin.
* * * * *
Kirjeestään Schybergsonille Svinhufvud kertoo vain muutaman sanan:
— Kerran kirjoitin Schybergsonille pitemmän kirjeen, mutta se ei tullut
perille, vaan joutui santarmiarkistoon. Siinä olinkin tavallista
ankarammin arvostellut Venäjän hallitusta.