Svinhufvudin lähimpään seurapiiriin Kolyvanissa kuuluivat saksalaisten
karkoitettujen joukossa olevat säätyläisperheet. Heistä ja heidän
kanssaan tekemistään retkeilyistä Svinhufvud kertoo:
— Kolyvanissa oli saksalaisten karkoitettujen joukossa useampia
säätyläisiä. Niinpä oli siellä insinööri Max von Beauvais rouvineen,
mukanaan 12-vuotias poika Karl ja 3-vuotias tyttö Johanna, samoin
tehtaanjohtaja Josef Franz Hoffmann, joka aikaisemmin oli palvellut
jossakin öljytehtaassa ja jolla oli mukana rouvansa Wanda ja 11-vuotias
tyttärensä Lilli. Sitten oli insinööri Ullrich ja konttoripäällikkö
Fuchs, jotka olivat poikamiehiä. Vielä oli »vanha» Schmidt ja
Mangelsdorff, jotka myös olivat liiketoimissa, sekä tilanomistaja
Dietrich.
Pikenttimme Karl Friedrich Hoffmann, joka oli ammatiltaan värjäri,
oli kotoisin Sachsenista, mutta oli sodan alussa työssä Lodzissa,
josta hänet karkoitettiin Siperiaan. Hän joutui ensin Hörschelmannin
tuttavuuteen, joka häntä auttoi, ja lopulta otettiin hänet
yhteiseen talouteemme rouva Hörschelmannin apulaiseksi. Venäläisiä
palvelijattaria ei voinut ottaa, sillä ne varastivat paljon. Hoffmann
ei tosin keittänyt, mutta hoiti kaikki muut asiat, pesi astiat ja
kuurasi ja lakaisi lattiat ja oli siis pikenttinä sanan varsinaisessa
merkityksessä.
Insinööri Beauvais'lla ja johtaja Hoffmannilla ja heidän perheillään
oli molemmilla oma yksityinen asuntonsa samoinkuin insinööri
Ullrichilla ja konttoripäällikkö Fuchsilla. Siellä olikin huoneita
paljon saatavina, kun talot olivat kaksikerroksisia ja talonomistajat
perheineen asuivat alakerrassa.
Näiden saksalaisten kanssa oltiin paljon yhdessä, tehtiinpä usein
yhteisiä retkiäkin. Kolyvanin lähellä olevasta kylästä, Malij
Ajoshista, saatiin silloin tällöin venhe, joka kantoi hyvin
toistakymmentä henkeä. Tällä venheellä, joka oli koverrettu yhdestä
puusta, retkeiltiin poikki Obin lietemaiden monien jokihaarojen.
Niitähän oli seitsemän kilometrin leveydeltä Obin ja Tshaussin
välillä, kaikenlaisia järven- ja kanavantapaisia, joita pitkin pääsi
koukeroimaan minne hyvänsä. Maata pitkin ei päässyt pitkälle, sillä
jalkaisin kulkien oli aina vesi vastassa. Usein siellä soudeltiin,
katseltiin maailmaa ja välillä noustiin maihin ja keitettiin teet.
Tavallisesti olivat mukana Hörschelmannit, Beauvais't ja Hoffmannit,
aina noin toistakymmentä henkeä. Pari, kolme souti vuoron perään, ja
toiset istuivat.
Tämmöiset retket olivat sangen hauskoja, ja tiheään niitä tehtiinkin.
Kun illan suussa tultiin kotirantaan, niin oli päivä vielä ylhäällä,
mutta puolen tunnin kuluttua oli aivan pimeä. Suomessa oli tottunut
pitkään, kuulakkaan ja kauan kestävään hämärään, mutta Siperiassa tuli
pimeä sangen yllättäen. Juhannuksen aikanakin oli siellä kello 10:stä
illalla 2:een aamulla pimeä.
Sittemmin vuokrasimme oman venheenkin, joka oli yhdestä puusta tehty
pieni 2—3 hengen venhe. Laitoimme siihen hangat ja airot, ja niin
soudeltiin.
Varsinkin käytin minä Karl Friedrich Hoffmannin kanssa sitä ahkerasti.
Ukko Hörschelmannista ei paljoa ollut sen käyttäjäksi, sillä hän istui,
etenkin kuumaan aikaan, mieluimmin kotona. Hoffmannin kanssa vesillä
oltaessa soudettiin vuorotellen, ja Hoffmann tottui vähitellen vesillä
liikkumaan, vaikka se alussa oli hänelle vaikeata. Monesti kesti
matkamme koko päivän, ja silloin soudeltiin Obin poikkikin ylös ja alas.
Tshaussin suulla, Skalan kylässä, käytiin usein. Se oli hauska paikka,
ja siellä yövyttiinkin pari kertaa erään talollisen Nasonovin talossa.
Nasonov oli jonkin verran nähnyt maailmaa, sillä hän oli palvellut
asevelvollisuutensa meriväessä Kronstadtissa. Venäläiset nimittäin
ottivat meriväkeen miehiä suurten jokien varsilta, ja niin oli
Nasonovkin joutunut sinne.
Kolyvanin ja Skalan välillä oli vielä Tshaussin kylä, mutta se oli
likainen, ja sinne poikettiin harvoin.
Pari kertaa kävimme eräällä vähäisellä tärpättitehtaalla, joka oli
25 virstan päässä Obin rannalla. Sen omisti Rumantshuk niminen mies,
jonka vaimo oli puolalainen. Tehdas oli Obin itärannalla, jonka korkeat
ja paksut mäntypuut tarjosivat sille sopivaa raakatavaraa. Tehdas
oli yksinkertainen, ja työvoimana oli saksalaisia, mutta tärpättiä
siitä saatiin, pantiin pulloihin ja lähetettiin Novonikolajevskiin
myytäväksi. Siellä kävin ensi kerran talvella Dietrichin kanssa ja
sitten kesällä Hörschelmannien kanssa. Molemmilla kerroilla oltiin myös
metsällä. Rumantshuk kävi vastavierailullakin meillä.
Kerran käytiin Obia alaspäin Potshtan kylässä erään Viks nimisen
virolaisen luona, jonka kanssa Hörschelmann puhui vironkieltä. Viksin
vaimo oli käynyt karjakkokoulun jossakin Venäjän puolella ja sitten
laittanut pienen meijeritalouden kylään. Matkan varrella Potshtaan
oli eräs tataarikylä, Ora, joka näkyi Kolyvaniinkin. Kun tultiin
sinne, seisoi siellä tataarien lapsia meitä katsomassa. Joukossa
oli myös muuan poikanen, jolla ei ollut yllään mitään muuta kuin
vanha silinterihattu. Hän katsoa töllisteli meitä niin tarkkaan,
että kaatui lopulta nokkoskasaan, josta nousi tietysti hyvin äkkiä
ylös. Orassa oli muuten muhamettilainen moskeija, mutta sinne emme
joutaneet poikkeamaan. Kylässä olevat tataarit olivat jäännöksiä
seudun alkuasukkaista, vaikka niitä ei paljon Kolyvanissa nähty.
Tataarilaisten erikoisalana oli venheitten kovertaminen yhdestä puusta.
Kun oltiin stepillä huvimatkoilla tai muuten metsällä, majoituttiin
usein »isbushkiin», jotka olivat pieniä matalia tupia. Niissä oli
multalattia ja pikkuinen lava, jotta sai maata, sekä rautainen kamiina,
että voi keittää ja lämmittää. Venäläisillä olivat nimittäin pellot
kaukana kylistä stepillä, minkä takia he asuivat keväisin kyntäessään
ja kesäisin viljaa korjatessaan näissä maatuvissa. Niitä sai
väliaikoina käyttää hyväkseen kuka vain tahtoi.
Vuosien 1916 ja 1917 vaihteessa käytiin Fuchsin ja Ullrichin kanssa
eräässä kylässäkö virstaa Kolyvanista sisämaahan. Kun tultiin perille,
oli jotakuinkin pimeä. Mentiin sisälle erääseen taloon, johon oli
majoitettu 5 itävaltalaista sotavankia. Heidän takiaanhan sinne
oikeastaan mentiinkin, ja heidän kanssaan siellä sitten juteltiin.
He olivat verraten tyytyväisiä oloonsa, sillä olihan kylässä aina
parempi kuin vankileirissä. Heistä oli yksi upseeri, vaikka olikin
salaa tekeytynyt sotilaaksi, jotta välttäisi vankileirin. He kertoivat
omista oloistaan ja seikkailuistaan jotenkin vapaasti, ja me kerroimme
vuorostamme omistamme. Fuchs, joka itse oli itävaltalainen, vakuutti
heille, että kyllä minäkin olen luotettava mies, ja etten minä mene
heitä ilmiantamaan.
Illalla juotiin teet, ja sitten pantiin maata saman kamarin lattialle
kuin itävaltalaisetkin. Aamulla mentiin metsälle, vaikka oli pakkasta
40°C, ja ammuttiin pari jänistä.
Tämmöistä oli nyt ylipäänsä elämä siellä. Tehtiin retkeilyjä silloin
tällöin ja katseltiin luonnon komeutta.
Yleensä olin huomaavinani, ettei minun karkoituspaikkani ollut huono.
Minullahan ilmeisesti oli parempi olo ja vapaampi elämä kuin Takasella,
Polónilla, Waseniuksella ynnä muilla, jotka joutuivat Venäjälle,
sillä poliisikomento oli siellä tiukempi ja kansa epäystävällisempi
karkoitettuja kohtaan.
* * * * *
Retkeilyistä kertoo pastorinrouvan päiväkirja:
28.8.1915. — Nousimme klo 1/2 7 ja lähdimme klo 9 vuokraamallamme
hevosella Ob-joelle. Vaikka aamulla oli kylmää ja sumuista, muuttui
sää päivällä kuitenkin yhä lämpöisemmäksi. Perille tultuamme ja
syötyämme menivät herrat venheellä erääseen läheiseen Obin niemeen
kurppia ampumaan, mutta ne olivat hyvin arkoja ja lensivät pois. Klo 6
palasimme jälleen kotiin.
5.9.1915. — Svinhufvud ja Hoffmann lähtivät jo aikaisin aamulla
kaksipäiväiselle metsästysretkelle kylmyydestä ja kosteudesta
välittämättä. Kunpa he eivät vain kylmettyisi venheessä.
6.9.1915. — Herrat palasivat vasta klo 8 illalla mukanaan 2 hanhea ja
1 sorsa. He olivat taistelleet myrskyä, lunta ja kylmää vastaan. Yöllä
he olivat tapelleet syöpäläisiäkin vastaan eräässä talonpoikaistalossa,
mutta kaikesta huolimatta he olivat hyvin tyytyväisiä.
8.3.1916. — Svinhufvud ja Dietrich menivät metsälle aikoen yöpyä
eräällä tärpättitehtaalla yli 20 virstan päässä täältä, mutta
palasivatkin klo 9:n jälkeen takaisin, koska eivät voineet jäädä sinne
yöksi. Täytyi pian valmistaa illallista molemmille ja Dietrichille myös
yösija, sillä hän ei tahtonut enää mennä häiritsemään väkeä apteekille,
jossa asui.
1.6.1916. — Helatorstai. Ihana päivä. Lähdimme aamulla klo 1/2
9 kahdella venheellä retkelle ollen mukana yhteensä 13 henkeä.
Kahden tunnin soutumatkan jälkeen pysähdyimme kauniiseen mänty- ja
koivumetsään ja pidimme siellä jumalanpalveluksemme. Sitten Costi luki
meille erään Gustaf Mattssonin kirjoittaman matkakuvauksen, jonka
hän oli kääntänyt ruotsinkielestä. Paluumatkalla auringon laskiessa
laulettiin laulu toisensa jälkeen.
18.6.1916. — Jälleen mitä ihanin retkipäivä. Kävimme noin 9—10 virstaa
täältä pohjoiseen olevassa Skalan kylässä, joka on joen varrella ja
on ihmeen vihreä ja kaunis. Matkalla löysimme eräästä hurmaavasta
lehdosta erakon majan. Tämä erakko on ottanut osaa Turkin sotaan,
ollut Jerusalemissa ja nähnyt paljon maailmaa. Hyvä järjestys vallitsi
kaikkialla hänen pienellä maatilkullaan, johon hän oli istuttanut
muitten puitten lisäksi lehtikuusia, setripuita, jalokuusia,
saksankuusia ja tavallisia kuusia. Hänen pöytänään oli jättiläismäinen
kivilaatta, ja puunrungot korvasivat puuttuvia istuimia.
Meidän perhekattilamme ripustettiin jälleen taitavasti nuotion ylle ja
tuhkassa paistettiin perunoita.
Sitten luettiin saarna ja laulettiin. Aterian jälkeen herra Fuchs luki
meille »Timesin» uutisia. Tapoimme lisäksi vaskikäärmeen. Klo 9 olimme
jälleen kotona.
19.8.1916. — Teimme yhdessä Svinhufvudin ja Costin kanssa ihanan
huviretken Laptjeffin kesähuvilalle Obin toiselle puolelle. Sattumalta
ei ketään ollut kotona. Sillä aikaa kuin herrat menivät kävelemään ja
jäivät istumaan Obin oikeanpuoliselle kauniille ja jylhälle rannalle,
menin minä etsimään vähän syötävää ja juotavaa ja sainkin rahalla ja
kauniilla sanoilla hankituksi maitoa ja leipää naapurihuvilasta. Tein
sitten itsekseni partioretkiä ja etsin Costille mustikanlehtiä, joiden
hakemisessa eräs vanha vaimo auttoi minua. Hän oli kaukaa kiertäen
kulkenut miestemme ohi ja oli pitänyt heitä rosvoina, ja ainoastaan sen
vuoksi, että he olivat muukalaisen näköisiä. Juuri kun olimme lähdössä
kotimatkalle, tuli rouva Laptjeff takaisin. Hän oli odottanut meitä
päivällisen ajaksi, mutta kun ei meitä kuulunut, oli hän lähtenyt
metsään marjaan.
Palasimme kotiin ihanassa iltavalaistuksessa ajaen ravia, niin että
täytyi pitää varansa rattailla.