Siperian kevät oli käynyt ihmeellisen kauniiksi. Puissa liehuivat
jo isot, toukokuiset lehdet, ja aurinko helotti kuin heinäkuiselta
taivaalta. Mutta Kotkaniemi oli yksin ja autiona. Vain Reetu ja
vanha Leena-Stiina olivat hämärissä liikkuneet sen pihoilla. Ja
kun Leena-Stiina oli kuollut kevättalvella, oli Reetu jäänyt
ypöyksin. Kukaan ei ollut hoitanut Kotkanientä, ja nyt näytti sen
myyminen välttämättömältä. Sen puolesta piti nousta taisteluun siitä
huolimatta, että oltiinkin Siperiassa ja Venäjän vankina. Nämä
ajatukset lämmittivät mieltä enemmän kuin keväinen aurinko, ja niiden
innoittamana nousi Ellen-rouva junaan ja lähti takaisin Suomeen.
Oli toukokuun 27:s päivä, kun rattaat vierähtivät Kolyvanin
asuntoportailta ja viimeiset vilkutukset katosivat katukulmien taakse.
Eteen avautui ihana aro. Kauemmaksi kuin silmä kantoi näkyi edessä
keltaisten narsissien ja isojen, sinisten orvokkien meri. Kukat
tahtoivat ikäänkuin yhdistää ne, jotka Siperia oli erottanut.
Muutamien tuntien kuluttua kiiti juna yötä päivää länttä kohden. Ensin
Ural-vuorille, sitten suuriin metsiin ja kaupunkeihin. Suuremmilla
asemilla Ellen-rouva uskalsi ravintolan puolelle, näytti sormilla, mitä
tahtoi, ja levitti kämmenelle rahoja. Siitä sai myyjä ottaa mielensä
mukaan, sillä hän ei osannut vierasta kieltä edes niin paljon, että
olisi osannut hintoja kysellä.
* * * * *
On Pietari ja sydänyö. Ajuri ajaa kadulta toiselle kohti Suomen
rautatieasemaa. Pääkaduilla tulee hoiperrellen vastaan yksinäisiä
jalankävijöitä, mutta sivukaduilla on autiota ja hiljaista. Vain
hevosen kipkap kajahtaa yön kylmäämiin mukulakiviin, ja kaiku vastaa
talojen harmaista esineistä. Eteen avautuu Nevan ranta ja sen sillan
takana Suomen asema, mutta siellä ovat salvat ovien edessä. Silloin
hevonen pysähtyy hotellin eteen. Ellen-rouva nousee mustia, kivisiä
portaita huoneeseensa, mutta kaikki näyttää mustalta ja synkältä. Hän
ei uskalla edes vaipua vuoteeseenkaan, vaikka uni pyrkii tapellen
silmiin. Vihdoin tulee aamu ja kellonviisari osoittaa jo kuutta.
Silloin kiiruhtaa Ellen-rouva uudelleen Suomen asemalle, josta salvat
ovat jo poissa ovien edestä. Rauha tuntuu palaavan jälleen mieleen,
sillä Suomen junan lähtöön on vain muutama tunti aikaa.
Kun Suomen rajalta tulee kuusimetsä vastaan, on sydän onnea
tulvillaan. Tuntuu niin kotoiselta kaikki. Mutta vielä tutummilta
tuntuvat kotimetsän kuuset ja männyt, kun rattailla ajetaan Reetun ja
Sirkan kanssa Kotkanientä kohden. Jo näkyvät maantieltä ensimmäiset
vilahdukset Kivijärvestä. Tuossa on jo Askola. Vielä kilometri
metsää, ja edessä on Toikkalan kylä, josta tie kääntyy kartanoon ja
kotiportille.
* * * * *
Vaimonsa lähdöstä Svinhufvud kertoo:
— Kun asiat oli saatu järjestetyiksi, noin viikon kuluttua, lähti Ellen
hevosella Tshikin asemalle, joka on noin 40 km:n päässä Kolyvanista,
ja nousi sieltä junaan. Hän lupasi kirjoittaa minulle joka päivä yhden
kortin. Junassa oli hänellä kahden paikan sija ensimmäisessä luokassa,
joka maksoi Pietariin saakka ainoastaan 48 ruplaa.
Ellenillä oli aikomus laittaa pensionaatti Kotkaniemeen, jottei
sitä tarvitsisi myydä. Tuttavat ja sukulaiset varoittivat kyllä
niistä puuhista ja selittivät, ettei se lyö leiville. Ellen oli
kuitenkin sitä mieltä, että kyllä se jotakin tuottaa. Kun ei
Kotkaniemen maanviljelyskään kannattanut, täytyi ainakin jotakin
yrittää. Sukulaiset kehoittivat myymään Kotkaniemen, ostivatpa he
häntä peloittaakseen erään kirjankin, »Pension Malepartuksen», jossa
kuvattiin, kuinka huonosti täysihoitolahommat yleensä kannattavat.
Mutta hän ryhtyi puuhiin kaikesta huolimatta. Hän osti taloustarpeita,
sänkyjä, peitteitä ja muuta, mitä tarvittiin. Siten hän aloitti
pikkuhiljaa ja pani muutamia ilmoituksia sanomalehtiin. Ensin tuli pari
suomalaista, mutta sitten alkoi tulla venäläisiä, ja vähitellen yritys
rupesi kannattamaan.
Ellenin lähdettyä asuin ensin väliaikaisesti puuseppä Vanja
Pehterjeffillä. Mutta siellä oli ahdasta ja epämukavaa. Siellä oli
oikeastaan vain kaksi huonetta, joissa isäntä asui vaimonsa kanssa ja
äitinsä, joka oli mielipuoli. Minun kamarini erotti toisesta huoneesta
vain oven kohdalla oleva väliverho, joten ei se kovin miellyttävää
ollut. Alakerrassa oli verstas, missä Pehterjeff askarteli.
Kävimme katsomassa kylältä uutta asuntoa, ja niin osuimme
Vohmintseffille. Siellä oli oikein siisti ja komea talo, peltikatto
päällä. Talonväki asui itse alakerrassa, ja yläkerrassa oli iso
huone vapaana. Vuokrasin siitä itselleni uuden asunnon ruokineen
päivineen. Sovittiin 25 ruplan kuukausimaksusta, mikä ei ollut kallis.
En kuitenkaan päässyt sinne heti muuttamaan, sillä ne selittivät,
että siinä oli joitakin esteitä. Parin viikon päästä piti olla jokin
kokous samoissa huoneissa, ja niin meni muutamia viikkoja odotellessa.
Vähää ennen juhannusta, kun olin muistaakseni melkein kuukauden
asunut Pehterjeffillä, pääsin vihdoin muuttamaan Vohmintseffille. Kun
Pehterjeffiltä lähdin, maksoin vaimolle ruplan päivältä. Tämän sai
Vohmintseffin rouva kuulla, ja kun tulin sinne, niin hän vaati 30
ruplaa kuussa.
Kysymykseeni, mikä aiheutti vuokran koroituksen, vastasi hän, että olin
Pehterjeffillekin maksanut ruplan päivässä.
Minä selitin siihen, että tilapäinen asunto oli kalliimpi. Sitäpaitsi
olimmehan jo sopineet 25 ruplan maksusta.
»Mitäs sopimuksista», sanoi rouva Vohmintseff, »sana on kuin tinaa!» —
»Slovo kak olovo», niinkuin hänen venäjänkieliset sanansa kuuluivat.
»Meidän maassa pidetään sanasta kiinni. Jos en saa asuntoa sovitulla
maksulla, niin en tule ollenkaan!»
Silloin rouvan täytyi taipua, ja niin pääsin sinne sovitusta maksusta.
Siellä olikin muuten hyvä asua, sillä hallussani oli iso sali, jossa
oli neljä ikkunaa. En muista, oliko minulla oma sänky vai nukuinko
»koikalla», mutta pystysärmit kuitenkin teetin mustasta sertingistä.
Ne voi panna sängyn ympärille, ja niin sai maata rauhassa auringon
häiritsemättä. Jos tuli joku aamulla aikaisin vierailulle, niin voi
pyytää istumaan ja sillä välin pukeutua. Minä söin, niinkuin sanottu,
myöskin siellä Vohmintseffilla, mutta ruoka oli aika huonoa, kun rouva
kitsasteli. Paastosin siellä ensin pari viikkoa, mutta sitten muutin
syömään ruokapaikkaan, jonka eräs kaupunkiin karkoitettu puolalainen
järjesti. Siellä sai, kun maksoi, oikein hyvää ruokaa, eikä siellä
ollut paljon ruokavieraitakaan.
Vohmintseffilla asuin heinäkuun loppupäiviin saakka, kunnes muutin
asumaan yhteen pastori Constantin von Hörschelmannin kanssa.
Vuokrasimme yhdessä kauppiaanleskeltä Basilnikoffilta oikein hyvän
asunnon, joka oli muuten paras kortteeri, mitä meillä oli koko aikana.
Se oli hyvin mukava senkin takia, että rouva Hörschelmann piti
taloutta meille. Minä sain asuakseni ison salin, jossa oli riittävästi
huonekalujakin, pöytiä, tuoleja, sohvia, sänkyni ja suojustimeni.
Pastorilla ja hänen rouvallaan oli yhteisesti toinen kamari, joka
oli vähän pienempi kuin minun. Sitten oli vielä ruokasali ja kyökki,
jossa pikenttimme Karl Friedrich Hoffmann nukkui. Siellä oli laveri
ylhäällä uunin päällä, ja hän nukkui siellä, ja lämmin siellä
oli. Syöpäläisetkin pidimme kurissa, Olimme kaupungilta löytäneet
erinomaisen hyönteispulverin, »japonskij nasekomij parashok», joka
tepsi kaikkiin hyönteisiin, yksin kärpäsiinkin. Sinä kesänä kärpäset
olivat todellisena maanvaivana. Mutta kun ikkunalle, joka surisi täynnä
kärpäsiä, ruiskutti tätä pulveria, niin hetken kuluttua kärpäset olivat
kuolleet.
Pastorinrouva Johanna von Hörschelmann, joka kohta Ellen Svinhufvudin
lähdettyä Suomeen saapui Kolyvaniin, on ahkerasti ja joka päivä
pitämäänsä päiväkirjaan merkinnyt muistiin paljon sellaisia tapahtumia,
jotka läheisesti liittyvät Svinhufvudin nimeen. Hänen päiväkirjansa
on todellakin kuin valokuvauskone, jonka levyihin on tarttunut ihmeen
eläviä kuvia niistä monista maanpakolaisuuden kuukausista, melkein
vuosista, joita ei saanut valokuvata tavallisin konein, mutta jotka
päiväkirjan valokuvaamina kertovat kaiken yksinkertaisen kirkkaasti ja
kauniisti.
Ensimmäisistä viikoista Kolyvanissa kertoo päiväkirja:
6.6.1915. — Tuloni Kolyvaniin. Lautalla oli Costi [pastori Constantin
von Hörschelmann, päiväkirjanpitäjän puoliso] minua vastassa erään
hyvin eurooppalaiselta näyttävän herran kanssa, joka osoittautui
suomalaiseksi, puhemies Svinhufvudiksi, kohtalotoveriksi. Hän oli
ollut pohjoisessa viime marraskuusta asti ja vain kaksi viikkoa täällä
Kolyvanissa.
11.6.1915. — Hyvin kuuma päivä. Olin juuri lopettanut huoneen
siistimisen, kun Svinhufvud tuli luoksemme ja jäi päivälliselle.
Saatoin sen valmistaa helposti uudella pienellä paistinuunillani ja
vähillä puilla.
121915. — Costi tuli kotiin joelta ja toi mukanaan minulle kärpäshaavin
lahjana Svinhufvudilta.
17.6.1915. — Svinhufvud muutti pitkän Hoffmannin avustamana toiseen
asuntoon.
20.6.1915. — Kahvin aikana tuli Svinhufvud kiittämään meitä
tervehdyksestämme ja toi mukanaan ihania kaakkuja ja jäätelöä, jotka
eivät olleet hänelle yksin maistuneet. Kun olimme juoneet kahvit,
lähdimme kaikki yhdessä metsään eräälle paikalle, josta avautuu kaunis
näköala yli ympäristön. Sillä aikaa kuin Costi ja Hoffmann menivät
rantaan uimaan ja ottamaan aurinkokylpyjä, jäimme me Svinhufvudin
kanssa istumaan mäelle.
23.6.11915. — Klo 4—6 oli Svinhufvud meidän tervetulleena vieraanamme.
Luimme yhdessä R. Kailaksen kirjoittamaa »Muistioppia», mikä näytti
häntä kovin kiinnostavan.
28.6.1915. — Costin epäonnistunut aurinkokylpy. Hän tuli kotiin
kauheassa tilassa. Liian kuuma. Pyysimme Svinhufvudia tulemaan meille
lukemaan, ja hän jäi sitten myös teelle.
7.7.1915. — Venäjän juhannus. Svinhufvud on sähköteitse ja vastauksen
maksaen pyytänyt lupaa Tomskin kuvernööriltä saada matkustaa
Novonikolajevskiin, mutta ei ole vieläkään, vaikka on jo kolmas päivä,
saanut mitään vastausta.
Kun ukkospilvet olivat hajonneet ja taivas sinersi yllämme, lähdimme
klo 3:n aikaan ulos. Ajoimme vaunuilla lähimpään kylään, Bolshoi
Ajoshiin, joka on noin 7 virstan päässä. Svinhufvud, Josef Franz
Hoffmann ja Costi ajoivat toisissa vaunuissa mukanaan hevosen omistajan
heille toimittama kyytipoika, kun taasen toisissa vaunuissa istuin minä
yhdessä rouva Hoffmannin ja hänen tyttärensä Lillin kanssa [Hoffmannit
ovat eräs karkoitettu saksalainen perhe, josta myöhemmin tulee enemmän
puhetta] ohjaajanamme pitkä Hoffmann.
Leiriydyimme kylän ulkopuolella kauniiseen koivikkoon, jonne haimme
kylästä teekeittimen. Mukaanotetut kaakut ja ruokatavarat maistuivat
erinomaisilta. Ilta-auringon hohteessa leiriydyimme vielä erääseen
toiseen paikkaan, josta aukeni uusi näköala yli metsien ja joen. Costi
luki meidän huviksemme Wildenbruchin humoreskin »Der nervöse Onkel».
Olimme kattaneet nurmikolle kylän viereen illallispöytämme: maitoa,
piimää, kananmunia, teetä, leipää ja voita. Illallisaterian ääressä
istuessamme ryhmittyi ympärillemme toinen puoli kylän asukkaita
muodostaen kauniin ja maalauksellisen kuvan kirjavine väreineen.
10.7.1915. — Ei mitään kirjeitä. Svinhufvudkaan ei saa enää mitään. Hän
pyysi tänään Costin välityksellä, että ryhtyisin valmistamaan ruokaa
myös hänelle, koska hänen emäntänsä oli sanonut hänet irti ja koska
ruoka oli sellaista, että hän sitä syödessään menetti ruokahalunsa.
Valitettavasti täytyi minun kieltäytyä, ainakin tämän kauhean helteen
ajaksi, koska minun olisi muuten täytynyt ryhtyä kunnollisesti
keittämään.
11.7.1915. — Svinhufvud lähetti meille pitkän Hoffmannin mukana 10
pulloa venäläistä kaljaa mukaanliitetyin seuraavin säkein:
»Bisweilen wir erwarten aufs Bier 'Emilias',
können wir uns erfreuen mit dem Kvas Sibirias.»
[Emilia merkitsi Saksanmaata.]
22.7.1915. — Svinhufvud on vihdoinkin kahden viikon odotuksen jälkeen
saanut vastauksen kuvernöörille lähettämäänsä sähkösanomaan, jossa
tämä epää hänen pyyntönsä. Poliisimestari, joka oli neuvonut häntä
sähköttämään, kutsui hänet illalla luokseen selittäen anteeksipyytäen,
että olisi ollut sittenkin parempi kirjoittaa kirje.
26.7.1915. — Tänään löysimme kävelymatkallamme aivan sattumalta uuden
asunnon isoine saleineen. Svinhufvud muuttaa sinne ylihuomenna ja me
päivää myöhemmin.
28.7.1915. — Svinhufvud muutti tänään uuteen yhteiseen asuntoomme
Basilnikoffin taloon. Me kannoimme jo myös osan tavaroitamme sinne.
30.7.1915. — Aamulla tein Svinhufvudin kanssa muutamia ostoksia
yhteistä talouttamme varten. Iltapäivällä menivät Costi ja Svinhufvud
kävelemään.
31.7.1915. — Menin aikaisin torille yhdessä Svinhufvudin kanssa,
joka auttoi minua tavaroiden kantamisessa, mikä mielestäni oli hyvin
liikuttavaa. Tänään oli keittiössä lämmintä 42°C.
9.8.1915. — Svinhufvud alkoi kutoa verkkoa.
17.8.1915. — Svinhufvud ilmoitti tänään, että ruokapaikan rouva on
sairastunut. Huomisesta alkaen hän aterioi yksinomaan meidän kanssamme.