Yhtä synkkänä kuin jouluaatto vaikenivat joulupäivätkin. Ensimmäisenä
aamuna olivat huurteiset ikkunat henkineet huoneen koleaksi. Nurkassa
värjyi pyhimyksen kuvakin. Mutta lattialla vanhojen patjojen päällä ja
peitteiden alla oli vielä lämmintä. Siinä lepäsivät Siperian vangit.
Koko huone tuntui vieraalta ja kylmältä harvoine puutuoleineen ja
yksine pöytineen. Vuoteelta näkyi kamiina nurkassa, mutta sekin oli
kylmillään. Olisi tehnyt mieli hypätä huopatossuihin ja virittää valkea
siihen, mutta ei ollut puitakaan. Aina ennen oli jouluaamuna tuntunut
huoneessa joulukynttiläin käryä, mutta nyt tuntui ilmassa siltä, kuin
olisi lumi pyrkinyt sisään huoneisiinkin.
Oli kuitenkin onni, että oli saattaja mukana, jonka oma maa oli
lähettänyt kuin suojelemaan matkan vaaroilta niitä, joille Venäjänmaa
oli outo ja venäjänkieli vieras. Koko pitkän matkan oli järjestävä
käsi ohjannut ja tasoittanut tietä. Oli ollut mukana saman kansan
mies, jolle voi puheensa lausua julki omalla kielellään. Tuntui niin
turvalliselta, kun tiesi, että hän voi kääntää jokaisen sanan sille
kielelle, jota ei Suomessa osattu eikä tahdottu oppiakaan.
Kun aamuhämärä oli saanut tungetuksi muutamia valonsäikeitä huoneeseen
läpi paksujen, huurteisten lasien, nousivat Svinhufvud ja Majewski
vuoteeltaan, pukeutuivat ja laittoivat huopatossut jalkaansa. Mutta
Ellen Svinhufvud jäi sairaana, kuumeenpoltto ohimoissaan nukkumaan
lattialle. Majewski toi puita kamiinaan, joka hetken kuluttua hehkui
suloista lämpöä huoneeseen.
Niin kuluivat joulupäivät, ja tulivat aret, mutta niiden välillä ei
ollut mitään muuta eroa, kuin minkä sydän salaa teki.
* * * * *
Tiistaina joulukuun 29 p:nä, uudenvuoden aatonaattona, jolloin pakkanen
oli yösydännä kiristynyt kaksinkertaiseksi, oli Flegent Savadovskin
talossa kiirettä aamuvarhaisesta alkaen. Oli tullut päivä, jolloin
Majewskin täytyi palata kotimaahan. Vain kuusi päivää hän oli ehtinyt
olla Tymskojessa, mutta sinä aikana oli karkoitetun elämä saatu
järjestetyksi arkiladulleen. Oli vuokrattu asuinhuoneet ja tehty
Flegent Savadovskin vaimon kanssa sopimus päivällisen valmistamisesta,
Flegentin itsensä pestautuessa puiden ja veden kantajaksi. Ja sairas,
joka oli kohta viikon ollut vuoteellaan, alkoi toipua kuumeestaan.
Mutta mieltä painoivat raskaat ajatukset. Majewskihan oli ollut kaikki
kaikessa. Hänen iloinen hymynsä oli saanut mustat mietteet vaihtumaan
hetkeksi muihinkin asioihin. Ja nyt hän oli poislähdössä.
Vuoteeltaan näki sairas miesten askelten liikunnan, ja tuskan hiki
kohosi hänen vaalenneelle otsalleen. Hetken päästä seisoi Majewski jo
vieressä, ojensi kätensä ja sanoi hyvästi. Silloin pääsivät kyynelet
valloilleen oltuaan vankina koko matkan ajan.
Mutta Svinhufvud seisoi portailla turkissaan yhtä vakaana ja
rauhallisena kuin ennenkin, katsellen mietteissään hevosten häntien
viuhumista. Kun Majewski istui rekeen ja katosi Obin viittatielle,
palasi hän takaisin vaimonsa luo, aivankuin ilmoittamaan, että nyt
oltiin ypöyksin siinä suuressa Venäjän vankilassa, jonka nimi on
Siperia.
* * * * *
Samoihin aikoihin kuin Svinhufvud varustautui kirjoittamaan
Kasanskijlle vastausta, pidettiin Helsingissä pohjalaisten
ylioppilaiden talolla lokakuun 26 p:nä merkillinen kokous, jossa
olivat läsnä Väinö Kokko, Kai Donner, Y.O. Ruuth, P.H. Norrmén ja
Kaarlo Kalliala ja jossa neuvoteltiin toimenpiteistä Venäjää vastaan.
Ylioppilaiden johtajat suuntasivat nyt katseensa Saksaan, josta Suomi
oli saapa aseitten kanssa oikeutensa takaisin. Tämä merkillinen
neuvottelu oli tulevien jääkäreitten kokous, ja se oli ensimmäinen
merkki häväistyn kansan kostoon nousevasta kädestä.
Kun Svinhufvud istui Viipurin lääninvankilassa joulukuun 5 p:nä
odotellen tyttärensä vihkiäisiä, soitettiin Tukholmassa erästä
ovikelloa, ja sisään astuivat jääkärien lähetit, Bertel Paulig ja
Valter Horn, neuvottelemaan Herman Gummeruksen kanssa mahdollisuuksista
tarttua miekkaan. Ja niihin aikoihin oli myös Adolf von Bonsdorff
matkustanut Tukholmaan neuvottelemaan samoista asioista.
Kun Svinhufvud uudenvuodenaattona jäi yksin sairaan vaimonsa kanssa
Tymskojen kylään, oltiin Berliinissä Fredrik Wetterhoffin johdolla
kuumeenkiireisessä työssä aseellisen koulutuksen järjestämiseksi niille
Suomen miehille, jotka olivat päättäneet nousta taistelemaan Suomen
itsenäisyyden puolesta.
Ellen ja P.E. Svinhufvud eivät silloin tietäneet, että Suomessa
varustautuivat kansan nuoret miehet kostamaan heidänkin puolestaan.
He eivät aavistaneet, kuinka valtavasti juuri heidän kohtalonsa oli
vaikuttanut niihin suomalaisiin sydämiin, jotka olivat päättäneet
hankkia maalleen oikeutta asein.
Uudenvuoden aatonaattona, jolloin Majewski lähti ja jolloin Tymskojen
kylässä vallitsi suru, sinä samana päivänä oli tullut kuluneeksi 25
vuotta Ellen ja P.E. Svinhufvudin hääpäivästä.