Kieltäytyessään vangitsemasta Svinhufvudia oli nimismies Nordström
toiminut omantuntonsa vaatimusten mukaisesti. Hän joutuikin
ensimmäisenä kärsimään menettelystään rangaistuksen viranomaisten
taholta. Viipurin läänin kuvernööri kiiruhti vielä samana päivänä,
jolloin Svinhufvud vangittiin, erottamaan hänet virastaan.
Raportissaan kenraalikuvernöörille 28.11.1914 Viipurin läänin
kuvernööri sanoo Nordströmin toiminnasta seuraavaa:
»Koska Luumäen piirin nimismies Nordström, joka kahdesta
kiertokirjeestäni huolimatta ei ainoastaan ollut ryhtymättä mihinkään
toimenpiteisiin estääkseen Svinhufvudia omavaltaisesti aloittamasta
käräjiä — hän jätti tekemättä minulle ilmoituksenkin siitä, joten
Svinhufvudille oli käynyt mahdolliseksi laiton tuomarinviran hoitaminen
lähes kahden päivän aikana —, vaan vieläpä, kuten jälkeenpäin on
selvinnyt, tahallaan sulki puhelimensa tehdäkseen lääninhallitukselle
mahdottomaksi päästä yhteyteen hänen kanssaan, on osoittanut ilmeistä
tottelemattomuutta ja täydellistä epäluotettavuutta, minä viipymättä
marraskuun 12/25 päivänä erotin hänet virasta.»...
Selitettyään senjälkeen määränneensä tutkimuksen toimitettavaksi
Nordströmin toiminnasta kuvernööri ilmoittaa aikovansa saattaa hänet
vankeusrangaistukseen, jos vain käy ilmi, ettei hän ole toimittanut
kuvernöörin määräyksiä poliisikonstaapeleille, niinkuin näyttää
todennäköiseltä. Tämän uhkauksen kuvernööri panikin täytäntöön:
Nordström sai istua kolme kuukautta vankeudessa.
* * * * *
Saatuaan hovioikeudenauskultantti Elias von Hertzenin 22.11.1914
päiväämän kirjeen, jossa hän ilmoitti kieltäytyvänsä istumasta Luumäen
käräjiä, vaati Viipurin hovioikeus kirjelmässään 26.11.1914 häneltä
selitystä menettelyynsä. Vastauskirjelmässään 7.12.1914 ilmoitti
Hertzen m.m.:
»Koska Hov. asessori P.E. Svinhufvud ei kuitenkaan ollut laillisesti
virasta erotettu, oli Hovioikeuden Hov. ausk. Tapanaiselle antama
määräys pätevyyttä vailla. Samasta syystä ei Hovioikeus voinut määrätä
myöskään minua hänen sijaisenaan istumaan mainittuja käräjiä, vaan
oli sekin Hovioikeuden toimenpide pätevyyttä vailla. Tästä syystä en
voinut istua noita käräjiä, vaan jäivät ne tuomiokunnan varsinaiselle
tuomarille Hov. asessori P.E. Svinhufvudille toimitettaviksi.»
Tästä selityksestä välittämättä tuomittiin Hertzen kärsimään 5
kuukauden vankeusrangaistus. Vuoden 1916 alussa hän suoritti Kuopion
lääninvankilassa rangaistuksensa.
Taistellessaan vuonna 1918 Vienan-Karjalassa sairastui Hertzen siellä
ja menetti henkensä.
* * * * *
Hovioikeuden auskultantti Toivo Tapanainen oli parhaillaan istumassa
Valkealan käräjiä saadessaan 20.11.1914 Viipurin hovioikeuden kirjeen,
jossa hänet määrättiin hoitamaan Lappeen tuomiokuntaa Svinhufvudin
jälkeen. Istuttuaan käräjät loppuun ja neuvoteltuaan sillä välillä
menettelystään pyysi hän kirjelmässään 4.12.1914 vapautusta
tehtävästään. Kun ei siihen suostuttu, oli hän pakotettu 7.12.1914
toisessa kirjelmässään Viipurin hovioikeudelle ilmoittamaan, ettei
tule missään tapauksessa määräystä noudattamaan. Tämän johdosta
määrättiin nostettavaksi syyte häntä vastaan, ja hänet tuomittiin
vankeusrangaistukseen 4 kuukaudeksi, minkä hän suoritti Viipurin
lääninvankilassa.
* * * * *
Kertomukset Nordströmin, Hertzenin ja Tapanaisen menettelystä
todistavat, että Suomessa oli vielä miehiä, jotka uskalsivat panna oman
asemansa vaakalaudalle voidakseen puolustaa esimiehensä kunniaa ja
ilmaista vastalauseensa hänen laittoman vangitsemisensa johdosta. He
kärsivät tietysti rangaistuksensa yhtä syyttömästi kuin Svinhufvudkin,
mutta he tekivät sen ilolla, sillä he tiesivät sillä tavoin edistävänsä
samaa asiaa, jota Svinhufvudkin menettelyllään tarkoitti osoittaa,
nimittäin, että viimeisetkin velvollisuussiteet Venäjään olivat nyt
katkenneet.
* * * * *
Mutta ei ainoastaan Suomen sivistyneistö, vaan myöskin yhteinen kansa
oli valmis näyttämään solidaarisuudentuntoaan. Hyvänä esimerkkinä siitä
on Kotkaniemen isäntärengin Reetun menettely. Hän oli nuorena miehenä
tullut kartanoon Padasjoen pitäjästä, jossa hänen isällään oli pieni
torppa. Kotkaniemessä hän oli jo ollut alun seitsemättä vuotta, kun
Svinhufvud vangittiin. Tänä aikana hän oli seurannut kunnioittavin
mielin sitä taistelua, jota käytiin Suomen oikeuksien puolesta. Kun hän
sai tiedon talon isäntää kohdanneesta onnettomuudesta ja näki, kuinka
suuret taloudelliset vaarat uhkasivat Kotkanientä, tuli hän aamulla
ennen Ellen Svinhufvudin Viipurin-matkaa ilmoittamaan tälle, että kyllä
hän on valmis nyt hoitamaan Kotkaniemen maita ilman mitään palkkaa. Hän
siis, jolla ei mitään ollut, oli valmis luopumaan siitäkin vähäisestä
ansiosta, mikä hänelle renkinä kuului, helpottaakseen siten isäntänsä
vaikeata asemaa ja auttaakseen häntä säilyttämään Kotkaniemen.