Oli sunnuntai ja joulukuun kuudes päivä.
Luumäen kirkosta kuului virrenveisuu viereiseen pitäjäntupaan saakka,
jossa istui muutamia naapuri-isäntiä poltellen pyhäpiippuja.
— Kuuluvat vihkivän sen meijän asessorin tyttären tänään.
— Niin nuo kuuluvat haastavan.
— Ja ihan vankilassa.
— Tänään on kuulutuskin kirkossa.
— Eiköhän tuota lähetä kuuntelemaan.
Miesten astuessa kirkkoon on pappi juuri lopettanut saarnansa. Päät
penkkiriveissä ovat kumartuneet rukoukseen. Siellä täällä, naisten
puolella, vilahtelee valkoisia nenäliinoja silmäkulmilla. Nyt kaikuu
papin voimakas ääni yli kirkon. Kuinka hyvin hän onkaan osannut
sovittaa rukouksensa sanat. Tuntuu aivankuin hän pyytäisi Jumalan
suojelemaan sitä miestä, jonka ne, jotka itsensä olivat ylentäneet,
olivat karkoittaneet kaukaiseen vieraaseen maahan. Monet kädet yhtyvät
ristiin, ja harras rukous kohoaa taivaalle.
Kohta kuuluvat jo papin sanat hänen kuuluttaessaan kristilliseen
avioliittoon toisen ja kolmannen kerran tilanomistaja Olof Alfthanin
Pulsasta ja asessorintyttären Mary Svinhufvudin Kotkaniemestä.
* * * * *
Kun karkoitusmääräyksen toimeenpanoa ei alkanut kuulua määräajan
kuluttua, heräsi vangin omaisissa halu järjestää Mary Svinhufvudin
ja Olof Alfthanin vihkiminen heti, eikä jouluna, kuten alkuperäinen
suunnitelma oli. Kihlautunut pari oli jo kerran kuulutettu Luumäellä.
Nyt oli vain järjestettävä nopeasti toinen ja kolmas kuulutus sekä
hankittava vankilan viranomaisilta lupa saada toimittaa vihkiminen
vankilassa, jotta morsiamen isä voisi olla tilaisuudessa läsnä. Walter
von Gerich ja Arvid Stråhlman antoivat luvan vihkiäisten järjestämiseen
vankilassa omalla vastuullaan. Ja niin oli sunnuntaina keskipäivällä
kaikki valmista. Odotettiin vain puhelinsanomaa Luumäeltä toisesta ja
kolmannesta kuulutuksesta, jotta vihkiminen voitaisiin laillisesti
suorittaa.
* * * * *
Vankilan isossa kansliahuoneessa seisoo pöydän takana virkapukuinen,
keski-ikäinen pappi. Hänen edessään on valkopukuinen nuori nainen,
jonka kasvot ovat yhtä valkeat kuin morsiuspuku. Vihkimäjuhlan
vieraidenkin kasvoilta on hymy paennut. He seisovat kaikki, niin
morsiamen äiti kuin sulhasen tädit, aivankuin suuressa surujuhlassa.
Nyt vihitään vangin tytär, ja vihkiminen tapahtuu vankilassa.
Pehr Evind Svinhufvud seisoo syrjässä muista, katselee ja kuuntelee.
Mitä hän ajattelee, sen tietävät vain nuo vankilan synkät
ristikkoikkunat.
Ovien ohi vilahtaa harmaapukuisia miehiä, jotka vaanivat katseillaan
vankia. Joku heistä yrittää tulla sisäänkin, mutta peräytyy kuitenkin
takaisin.
Merkillisistä vihkiäisistä vankilassa Svinhufvud kertoo:
— Nuorempi tyttäreni vihittiin, ja se tapahtui lääninvankilan
kansliahuoneessa, jotta minäkin saisin olla mukana. Vankilan pappi,
Friman, joka oli vanha tuttu, toimitti vihkimisen. Siellä oli vaimoni —
ja Yngve — ja minä — rouva Kottelin — ja muutamia Olofin sukulaisia —
ja vaimoni äiti — ja keitä siellä oli. Pikkanen seurakunta, vain toista
kymmentä henkeä kaikkiaan, ei sen enempää. Gerich se järjesti kaiken.
Hän ja Stråhlman saivat jäljestäpäin »skraapan» siitä, että olivat
sallineet vihkimisen vankilassa.
* * * * *
Samana päivänä, jolloin vihkiäiset olivat lääninvankilassa, lähetti
Viipurin läänin kuvernööri kaupungin poliisimestarille seuraavan
määräyksen:
»Kehoitan Teitä ottamaan vastaan täkäläisestä lääninvankilasta
siellä säilytettävänä olevan entisen hovioikeudenasessorin, Lappeen
tuomiokunnan tuomarin, Pehr Evind Svinhufvudin ja lähettämään hänet
maanantaina 7 p:nä joulukuuta 7.30 aamulla lähtevällä pikajunalla yhden
komissaarion sekä etsivänpoliisin seuraamana Petrogradin kuvernöörille
enempää toimenpidettä varten.»
Mutta tästä määräyksestä ei Svinhufvud eikä kukaan hänen omaisistaan
tietänyt mitään. Yhtä vähänhän kukaan tässä vihkimätilaisuudessa
läsnäolleista aavisti silloin, kuinka suureksi merkkipäiväksi sama
joulukuun kuudes oli myöhemmin tuleva maamme historiassa. Ei kukaan
tietänyt, että kolme vuotta myöhemmin Suomen kansa julistautuisi
itsenäiseksi. Vielä vähemmin aavisti silloin kukaan, että morsiamen
isä, jota nyt oli verisesti loukattu, olisi juuri se mies, joka
julistaisi Suomelle vuosisatoja odotetun itsenäisyyssanoman.
* * * * *
Samaan aikaan kuin Svinhufvudin tyttären vihkiäisiä toimitettiin
lääninvankilan kansliahuoneessa, saapui sinne Viipurin poliisilaitoksen
etsivän osaston päällikkö toimittamaan parin vangin kuulustelua.
Sattumalta ohjautuivat hänen askelensa kansliahuoneeseen, ja niin
hän joutui vihkiäistilaisuuden näkijäksi. Huomatessaan väkeä
kansliahuoneessa peräytyi hän tosin heti takaisin, mutta kysyi
kuitenkin häntä vankien luo ohjaamaan tulleelta Walter von Gerichiltä
väen kokoontumisen syytä ja sai myös siihen totuudenmukaisen
vastauksen. Näine tietoineen lähti etsivän osaston päällikkö heti
vankien kuulustelun suoritettuaan ilmoittamaan tapahtumasta Helsinkiin
kenraalikuvernöörin kansliaan, josta jo varhain seuraavana aamuna
soitettiin Viipurin läänin kuvernöörille ja tiedusteltiin, kuinka on
mahdollista, että Svinhufvudin tyttären vihkiminen on saanut tapahtua
vankilassa. Viipurin läänin kuvernööri lähetti vielä samana aamuna
määräyksen kaupungin poliisimestarille kuulustelun ja tutkimuksen
toimittamisesta asiassa.
Toista viikkoa myöhemmin Viipurin läänin kuvernööri lähetti
kenraalikuvernöörille selityksen asiassa. Se oli päivätty 16.12.1914 ja
oli näin kuuluva:
»Sittenkuin tietooni oli tullut, että täkäläisessä lääninvankilassa
olisi 23 päivänä marraskuuta kuluvaa vuotta vanhaa lukua vietetty
siihen aikaan sanotussa vankilassa säilytettävänä olleen, Tomskin
kuvernementtiin karkoittamistaan odottavan Svinhufvudin tyttären häitä,
minä heti määräsin poliisimestarin toimittamaan poliisikuulustelun
asiassa. Minulle toimitetusta pöytäkirjasta olen havainnut, että
huhu oli ollut tosi ja että vankilan johtaja oli myöntynyt siihen,
että Svinhufvudin tyttären vihkiäiset oli toimitettu vankilan
kansliassa; vihkiäisissä olivat läsnä paitsi sulhasta — erästä
Alfthania — morsiamen vanhemmat ja lähimmät sukulaiset, kaikkiaan
12—15 henkeä. Paitsi näitä olivat läsnä vankilan v.t. johtaja
Stråhlman, hänen apulaisensa von Gerich ja vankilan pastori Friman,
joka toimitti vihkimisen. Vielä on pantava merkille se seikka, että
kun etsivän osaston päällikkö Heinjärvi saapui vankilaan toimittamaan
poliisikuulustelua, niinhyvin Stråhlman kuin Gerich pöytäkirjaan
merkittyjen kertomustensa mukaan julkilausuivat ihmettelynsä sen
johdosta, että kuvernööri sekaantuu vankilan sisäistä järjestystä
koskeviin asioihin, jotka heidän mielestään voivat koskea ainoastaan
heitä itseään ja vankeinhoitohallitusta eikä kuvernööriä. Maan
kuvernööreille ja lääninhallitusten virkamiehille annetun arm.
vahvistetun johtosäännön 27 §:stä kuitenkin selvästi havaitaan,
että kuvernöörin tulee pitää huolta vangittujen henkilöiden
oikeasta säilyttämisestä rangaistuslaitoksissa. Mielestäni se, että
Svinhufvudin tyttären vihkiäisten on sallittu tapahtua vankilan seinien
sisäpuolella, todistaa vankilan v.t. johtajan puolelta täydellistä
vankilapalveluksen asettamien vaatimusten ymmärtämisen puutetta.
Poliisikuulustelupöytäkirja lähetetään samanaikaisesti Suomen
vankeinhoitohallitukselle.