Saatuaan marraskuun alkupäivinä Svinhufvudin kirjeen, jossa tämä
kieltää prokuraattorinviran haltijan laillisuuden, päätti Kasanskij
ryhtyä vastatoimenpiteisiin Svinhufvudin suhteen. Kirjelmässään
Viipurit hovioikeuden kanneviskaalille 9.11.1914 hän kerto tapahtumasta
yksityiskohtaisesti ja sanoi m.m.:
»Tutkiessani tätä asiaa olen havainnut että kihlakunnantuomari
Svinhufvud on tahallaan virkaansa toimittaessaan edelläkerrotulla
tavalla rikkonut, ja on täten virkavirhettä arvosteltaessa mielestäni
pidettävä raskauttavana asianhaarana sitä että kihlakunnantuomari
Svinhufvud ei ole ainoastaan jättänyt noudattamatta minun lakiin
perustuvaa pyyntöäni vaan menettelyllään myöskin viivyttänyt sen asian
tutkimista ja ratkaisua, jota varten alussa mainittu lyhennysote oli
tarpeen.»
Kaiken edelläolevan johdosta kehoittaa prokuraattori Kasanskij
kanneviskaalia ensitilassa Viipurin hovioikeudessa vaatimaan
Svinhufvudin langettamista rangaistukseen rikoslain 40 luvun 20 §:n 2
kohdan nojalla.
Samana päivänä kuin Kasanskij lähettää kirjelmän Viipurin hovioikeuden
kanneviskaalille, kääntyy hän myös kirjelmällä Viipurin hovioikeuden
puoleen, jolle samoin selittää Svinhufvudin menettelyn ja pyytää
hovioikeutta viipymättä vaatimaan häneltä Osipoffin asiaa koskevan
lyhennysotteen ja lähettämään sen prokuraattorinvirastolle.
Nämä toimenpiteet osoittavat, että menettely Svinhufvudia vastaan
on ainakin näennäisesti muodostumassa »lainmukaiseksi». Mutta
ennenkuin Viipurin hovioikeuden kanneviskaali ehtii ryhtyä mihinkään
toimenpiteisiin, saa asia jo uuden käänteen. Kirjelmässään 11.11.1914,
siis pari päivää Viipurin hovioikeudelle lähetettyjen kirjeiden
päiväyksen jälkeen, prokuraattori Kasanskij ilmoittaa tapahtumasta myös
kenraalikuvernööri Seynille selittäen samalla toimenpiteensä asian
johdosta. Mutta kenraalikuvernööri ei haluakaan odottaa asian ratkaisua
Viipurin hovioikeudessa, vaan päättää 13.11.1914 erottaa Svinhufvudin
virastaan.
Tehtyään päätöksensä Svinhufvudin erottamisesta kääntyi
kenraalikuvernööri vielä samana päivänä kirjelmällä senaatin puoleen
pyytäen sitä ryhtymään asianmukaisiin toimenpiteisiin päätöksen
toimeenpanemiseksi ja Lappeen tuomiokunnan tuomarinviran täyttämiseksi
lain säätämässä järjestyksessä.
Seuraavana päivänä, 14.11.1914, kenraalikuvernööri ilmoitti
venäjänkielisessä kirjelmässä myös prokuraattorille Svinhufvudin
erottamisesta.
Ennenkuin kenraalikuvernöörin erottamispäätös joutuu Svinhufvudin
käsiin, kiertää se noin viikon ajan virastosta toiseen ollen tarkan
käsittelyn alaisena senaatissa, Viipurin hovioikeudessa ja Viipurin
läänin kuvernöörinvirastossa.
* * * * *
Kenraalikuvernöörin päätöksestä ja viranomaisten välisestä
kirjeenvaihdosta ja neuvotteluista ei Svinhufvudilla ollut edeltäkäsin
varmaa tietoa. Lähetettyään vastauksensa Kasanskijlle hän oli jäänyt
mielenkiinnolla odottamaan sen seuraamuksia. Kahteen viikkoon ei ollut
kuulunut mitään, mutta jo samana päivänä; jolloin hänet erotettiin, sai
hän puhelimitse kuulla siitä apulaisenaan, hovioikeudenauskultantti
Toivo Tapanaiselta. Tämä istui silloin Valkealan käräjiä ja oli
saanut eräältä tuttavaltaan Helsingissä tiedon kenraali kuvernöörin
päätöksestä. Viikkoa myöhemmin, 20.11.1914, palatessaan Lappeen
käräjiltä, joilla oli ollut mukana seuraamassa poikansa Yngven
ensimmäisiä tuomarintehtäviä, sai Svinhufvud virallisen ilmoituksen,
erottamispäätöksen, jonka kenraalikuvernööri Seyn oli antanut ja joka
kuului seuraavasti:
»Keisarillisen Suomen Senaatin Prokuraattorin toimituskunnalle
osoittamassaan kirjelmässä kuluvan lokakuun 31 p:ltä (u. 1.) N:o
518 on Lappeen tuomiokunnan tuomari Pehr Evind Svinhufvud rohjennut
mitä jyrkimmässä ja häikäilemättömimmässä muodossa kieltää sekä
tammikuun 20 p:nä 1912 Armossa vahvistetun lain voimassaolon Suomessa,
joka laki koskee Venäjän alamaisten saattamista oikeuksissaan
yhdenvertaisiksi Suomen kansalaisten kanssa, että myöskin Hänen
Keisarillisen Majesteettinsa vallasta ja Hänen Majesteettinsa
Keisarin korkeimmanomakätisesti allekirjoittamalla julistuksella
tapahtuneen senaattori Kasanskijn nimityksen laillisuuden Keisarillisen
Suomen Senaatin Prokuraattorin virkaan. Kieltäytyen takaperoisten
mielipiteidensä vuoksi tunnustamasta hra Kasanskija lailliseksi
Prokuraattoriksi, on Svinhufvud tällä verukkeella sen lisäksi julennut
olla noudattamatta hänen täysin laillista vaatimustaan, jonka oli
aiheuttanut välttämättömyys soveltaa erääseen vankiin nähden helmikuun
21 p:nä 1913 annettua Korkeimmanomakätisesti allekirjoitettua
Armollista asetusta armonosoituksista väestölle Romanovin
Hallitsijahuoneen 300-vuotisen Hallituskauden johdosta. Svinhufvudin
täten osoittama avoin ja julkea epäkunnioitus ja tottelemattomuus
lakeja, Korkeimman Vallan käskyjä ja niin korkeassa asemassa olevaa
henkilöä vastaan, kuin Senaatin Prokuraattori on, osoittaa ilmeisesti,
että valtakunnallisen järjestyksen ja oikeudenkäytön etujen vuoksi ei
Svinhufvudia enää käy suvaitseminen valtion palveluksessa yleensä ja
tuomarinvirassa eritoten.
Tähän katsoen määrään minä 6 artiklan nojalla toukokuun 20 (kesäkuun
2) p:nä 1904 (Suomen Suurir. asetusk. N:o 35) annetussa Armollisessa
asetuksessa siitä, että sotajoukkojen hallinnosta sodassa ja
linnoitusten hoidosta annettujen asetusten sekä sotatilaan julistettuja
paikkakuntia koskevain säännösten vaikutus ulotetaan Suomenmaahan:
että Lappeen tuomiokunnan tuomari Pehr Evind Svinhufvud eroitetaan
nykyisestä virastaan.»
Hovioikeuden lähettämässä liitekirjeessä ilmoitettiin samalla, että
hovioikeudenauskultantti Toivo Elias Tapanainen oli määrätty hoitamaan
viransijaisuutta tuomiokunnassa ja että hovioikeudenauskultanteille
Elias von Hertzenille ja Yngve Svinhufvudille aikaisemmin annetut
määräykset käräjien istumisesta jäivät edelleen voimaan.
* * * * *
Erottamisestaan Svinhufvud kertoo:
‒ Ennenkuin sain Bonsdorffilta vastaustakaan, tuli jo tieto, että
Seyn oli sotalakien nojalla erottanut minut virastani. Erokirja oli
lähetetty Viipurin hovioikeuteen määräyksellä, että se lähetetään
sieltä edelleen minulle.
Hertzen, joka oli määrätty istumaan Luumäen käräjät, ilmoitti heti,
ettei hän tällaisilla määräyksillä rupea niitä istumaan. Olin
nimittäin jo aikaisemmin hovioikeudelta pyytänyt ja saanut Hertzenille
virkamääräyksen istua Luumäen käräjät. Kun nyt oli tullut toinenkin
määräys, jonka mukaan Hertzenin olisi pitänyt Tapanaisen sijaisena
istua mainitut käräjät, ilmoitti Hertzen, ettei hän voi istua niitä,
koska jälkimmäinen määräys oli laiton ja voitaisiin luulla, että hän
sen perusteella ryhtyisi virkaa toimittamaan. Minä myönsin, että hän
oli oikeassa ja päätin itse istua nuo käräjät.