Suomessa olivat katseet viimeisinä vuosina ennen maailmansotaa
suunnattuina tiukasti vasten Venäjää, jonka yltyvää intoa oikeuksiemme
hävittämiseksi seurattiin tuskan tuntein ja jota vastaan kaikki voimat
koottiin. Aseeton oikeustaistelumme oli niin vallannut mielemme,
ettemme kuulleet todellisten aseitten kalsketta Euroopasta, missä
poliittiset ja taloudelliset ristiriidat olivat kärjistyneet sodan
partaalle. Niinpä yllättikin maailmansota koko kansamme, joka elokuun
alkupäivinä oli aloittanut viljankorjuun.
Helsingissä sammuivat valot, ja omituinen tuskallinen pimeä peitti
kadut. Heikot lyhdyt näyttivät sinisten lasiensa lävitse tietä
öisinkin, mutta syksyn pimetessä muuttuivat niiden valot yhä
oudommiksi. Raitiotievaunut tuntuivat tulevan kadunkulmien takaa
kuin jostakin maan alta. Niiden kimeä soittokin kuului kummallisen
hiljaiselta, aivankuin ne olisivat pelänneet, että se olisi kantanut
sotanäyttämölle. Kivitalot seisoivat pimeinä kuin vankilain muurit, ja
niiden ikkunain edessä riippuivat mustat verhot. Hätääntyneitä ihmisiä
kiiruhti kaduilla peläten joka hetki laivasto- ja ilmahyökkäyksiä.
Rautatientorilla seisoi öisin ihmisiä pitkissä jonoissa odottamassa
vuorojaan pakeneviin aamujuniin.
* * * * *
Vapaaherra Adolf von Bonsdorffille, Svinhufvudin parhaimmalle
ystävälle, maailmansota ei ollut aavistamaton. Jo edellisenä vuonna
Kotkaniemessä käydessään hän oli ennustanut suuren kansaintaistelun
olevan lähellä. Hän teroitti mieliin sitä, mitenkä tarpeellista meidän
olisi jo edeltäkäsin valmistautua tuleviin tapahtumiin. Sodan syttyessä
olisi kaikki voimat keskitettävä saksalaisten avustamiseen ja sitä
tietä pyrittävä kokonaan irti Venäjästä.
Kun maailmansota vuotta myöhemmin virisi kuin kulovalkea yli Euroopan,
kiiruhti Adolf von Bonsdorff heti ensimmäisten sodanjulistusten jälkeen
kirjoittamaan Svinhufvudille kirjeen, jossa hän peitetyin sanoin esitti
toistamiseen ajatuksensa yhteistoiminnasta Saksan kanssa saapuen kohta
senjälkeen henkilökohtaisesti asiasta neuvottelemaan.
* * * * *
Adolf von Bonsdorffin käynneistä Kotkaniemessä Svinhufvud kertoo:
— Muistelen, että Bonsdorff jo vuotta ennen maailmansotaa kävi
kerran täällä Kotkaniemessä ja otti puheeksi tulevan sodan. Hän
kertoi, että saksalaiset käyvät jo vähän vakoilemassa ja tutkimassa,
minkälaiset olot täällä ovat ja kuinka täällä voisi menestyksellisimmin
toimia. Bonsdorff sanoi jo silloin, että meidän pitää auttaa oikein
voimakkaasti saksalaisia, jos sota vain tulee. No, siitä oltiin
yksimielisiä, että kunhan vain apua jostakin saadaan, niin kyllä ryssät
ajetaan pois. Ne olivat jo rikkoneet niin paljon meitä vastaan, että
meidän lakiemme mukaan ne olivat menettäneet kaikki oikeutensa tähän
maahan.
Sodan alussa Bonsdorff kirjoitti kirjeen, jossa hän puhui
jänisjahdista. Kun oli sensuuri, piti käyttää vertauksia. Minä ymmärsin
kirjeen hyvin ja vastasin, että tuuma on oivallinen. Sitten tuli
Bonsdorff tänne Kotkaniemeen. Muistan, kuinka me kävelimme tuolla Hovin
raiteilla ja peltojen puolella ja neuvottelimme yhdessä näistä asioista.
Oli puhetta siitä, että täällä pitäisi ryhtyä toimintaan saksalaisten
hyväksi. Jos vain voitaisiin, ja sikäli kuin voitaisiin, pitäisi pyrkiä
myös aktiivisempaan osanottoon maailmansotaan. Mutta siihen aikaan ei
vielä ollut kuitenkaan mitään tietoa mahdollisuuksista.