kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa."
Jes. 6: 3.
"Miksi te annatte rahaa siinä, kussa ei leipää ole, ja teidän työnne
siinä, kussa ei ole ravintoa?"
Jes. 55: 2.
Älä siihen rahojasi tuhlaa, ei maksa se vaivaa, "tappiota vain se
sinulle tuottaa" kuulemme monen järkevän ihmisen varoittaen puhuvan
kokemattomalle ystävälleen, tämän ruvetessa epäkäytännöllisiin
yrityksiin. Hän tietää, ettei kaikki työ, olkoon se sitten jos kuinka
uutteraa ja tunnollista, maksa vaivaa, ja nähdessään nuoren ystävänsä
ryhtyvän toimeen, joka ei voi tuottaa mitään voittoa, vaatii häntä
rakkaus varoittamaan, kieltämään. Tuo kokematon, tyhjänperäisten
toiveiden pettämä nuorukainen ei silminnähtävästi ole "laskenut
kustannuksia", sen tuo hänen kokenut ystävänsä huomasi, koettaen
sentähden kaikin tavoin saada toista yrityksestä ajoissa luopumaan,
ennenkuin tappio on auttamaton. Tuommoisten kokeneempain ystäväin
neuvot ovat estäneet lukemattomia joutumasta köyhyyteen, eikä kukaan
kiellä niiden suurta hyötyä tämän maallisen elämän vaihtelevissa
oloissa. Vaan miten tärkeä aineellinen toimeentulo onkin, niin löytyy
kuitenkin toinen ala, jolla viisaat neuvot ja varoitukset ovat
paljoa suuremmasta arvosta, koska erehdykset sillä alalla voivat
tuottaa ijankaikkisesti auttamattoman tappion ja koska ne ovat paljon
yleisemmät kuin nuo toiset. Tarkoitamme hengellisen elämän salaista,
monen vaaran uhkaamaa ja monen vihollisen väijymää pyhää alaa. Ovatko
ihmiset yhtä alttiit tässä suhteessa varoittamaan toisiaan, kuin jos
maallinen voitto on kysymyksessä? Jesus todistaa: "tämän maailman
lapset ovat toimellisemmat heidän sukukunnassaan, kuin valkeuden
lapset heidän sukukunnassaan". Ei pysty kukaan kieltämään, ettei tämä
totuus sovellu meikinkin. Nöyrtykäämme tämän tuomion alle etenkin
näinä aikoina, jolloin yritystemme tappiot ovat nähtävinä miltei
kaikilla aloilla. Siihen vaatii meitä isänmaatamme uhkaava vaara ja
totuuden vastustamaton sana.
"Miksi te annatte rahaa siinä, kussa ei leipää ole, ja teidän työnne
siinä, kussa ei ole ravintoa?" Myötäkäymisen aikoina, jolloin Suomen
tulevaisuus näytti onnelliselta, ken kuuli tuon Herran varoittavan
kysymyksen? Isänmaallinen työ edistyi arvaamattoman nopeasti, monet
yritykset, joita ei köyhä Suomi menneinä aikoina olisi uskaltanut
ajatellakaan, onnistuivat ja tuottivat suuria voittoja: kaikki
näytti kehottavan iloiseen luottamukseen vain, ja riemuten Suomelle
laulettiin:
"Ollos huoleton, poikas valveell' on!"
En halveksi isänmaan edistymistä tarkoittavaa työtä. Päinvastoin.
Kaikki kansallisen elämän ilmiöt, jotka eivät ole ristiriidassa
kristinuskon kanssa, ovat yhtä oikeutetut kuin luonnolliset.
Isänmaanrakkauden pyhän tunteen tahtoo Jumala säilyttää jokaisen
kansalaisen sydämmessä. Sentähden ovat jaloimmat kristityt myöskin
olleet uskollisimpia isänmaanystäviä. Todistuksena mainittakoon
ainoastaan Paavali apostolin isänmaanrakkaus, josta kirjojen
kirjassa meille kerrotaan. Ken on ollut altis suurempiin uhrauksiin
oman kansansa hyväksi kuin hän? Jesus Kristus oli hänelle kaikki
kaikissa, ja kuitenkin pakotti isänmaanrakkaus hänen sydämmestään
tuon merkillisen tunnustuksen: "minä sanon totuuden Kristuksessa,
ja en valehtele, (niinkuin minun omatuntoni minun kanssani Pyhässä
Hengessä todistaa,) että minulla on suuri murhe ja alinomainen kipu
sydämmessäni. Minä olen pyytänyt kirottuna olla Kristukselta minun
veljeini tähden, jotka lihan puolesta minun lankoni ovat; jotka
ovat Israelitat, joiden on lasten oikeus ja kunnia, ja liitot ja
laki, ja Jumalan palvelus ja lupaukset." -- Mutta toinen kysymys
on: mikä todellakin hyödyttää isänmaata, mikä ei, ja tähän katsoen
käsittää kristitty velvollisuutensa kansaansa kohtaan aivan toisin,
kuin maailmanihminen. Herran tosi opetuslapsi tahtoo toimittaa
kaikki Jesuksen nimeen. Hän ei pidä mitään oikeutettuna, johon hän
ei saata sovittaa Jumalan sanan erehtymättömiä ohjeita. Kaikki
muu on syntiä, ja sitä vastaan on hän kutsuttu taistelemaan. Eikä
siinä kylliksi: nekin toimet ja yritykset, joihin Jumalan sana
myöntää hänelle oikeuden ottamaan osaa, ovat hänestä vaarallisia,
kun ei Herra, jolta ainoalta kaikki siunaus tulee, saa olla niitä
johtamassa. Kristitty iloitsee, nähdessään kansalaistensa tekevän
työtä isänmaan hyväksi, mutta haikeat tunteet ja synkät aavistukset
valtaavat hänen sydämmensä, jos he, vieraantuneina Herralle ja
etsimättä apua Häneltä, toimivat omin voimin ja omassa, tahi --
olkoon niinkin "isänmaan nimessä." Millainen on _tähän katsoen_
tilamme, mitä siunausta voimme toivoa isänmaalliselle työlle, jos
tätä työtä tarkastamme Jumalan sanan valossa? Vastatkoon kukin
sille Herralle, johon turvaamaan miltei julki jumalattomatkin nyt
kehottavat, kun vaara uhkaa isänmaata ja ihmisvoima on kykenemätön
auttamaan. "Laupias ja armollinen on Herra, kärsiväinen ja aivan
hyvä", -- ei Hän apuansa Suomelta nämäkään synkkinä aikoina kiellä,
mutta ennenkuin Hän sen meille suo, vaatii Hän meitä tilille, vaatii
meitä rehellisesti tunnustamaan, millä kannalla asiamme ovat.
Arvoa kaikille, jotka ovat alttiit uhraamaan voimansa isänmaan
hyväksi! Arvoa etenkin niille, jotka, kantaen johtavien henkilöiden
raskasta taakkaa, vaaran hetkinä taistelevat sen puolesta, omaa
etuansa katsomatta! Semmoisia kansalaisia on Suomessa kaikkina
aikoina löytynyt, ja ettei niitä täällä nytkään puutu, sen
todistaa moni jalo toimi, moni miehevä sana, joista historiamme
kunnioituksella on kertova nouseville sukupolville. Ken ei tätä
myönnä? -- ja kuitenkin: riittääkö tämä tue turvaamaan isänmaamme
tulevaisuutta? Epävarmalta kuuluu vastaus nyt niidenkin huulilta,
jotka, unohtaen Herran, viimmeisiin asti eivät ole epäilleet lausua
jos kuinka rohkeita sanoja Suomen kansan siveellisestä voimasta ja
sen suurten henkilöiden isänmaallisen työn menestyksestä? Miksi?
-- -- -- Onko kansamme voima murtunut? Ovatko nuo muita etevämmät
isänmaanystävät, jotka ovat Suomen kehitystä johtamassa, menettäneet
isänmaan luottamuksen? Jokainen Suomen kansalainen luo semmoiset
kysymykset perättöminä luotaan, todistaen: yhtä sitkeä kuin ennenkin
on kansani voima -- kaatua taistelussa voivat johtajat, vaan
isänmaataan pettää vaaran hetkenä, sitä eivät voi. -- Ja kuitenkin
horjuu luottamus, uupuu toivo! Mikä syynä?
Paljon on viimmekuluneina aikoina täällä Suomessakin puhuttu "kansan
syvistä riveistä." Valistunut katsantotapa antaa yhä enemmän arvoa
jokaiselle rehelliselle kansalaiselle, kysymättä, mihin säätyluokkaan
hän kuuluu. Näin asiain ollen ei lie maailmalliseltakaan kannalta
väärin vaatia huomiota niille kristinuskon vaikuttamille äänille,
jotka noista syvistä riveistä yhä selvemmin alkavat kuulua isänmaamme
nykyisestä tilasta. On kyllä totta, että aikamme uskonnolliset
erehdykset monessa paikoin ovat syvään juurtuneet itse kansaankin,
totta sekin, että nuo yhä leviävät "vapaamieliset" aatteet ovat
eksyttäneet erämaiden mökkien asukkaitakin jumalankieltämisen
harhateille, ja epäilemättä erehtyisimme paljon, jos olettaisimme,
ettei kansan syvistä riveistä kuulu kuin yksi ajatus siitä, mikä on
pääsyynä isänmaan nykyiseen ahdinkoon ja mistä apu on etsittävä. Vaan
jos meidän täytyykin myöntää, että kristinuskolle vieraat mielipiteet
ovat vaikuttamassa oppimattomassa kansassakin, niin on kuitenkin
varma, että noista syvistä riveistä yksi ääni muita kuuluvampana
vaatii sananvuoroa ajan painavaa kysymystä käsiteltäessä. En epäile
sitä julki lausua, vaikkei kukaan ole minua siihen valtuuttanut,
sillä ääni on kansamme omantunnon ääni. Se kuuluu:
Paljo on täällä Suomessa semminkin viimme aikoina annettu rahaa
siinä, kussa ei leipää ole, paljo on työtä tehty siinä, missä ei
ole ravintoa. Myötäkäymisen päivinä me unohtamistaan unohdimme,
että Herra yksin on voimallinen, ihmisvoima heikko, mitätön. Miksi
ei estetty tuota uudenaikaista, Jumalan sanan puhdasta totuutta
vastustavaa henkeä lähestymästä isiemme maata ja levittämästä
turmelustaan Suomen kansaan? Se kuiskasi, tämä henki, korviimme
outoja sanoja, lumosi silmämme, ohjasi jalkamme harhateitä kulkemaan,
se varasti uskon ja karkotti rauhan sydämmestämme. Otsan hiessä on
Suomi työtä tehnyt, vaan se on turhaa, kun Jumalan siunaus alkaa
puuttua. Vähän tietää Suomen oppimaton talonpoika suuren maailman
vaiheista, huonosti hän ymmärtää arvostella valtioviisauden mutkia
ja oppineitten viisautta, mutta yksi tieto on hänellä selvänä, yksi
viisaus taattuna, eikä aivo hän siitä luopua, jos koko maailma
puhuisikin toista. Sen tiedon antoi meille Hän, joka lausui: "ilman
minutta ette voi mitään tehdä." Miksi ei pysynyt kansamme elävässä
uskossa oksana tuossa "totisessa viinipuussa", jonka voimasta kaikki
ihmisvoima riippuu, usko, toivo, rakkaus, sanalla sanoen kaikki tosi
siunaus elpyy? Hänen puoleensa vetää Herran Henki meitä näinäkin
raskaina aikoina. Oi, miksi viivymme, miksi emme lähde pois synnin
vieraasta maasta, missä olemme "antaneet rahaa, kussa ei leipää
ole ja työtä tehneet siinä, kussa ei ole ravintoa?" Tie on kyllä
tuhlaajapojan tie, vaan se johtaa Hänen luoksensa, joka takaa
Suomelle voiton ja jonka turvissa sen tulevaisuus on varma.
Ken kuulee tämän äänen, ja ken on altis sitä noudattamaan? Älkäämme
siltä korviamme tukkiko, sillä se on rukoilevan Suomen ääni. Turhat
ovat kaikki ponnistuksemme, leivätöntä työmme ja korotonta rahamme,
ellemme sitä kuule.
"Tulkaat minun tyköni kaikki,
jotka työtä teette ja olette raskautetut,
ja minä tahdon teitä virvoittaa."
Math. 11: 28.
"Mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan töitä tehdä?"
Joh. 6: 28.
Samoinkuin yksilön elämässä, on kansojenkin kehkeymisessä aikoja,
joina Jumalan etsivä armo tavallista tuntuvammin vaatii ihmisiä
ajattelemaan, mitä heidän rauhaansa sopii. Ei löydy niin jumalatonta
kansaa, ettei se ainakin hetkeksi hämmästyen seisahtuisi Herran
eteen, Hänen tuomionsa sitä kohtaessa. Kun Hän todistaa: "äkisti minä
puhun kansaa ja valtakuntaa vastaan, kukistaakseni, hävittääkseni
ja hukuttaakseni sitä," silloin pelkäävät rohkeimmatkin sankarit,
silloin valitetaan kaikkialla: "onko Jumala unohtanut olla armollinen
ja sulkenut laupeutensa vihansa tähden?"
Ei ole valitus tuo nykyään tuntematon Suomessa. Se vaatii itselleen
sijaa noiden julki jumalattomienkin sydämmissä, jos kohta he toisin
puhuvatkin. Hekin aavistavat, jos kuinka ovatkin koettaneet vakaantua
Jumalasta luopuneessa katsantotavassa, että yhdellä ainoalla "on
kaikki voima taivaassa ja maan päällä". Jesus Kristus -- Hän, jota
langennut ihmiskunta kaikkina aikoina on pilkannut, vihannut, ja
vainonut enemmän kuin ketään muuta, todistautuu jumalattomankin
omassatunnossa siksi Herraksi, jolla on ehdoton oikeus kutsua
jokaista tilille ja tehdä kanssamme mitä ikinä Hän tahtoo. Hän
on sama Herra, joka, vaeltaessaan maan päällä halvan "ihmisen
kaltaisena", ennusti: "koska Ihmisen Poika tulee kunniassansa, ja
kaikki pyhät enkelit hänen kanssansa, silloin hän istuu kunniansa
istuimella, ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat." Tätä suurta
päivää valmistavat kaikki ne tuomiot, joiden iskut tuon tuostakin
saavat kansat vapisemaan ja valtakunnat horjumaan.
Herran tuomitsevaa vanhurskautta on Suomen kansa monesti kokenut.
Näinäkin aikoina on se sitä kokemassa. Sen on taipuminen
kaikkivaltiaan tuomarinsa edessä, vasten tahtoansakin täytyy sen
nöyrtyä. Vaan miksi viivymme, miksi on monen Suomen kansalaisen sydän
niin kova, ettei hän tätä kieltämätöntä totuutta myönnetyksi saa?
Maailma on kyllä altis ihailemaan esim. Fjalar kuninkaan tunnustusta:
"Teidän, suuret jumalat, ompi voitto
Rangaistuna teidät mä tunnen nyt."
"Ihminenkö ryntäis' teitä vastaan?
Niinkuin tähdet, te hymyytte
Ihmisvaiheiden sumun halki meihin,
Joiden johto teille on leikkityö",
mutta kun on kysymys nöyrtymisestä raamatun Jumalan eteen, silloin
kuuluu arvostelu toisin. Oi, miksi viihtyvät, ihmiset mielikuvituksen
sumuissa, miksi he kernaammin palvelevat pakanuuden "tuntematonta
Jumalaa", kuin kristinuskon elävää Jumalaa, joka Jesuksessa
Kristuksessa on itsensä maailmalle ilmoittanut? -- Vaan miksi etsimme
vastausta tähän kysymykseen? Se juuri on tuomio "että valkeus tuli
maailmaan, ja ihmiset rakastivat enemmän pimeyttä kuin valkeutta;
sillä heidän työnsä olivat pahat." Se on syynä, että "jokainen,
joka pahaa tekee, hän vihaa valkeutta, eikä tule valkeuteen, ettei
hänen töitänsä laitettaisi." Jumalallisen totuuden valkeudessa
näkyy pieninkin synti, siinä joutuu kaikki ihmiskunnia ehdottomasti
häpeään. Sentähden koettaa maailma lyödä Herran tuomiot tuuleen,
kunnes sen täytyy niiden alle taipua. Vaan onko tämä taipuminen
sittenkään Jumalan tahdon mukaista, onko se _nöyrtymistä_ raamatun
mielen mukaan? Oi, ei; se on monesti, arveluttavan monesti, tuota
tuomittujen toivotonta vapisemista Herran edessä, joiden tunnustus,
kun eivät enää pääse todellisuudelta piiloutumaan, kuuluu: "Jesus,
Jumalan poika, oletko tullut meitä vaivaamaan, ennenkuin aika on?"
Millainen on Suomen kansan tunnustus näinä Herran sallimain koetusten
aikoina? Yleinen on levottomuus, pelko, -- vaan millaista se on?
Mieltyykö Jumala armossa siihen, vai kartuttaako se vain meidän
velkaamme? Herra, armahda meitä!
"Joka totuuden tekee, hän tulee valkeuteen, että hänen työnsä
nähtäisiin, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt." Herra alkaa työnsä
ihmisessä kutsumalla häntä kasvoinsa eteen valkeuteen. Ihmisen
ensimmäinen "Jumalassa tehty työ" on tämän kutsumisen noudattaminen.
Ei hän semmoisenaan Herralle kelpaa: ei hän kiitosta saa -- tuomion
alaiseksi hän joutuu. Pelastuksen tie johtaa alas kuoleman laaksoon.
Meidän täytyy kuolla itsellemme ja synnille, ennenkuin voimme
"Jumalan töitä tehdä."
Katoavaa on kaikki ihmistyö, Jumalan työt yksin pysyvät. Niitä
meidän täytyy tehdä, sillä muutoin olemme perikadon omat. Mutta
Jumalan töitä ei tehdä kuin Jumalan voimalla -- meidän voimamme on
ihmisvoimaa, ja sekin on synnin turmelema, kaikkeen hyvään aivan
kelvoton. "Mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan
töitä tehdä?"
Tähän painavaan kysymykseen voi ainoastaan yksi ainoa oikean
vastauksen antaa: Hän, joka todistaa: "se on Jumalan työ, että
te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti." -- Moni puhuu paljon
Jesuksen esimerkistä ja Hänen seuraamisestaan, luulotellen itseänsä
ja muita, että hän muka tekee Jumalan töitä, vaikka hän toimiikin
omin voimin, tekee vain turmeltuneen ihmisen töitä. Hän ei tiedä,
että kristinusko edellyttää uutta elämää, jumalallista elämää
kaikkialla, missä "Jumalan töitä" tehdään. Missä tätä elämää ei
ole, siellä on ihmisvoima toimimassa, ja sen teot häviävät, toinen
toisensa perästä, näyttäkööt sitten jos kuinka luotettavilta ja
pysyväisiltä. Uuden syntymisen salaisuus on maailmalle hulluus, eikä
ole ylpeä ihmisluonto altis siihen suostumaan. Vasta usko Jesukseen,
joka syntyy vanhan ihmisen kukistuessa, uudistuu sen jokapäiväisessä
kuolemassa, imee voimansa Herrasta ja kasvaa Hänestä, on kelvollinen
tekemään "Jumalan töitä", sillä siinä vaikuttaa Hän itse. Uskon
töiden perustuksena on se kallio, jonka nimi on Kristus, eikä voi
sille rakentama huone kukistua, sillä Herra itse -- Hän, "jonka
suussa ei ole yhtään petosta löytty", todistaa: "jokainen kuin
minulta nämä puheet kuulee ja ne tekee, vertaan minä toimelliseen
mieheen, joka huoneensa kaiholle rakensi. Ja sade lankesi, ja virrat
tulivat, ja tuulet puhalsivat, ja sitä huonetta sysäsivät, joka ei
kuitenkaan kukistanut; sillä se oli kalliolle perustettu."
Nyt likenee rajuilma Suomen maata. Jo kuuluu tuulen puhallus, pian
on se "sysäävä huonettamme." Onko huone kestävä? Kaikki riippuu
siitä, onko se perustettu tuolle kukistamattomalle Kristus-kalliolle,
vai eikö? Turhat ovat ihmisvoiman heikot ponnistukset rakentaa
suojelusmuureja "huoneellemme", pirstaleina rajuilma ne kaikkiin
ilmoihin hajoittaa, eivätkä asetu tuulet heti, sillä nyt on Herran
koetusten aika. Jollei huone itse kestä, niin täytyy meidän kukistua
sen kanssa. -- -- "Älkäät luottako teitänne valheesen, sanoen:
tässä on Herran temppeli, tässä on Herran temppeli, tässä on Herran
temppeli, mutta parantakaat todella teidän elämänne ja menonne,
-- -- -- niin minä tahdon antaa teidän asua tässä paikassa" kuuluu
Herran todistus. Hän tuntee vielä tämän paikan. Hän muistaa
mitenkä täällä kaukaisessa Suomessakin totuuden sana monesti pääsi
vaikuttamaan ihmisten sydämmissä, taivuttaen heitä uskon töitä
tekemään. Vielä huone, Herran huone seisoo "kalliolla", vaikka
syntimme ovatkin sitä saastuttaneet; häväisseet. Herra vaatii meitä
sitä puhdistamaan. Itse emme sitä voi, mutta Hän tarjoutuu meissä ja
meidän kauttamme toimittamaan niitä Jumalan töitä, jotka turvaavat
Suomen tulevaisuutta. Oi, nöyrtykäämme siihen, tehkäämme semmoinen
parannus, joka on Hänelle otollinen, niin ei Hän ota valtakuntaansa
meiltä pois!
Jollei Suomessa löytyisi niitä, joiden sydämmissä Jumalan valtakunta
on, niin olisi perikatomme varma. Niiden tähden, jotka Herra täällä
vielä tuntee omiksensa, suojelee Hän Suomen kansaa. Ei maailma sitä
usko, vaan se päivä on tuleva, jona tämäkin raamatun totuus on niin
julki nähtävänä, ettei kukaan voi sitä kieltää. Noiden muutamien
vanhurskasten tähden, jotka Herraa palvelevat, ja niiden tähden,
jotka vielä kääntyvät Hänen puoleensa, viipyy viimmeinen suuri
tuomiokin, samoinkuin kaikki sitä valmistavat tuomiot näiden ihmisten
tähden ovat kurituksena vain, vaan eivät lopullisena rangaistuksena.
Onnellinen se kansa, jossa löytyy paljon semmoisia kansalaisia! Sen
keskuudessa rakentaa moni Jumalassa tehty työ salpoja turmeluksen
tulvalle, siten viivyttäen Herran tuomioita ja lieventäen Hänen
vanhurskautensa iskuja. Noiden hurskasten tähden säästyy moni
kaupunki ja kylä, moni seutu ja talo, joka jo olisi kypsynyt Jumalan
lopulliselle rangaistukselle. Heidän rukouksensa kokoo lukemattomat
enkelit suojelemaan isänmaata, ja jos Jumala semmoista kansaa lyökin,
niin Hänen armonsa parantaa haavat. Suuri on rukouksen voima, suuri
Jumalan valtakunnan salaisuus!
Ilolla seuraa kristitty kaikkia niitä yrityksiä, joiden tarkoituksena
on hyvän edistäminen ja pahan estäminen hänen isänmaassaan. Jos kohta
niitä kaikkia ei voikaan sanoa "Jumalan töiksi", ne kun eivät ole
elävän uskon hedelmiä, niin ne kuitenkin ovat siunaukseksi kansalle
samoihin määrin kuin ne vaikuttavat kristinuskon palveluksessa.
Etenkin viimme aikoina on Suomessa tehty paljo tämmöistä työtä.
Viittaamme tässä ainoastaan raittiusliikkeesen, joka on tuottanut
niin paljon hyvää köyhälle maallemme. Mutta yksi työ vain turvaa
sanan syvemmässä merkityksessä Suomen tulevaisuutta, ja tämä työ on
Jumalan työ. Ainoastaan se, joka on altis antamaan koko sydämmensä
Herralle, kelpaa tätä työtä tekemään. Me olemme kutsutut taistelemaan
kaikkea pahaa vastaan, edistämään ennen kaikkea sitä valtakuntaa,
jonka perustukset eivät milloinkaan horju. Jos tämä valtakunta
säilyy isiemme maassa, niin on Suomi kukistamaton, vaikka kuinka
toivottomalta tulevaisuutemme sitten maailman silmissä näyttäisikin.
Jumala itse on kutsunut Suomen kansan edistämään tätä valtakuntaa,
omalla kielellään virittämään Hänen kunniansa kiitosta täällä, pohjan
kylmillä perillä. Ei salli Hän kenenkään estää sitä täyttämästä
tätä suurta tehtävää, jos vain se ei itse siitä luovu. Menneiden
aikojen kokemus ja ennen kaikkea Jumalan sanan horjumattomat
lupaukset takaavat tämän totuuden. Maailman vaatimusten mukaan olemme
rehellisesti työtä tehneet; -- joka toisin puhuu hän valehtelee.
Mutta jos kysytään noita "Jumalan töitä", niin kuuluu arvostelu
toisin. Ei auta meitä maailman kiitos, jos sen saisimmekin, ja vielä
vähemmän oma kerskaus. Jumala, eikä kukaan muu, on tuomarimme --
Hänen kädessään on tulevaisuutemme. Herätkäämme siis turhien luulojen
unesta Hänelle syntimme tunnustamaan ja Häneltä apua rukoilemaan.
Jos niin teemme, niin Hän antaa meille viisautta tietämään, mitkä
työt ovat Hänelle otolliset, ja voimaa niitä tekemään. Oi, että
kasvaisi tuon Herran pienen sotajoukon usko, toivo ja rakkaus -- sen
joukon, joka täällä Suomessa vielä taistelee Jumalan valtakunnan
puolesta; oi, että kansalaisemme yhä lukuisammin siihen sydämmestään
liittyisivät, hyljäten omat tekonsa, jotka eivät pysyväistä onnea
voi tuottaa! Silloin ei enää epäröiden Suomessa kysyttäisi, "mitä
meidän pitää tekemän, että taitaisimme Jumalan töitä tehdä?" vaan
niitä _tehtäisiin_ Herran voimalla siunaukseksi isänmaalle, sen
tulevaisuuden horjumattomaksi turvaksi.
"Kysykäät Herraa ja Hänen voimaansa,
Etsikäät alati Hänen kasvojansa!"
"Muistakaat Hänen ihmeellisiä
töitänsä, jotka hän tehnyt
on, hänen ihmeitänsä
ja hänen sanojansa".
Ps. 105: 4-5.
"Miksi pakanat sanovat: kussa on nyt heidän Jumalansa?"
Ps. 115: 2.
Kärsimisen salaisuuteen ei ole ihminen altis silmäänsä luomaan. Ja
kuitenkin säteilee juuri tästä salaisuudesta Golgathan risti, jossa
Jumala tarjoo taivaan autuutta Aadamin langenneille, kadotukseen
tuomituille lapsille! "Valkeus paistaa pimeydessä, jota ei pimeys
käsittänyt." Mutta vaikka ihmiset kaikkina aikoina ovatkin koettaneet
ja yhä edelleen koettavat muuttaa kyynelten laaksoa ilon ja riemun
kodiksi, ei ole se milloinkaan siksi muuttuva. Kärsimisen leima
on vain yhä selvemmin näkyvä kaikkialla maailmassa, kunnes se
ijankaikkisesti kuluttavana tulena on kohtaava kaikkia, jotka eivät
täällä ole tahtoneet kärsiä Kristuksen kanssa. Mutta sanomattomana
kirkkautena on tämä leima säteilevä niissä, jotka ovat "pitäneet
Hänen kärsivällisyytensä sanan", "kun Hän maan piirin vanhurskaudessa
tuomitsee."
Miten pintapuolinen on monesti Jesuksen tunnustajainkin käsitys
kärsimisen salaisuudesta! Kuinka alttiit ovat hekin pitämään
vain maallista onnea ja menestystä Jumalan armon osotuksina,
miten vaikea on usein heidänkin perehtyä siihen totuuteen, että
juuri Jumalan lasten täytyy paljo kärsiä! Kun heidän hyvin käy,
kehottavat he toisiaan Herraa kiittämään, vaan harvoin he sitä
tehdessään nöyrtyvät tunnustamaan: epäilemättä on meillä niin vähän
kärsimisiä siitäkin syystä, ettei heikko uskomme kestäisi sitä
sulatusta, jossa nuo suuret uskonsankarit kehittyivät kirkkaudesta
toiseen. Ja löytyypä toinenkin syy, jonka vuoksi meidän aikamme
säästetyt kristityt niin vähän kärsivät, ja siitä puhutaan vielä
vähemmin. Jos Jesuksen opetuslasten tunnustus olisi semmoinen,
kuin se oli marttyyriaikakauden jaloina päivinä, jolloin roviot ja
vankilat kaikuivat Jumalan ylistyksestä, niin olisi myöskin heidän
maallinen asemansa aivan toinen, kuin se nyt on. On kyllä totta,
että kristinusko monessa suhteessa on muuttanut maailman olot,
vaan maailma on kuitenkin maailmaa, ei se laatuaan ole muuttanut,
jos kohta se paremmin kuin ennen salaakin Kristus-vihaansa. Jota
uskollisempi kristitty Hänelle, joka meidät omalla sydänverellänsä
osti Jumalalle, sitä enemmän muuttuu hänen elämänsä myöskin ristin
Herran elämän kaltaiseksi. "Vanhurskaalle tapahtuu paljo pahaa"
todistaa raamattu, "mutta Herra hänen kaikista niistä päästää." --
Poista, Herra, luulojen sumut ja epäuskon pettävät unelmat, jotka
estävät meitä käsittämästä kärsimisen salaisuutta, ja näkemästä sitä
kirkkautta, joka säteilee Sinun rististäsi!