"Pyhä, pyhä, pyhä, Herra Zebaoth:

kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa."

Jes. 6: 3.

"Miksi te annatte rahaa siinä, kussa ei leipää ole, ja teidän työnne

siinä, kussa ei ole ravintoa?"

Jes. 55: 2.

Älä siihen rahojasi tuhlaa, ei maksa se vaivaa, "tappiota vain se

sinulle tuottaa" kuulemme monen järkevän ihmisen varoittaen puhuvan

kokemattomalle ystävälleen, tämän ruvetessa epäkäytännöllisiin

yrityksiin. Hän tietää, ettei kaikki työ, olkoon se sitten jos kuinka

uutteraa ja tunnollista, maksa vaivaa, ja nähdessään nuoren ystävänsä

ryhtyvän toimeen, joka ei voi tuottaa mitään voittoa, vaatii häntä

rakkaus varoittamaan, kieltämään. Tuo kokematon, tyhjänperäisten

toiveiden pettämä nuorukainen ei silminnähtävästi ole "laskenut

kustannuksia", sen tuo hänen kokenut ystävänsä huomasi, koettaen

sentähden kaikin tavoin saada toista yrityksestä ajoissa luopumaan,

ennenkuin tappio on auttamaton. Tuommoisten kokeneempain ystäväin

neuvot ovat estäneet lukemattomia joutumasta köyhyyteen, eikä kukaan

kiellä niiden suurta hyötyä tämän maallisen elämän vaihtelevissa

oloissa. Vaan miten tärkeä aineellinen toimeentulo onkin, niin löytyy

kuitenkin toinen ala, jolla viisaat neuvot ja varoitukset ovat

paljoa suuremmasta arvosta, koska erehdykset sillä alalla voivat

tuottaa ijankaikkisesti auttamattoman tappion ja koska ne ovat paljon

yleisemmät kuin nuo toiset. Tarkoitamme hengellisen elämän salaista,

monen vaaran uhkaamaa ja monen vihollisen väijymää pyhää alaa. Ovatko

ihmiset yhtä alttiit tässä suhteessa varoittamaan toisiaan, kuin jos

maallinen voitto on kysymyksessä? Jesus todistaa: "tämän maailman

lapset ovat toimellisemmat heidän sukukunnassaan, kuin valkeuden

lapset heidän sukukunnassaan". Ei pysty kukaan kieltämään, ettei tämä

totuus sovellu meikinkin. Nöyrtykäämme tämän tuomion alle etenkin

näinä aikoina, jolloin yritystemme tappiot ovat nähtävinä miltei

kaikilla aloilla. Siihen vaatii meitä isänmaatamme uhkaava vaara ja

totuuden vastustamaton sana.

"Miksi te annatte rahaa siinä, kussa ei leipää ole, ja teidän työnne

siinä, kussa ei ole ravintoa?" Myötäkäymisen aikoina, jolloin Suomen

tulevaisuus näytti onnelliselta, ken kuuli tuon Herran varoittavan

kysymyksen? Isänmaallinen työ edistyi arvaamattoman nopeasti, monet

yritykset, joita ei köyhä Suomi menneinä aikoina olisi uskaltanut

ajatellakaan, onnistuivat ja tuottivat suuria voittoja: kaikki

näytti kehottavan iloiseen luottamukseen vain, ja riemuten Suomelle

laulettiin:

"Ollos huoleton, poikas valveell' on!"

En halveksi isänmaan edistymistä tarkoittavaa työtä. Päinvastoin.

Kaikki kansallisen elämän ilmiöt, jotka eivät ole ristiriidassa

kristinuskon kanssa, ovat yhtä oikeutetut kuin luonnolliset.

Isänmaanrakkauden pyhän tunteen tahtoo Jumala säilyttää jokaisen

kansalaisen sydämmessä. Sentähden ovat jaloimmat kristityt myöskin

olleet uskollisimpia isänmaanystäviä. Todistuksena mainittakoon

ainoastaan Paavali apostolin isänmaanrakkaus, josta kirjojen

kirjassa meille kerrotaan. Ken on ollut altis suurempiin uhrauksiin

oman kansansa hyväksi kuin hän? Jesus Kristus oli hänelle kaikki

kaikissa, ja kuitenkin pakotti isänmaanrakkaus hänen sydämmestään

tuon merkillisen tunnustuksen: "minä sanon totuuden Kristuksessa,

ja en valehtele, (niinkuin minun omatuntoni minun kanssani Pyhässä

Hengessä todistaa,) että minulla on suuri murhe ja alinomainen kipu

sydämmessäni. Minä olen pyytänyt kirottuna olla Kristukselta minun

veljeini tähden, jotka lihan puolesta minun lankoni ovat; jotka

ovat Israelitat, joiden on lasten oikeus ja kunnia, ja liitot ja

laki, ja Jumalan palvelus ja lupaukset." -- Mutta toinen kysymys

on: mikä todellakin hyödyttää isänmaata, mikä ei, ja tähän katsoen

käsittää kristitty velvollisuutensa kansaansa kohtaan aivan toisin,

kuin maailmanihminen. Herran tosi opetuslapsi tahtoo toimittaa

kaikki Jesuksen nimeen. Hän ei pidä mitään oikeutettuna, johon hän

ei saata sovittaa Jumalan sanan erehtymättömiä ohjeita. Kaikki

muu on syntiä, ja sitä vastaan on hän kutsuttu taistelemaan. Eikä

siinä kylliksi: nekin toimet ja yritykset, joihin Jumalan sana

myöntää hänelle oikeuden ottamaan osaa, ovat hänestä vaarallisia,

kun ei Herra, jolta ainoalta kaikki siunaus tulee, saa olla niitä

johtamassa. Kristitty iloitsee, nähdessään kansalaistensa tekevän

työtä isänmaan hyväksi, mutta haikeat tunteet ja synkät aavistukset

valtaavat hänen sydämmensä, jos he, vieraantuneina Herralle ja

etsimättä apua Häneltä, toimivat omin voimin ja omassa, tahi --

olkoon niinkin "isänmaan nimessä." Millainen on _tähän katsoen_

tilamme, mitä siunausta voimme toivoa isänmaalliselle työlle, jos

tätä työtä tarkastamme Jumalan sanan valossa? Vastatkoon kukin

sille Herralle, johon turvaamaan miltei julki jumalattomatkin nyt

kehottavat, kun vaara uhkaa isänmaata ja ihmisvoima on kykenemätön

auttamaan. "Laupias ja armollinen on Herra, kärsiväinen ja aivan

hyvä", -- ei Hän apuansa Suomelta nämäkään synkkinä aikoina kiellä,

mutta ennenkuin Hän sen meille suo, vaatii Hän meitä tilille, vaatii

meitä rehellisesti tunnustamaan, millä kannalla asiamme ovat.

Arvoa kaikille, jotka ovat alttiit uhraamaan voimansa isänmaan

hyväksi! Arvoa etenkin niille, jotka, kantaen johtavien henkilöiden

raskasta taakkaa, vaaran hetkinä taistelevat sen puolesta, omaa

etuansa katsomatta! Semmoisia kansalaisia on Suomessa kaikkina

aikoina löytynyt, ja ettei niitä täällä nytkään puutu, sen

todistaa moni jalo toimi, moni miehevä sana, joista historiamme

kunnioituksella on kertova nouseville sukupolville. Ken ei tätä

myönnä? -- ja kuitenkin: riittääkö tämä tue turvaamaan isänmaamme

tulevaisuutta? Epävarmalta kuuluu vastaus nyt niidenkin huulilta,

jotka, unohtaen Herran, viimmeisiin asti eivät ole epäilleet lausua

jos kuinka rohkeita sanoja Suomen kansan siveellisestä voimasta ja

sen suurten henkilöiden isänmaallisen työn menestyksestä? Miksi?

-- -- -- Onko kansamme voima murtunut? Ovatko nuo muita etevämmät

isänmaanystävät, jotka ovat Suomen kehitystä johtamassa, menettäneet

isänmaan luottamuksen? Jokainen Suomen kansalainen luo semmoiset

kysymykset perättöminä luotaan, todistaen: yhtä sitkeä kuin ennenkin

on kansani voima -- kaatua taistelussa voivat johtajat, vaan

isänmaataan pettää vaaran hetkenä, sitä eivät voi. -- Ja kuitenkin

horjuu luottamus, uupuu toivo! Mikä syynä?

Paljon on viimmekuluneina aikoina täällä Suomessakin puhuttu "kansan

syvistä riveistä." Valistunut katsantotapa antaa yhä enemmän arvoa

jokaiselle rehelliselle kansalaiselle, kysymättä, mihin säätyluokkaan

hän kuuluu. Näin asiain ollen ei lie maailmalliseltakaan kannalta

väärin vaatia huomiota niille kristinuskon vaikuttamille äänille,

jotka noista syvistä riveistä yhä selvemmin alkavat kuulua isänmaamme

nykyisestä tilasta. On kyllä totta, että aikamme uskonnolliset

erehdykset monessa paikoin ovat syvään juurtuneet itse kansaankin,

totta sekin, että nuo yhä leviävät "vapaamieliset" aatteet ovat

eksyttäneet erämaiden mökkien asukkaitakin jumalankieltämisen

harhateille, ja epäilemättä erehtyisimme paljon, jos olettaisimme,

ettei kansan syvistä riveistä kuulu kuin yksi ajatus siitä, mikä on

pääsyynä isänmaan nykyiseen ahdinkoon ja mistä apu on etsittävä. Vaan

jos meidän täytyykin myöntää, että kristinuskolle vieraat mielipiteet

ovat vaikuttamassa oppimattomassa kansassakin, niin on kuitenkin

varma, että noista syvistä riveistä yksi ääni muita kuuluvampana

vaatii sananvuoroa ajan painavaa kysymystä käsiteltäessä. En epäile

sitä julki lausua, vaikkei kukaan ole minua siihen valtuuttanut,

sillä ääni on kansamme omantunnon ääni. Se kuuluu:

Paljo on täällä Suomessa semminkin viimme aikoina annettu rahaa

siinä, kussa ei leipää ole, paljo on työtä tehty siinä, missä ei

ole ravintoa. Myötäkäymisen päivinä me unohtamistaan unohdimme,

että Herra yksin on voimallinen, ihmisvoima heikko, mitätön. Miksi

ei estetty tuota uudenaikaista, Jumalan sanan puhdasta totuutta

vastustavaa henkeä lähestymästä isiemme maata ja levittämästä

turmelustaan Suomen kansaan? Se kuiskasi, tämä henki, korviimme

outoja sanoja, lumosi silmämme, ohjasi jalkamme harhateitä kulkemaan,

se varasti uskon ja karkotti rauhan sydämmestämme. Otsan hiessä on

Suomi työtä tehnyt, vaan se on turhaa, kun Jumalan siunaus alkaa

puuttua. Vähän tietää Suomen oppimaton talonpoika suuren maailman

vaiheista, huonosti hän ymmärtää arvostella valtioviisauden mutkia

ja oppineitten viisautta, mutta yksi tieto on hänellä selvänä, yksi

viisaus taattuna, eikä aivo hän siitä luopua, jos koko maailma

puhuisikin toista. Sen tiedon antoi meille Hän, joka lausui: "ilman

minutta ette voi mitään tehdä." Miksi ei pysynyt kansamme elävässä

uskossa oksana tuossa "totisessa viinipuussa", jonka voimasta kaikki

ihmisvoima riippuu, usko, toivo, rakkaus, sanalla sanoen kaikki tosi

siunaus elpyy? Hänen puoleensa vetää Herran Henki meitä näinäkin

raskaina aikoina. Oi, miksi viivymme, miksi emme lähde pois synnin

vieraasta maasta, missä olemme "antaneet rahaa, kussa ei leipää

ole ja työtä tehneet siinä, kussa ei ole ravintoa?" Tie on kyllä

tuhlaajapojan tie, vaan se johtaa Hänen luoksensa, joka takaa

Suomelle voiton ja jonka turvissa sen tulevaisuus on varma.

Ken kuulee tämän äänen, ja ken on altis sitä noudattamaan? Älkäämme

siltä korviamme tukkiko, sillä se on rukoilevan Suomen ääni. Turhat

ovat kaikki ponnistuksemme, leivätöntä työmme ja korotonta rahamme,

ellemme sitä kuule.

"Tulkaat minun tyköni kaikki,

jotka työtä teette ja olette raskautetut,

ja minä tahdon teitä virvoittaa."

Math. 11: 28.

"Mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan töitä tehdä?"

Joh. 6: 28.

Samoinkuin yksilön elämässä, on kansojenkin kehkeymisessä aikoja,

joina Jumalan etsivä armo tavallista tuntuvammin vaatii ihmisiä

ajattelemaan, mitä heidän rauhaansa sopii. Ei löydy niin jumalatonta

kansaa, ettei se ainakin hetkeksi hämmästyen seisahtuisi Herran

eteen, Hänen tuomionsa sitä kohtaessa. Kun Hän todistaa: "äkisti minä

puhun kansaa ja valtakuntaa vastaan, kukistaakseni, hävittääkseni

ja hukuttaakseni sitä," silloin pelkäävät rohkeimmatkin sankarit,

silloin valitetaan kaikkialla: "onko Jumala unohtanut olla armollinen

ja sulkenut laupeutensa vihansa tähden?"

Ei ole valitus tuo nykyään tuntematon Suomessa. Se vaatii itselleen

sijaa noiden julki jumalattomienkin sydämmissä, jos kohta he toisin

puhuvatkin. Hekin aavistavat, jos kuinka ovatkin koettaneet vakaantua

Jumalasta luopuneessa katsantotavassa, että yhdellä ainoalla "on

kaikki voima taivaassa ja maan päällä". Jesus Kristus -- Hän, jota

langennut ihmiskunta kaikkina aikoina on pilkannut, vihannut, ja

vainonut enemmän kuin ketään muuta, todistautuu jumalattomankin

omassatunnossa siksi Herraksi, jolla on ehdoton oikeus kutsua

jokaista tilille ja tehdä kanssamme mitä ikinä Hän tahtoo. Hän

on sama Herra, joka, vaeltaessaan maan päällä halvan "ihmisen

kaltaisena", ennusti: "koska Ihmisen Poika tulee kunniassansa, ja

kaikki pyhät enkelit hänen kanssansa, silloin hän istuu kunniansa

istuimella, ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat." Tätä suurta

päivää valmistavat kaikki ne tuomiot, joiden iskut tuon tuostakin

saavat kansat vapisemaan ja valtakunnat horjumaan.

Herran tuomitsevaa vanhurskautta on Suomen kansa monesti kokenut.

Näinäkin aikoina on se sitä kokemassa. Sen on taipuminen

kaikkivaltiaan tuomarinsa edessä, vasten tahtoansakin täytyy sen

nöyrtyä. Vaan miksi viivymme, miksi on monen Suomen kansalaisen sydän

niin kova, ettei hän tätä kieltämätöntä totuutta myönnetyksi saa?

Maailma on kyllä altis ihailemaan esim. Fjalar kuninkaan tunnustusta:

"Teidän, suuret jumalat, ompi voitto

Rangaistuna teidät mä tunnen nyt."

"Ihminenkö ryntäis' teitä vastaan?

Niinkuin tähdet, te hymyytte

Ihmisvaiheiden sumun halki meihin,

Joiden johto teille on leikkityö",

mutta kun on kysymys nöyrtymisestä raamatun Jumalan eteen, silloin

kuuluu arvostelu toisin. Oi, miksi viihtyvät, ihmiset mielikuvituksen

sumuissa, miksi he kernaammin palvelevat pakanuuden "tuntematonta

Jumalaa", kuin kristinuskon elävää Jumalaa, joka Jesuksessa

Kristuksessa on itsensä maailmalle ilmoittanut? -- Vaan miksi etsimme

vastausta tähän kysymykseen? Se juuri on tuomio "että valkeus tuli

maailmaan, ja ihmiset rakastivat enemmän pimeyttä kuin valkeutta;

sillä heidän työnsä olivat pahat." Se on syynä, että "jokainen,

joka pahaa tekee, hän vihaa valkeutta, eikä tule valkeuteen, ettei

hänen töitänsä laitettaisi." Jumalallisen totuuden valkeudessa

näkyy pieninkin synti, siinä joutuu kaikki ihmiskunnia ehdottomasti

häpeään. Sentähden koettaa maailma lyödä Herran tuomiot tuuleen,

kunnes sen täytyy niiden alle taipua. Vaan onko tämä taipuminen

sittenkään Jumalan tahdon mukaista, onko se _nöyrtymistä_ raamatun

mielen mukaan? Oi, ei; se on monesti, arveluttavan monesti, tuota

tuomittujen toivotonta vapisemista Herran edessä, joiden tunnustus,

kun eivät enää pääse todellisuudelta piiloutumaan, kuuluu: "Jesus,

Jumalan poika, oletko tullut meitä vaivaamaan, ennenkuin aika on?"

Millainen on Suomen kansan tunnustus näinä Herran sallimain koetusten

aikoina? Yleinen on levottomuus, pelko, -- vaan millaista se on?

Mieltyykö Jumala armossa siihen, vai kartuttaako se vain meidän

velkaamme? Herra, armahda meitä!

"Joka totuuden tekee, hän tulee valkeuteen, että hänen työnsä

nähtäisiin, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt." Herra alkaa työnsä

ihmisessä kutsumalla häntä kasvoinsa eteen valkeuteen. Ihmisen

ensimmäinen "Jumalassa tehty työ" on tämän kutsumisen noudattaminen.

Ei hän semmoisenaan Herralle kelpaa: ei hän kiitosta saa -- tuomion

alaiseksi hän joutuu. Pelastuksen tie johtaa alas kuoleman laaksoon.

Meidän täytyy kuolla itsellemme ja synnille, ennenkuin voimme

"Jumalan töitä tehdä."

Katoavaa on kaikki ihmistyö, Jumalan työt yksin pysyvät. Niitä

meidän täytyy tehdä, sillä muutoin olemme perikadon omat. Mutta

Jumalan töitä ei tehdä kuin Jumalan voimalla -- meidän voimamme on

ihmisvoimaa, ja sekin on synnin turmelema, kaikkeen hyvään aivan

kelvoton. "Mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan

töitä tehdä?"

Tähän painavaan kysymykseen voi ainoastaan yksi ainoa oikean

vastauksen antaa: Hän, joka todistaa: "se on Jumalan työ, että

te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti." -- Moni puhuu paljon

Jesuksen esimerkistä ja Hänen seuraamisestaan, luulotellen itseänsä

ja muita, että hän muka tekee Jumalan töitä, vaikka hän toimiikin

omin voimin, tekee vain turmeltuneen ihmisen töitä. Hän ei tiedä,

että kristinusko edellyttää uutta elämää, jumalallista elämää

kaikkialla, missä "Jumalan töitä" tehdään. Missä tätä elämää ei

ole, siellä on ihmisvoima toimimassa, ja sen teot häviävät, toinen

toisensa perästä, näyttäkööt sitten jos kuinka luotettavilta ja

pysyväisiltä. Uuden syntymisen salaisuus on maailmalle hulluus, eikä

ole ylpeä ihmisluonto altis siihen suostumaan. Vasta usko Jesukseen,

joka syntyy vanhan ihmisen kukistuessa, uudistuu sen jokapäiväisessä

kuolemassa, imee voimansa Herrasta ja kasvaa Hänestä, on kelvollinen

tekemään "Jumalan töitä", sillä siinä vaikuttaa Hän itse. Uskon

töiden perustuksena on se kallio, jonka nimi on Kristus, eikä voi

sille rakentama huone kukistua, sillä Herra itse -- Hän, "jonka

suussa ei ole yhtään petosta löytty", todistaa: "jokainen kuin

minulta nämä puheet kuulee ja ne tekee, vertaan minä toimelliseen

mieheen, joka huoneensa kaiholle rakensi. Ja sade lankesi, ja virrat

tulivat, ja tuulet puhalsivat, ja sitä huonetta sysäsivät, joka ei

kuitenkaan kukistanut; sillä se oli kalliolle perustettu."

Nyt likenee rajuilma Suomen maata. Jo kuuluu tuulen puhallus, pian

on se "sysäävä huonettamme." Onko huone kestävä? Kaikki riippuu

siitä, onko se perustettu tuolle kukistamattomalle Kristus-kalliolle,

vai eikö? Turhat ovat ihmisvoiman heikot ponnistukset rakentaa

suojelusmuureja "huoneellemme", pirstaleina rajuilma ne kaikkiin

ilmoihin hajoittaa, eivätkä asetu tuulet heti, sillä nyt on Herran

koetusten aika. Jollei huone itse kestä, niin täytyy meidän kukistua

sen kanssa. -- -- "Älkäät luottako teitänne valheesen, sanoen:

tässä on Herran temppeli, tässä on Herran temppeli, tässä on Herran

temppeli, mutta parantakaat todella teidän elämänne ja menonne,

-- -- -- niin minä tahdon antaa teidän asua tässä paikassa" kuuluu

Herran todistus. Hän tuntee vielä tämän paikan. Hän muistaa

mitenkä täällä kaukaisessa Suomessakin totuuden sana monesti pääsi

vaikuttamaan ihmisten sydämmissä, taivuttaen heitä uskon töitä

tekemään. Vielä huone, Herran huone seisoo "kalliolla", vaikka

syntimme ovatkin sitä saastuttaneet; häväisseet. Herra vaatii meitä

sitä puhdistamaan. Itse emme sitä voi, mutta Hän tarjoutuu meissä ja

meidän kauttamme toimittamaan niitä Jumalan töitä, jotka turvaavat

Suomen tulevaisuutta. Oi, nöyrtykäämme siihen, tehkäämme semmoinen

parannus, joka on Hänelle otollinen, niin ei Hän ota valtakuntaansa

meiltä pois!

Jollei Suomessa löytyisi niitä, joiden sydämmissä Jumalan valtakunta

on, niin olisi perikatomme varma. Niiden tähden, jotka Herra täällä

vielä tuntee omiksensa, suojelee Hän Suomen kansaa. Ei maailma sitä

usko, vaan se päivä on tuleva, jona tämäkin raamatun totuus on niin

julki nähtävänä, ettei kukaan voi sitä kieltää. Noiden muutamien

vanhurskasten tähden, jotka Herraa palvelevat, ja niiden tähden,

jotka vielä kääntyvät Hänen puoleensa, viipyy viimmeinen suuri

tuomiokin, samoinkuin kaikki sitä valmistavat tuomiot näiden ihmisten

tähden ovat kurituksena vain, vaan eivät lopullisena rangaistuksena.

Onnellinen se kansa, jossa löytyy paljon semmoisia kansalaisia! Sen

keskuudessa rakentaa moni Jumalassa tehty työ salpoja turmeluksen

tulvalle, siten viivyttäen Herran tuomioita ja lieventäen Hänen

vanhurskautensa iskuja. Noiden hurskasten tähden säästyy moni

kaupunki ja kylä, moni seutu ja talo, joka jo olisi kypsynyt Jumalan

lopulliselle rangaistukselle. Heidän rukouksensa kokoo lukemattomat

enkelit suojelemaan isänmaata, ja jos Jumala semmoista kansaa lyökin,

niin Hänen armonsa parantaa haavat. Suuri on rukouksen voima, suuri

Jumalan valtakunnan salaisuus!

Ilolla seuraa kristitty kaikkia niitä yrityksiä, joiden tarkoituksena

on hyvän edistäminen ja pahan estäminen hänen isänmaassaan. Jos kohta

niitä kaikkia ei voikaan sanoa "Jumalan töiksi", ne kun eivät ole

elävän uskon hedelmiä, niin ne kuitenkin ovat siunaukseksi kansalle

samoihin määrin kuin ne vaikuttavat kristinuskon palveluksessa.

Etenkin viimme aikoina on Suomessa tehty paljo tämmöistä työtä.

Viittaamme tässä ainoastaan raittiusliikkeesen, joka on tuottanut

niin paljon hyvää köyhälle maallemme. Mutta yksi työ vain turvaa

sanan syvemmässä merkityksessä Suomen tulevaisuutta, ja tämä työ on

Jumalan työ. Ainoastaan se, joka on altis antamaan koko sydämmensä

Herralle, kelpaa tätä työtä tekemään. Me olemme kutsutut taistelemaan

kaikkea pahaa vastaan, edistämään ennen kaikkea sitä valtakuntaa,

jonka perustukset eivät milloinkaan horju. Jos tämä valtakunta

säilyy isiemme maassa, niin on Suomi kukistamaton, vaikka kuinka

toivottomalta tulevaisuutemme sitten maailman silmissä näyttäisikin.

Jumala itse on kutsunut Suomen kansan edistämään tätä valtakuntaa,

omalla kielellään virittämään Hänen kunniansa kiitosta täällä, pohjan

kylmillä perillä. Ei salli Hän kenenkään estää sitä täyttämästä

tätä suurta tehtävää, jos vain se ei itse siitä luovu. Menneiden

aikojen kokemus ja ennen kaikkea Jumalan sanan horjumattomat

lupaukset takaavat tämän totuuden. Maailman vaatimusten mukaan olemme

rehellisesti työtä tehneet; -- joka toisin puhuu hän valehtelee.

Mutta jos kysytään noita "Jumalan töitä", niin kuuluu arvostelu

toisin. Ei auta meitä maailman kiitos, jos sen saisimmekin, ja vielä

vähemmän oma kerskaus. Jumala, eikä kukaan muu, on tuomarimme --

Hänen kädessään on tulevaisuutemme. Herätkäämme siis turhien luulojen

unesta Hänelle syntimme tunnustamaan ja Häneltä apua rukoilemaan.

Jos niin teemme, niin Hän antaa meille viisautta tietämään, mitkä

työt ovat Hänelle otolliset, ja voimaa niitä tekemään. Oi, että

kasvaisi tuon Herran pienen sotajoukon usko, toivo ja rakkaus -- sen

joukon, joka täällä Suomessa vielä taistelee Jumalan valtakunnan

puolesta; oi, että kansalaisemme yhä lukuisammin siihen sydämmestään

liittyisivät, hyljäten omat tekonsa, jotka eivät pysyväistä onnea

voi tuottaa! Silloin ei enää epäröiden Suomessa kysyttäisi, "mitä

meidän pitää tekemän, että taitaisimme Jumalan töitä tehdä?" vaan

niitä _tehtäisiin_ Herran voimalla siunaukseksi isänmaalle, sen

tulevaisuuden horjumattomaksi turvaksi.

"Kysykäät Herraa ja Hänen voimaansa,

Etsikäät alati Hänen kasvojansa!"

"Muistakaat Hänen ihmeellisiä

töitänsä, jotka hän tehnyt

on, hänen ihmeitänsä

ja hänen sanojansa".

Ps. 105: 4-5.

"Miksi pakanat sanovat: kussa on nyt heidän Jumalansa?"

Ps. 115: 2.

Kärsimisen salaisuuteen ei ole ihminen altis silmäänsä luomaan. Ja

kuitenkin säteilee juuri tästä salaisuudesta Golgathan risti, jossa

Jumala tarjoo taivaan autuutta Aadamin langenneille, kadotukseen

tuomituille lapsille! "Valkeus paistaa pimeydessä, jota ei pimeys

käsittänyt." Mutta vaikka ihmiset kaikkina aikoina ovatkin koettaneet

ja yhä edelleen koettavat muuttaa kyynelten laaksoa ilon ja riemun

kodiksi, ei ole se milloinkaan siksi muuttuva. Kärsimisen leima

on vain yhä selvemmin näkyvä kaikkialla maailmassa, kunnes se

ijankaikkisesti kuluttavana tulena on kohtaava kaikkia, jotka eivät

täällä ole tahtoneet kärsiä Kristuksen kanssa. Mutta sanomattomana

kirkkautena on tämä leima säteilevä niissä, jotka ovat "pitäneet

Hänen kärsivällisyytensä sanan", "kun Hän maan piirin vanhurskaudessa

tuomitsee."

Miten pintapuolinen on monesti Jesuksen tunnustajainkin käsitys

kärsimisen salaisuudesta! Kuinka alttiit ovat hekin pitämään

vain maallista onnea ja menestystä Jumalan armon osotuksina,

miten vaikea on usein heidänkin perehtyä siihen totuuteen, että

juuri Jumalan lasten täytyy paljo kärsiä! Kun heidän hyvin käy,

kehottavat he toisiaan Herraa kiittämään, vaan harvoin he sitä

tehdessään nöyrtyvät tunnustamaan: epäilemättä on meillä niin vähän

kärsimisiä siitäkin syystä, ettei heikko uskomme kestäisi sitä

sulatusta, jossa nuo suuret uskonsankarit kehittyivät kirkkaudesta

toiseen. Ja löytyypä toinenkin syy, jonka vuoksi meidän aikamme

säästetyt kristityt niin vähän kärsivät, ja siitä puhutaan vielä

vähemmin. Jos Jesuksen opetuslasten tunnustus olisi semmoinen,

kuin se oli marttyyriaikakauden jaloina päivinä, jolloin roviot ja

vankilat kaikuivat Jumalan ylistyksestä, niin olisi myöskin heidän

maallinen asemansa aivan toinen, kuin se nyt on. On kyllä totta,

että kristinusko monessa suhteessa on muuttanut maailman olot,

vaan maailma on kuitenkin maailmaa, ei se laatuaan ole muuttanut,

jos kohta se paremmin kuin ennen salaakin Kristus-vihaansa. Jota

uskollisempi kristitty Hänelle, joka meidät omalla sydänverellänsä

osti Jumalalle, sitä enemmän muuttuu hänen elämänsä myöskin ristin

Herran elämän kaltaiseksi. "Vanhurskaalle tapahtuu paljo pahaa"

todistaa raamattu, "mutta Herra hänen kaikista niistä päästää." --

Poista, Herra, luulojen sumut ja epäuskon pettävät unelmat, jotka

estävät meitä käsittämästä kärsimisen salaisuutta, ja näkemästä sitä

kirkkautta, joka säteilee Sinun rististäsi!

Sureeko Suomi Jumalan mielen mukaan? Muutamia Raamatun kysymyksiä nykyisiin oloihin · 第 3 / 4 段