piestään, ja te kärsitte? Mutta koska te hyvin teette ja kuitenkin
vaivataan, ja te sen kärsitte, niin se on armo Jumalan edessä."
Kiitosta emme ansaitse, meidän täytyy nöyrtyä tuohon ryövärin
tunnustukseen: "me saamme mitä meidän pahat tekomme ansainneet ovat".
Ken meistä on oikeutettu toisin tunnustamaan, nähdessään Herran
vanhurskaudessa rankaisevan Suomen kansaa? Kuka on syytön, ken on
Herran mielen mukaan nuhteettomasti isänmaata palvellut? -- -- Armon
Jumala, "anna meille meidän syntimme anteeksi!" -- --
Lausuessaan opetuslapsilleen: "menkäät ja opettakaat kaikkea
kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, ja
opettakaat heitä pitämään kaikki, kuin minä olen teille käskenyt",
Jesus kyllä antoi pelastuksen sanoman tarjottavaksi jokaiselle
ihmiselle, vaan hyvin Hän tiesi, etteivät suinkaan kaikki ottaisi
vastaan Hänen armoaan. "Monta on kutsuttu, vaan harvat ovat valitut"
on Hän itse lausunut. Kaikkien aikojen kokemus todistaa samaa. Pieni
on Jesuksen tosi opetuslasten luku kaikkialla aina ollut, ja pieni
on se semminkin meidän aikoinamme, jos sitä vertaamme tämän maailman
lasten lukemattomaan joukkoon. Kaikissa kansoissa, joille evankeliumi
on julistettu, on taivaan valtakunta vaikuttamassa. Jumalallisen
totuuden voimalla se lähestyy ihmisiä, pyytäen tehdä heitä valkeuden
lapsiksi. Onnellinen se kansa, jonka keskuudessa jumalallinen
totuus vaikuttaa! Kärsiminen painaa siihen leimansa, mutta usko ja
toivo säteilee sen katseesta, ja sen voima on murtumaton. Niihinkin
kansalaisiin, jotka ovat kaukana Herrasta, vaikuttaa arvaamattoman
suuressa määrässä tuo Jumalan valtakunnan läheisyys, estäen heitä
kokonaan turmeltumasta ja tehden heitäkin osallisiksi kärsimisistä,
joita kokematta ei mikään kansa ajan pitkään voi pysyä elossa.
"Joka hyvin tekee ja kuitenkin vaivataan" hän riemuitsee
kovimmassakin ahdingossa, sillä hän kärsii totuuden tähden. Herran
antama marttyyrikruunu täyttää sydämmen sanomattomalla ilolla. Mutta
levotonna tykkii Suomen kansan sydän, sillä se kärsii synnin tähden.
Vaan tämäkin on armoa, vaikkei se vaivan kestäessä armolta tunnu. Oi,
jos sen myöntäisimme, niin valmistaisi sama Herra, joka meitä nyt
vanhurskaudessa lyö, Suomelle armoa verratonta. Kärsimisen koulussa
kasvavat kansat suuriksi, jos nöyrtyvät Jumalan väkevän käden alle.
Myötäkäymisen lihavassa maassa karttuu synti, ja synti on kansan
ainoa todellinen onnettomuus. Kaikkien aikojen kokemus tukee tätä
Jumalan sanan niin monesti terottamaa totuutta. -- -- Jo alkoi nuori
Suomi kevytmielisesti iloita isien haudoilla, muistamatta heidän
varoituksiaan. Se vieraantui itsensäkieltämiselle ja kärsimiselle,
vaan tutustui nautinnoihin, joihin se yhä kevytmielisemmin antautui.
Kasvamistaan kasvoi Herrasta luopuneitten joukko, siinä nähtiin ennen
pitkää niidenkin lapsia, joiden jaloa saarnaa Suomen herännyt kansa
muutamia vuosikymmeniä sitten pyhää iloa sykkivin sydämmin kuunteli;
ja tämän maailman ilosäveleitä virittää moni, joka lapsena kuunteli
vanhempansa, noiden valittujen opettajain sanankuulijain, "veisaavan
Herralle armon kautta heidän sydämmissään." -- "Palajatkaa,
palajatkaa" kuului Herran varottava ääni, vaan harvat sitä kuulivat:
yhä suruttomammaksi kiihtyi synnin ilo. Vaan ei hyljännyt esi-isien
uskollinen Jumala nytkään Suomea. Hän tarjosi eksyneelle armonsa
apua, mutta armo oli vanhurskautta, apu kärsimisen kalkki. Onko
nautinnoihin harjaantunut sukupolvi tämä kestävä sitä hyväksensä
käyttää, niinkuin esi-isät kestivät? Paljon on isänmaa menneinä
aikoina kärsinyt synnin vuoksi, paljon vanhurskaudenkin tähden.
Me olemme kauan rauhassa nauttineet tämän kärsimisen siunatuita
hedelmiä. Kun jälleen synkistyi tulevaisuuden taivas, niinkuin se
monesti ennenkin pilviin peittyi, kysyy armas Suomi-äitimme meiltä,
myötäkäymisensä päivinä kasvattamiltaan pojilta ja tyttäriltä: mitä
olette te alttiit; kärsimään minun puolestani? Ja vielä painavampi
on Jesuksen kysymys: "voitteko juoda sen kalkin, jonka minun pitää
juoman?" ja tämä kysymys koskee kaikkia, jotka tahtovat Hänen
opetuslapsiaan olla. Vakaa on ajan vaatimus! -- -- Herra, katso
armossa heikkouteemme, riennä meitä auttamaan, jotta kärsimisemme
olisi Sinulle kunniaksi ja isänmaallemme siunaukseksi!
"Autuaat ovat murheelliset;
sillä he saavat
lohdutuksen."
Math. 5: 5.
"Herra, kenen tykö me menemme, sinulla on ijankaikkisen elämän sana?"
Joh. 6: 68.
Korkealla liehuu ajan lippu, ja kerskaten kaikkialla sanellaan: ei
ole ihmiskunta milloinkaan ennen niin nopein askelin edistynyt, yhä
täydellisemmäksi se kehittyy, yhä onnellisemmaksi se pääsee. Mutta
miten vieraantunut kristikunta onkin Jumalan sanan ennustuksille,
kuuluu kuitenkin vielä siellä täällä huokaus "tule pian Herra Jesus",
todistaen että niitäkin löytyy, jotka eivät ole alttiit ottamaan
osaa tuohon aikamme ylistykseen. Herran pieni joukko tietää, että
pimeyden ja valkeuden valtakunnan suuri taistelu likenee loppuansa,
ja haikein sydämmin se kokee, että Jumalasta luopuminen kaiken tuon
kiitetyn edistymisen uhallakin käy yhä yleisemmäksi kristikunnassa.
Muistaen Jesuksen sanoja "kun Ihmisenpoika tulee, löytäneekö hän
uskoa maan päällä?" rukoilee se Herralta apua, voidaksensa kestää
noita viimmeisten aikojen vaaroja, joista raamattu ennustaa ja joiden
enteitä se kaikkialla yhä selvemmin näkee.
Miten on Suomen kansa esiintyvä tuon ratkaisevan taistelun päivänä?
Senkin kutsui pelastuksen Jumala valtakuntansa palvelukseen, ja
vaikka Hän sille tarjosi tämän armon myöhemmin kuin useimmille
Euroopan kansoille, kirkastui sille paremmin kuin monelle muulle
Herran kansoille määräämä korkea päätehtävä. Vaikkei maailma siitä
mitään tiedä, toteutui Suomenkin kansan suhteen ainakin joskus
Jesuksen ennustus "viimmeiset tulevat ensimmäisiksi." Vaan älkäämme
menneiden päivien voittoihin turvatko: me tarvitsemme uutta
armoa joka aika, semminkin nyt, kun Herran suuri seulomisenhetki
likenemistään likenee. -- Herra, ole meille armollinen Sinun nimesi
tähden!
Jota nähtävämmin Jesuksen vaellus maan päällä ilmaantui kärsimisenä,
jota selvemmin Hän viittasi uhrikuolemaansa, sitä pienemmäksi
supistui Hänen opetuslastensa joukko. "Tahdotteko te myös mennä
pois?" kysyi Hän siihen aikaan noilta kahdeltatoista, sillä hyvin Hän
tiesi, miten vaikea heidänkin olisi seurata Häntä tuohon viimmeiseen
suureen taisteluun. Tämän maailman ruhtinas kokosi sotajoukkonsa
Herraa vastaan, estääksensä totuuden voittoa, ja valheen pettäminä
kokoontuivat ihmiset joukottain hänen lippunsa ympärille, mutta
opetuslasten pieni joukko todisti: "Herra, kenen tykö me menemme,
sinulla on ijankaikkisen elämän sana?" On kyllä totta, että tämä
joukko sulatuksen kuumimmassa helteessä horjui, hajoitettiin, pakeni
-- vaan Herran ylösnousemisen voima kokosi sen jälleen. Kun se sitten
Helluntaipäivän aamukoitossa esiintyy taistelutantereella, huomaa
jokainen koko sen käytöksestä, ettei se ole luopuva taistelusta,
ennenkuin se on täyttänyt maanpiirin Jumalan kiitoksella, niinkuin
vesi peittää meren pohjan.
Samoinkuin Jesuksen Kristuksen valtakunnan perustaminen maan päällä
edellytti taistelua, niin on tämä valtakunta kaikkina aikoina
levinnyt ja kehittynyt ainoastaan kovan taistelun kautta, ja tämä
taistelu on kiihtyvä yhä kovemmaksi, jota pitemmälle aika joutuu.
Raamattu ennustaa viimmeisten aikojen vaaroista, ja nämä ennustukset
toteutuvat toteutumistaan. Aavistaen kovia aikoja, luopuvat
useimmat ristin Herraa seuraamasta; tyytymättöminä Hänen lihaa ja
verta masentavaan kuljetukseensa, hylkäävät he joukottain Hänen
kärsivällisyytensä sanan. Häiriö karttuu, uusia mukavampia teitä
keksitään, kun ristin Herran tie, jota Hänen sotajoukkonsa tulee
vaeltaa, kapenemistaan kapenee.
Levotonna aaltoilee tuo suuri kansanmeri ajan syysmyrskyissä?
Se viskaa vihansa kuohua Kristus-kallioa kohti, koettaen sitä
syöstä alas. Mutta kallio on kestävä, eikä joudu yksikään hukkaan,
joka sillä kalliolla seisoo. -- -- Vaan miksi koettaisimme
heikoilla vertauksilla kuvata, miten turha maailman taistelu
Kristuksen valtakuntaa vastaan on? -- Joka etsii ymmärrystä oikein
käsittääksensä tätä kysymystä, hän tutkikoon Jumalan sanan valossa
Herran seurakunnan menneitä vaiheita. Miten kukistamattomana
esiintyy tässä valossa Jesuksen Kristuksen taisteleva valtakunta
kaikkina aikoina! Ja kuitenkin horjuu Herran tosi opetuslastenkin
usko, taistelun kiihtyessä! Se tarvitsee uutta armoa joka hetki,
sillä muutoin se joutuu kokonaan haaksirikkoon. Eikä kiellä Herra
siltä armoansa. Hän tukee sitä vielä tänä päivänä tuolla vakaalla,
luottamukseen kehottavalla kysymyksellään: "tahdotteko te myös mennä
pois?" Kaikkialla, missä Hänen opetuslapsiaan löytyy, kuuluu tämä
kysymys. Autuas se, joka Pietarin kanssa siihen vastaa: "Herra, kenen
tykö me menemme, sinulla on ijankaikkisen elämän sana!"
Meiltäkin, köyhän Suomen asukkailta, kysyy Jesus juuri näinä
koetuksen aikoina: "tahdotteko te myös mennä pois?" Ihmeellisesti
on Hän johdattanut kansamme vaiheita menneinä aikoina, ja yhtä
ihmeellinen on Hänen armonsa meitä kohtaan vielä nytkin. Ei Hän
sallinut meidän suruttomina jatkaa tuota kevytmielistä matkaa, johon
ihmiset täälläkin, Jumalasta luopuneen ajanhengen pettäminä, yhä
yleisemmin alkoivat ottaa osaa: Hän peitti pilvillä tulevaisuutemme
taivaan, vaatien meitä ajattelemaan "mitä meidän rauhaamme sopii."
Onko Herra saavuttava armonsa tarkoituksen, onko Suomi nöyrtyvä Hänen
väkevän kätensä alle? Pelastuksen tie on ristin tie. Onko kansamme
tyytyvä sitä vaeltamaan, uskossa paeten Herran "kärsivällisyyden
sanaan?" Onko se näinä koetuksen aikoina oppiva tunnustamaan: "Herra,
kenen tykö me menemme, sinulla on ijankaikkisen elämän sana?" Surun
aihetta meillä kyllä on, sillä suuri on syntivelkamme; mutta sureeko
Suomi Jumalan mielen mukaan? Raamattu todistaa: "se murhe, joka
Jumalan mielen jälkeen tapahtuu, saattaa katumisen autuudeksi, jota
ei yksikään kadu." Sitä surua Hän tahtoo vaikuttaa kaikissa Suomen
kansalaisissa, kun Hän vanhurskaudessa meitä lyö. Vaan miten yleinen
on isiemme maassa nykyään "maailman murhe," ja se "saattaa kuoleman!"
-- Herra auta, Herra armahda!
Älköön Suomi siitä epätoivoon sortuko, että maallisessa suhteessa
voimallisemman kansan edustajat kilvan vaativat meitä luopumaan
isiemme perintöä hoitamasta ja kartuttamasta: tulevaisuutemme määrää
Herra, eivätkä ihmiset. Älkäämme epäilkö Herran tarkoitusta, vaikka
köyhä on maamme ja pieni sen kansa! Hän on kutsunut Suomenkin kansan
valtakuntansa edustajaksi. Kalliit ovat Hänelle noiden heränneiden
isien lapset, vaikka paljon ovatkin rikkoneet. Jos Suomi nöyrtyy
syntinsä tunnustamaan, jos se voittaa viimmeisten aikojen kiusaukset,
joiden uhriksi ihmiset kristikunnan emämaissa yhä lukuisammin
joutuvat, on sen tehtävä oleva suuri! Ei Herra valitse aseitansa
ihmisten tavoin. Kirjoitettu on: "ne kuin heikot ovat maailman edessä
on Jumala valinnut, että hän väkevät häpiään saattais." -- -- --
Jo palajaa aurinko vähitellen jälleen lämmittämään kylmää maatamme.
Suomen kansa alkaa odottaa kevään tuloa. Kun lumi sulaa metsissämme
ja järvemme vapaina aaltoilevat -- onko silloin kevät myöskin
sydämmissämme? Herra yksin sen tietää. Kaikki riippuu siitä, saako
Hän meissä vaikuttaa sitä parannusta, jota Hänen sallimansa koetukset
tarkoittavat, vai täytyykö Hänen lyödä vielä kovemmin -- tahi
kokonaan jättää meidät turmeluksemme eloja niittämään. Varjelkoon
Herra armossa Suomea semmoisesta katovuodesta, sillä sitä se ei
kestäisi! -- -- --
* * * * *
"Jumala! me olemme korvillamme kuulleet, meidän isämme ovat meille
luetelleet, mitäs heidän aikanansa ja muinoin tehnyt olet." Suuri
on Sinun armos Suomen köyhää kansaa kohtaan aina ollut, suuri se
vielä nytkin on! "Ei meille, Herra, ei meille, vaan sinun nimelles
anna kunnia, sinun armos ja totuutes tähden!" Meillä on syntiä vain,
vanhurskautemme on kuin saastainen vaate, vaan älä meitä vielä
hylkää, riennä meitä auttamaan, sillä me olemme sangen viheliäisiksi
tulleet. Anna meille Pyhä Henkesi, särje kovat sydämmemme ja opeta
meitä hengessä ja totuudessa rukoilemaan: anna meille meidän syntimme
anteeksi. Vanhurskas Jumala, kukista kaikki yritykset, jotka tahtovat
turmella rakasta Suomeamme. Me olemme heikot, ole Sinä väkevä meissä!
Varjele Suomen Siionia! Kylvä sen saarnatuoleilta elämän sanaa, jotta
kansamme paremmin kuin nyt oppisi tuntemaan Hänen, joka yksin on
"tie, totuus ja elämä." Valaise hallitsijamme ja auta häntä Sinun
pelvossasi valvomaan totuuden ja oikeuden pyhyyttä isiemme maassa!
Vuodata Suomen nyt kokoontuneisin säätyihin se rukouksen henki, joka
etsii ja saa viisautta ja voimaa Sinulta! Armahda, Herra, kaikkia
Suomen kansalaisia -- niitäkin, jotka eivät Sinua tunne. Opeta
meitä kaikkia tyytymään Sinun kuljetukseesi, ylistämään Sinun pyhää
nimeäsi näinäkin koetuksen aikoina! "Herra kenen tykö me menemme?
sinulla on ijankaikkisen elämän sana." Kirkasta se meille tämän
talviyön pimeässä, jotta oikein ymmärtäisimme, että "kaikki Sinun
tiesi ovat armo ja totuus niille, jotka Sinua pelkäävät." Valmista
nimellesi täällä särjettyjen sydänten kiitosuhri todistukseksi, että
Sinä olet meidät valinnut "kansaksesi ja laitumesi lampaiksi," ja
että Sinä meitä vielä tahdot käyttää kukistamattoman valtakuntasi
palveluksessa. -- Herra, Sinä olet meidän linnamme, me turvaamme
Sinuun! Amen.
"Autuas on se kansa, jonka
Jumalana on Herra."
Ps. 144: 15.