Hajanaisia muistoja Mr. Moodyn elämästä.
Hämmästyttävä piirre siinä liikkeessä, joka D. L. Moodyn kautta
syntyi, oli se seikka, ettei siinä huomattu mitään seisahdusta. Se
oli yhtämittaista herätystä. Usein kuullaan sanottavan, että kun
erittäin suuri hengellinen harrastus syntyy, laimenee se ennen pitkää
ja sitä seuraa kylmä ja tuskallinen taantuminen. Mutta tässä kohdin ei
asianlaita ollut niin. Alttaritulet paloivat koko ajan, eikä päivääkään
koko vuotena kulunut, ettei jotain askelta eteenpäin otettu ja joku
voitto evankeliumille voitettu. Toiset olisivat peräti uupuneet ja
olleet pakoitetut lepäämään, mutta Mr. Moodyn suunnattomat varastot
ruumiillista voimaa auttoivat häntä kestämään työtaakkoja, joiden alla
toiset olisivat sortuneet. Silloinkin kun hän tunsi itsensä väsyneeksi
ja tarvitsi lepoa, esiintyi hän toisinaan yhtäkkiä vahvana kuin
jättiläinen ja näytti niin terveeltä ja voimakkaalta, ikäänkuin hän
juuri olisi nauttinut pitempää virkalomaa.
Hänen vanha ystävänsä, eversti Hammond kertoo seuraavan esimerkin: "Mr.
Moody tuli ylös luokseni eräänä pyhänä aamupäiväjumalanpalveluksen
jälestä, silminnähtävästi aivan uupuneena. Hän heittäysi erääsen
tuoliin ja virkkoi: 'Minä olen läpeensä rasittunut enkä voi ajatella,
puhua tai toimia mitään. Siellä on kirkossa tänä iltana kokous -- sinun
täytyy ottaa se haltuusi. Minussa ei ole kerrassaan mitään jälellä'."
"Kun minä tiesin, ettei Mr. Moody milloinkaan pyytänyt apua, ellei hän
sitä tarvinnut, niin lupasin minä tehdä hänen virkaansa. Määrättynä
aikana menin Illinois Street kirkkoon ja löysin sen täpösen täynnä
kuulijoita. Minun piti juuri aloittaa jumalanpalvelus, kun ovi avattiin
ja Mr. Moody tuli tai paremmin ryntäsi sisälle seurassaan pitkä jono
nuoria miehiä, joita hän oli kapakoista ja kadunkulmista koonnut ja
joita hän nyt hänelle, kuten näytti, aivan uudessa tarkoituksessa toi
muassaan".
"Hän hyppäsi puhujalavalle, tempasi laulukirjan ja aloitti, ja sen
jumalanpalveluksen alusta loppuun saakka ei minulla ollut mitään muuta
tekemistä kuin pysytellä pois tieltä".
"Mr. Moody oli pari tuntia levännyt, ja kun ei hänellä ollut
iltakokousta edessään, läksi hän vanhaan työhönsä rekryyttejä
kokoomaan, jossa toimessa hän sinä päivänä tavallista paremmin
onnistuikin. Johdattaessaan heitä kirkkoon, heräsi hänessä joku
sattuva ajatus, ja kadunkulman ja saarnatuolin välillä suunnitteli hän
saarnansa, joka oli voimakkaimpia kaikista, joita häneltä olen kuullut".
On olemassa hauska kertomus siitä, miten Mr. Moody eräänä uudenvuoden
päivänä kävi vieraissa kahdessasadassa perheessä. Hän läksi kotoaan
aikoen käydä näin monessa paikassa ja hän todella ennättikin. Tietysti
hän ei voinut muuta kuin hetken viivähtää joka paikassa, ja vierailu
ei kestänyt missään kahta minuuttia kauvemmin. Hän hyppäsi vaunustaan
parin ystävänsä saattamana, jotka hän oli ottanut mukaansa, kiirehti
sisään, katseli ympärilleen ja sanoi: "Minä olen Moody; kaiketi
tunnette minut? Kuinka on laitanne? Minä toivotan teille onnellista
uutta vuotta. Rukoilkaamme!"
Sitten hän lankesi polvilleen, ja muutamia sanoja rukoiltuaan hän
kiireesti nousi, tarttui hattuunsa ja istuutui vaunuunsa jälleen.
Seuraavassa talossa tehtiin samoin ja niin edespäin. Iltapuolella
olivat hänen molemmat ystävänsä, jotka olivat seuranneet häntä, aivan
väsyneitä, niin että heidän täytyi lähteä kotiin; mutta Moody jatkoi,
ja kun hän oli lopettanut, näytti hän voivan tehdä saman vielä kerran.
Tämä on kuvaava esimerkki sekä hänen ruumiilliseen voimaansa että
intoonsa nähden. Hevosetkin sinä päivänä väsyivät, ja hänen täytyi
käydä loppumatka jalkasin, mutta hän piti päälle loppuun asti ja kävi
kaikissa paikoissa, jotka hän oli listaansa merkinnyt.
Mr. Moody perusti erään auttajayhdistyksen, nimeltä "Työtoverit"
(Yokefellows). Heidän tehtävänä oli mennä yleisille paikoille, käydä
kodista kotiin ja seistä katujen kulmissa kaikkialla levittääkseen
lentolehtisiä ja painettuja kutsumuksia kokouksiin Illinois
Street-kirkossa ja Farwell Hallissa. Missä vaan paljon kansaa oli
koolla, nähtiin näitä nuorukaisia, ja täten pysyi Mr. Moodyn työ aina
yleisölle tunnettuna ja edistyi voimalla. Muuan nuori mies kertoo,
miten hänestä tuli Työtoveri-Yhdistyksen jäsen ja lähetystyöntekijä:
"Minä olin muukalainen Chicagossa. Eräänä pyhäaamuna seisoin muutamassa
kadunkulmassa lähellä Mr. Moodyn kirkkoa ja katselin ympärilleni
tietämättä, minne mennä tai mitä tehdä. Mr. Moody, joka parhaillaan
lähetti Työtovereita heidän aamutyöhönsä, tuli luokseni ja sanoi
tuttavallisesti: 'Katsokaa tässä, ottakaa tämä paperikäärö ja asettukaa
tuohon kadunkulmaan ja antakaa lehtinen jokaiselle ohikulkevalle'."
"Minä tulin iloiseksi kuullessani ystävällisen äänen, ja koska
mielelläni halusin jotakin tekemistä, niin otin lehtiset ja jakelin ne
neuvon mukaisesti ja olen siitä perin ollut yhdistyksen jäsen".
On hauska seurata muutamien kehitystä niistä puoleksi villiintyneistä
pojista, jotka joutuivat Moody-lähetyksen vaikutuksen alaisiksi.
Se oli uuden elämän alku monelle heistä. He huomasivat kuinka
tyhmää ja alentavaa oli sonnin elämä; heidän ajatuksensa tulivat
suunnatuiksi parempaa kohti, heidän oman arvonsa tunto ja oikeutettu
itsetietoisuutensa heräsi ja sen armon vaikutuksesta, jonka alaiseksi
he tulivat, kasvoivat he hyödyllisiksi kansalaisiksi ja jaloiksi
ihmisiksi. Mr. Moodyn aate oli panna kukin johonkin toimeen. Senvuoksi
hän tavallisesti aina, tullessaan uudelle paikkakunnalle, saarnasi
tekstistä "Kullekin oma tehtävänsä" siten herättääkseen uinailevia
uskovaisia toimintaan ja saattaakseen heitä lähtemään työhön
kaikkialle, missä he mahdollisesti voivat saada jotakin aikaan tai
tehdä jotakin hyvää.
On hyvin tunnettu tosiseikka, että Mr. Moody aina lämpimästi suosi sitä
liikettä, joka on Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen nimellä
tunnettu. Hän omisti paljon aikaa ja paljon työtä sen menestyksen eteen
Chicagossa, ja se kasvoi hänen johdollaan kuten hänen lähetystyönsäkin,
kunnes hän ei tiennyt, missä löytää kotia sille. Ensin oli
yhdistyksellä huoneustonsa metodistikirkon alueella, mutta tämä tuli
ennen pitkää liian ahtaaksi, etenkin sittenkun uusia osastoja oli
järjestetty. Oli selvä, että nuorille miehille oli oma koti hankittava,
ja uuden rakennuksen aikaansaaminen tuli nyt vakavaksi rukousaiheeksi.
Suuria vaikeuksia näytti kuitenkin asettuvan tielle, ja jokainen,
jolla olisi ollut vähemmän vahva usko, olisi heti alussa kadottanut
luottamuksensa ja jättänyt koko hankkeen. Mutta Chicagossa löytyi
suuria rikkauksia; siellä löytyi jaloja miehiä, joilla oli yleviä
käsityksiä kristillisestä anteliaisuudesta; tarvittiin ainoastaan että
heidän sydämensä tulisivat liikutetuiksi, niin heidän kukkaronsa kyllä
avaantuisivat ja tarvittavat varat saataisiin.
Monien täytyi jokapäiväisistä rukouskokouksista tilan puutteen tähden
palata takaisin, ja oli selvä että suurempi huoneusto oli hankittava.
"Ainoa keino tämän aikaansaamiseksi", huomautti eräs ystävistä, "on Mr.
Moodyn nimittäminen yhdistyksen puheenjohtajaksi". Hänen menestyksensä
varojen hankkimisessa Illinois Street kirkon rakentamiseksi on
tunnettu. Mr. Moodylla on enemmän intoa kuin tietoa -- niin
ajattelivat monet; häneltä puuttui se kehitys ja hienostuminen, jota
korkeampaan kristilliseen vaikutukseen katsottiin välttämättömäksi;
löytyi monta ylhäistä, jotka välinpitämättömyydellä kohtelivat hänen
työskentelyään. Tämä nuorten miesten yhdistys oli nyt voimakkain koko
Lännen pohjoisosassa. Sen jäsenien joukossa oli monta etevää miestä;
he olivat kehittyneitä, jalostuneita, kykeneviä edullisella tavalla
yleisiä jumalanpalveluksia johtamaan, ja nyt ehdotettiin yleisesti
heidän johtajakseen nuorta miestä, jonka, ainoa suositus oli se, että
hän menestyksellä oli saanut järjestetyksi pelastustyön ja perustanut
kirkon köyhän väestön keskuuteen.
Mr. Moodyn valitsemista toimeen vastustettiin monelta taholta, mutta
hän ja hänen ystävänsä voittivat vilkkaan, vaikka ystävällisen
vaalitaistelun jälkeen, ja jälestäpäin huomattiin, ettei mikään
toimenpide yhdistyksen historiassa siinä määrässä ole lisännyt sen
vaikutusvaltaa ja menestystä. Useimmat hänen vastustajistaan taipuivat
nöyrästi päätöksen alle siinä luottamuksessa, että jos Herra oli hänet
erityiseen tehtävään kasvattanut, niin oli siinä kyllä, eikä heillä
ollut oikeutta käydä asiaa toiseksi muuttamaan.
Suunnitelma, jonka Mr. Moody uuden rakennuksen hankkimiseksi ehdotti,
käsitti osakeyhtiön perustamista kahdellatoista luottamusmiehellä,
jotka olisivat edesvastuunalaiset uuteen rakennukseen nähden ja
hoitaisivat sitä. Osakkeista maksettaisiin kuuden prosentin korko,
sittenkun rakennus oli valmistunut. Tämä korko hankittaisiin antamalla
rakennuksessa sellaisia huoneita vuokralle, joita ei yhdistys omaan
tarkoitukseensa tarvinnut. Jos tulot koituisivat korkoa suuremmiksi,
niin jäännös käytettäisiin osakkeiden lunastamiseen, ja tätä
suunnitelmaa seuraamalla pääsisi yhdistys vähitellen velasta vapaaksi.
Kun näin kävisi, alettaisiin kaikki tulot käyttämään yhdistyksen
vaikutuksen laajentamiseksi ja siten edistettäisiin sen suuria
hengellisiä tarkoitusperiä.
Huomioon otettava seikka on, että tämä nuori mies, jota monet hänen
ollessaan puheenjohtajana katselivat epäilevin silmin, vieläpä
selittivät hänen olevan kaikkeen hyvään mahdottoman, ennen pitkää
hankki osakkeita tähän yritykseen 100,000 dollarin arvosta. Tämä
ei ainoastaan tehnyt uhkean rakennuksen rakentamisen mahdolliseksi
vaan osoitti samalla mitenkä taitavan liikemiehen käsissä yritys
oli. Rakennuskomitea valitsi viisaasti kyllä paikan kaupungin
kauppakeskustassa, missä se ei ainoastaan ollut helposti jokaisen
löydettävissä, vaan jossa myös korkeasta vuokramaksusta sopi antaa
vapaita huoneita vuokralle. Rakennuksessa löytyi lukuhuoneita,
rukouskokoushuoneita, komiteahuoneita ja konttorihuoneustoja eri
osastoille sekä sitäpaitsi suuri, 3000 henkeä vetävä sali. Se oli
kaikissa suhteissa täydellinen, tarkoitustaan vastaavasti sisustettu
rakennus.
Se avattiin pyhäiltana 29 p. syysk. 1867 -- ja vihittiin juhlallisesti
Jumalan kunniaksi ja palveluspaikaksi. Tämä tapahtuma vaikutti
harvinaista liikettä kaupungin uskonnollisissa piireissä. Suunnaton
ihmispaljous kokoontui, ja tuon suuren puhujalavan täytti joukko eteviä
pastoreja eri tunnuskunnista, kaikki valmiita tunnustamaan yrityksen
menestystä, ja kaikki toivottaen Jumalan siunausta yhdistyksen
vaikutukselle. Presidentti Moodyn esitelmän pääsisältö oli seuraava:
"Jos mikään seikka on Chicagolle erityisesti omituista, niin on se
nopeus, jolla tämä kaupunki sekä suuruuteen, rikkauteen että kauppaan
nähden kehittyy. Mutta kaikesta tästä saavuttamastamme nopeasta
menestyksestä ei kuitenkaan mikään ole niin merkillistä, kuin se, mikä
N.M.K.Y:stä on kohdannut".
"Viime kuukautena, kun rakennus on ollut valmistumaisillaan, lausui
joku minulle: 'Älä tule ylpeäksi'. Tämä on hyvä neuvo. Minä tunnen
ennen kaikkia ja elävämmin kuin ennen koskaan, että Jeesus on
tämän suuren työn meidän edestämme tehnyt. Ja tästä ihmeellisestä
siunauksesta minä tahdon, että te kiitätte häntä".
"Muutamia vuosia sitten tämä yhdistys heikkeni heikkenemistään,
ja yhteen aikaan se oli melkein kuolemaisillaan. Ne, jotka sen
järjestivät, erehtyivät luullessaan, että kun he vaan avaavat muutamia
huoneitapa ilmoittavat että niissä tullaan pitämään kokouksia, niin
syntiset kyllä itsestään tulevat pelastusta etsimään. Mutta he
huomasivat ennen pitkää, että jos he tahtoivat eksyneitä pelastaa, niin
tuli heidän etsiä heitä syrjäisiltä ja pimeiltä paikoilta, jossa he
ovat Kristuksen evankeliumin valkeudelta peitossa".
"Silloin aloimme etsiä heitä ja noutaa heitä kokouksiin. Näin Kristus
käskikin meidän tekemään. Ja kun nyt olemme totelleet häntä ja
työskennelleet hänen neuvonsa mukaan, on hän auttanut meitä rakentamaan
tämän huoneen. Mutta minusta näyttää, ikäänkuin yhdistys vasta olisi
aloittanut työnsä. Tosin löytyy niitäkin, jotka väittävät, että olemme
saavuttaneet voimamme korkeimman kohdan. Mutta meidän täytyy liittyä
ristin ympäri; meidän täytyy käydä kaupungin kimppuun ja valloittaa se
kokonaan Kristukselle".
"Kun näen nuorten miesten tuhansittain vaeltavan kuoleman tietä,
tunnen minä ikäänkuin lankeevani Jeesuksen jalkain juureen, pyytäen
rukouksilla ja kyyneleillä häntä tulemaan pelastamaan heitä ja
auttamaan meitä saattamaan heitä hänen luokseen. Hänen vastauksensa
meidän rukouksiin ja hänen siunauksensa meidän työhömme nähden antavat
heille oikeuden uskoa, että meistä vielä on lähtevä voimakas vaikutus,
joka on ulettuva läpi koko maakunnan, vieläpä läpi kaikkien maakuntien
ja joka vihdoin toisellakin puolen atlanttia on auttava meitä
saattamaan syntisiä Jumalan luo".
"Me olemme liiaksi kauvan tyytyneet vaan puolustusasemaan. On aika
panna kaikki voimansa liikkeelle ja samota suoraan keskelle vihollisten
leiriä".
"On sanottu, että yhdistyksen vaikutus nyt on onnellisessa mitassa
ja että sillä on käytettävänään niin paljon varoja, kuin tarvitaan;
mutta jos alkaisimme niin ajattelemaan, niin tulisi siitä meille
kuolema. Kun herkeämme koettamasta vaikutustamme laajentaa ja koota
siihen tarvittavia varoja, niin muutumme elottomiksi ja kuiviksi
kuten muutamat Europan rikkaista laitoksista, jotka ovat laiskuuteen
vajonneet ja ruvenneet mädäntyneen puun tavoin lahoamaan, koska 'he
ovat rikkaat eivätkä mitään tarvitse'. Meidän täytyy pyytää rahoja,
rahoja, enemmän rahoja joka kokouksessa, mutta ei pitääksemme
yhdistystä sen nykyisellä kohdalla vaan laajentaaksemme sen vaikutusta".
"Meidän tulee rakentaa koteja nuorille miehille ja nuorille naisille,
lähetyskouluja, armelijaisuuslaitoksia, erilaatuisia parannuslaitoksia
niin hyvin kuin paikkoja viatonta huvitusta, hengellistä ja
yhteiskunnallista kehitystä varten, niin ettei nuorisollamme olisi
mitään oikeutettua syytä antautua niihin verkkoihin, joita saatana
kaikkialla koko kaupungissa heidän tielleen virittää".
Joku on sanonut, että N.M.K.Y:n tehtävä on hävittää lahkoeroitus,
ja Mr. Moody näkyi tässä tilaisuudessa asettuvan samalle pohjalle,
sillä hän huomautti sitä seikkaa, että henkilöitä kaikenlaisilla
uskonnollisilla nimillä otettiin jäseniksi ja saivat yhdistyä yhdeksi
ainoaksi kristilliseksi perheeksi. Innostus oli kokouksessa sangen
suuri, ja oltiin sydämmellisesti iloisia siitä että oli onnistuttu
toteuttamaan jalo tuuma, joka tarkoitti kaupungin nuorten miesten
hyödyttämistä ja keskustan muodostamista hengelliselle toiminnalle,
jonka vaikutukset epäilemättä tuntuisivat kautta koko pohjois-Lännen.
Yhdistyksen taloudenhoitajana oli tähän aikaan Mr. Farwell,
jonka avutta Mr. Moody tuskin koskaan olisi saanut aikaan, mitä
hän Chicagossa toimitti. Tämä mies muistutti vahvaa tornia. Hän
oli sekä sydämmellisen hyvä että antelijas. Missä hän vaan näki
tilaisuuden hyväntekemiseen, käytti hän sitä hyväkseen. Mr. Moody
oli jo aikaisemmin kokenut hänen antelijaisuuttaan, ja koko Amerikan
uskonnollisessa historiassa löytyy tuskin ainoatakaan nimeä, joka
kristityltä yleisöltä ansaitsee enemmän kunniaa, kuin Mr. Farwell, tuo
rikas ihmisystävä ja nöyrä Herran työmies Chicagossa. Hänen puheensa
tässä tilaisuudessa oli seuraava sisältöinen:
"Kaksikymmentäviisi vuotta sitten nähtiin joukko pyörien päälle
asetettuja tynnyreitä kuljetettavan pitkin Chicagon likaisia katuja,
joista jaettiin järvestä noudettua vettä perheille. Vähän myöhemmin
onnistuivat jotkut saamaan vetensä pitkin puuränniä eräästä pienestä
vesisäiliöstä, joka täytettiin liikanaisen voiman avulla sen ajan
ainoan jauhomyllyn höyrykoneesta".
"Silloin joku yrittelijäs kapitalisti tuumi rakentaa jättiläissäiliön,
niin suuren että siitä riittäisi vettä koko kaupungille, ja sen maan,
jolla tämä rakennus nyt sijaitsee, osti tarkoitusta varten Chicago
Hydraulic Company. Mutta kaupungin nopea kasvaminen osoitti tuuman
epäkäytännölliseksi, ja kaupungin hallinto otti asian omiin käsiinsä
ja rakensi joka kaupunginosaan suuria vesisäiliöitä, jotka täytettiin
läheltä rantaa otetulla, enemmän tai vähemmän likaisella vedellä".
"Tämän järjestelmän on vuorostaan syrjäyttänyt tunneli, jonka kautta
raikasta vettä syvältä järvestä -- loppumattomista varastoista --
johdetaan koteihimme".
"Kun tämän rakennuksen muureja alettiin pystyttää juuri tälle paikalle,
mikä kerran valittiin keskussäiliön sijaksi, ja ne nyt siunataan
hengelliseksi keskustaksi, josta toivomme, että elämän puhdasta vettä
on vuotaileva kaikille tahoille ihmisten janoa sammuttamaan -- olen
minä huomannut, että Jumalan käsi oli kaikessa tässä mukana, ja että,
siunatessamme häntä järven syvyydestä saadun puhtaan veden edestä,
meidän myös tulee ylistää hänen hyvyyttänsä, joka on opettanut meitä
menemään lahkolaisuuden matalien ja sameiden rantojen ohi saamaan
hengellistä elämäämme Kristuksen sydämmen kirkkaista syvyyksistä, ja
lähettämään siunauksen virrat tähän suureen kaupunkiin kristillisen
yhdistyksen kautta, joka ei tunne kirkko- ja uskontokuntien eroitusta".
"Tämä rakennus on käytännöllinen esitys Kristuksen kirkon yhteydestä.
Täällä emme ole baptisteja tai metodisteja tai presbyteriläisiä; me
olemme vaan uskovaisia. Ja jos Herran tahto niin on, niin ei mikään
ole minua enemmän ilahuttava, kuin nähdä tämän yrityksen tuloksena
täydellinen ja sydämmellinen yhdistys kaikkien välillä, jotka meidän
Herraa Jeesusta Kristusta rakastavat, yhdistys, joka hävittää
käsitysten eroituksen ja tekee hänen kirkkonsa yhdeksi kokonaisuudeksi
moninaisuudessa, niin että on yksi laidun, yksi lauma ja yksi paimen".
"Tämä yritys, jonka onnellista täydentymistä tänä iltana vietämme,
on kauan ollut tuumailun alaisena. Mutta vasta viime aikana on kellä
tahansa ollut kylliksi uskoa käsittämään sen nykyistä laajuutta. Hyvä
onkin, että sitä on tuonnemmaksi siirretty, muuten olisi siitä kenties
suuren keskussäiliön sijasta tullut vaan tavallinen vesitynnyri".
_Mr. Georg H. Stuart_ Philadelphiasta, lausui m.m. tässä tilaisuudessa:
"Minä olen matkustanut kahdeksan sataa penikulmaa (engl.) vaan
saadakseni olla läsnä tämän ensimmäisen rakennuksen vihkimisessä, mikä
koskaan kristillisille nuorille miehille on rakennettu. Sallikaa minun
ajatuksessa viedä teidät erääsen puotiin Pyhän Paavalin kirkkomaalla
Lontoossa, ja tutustuttaa teitä vähäpätöiseen liikemieheen, nimeltä
Georg Williams, joka 1844 oli kauppa-apulaisena siellä. Hän tapasi
kutsua tovereitaan omaan pieneen huoneesensa rukoukseen -- ja näiden
kokousten tuloksena oli 6 p. kesäk. 1844 perustettu yhdistys nimellä
'Lontoon Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys'. Sieltä on yhdistys
levinnyt kautta Europan ja Amerikan, ja se toiminta, jota kaikenlaiset
kelpo miehet kaikenlaisten onnettomien ja huonojen kumppaniensa eduksi
harjoittavat, on osoittautunut hyödylliseksi ja voimalliseksi".
"Chicagon N.M.K.Y. syntyi hengellisen herätyksen tuloksena ja oli
ensimmäisiä, joita on ollut olemassa. Se oli samalla aikaisimpia ja
onnistuneimpia lähetysyhdistyksiä, jotka toimivat sisällisen sodan
aikana. Jumala on ollut kanssanne. Tuhannet sotilaat ovat teille
lausuneet: 'Jumala siunatkoon teitä!' ja kun sota nyt on loppunut,
odottavat lukemattomat tuhannet syntiset, että jatkatte rauhantointanne
hänen nimessään".
"Vuonna 1865 saavutti yhdistyksemme täysikäisyytensä; ja nyt
nuoruuden toivolla ja miehuuden voimalla varustettuna aloittaa se
uutta ja loistavaa rataansa., kaikkien kristillisen kirkon haarojen
luottamuksella siunattuna ja heidän lahjoillaan kannatettuna. Piirtäkää
senvuoksi lippuunne tuon sankarillisen lähetyssaarnaaja Careyn sanat:
'Koettakaa tehdä suuria Jumalan eteen ja odottakaa suuria Jumalalta'".
Tämän uhkean rakennuksen tarkoitukseensa vihkiminen oli suuren ilon
aiheena, ja N.M.K.Y:n ystävät kaikkialla tunsivat että heidän työnsä
oli saanut mahtavan kohotuksen. Kaikkialla kysyttiin: "Oletteko
kuulleet hyviä uutisia Chicagosta?" Toiset kaupungit seurasivat
esimerkkiä, ja monet Amerikan parhaimmista rakennuksista ovat
valmistetut suunnattomilla kustannuksilla täyttämään nuorten miesten
hengellisiä tarpeita ja valmistamaan heille tilaisuus pakenemaan niitä
pauloja ja kiusauksia, joita niin usein heidän tielleen asetetaan.
Loppupuolella yllämainittua kokousta annettiin rakennukselle nimi, joka
siltä tähän asti oli puuttunut. Siellä näytti sen nimestä vallitsevan
vain yksi mielipide. Mr. Moody nousi ja lausui: "Se oli juuri
komiteapuheenjohtajamme jalomielinen 30,000 dollarin lahja, joka teki
maan oston mahdolliseksi, ja joka alusta pitäin herätti meissä toivon
sen tuloksen saavuttamisesta, minkä tänä iltana näemme. Antaaksemme
sille kunnia, jolle kunnia kuuluu, ehdotan minä, että panemme tämän
rakennuksen nimeksi Farwell Hall. Kaikki, jotka suostuvat, lausukoot
'hyvä'".
Mahtava "hyvä" huuto kaikui kaikkialta todistaen antajan yleistä
suosiota kansan keskuudessa. Mr. Moody, joka oli käytännöllinen mies,
ja aina osasi ottaa tilaisuudesta vaari, pyysi että kaikki läsnäolijat
antaisivat apuansa, ja hänen ehdotustaan tervehdittiin suosiolla.
Suuremmoinen keräys pantiin toimeen.
Tuntuu kummalliselta kun tämänlainen hyvä yritys onnettomuuden kautta
häviää. Ei kestänyt kauvan, ennenkuin tämä ihana rakennus oli tuhkana.
Kaikkialla oli hämmästys sen johdosta suuri ja peljättiin, että tämän
perästä olisi mahdoton saada omaa kotia nuorille miehille Chicagossa
aikaan. Mutta ne ainekset, joista Moody ja hänen apulaisensa olivat
tehdyt, voittivat kaikki vastukset, ja työ edistyi, melkein kuin ei
mitään olisi tapahtunut.
Mitä oli tehtävä, kun niin monen kuukauden kova työ yhdessä ainoassa
tunnissa joutua liekkien uhriksi? Usko voi voittaa tulen ja veden ja
kaikenlaisen pahan. Ennenkuin se tuli oli sammunut, joka hävitti tämän
uuden ja ihanan rakennuksen, joka vaan osaksi oli vakuutettu, oli uusi
keräys pantu toimeen rahojen hankkimista varten vahingon korvaamiseksi.
Mr. Moody ja Mr. Farwell saivat tämän työn toimekseen. Miten se
tapahtui, on kaikille tuntematonta, eikä olekaan tarpeellista kenenkään
sitä tietää; lopputuloksena vaan oli, että uusi koti nuorille miehille
kohosi vanhan raunioista.
Mr. Moody oli neljä vuotta N.M.K.Y:n puheenjohtajana ja olisi ollut
kauvemminkin, jos hän olisi suostunut tulemaan jälleen valituksi,
mutta hän tuli sensijaan varapuheenjohtajaksi ja Mr. Farwell
puheenjohtajaksi. Erilaisia suunnitelmia tehtiin varojen hankkimiseksi,
jotta uuden rakennuksen velka saataisiin kuitatuksi ja yhdistyksen
toiminta edistetyksi.
Muun muassa pantiin komeat juhlapidot toimeen Tremont Housessa, joihin
kaupungin pastorit ja johtavat liikemiehet kutsuttiin. Epäilemättä
tiesivät kaikki, minkätähden heitä tähän tilaisuuteen oli kutsuttu. He
käsittivät selvästi, mitä Farwellilla ja Moodylla oli mielessä. Ihmiset
ovat tavallisesti juhlapöydässä istuessaan ystävällisellä, antelijaalla
mielellä, ja tässä tilaisuudessa onnistuttiin herättämään sangen suuri
innostus yhdistyksen toimintaan nähden. Ensin vedottiin osakkeiden
omistajiin pyynnöllä, että nämä lahjoittaisivat osakkeita, ja sitten
käännyttiin muiden puoleen uusien varojen saamiseksi. Tuuma osottautui
hämmästyttävän hyväksi, ja suuri joukko rahoja kerääntyi. Löytyi hyviä
ystäviä, jotka suorittivat juhlapitojen kulut, ja yhdistyksen kassa sai
täten tarpeellisen lisäyksen, joten voitiin juoksevat menot suorittaa
ja kohdata seuraavan vuoden työkautta. Tämä tapaus todistaa, miten
helposti Mr. Moody keksi keinoja rahojen hankkimiseksi. Itse teossa
hänellä aina oli oivallinen menestys, kun keinot ja välikappaleet
olivat kysymyksessä.
Minkätähden hänellä oli niin paljon parempi menestys kuin muilla?
Tämä kysymys esitettiin usein, ja monet ihmiset jäivät neuvottomiksi
koettaessaan selittää hänen aineellista menestystään. Mutta siinä ei
ollut mitään salaperäistä. Hän oli vakava mies, kokonaan työlleen
uhraantunut, jolla aina oli suurenmoisia suunnitelmia toisten hyväksi
ja joka rehellisyytensä ja selvän arvostelukykynsä vuoksi oli
ajattelevien liikemiesten keskuudessa voittanut suurta kunnioitusta.
Hän sai kokoon miljoonan dollaria, kun muut eivät saaneet tuhatta.
Tässä maassa on aina löytynyt rikkaita kristillisiä perheitä, jotka
ovat tunteneet, etteivät parempaan voi rahojaan uhrata kuin käyttää
niitä niihin tarkoituksiin, joita Mr. Moody edusti. Ei lainkaan
ole luultava, että hän vielä läheskään oli tyhjentänyt kaikki
mahdollisuudet rahojen hankkimiseen yrityksiinsä. Yksi seikka oli
kaikille selvä: hän ei koettanut itseään rikastuttaa. Hän olisi voinut
jättää jälkeensä suuren omaisuuden, mutta hänen jälkeenjättämänsä
omaisuus on hänen suuri nimensä, hänen koulunsa nuorten kasvatusta
varten ja ne joukot, jotka hänen saarnansa kautta tulivat siunatuiksi.
Hän rakensi muistomerkin itselleen lukemattomissa sydämmissä, ja hänen
nimensä ja maineensa on säilyvä kauvemmin kuin marmori ja pronssi.
Moodyn elämässä kumoutui se väite, että ankara työskentely ja alituinen
tarmonsa kuluttaminen välttämättömästi on elämälle ja terveydelle
tuhoa tuottava. Hän kyllä kuoli vaan kuudenkymmenenkahden vuoden
vanhana, ja on kyllä mahdollista, että liiallinen ponnistus hänen
viime vuosinaan joudutti loppua, mutta jää sittenkin tosiseikaksi,
että hän väsymättömästi, enemmän kuin miehenijän oli katkeamattomassa
toiminnassa, useinkin erinomaisesti liikuttavien näkyjen keskellä,
jolloin ilma hänen ympärillään oli erinomaisessa määrässä hengellistä
sähköä täynnä, ja joukot taipuivat hänen palavaan pyyntiinsä luopumaan
synnistä ja omistamaan se yksinkertainen, pettämätön usko, jonka
järkähtämätön apostoli hän oli. Tämä jännitys ei kuitenkaan hänen
hermojaan pilannut tai muuttanut häntä ärttyisäksi olennoksi. Ollen
viime vuosinaan vielä laajempiin suunnitelmiin taipuvainen ei hän
koskaan kadottanut rahtuakaan järkähtämättömästä uskostaan siihen
evankeliumiin, jota hän saarnasi, ja hänen kulkunsa siihen asti kun tuo
tuhoisa tauti vihdoin kuudennenkymmenennen vuoden rajapylvään tuolla
puolen hänet yllätti, oli kuva ylipäänsä terveestä ja muuttumattomasti
iloisasta miehuudesta.
Hänen työnsä merkityksestä harrastuksen herättäjänä evankeelisessa
kristikunnassa alempaa kansaluokkaa kohtaan ei löydy vähintäkään
epäilystä. Niidenkin kirkon miesten, jotka hänen menettelytapojaan
paheksuivat, täytyi myöntää, että ne olivat erittäin tehokkaita
yksinkertaisen kansan sekä saavuttamiseksi että herättämiseksi. Kun
Robert Ingersoll aloitti hyökkäyksiään kristittyä uskoa vastaan
koristellen esitystään loistavalla kaunopuhelijaisuudella ja
teroitellen nuoliaan purevalla ivalla ja terävällä sukkeluudella,
tunsivat monet vakavat uskovaiset, että seurakuntaa uhkasi todellinen
vaara.
Mutta kaikki tämän kuuluisan epäuskonsankarin kaunopuhelijaisuus ei
saanut aikaan kymmenettä osaa niin pysyväistä vaikutusta ihmisten
sydämmiin ja mieliin, kuin Moodyn suora, yksinkertainen puhe, hänessä
asuvan rehellisen uskon vahvistamana ja Sankeyn liikuttavien laulujen
tukemana. Nämä uskonsankarit yhdessä eivät ainoastaan suuremmaksi
osaksi hävittäneet sitä, mitä Mr. Ingersoll oli aikaansaanut; he
kykenivät päälle päätteeksi kääntämään pakoveden toiseen suuntaan ja
sytyttämään kristilliseen uskonelämään uutta tulta.
Kristilliselle kirkolle oli todella suuri etu saada viimeisellä
kolmanneksella yhdeksättätoista vuosisataa omistaa niin uskollinen,
peloton ja toimelijas sotilas kuin Dwight L. Moody.
Moody oli erinomainen kyky. Se palava into, joka hänessä hehkui,
levitti lämpöä minne ikänä hän tuli ja lämmitti kylmiä ihmisiä
lämminsydämiseen vaikutukseen. Siitä johtui, että kirkot kaikkialla
ilolla tervehtivät hänen tuloaan, hyvin tietäen että se tuotti
innostuksen kauden, joka kesti vielä kauvan hänen poislähtönsä jälkeen.
Hän tunsi maailman, hän käsitti inhimillisen luonteen ja hänellä oli
rakkaudesta uhkuva myötätuntoisuus sitä kohtaan. Tuo vanha sananparsi
vihasta syntiin ja rakkaudesta syntiseen toteutui erinomaisen
täydellisesti hänessä.
Mr. Moody suoritti suuren tehtävän. Monet tuhannet sekä miehet että
naiset elävät parempaa elämää, senvuoksi että hän on ollut olemassa.
Näiden koroitetut, laajentuneet ja puhdistetut elämät ovat hänen
jaloimpia muistomerkkejään. Jalon miehen teot säilyvät hänen kuoltuaan
ihmiskunnan siunaukseksi.
Herätyssaarnaajanakin erosi hän suuresti edellisen sukupolven
vanhanaikuisista herätyssaarnaajista, jotka peloittivat syntisen
katumukseen pidättelemällä häntä kuilun päällä, jossa hän taisi nähdä
kadotuksen vaaleankeltaisten liekkien selvästi osoittavan haluaan ahmia
häntä. Mr. Moodylla oli epäilemättä aivan samat käsitykset tulevaisen
rangaistuksen laadusta ja kestävyydestä, kuin hänen edeltäjilläänkin.
Mutta kenties lievitti hänen itsensä tietämättä tämän opin näennäistä
kovuutta hänen syvä luottamuksensa Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen.
Tälle kohdalle hän usein pysähtyi eikä koskaan jättänyt siitä
huomauttamatta, silloinkin kun hän kosketti tulevaisen rangaistuksen
varmuutta. Tämä piirre hänen varoituksissaan eroitti hänet suuressa
määrässä vanhemmista herätyssaarnaajista, ja vaikutti paljon suurempaa
vastaanottavaisuutta, kuin mitä hänen edeltäjäinsä osaksi oli tullut.
Vaan ei tässäkään kaikki. Mr. Moody oli mies, jolla oli erinomaisen
selvä huomiokyky. Hengelliseen juoruamiseen hän ei puuttunut eikä
paljon niitä kärsinyt, jotka sitä tekivät. Ollen itse kansanmies,
ymmärsi hän vaistomaisesti, miten hän voi kansan sydämmet saavuttaa.
Vaikka häneltä kirjallinen sivistys puuttui, oli hän alallaan yksi
aikansa voimakkaimpia ja suurinta menestystä saavuttaneita puhujia.
Hänen puhemuotonsa oli puhdasta, voimakasta ja vakuuttavaa, ja hänen
ajatuksensa olivat aina puetut yksinkertaiseen anglosaksilaiseen
kieleen, jota aina mielellään sekä kuunteli että luki.
Ollen todellisella inhimillisellä myötätuntoisuudella ja samalla
erinomaisella käytännöllisyydellä varustettu mies, valitsi hän
elämäntehtäväkseen saarnata evankeliumia, koska hän katsoi sen
hyödyttävän sekä nykyistä että tulevaista maailmaa. Toisinaan sai hän
runsaita palkinnolta osakseen, mutta hänelle olisi ollut saman tekevä,
jos köyhyys ja unhotus olisi häntä kohdannut. Missään suhteessa hän ei
itsekkäitä tarkoituksia palvellut.
Viimeisinä vuosinaan kehittyi Mr. Moody monessa suhteessa. Hän
lueksi ja tutki muutamia aineita suurella menestyksellä, ja hänen
tuttavuutensa monen etevän miehen ja naisen kanssa Europassa ja
Amerikassa laajensi hänen näkökantaansa. Hänen kasvatuslaitoksensa
Mount Hermonissa ja Northfieldissa mies- ja naispuolisia oppilaita
varten ansaitsevat täydellisesti niiden osalle tulleen myötäkäymisen.
Ja nämä mainiot koulut ovatkin kenties tuon suuren evankelistan
pysyväisimmät muistomerkit. Hänen sanansa olivat välikappaleina
lukemattomain uudestisyntymiseen, ja hänen tahrattoman ja hyödyllisen
elämänsä muisto on oleva kehoitukseksi niille, jotka häntä tunsivat.
Ensimmäisinä vaikutusvuosinaan oli Moody taistelevan kirkon ruumistunut
perikuva. Hänen lähikäypäisyytensä teki usein hienotunteisiin ihmisiin
huonon vaikutuksen. Kun hän oli innossaan päässyt korkeimmilleen,
ei hänen persoonallinen läsnäolonsa ollut voittava, hänen äänensä
oli karkea ja esiintymisensä kömpelöä. Mutta hänessä ilmeni
samalla kertaa rohkeuden ja sanomattoman vakavuuden piirre; ja se
voima ja mestarillinen kyky, jolla hän noita suunnattoman suuria
kansajoukkoja johti, tuotti hänelle kunnioitusta niiden joukossa,
jotka tutkivat hänen voimaansa ja menettelytapansa omituisuutta,
vaikk'eivät hänen periaatteisiinsa yhtyneetkään. Niiden, jotka
hänen esitelmiään kirjoittivat muistiin, oli usein muistiinpanojaan
puhtaaksikirjoittaessaan vaikea hänen katkonaista kieltään tasotella,
mutta tämä johtui hänen valtavasta, kiivaasta lausuntotavastaan.
Hänen yksinkertainen, suora englanninkielensä oli kansan kieltä; hän
puhui sitä lyhyeihin, innostusta uhkuviin lauseisin puettuna, ja siinä
ilmeni sama koruton yksinkertaisuus, mikä Bunyanille on omituista. Sen
vaikutus noihin suunnattomiin joukkoihin oli toisinaan ihmeteltävä.
Se tuotti huokauksia ja innostusta; ja kun hän oli lopettanut, tai
oikeimmin kun Sankey oli jonkun valtavista lauluistaan laulanut,
tulvaili seurauksena siitä pitkä jono syntisiä "kyselyhuoneesen".
Kirjailijanakin oli Mr. Moodylla laaja vaikutus. Hänen etevimpiä
tuotteitaan ovat: "Kristuksen tuleminen" (1877); "Sana ja tie" (1877);
"Salainen voima eli menestyksen salaisuus kristillisessä elämässä ja
työskentelyssä" (1881); "Tie Jumalan luo ja miten se on löydettävä"
(1884); "Iloisia uutisia" (1876); "Nuolia ja kertomuksia" (1877);
"Hyviä mietteitä ja keskusteluja" (1877). Sekä kirjailijana että
saarnaajana oli suoruus ja yksinkertaisuus huomattavimpia ominaisuuksia
Mr. Moodyn esitystavassa. Suuren osan hänen saarnoistaan muodostivat
kertomukset, mutta ne olivat aina huolellisia, voimakkaita ja
vakuuttavia. Hän rakasti erittäin raamatullisia vertauksia, ja hänen
saarnansa perustuivat suureksi osaksi niiden esitystapaan ja opetuksiin.
Kahtenatoista viimeisenä vuotena kasvoi työskentely kasvatuksen eteen
Northfieldissa suunnattomassa määrässä.
Ensin avasi Moody oman kotinsa muutamille nuorille tytöille ja
aloitti siten tyttökoulunsa. Sen perästä rakennutti hän vähäpätöisen
rakennuksen toiselle puolen tietä; sitte rakennettiin East Hall,
joka maksoi 30,000 dollaria. Sitte seurasi Frederick Marquand Hall,
joka maksoi 60,000 dollaria, ja oli lahja Marquand suvulta. Sitte
rakennettiin Stone Hall. Lisäksi rakennettiin uusi kirjastorakennus
20,000 dollarin hinnasta, sekä vielä toinen samanhintainen
makuuhuoneita sisältävä rakennus. Vieläkin kaksi rakennusta
rakennettiin, joihin yhteensä mahtui 300 tyttöä.
Koulurakennukset käsittävät yli 200 tynnyrinalaa maata, joka on
kauniiksi puisto- ja metsikkömaaksi istutettua, ja on romantillisen
kauniin Bonar Glen nimisen laakson läpileikkaama. Keinotekoinen 24
tynnyrinalaa käsittävä järvi on 4000 dollarin kustannuksella kaivettu.
Mount Hermonin koulu nuorukaisia varten on noin kahden penikulman
(engl.) päässä Northfieldista. Sen asema on erinomainen Connecticut
virran läntisellä rannalla ja käsittää 400 acresta maata, josta on
maksettu 12,500 dollaria. Tämän koulun aikaansaamiseksi lahjoitti Mr.
Hiram Camp, New Havenista 25,000 dollaria. Se aloitettiin vanhassa
farmirakennuksessa, johon rakennettiin puurakennus lisäksi, aijottu
harjoitussaliksi.
Sitte rakennettiin neljä kivirakennusta ja suuri päivällissali. Mutta
ennen pitkää olivat nämä rakennukset riittämättömät, ja senvuoksi
rakennettiin Cronley Hall sekä toinen päivällissali, niin että
saatiin tilaa vieläkin 200 oppilaalle ja sitäpaitsi kokoussaleja,
kirjastohuoneita, museo j.n.e. Enemmän kuin tuhannen nuorta miestä
ja naista, kahdestatoista eri kansakunnasta, on näissä kouluissa
opiskellut. Mr. Moody ei ollut mikään uskonnollinen kiihkoilija. Hänen
erinomaista tarmoaan uskonnollisessa suhteessa seurasi vapaamieliset ja
valaistut käsitykset kasvatuksesta, jonka käytännöllisestä tuloksesta
koko maailma on hyötynyt.
"Ole hyvä, ja sinä olet oleva onnellinen". Siinä Mr. Moodyn elämänohje,
jota hän kuolemaansa saakka seurasi. Jos joku on tämän yksinkertaisen
perusohjeen todellisuutta epäillyt, niin olisi hän löytänyt sen
sisältämän lupauksen täytännön tutkimalla tämän suuren evankelistan
elämää. On tuskin koskaan löytynyt miestä, joka suuremmalla ilolla ja
sydänlämmöllä on omistanut ja pannut käytäntöön kristillisyyttä kuin
Mr. Moody.
Hänen elintehtävänsä oli milloinkaan "olla tilaisuutta kadottamatta
jonkun onnelliseksi tekemiseen", ja kun ei tilaisuuksia ilmaantunut,
etsi hän niitä. Neljänkymmenen vuoden ajan oli Mr. Moodyn tehtävänä
ollut "tehdä ihmisiä onnellisiksi". Jos hän olisi saman tarmonsa ja
kekselijäisyyskykynsä käyttänyt jossakin liike- tai ammattihaarassa,
niin olisi hän epäilemättä koonnut itselleen suuren omaisuuden. Nyt
sen sijaan oli hän yhtä köyhä kuollessaan, kun evankelistavaikutustaan
aloittaessaan, lukuunottamatta sitä maailmallista rakkautta,
kunnioitusta ja kiitollisuutta, joka tuhansista sydämmistä hänelle
tulvaili.
Mr. Moodyn menestys ei rajoittunut Amerikaan. Englannissa syntyi hänen
kauttaan suuri liike, ja Lontoon alhainen kansa pysähtyi kuuntelemaan
tätä reipasta, lämminsydämmistä uusenglantilaista, joka astui alas
heidän omalle kannalleen ja ojensi sydämmellisesti lämpimän kätensä,
samalla kun hän tarjosi heille uskonnon, jota ei harjoitettu säkissä ja
tuhassa vaan riemulla ja kiitollisuudella.
Siinä oli Mr. Moodyn menestyksen salaisuus. Hän nousi puhujalavalle --
se sai olla mikä tahansa, nimeen ja tunnustukseen katsomatta -- hymyily
huulillaan ja silmissään, joka oli käytännöllisen elävänä esimerkkinä
siitä, mitä hänen uskontonsa hänelle itselleen merkitsi. Opinmuoto
ei hänen vaikutuksensa ulettuvaisuutta rajoittanut, sillä Mr. Moodyn
väite oli, ettei Kristus välittänyt mistään uskontunnustuksista vaan
"saarnasi evankeliumia kansalle".
Penkit eivät milloinkaan olleet tyhjinä eikä niissä olijat nukkuneet,
kun Mr. Moody saarnasi. Henkilöt, jotka eivät koskaan käyneet kirkossa,
jotka kerskasivat "omasta uskonnostaan", "moraali-uskonnostaan",
perustuva "selvään järkeen" ja "tosi seikkoihin" takana lihalle mukava
logiikka -- tällaiset henkilöt menivät kuulemaan Moodyn saarnaavan ja
Sankeyn laulavan saadakseen suoraan sanoen uutta inspiratioonia heidän
iloisuudestaan ja ihaillakseen heidän uskoaan.
Mrs. Moody, hänen vaimonsa, lausui kerran, kun oli kysymys siitä,
tokko hän ennen kuolinsanoman tuloa toivoi parantumista: "Hänen
uskonsa parantumiseen oli rajaton ja ihana; hänellä ei ollut muuta
toivoa kuin saada parantua. Hän oli iloinen ja koetti tuskattomina
hetkinä viekotella meitä nauramaan. Me emme näyttäneet hänelle mitään
postista, mutta emme voineet estää häntä ajattelemasta. Koulut olivat
hänelle levottomuuden lähteenä. Oppilaat maksavat, nähkää, vaan puolet
opetuskustannuksista, ja toinen puoli saatiin Mr. Moodyn ponnistusten
kautta".
"Jotakin Mr. Moodyn elämästä? Se on ollut elämä täynnä työskentelyä;
työskentelyä, jota hän rakasti, työskentelyä, joka teki hänet
esikuvaksi kaikille niille, joilla oli onni saada elää hänen
läheisyydessään. Hänen mielenlaatunsa oli aina ollut rakastettava
ja nöyrä ja hänen luonteensa voimakas ja horjumaton. Pelkkä hänen
läsnäolonsa vaikutus oli ihmeellinen. En muista päivää tai edes
tuntiakaan Mr. Moodyn elämästä, jolloin hän oli lakannut evankeliumiaan
saarnaamasta, ei tosin aina sanoilla; hänen uskontonsa ei myöskään
ollut pelkkää raamatun lukemista. Se oli usein siinä, mitä hän ei
pukenut sanoihin, silloin kun useimmat meistä olisimme puhuneet,
tai ilmeni se kädenpuristuksena tai ystävällisenä tekona, jota ei
milloinkaan kukaan muu käsittänyt, kuin se, joka sitä tarvitsi.
Puolisona, isänä, neuvonantajana ja kumppanina on hän aina toiminut
saarnansa mukaisesti, ja hänen luottamuksensa Jumalaan on auttanut
meitä läpi monen vaikeuden, ja tehnyt matkamme monen raivaamattoman
taipaleen poikki miellyttäväksi".
Kristikunta kadottaa hänen kuolemansa kautta suuren kyvyn, joka
omisti aikansa ihmisten ja yhteiskunnan parantamiseksi. Hänellä
oli edeltäjänsä ja on oleva seuraajansa. Jossakin on tänä päivänä
jonkun kauppapuodin tiskin takana tai jollakin rautatieasemalla joku
nuorukainen, joka tulee hänen työtään jatkamaan, niinkuin hän jatkoi
Finneyn työtä, ja niinkuin Finney pitemmän väliajan perästä jatkoi
Wesleyn ja Whitefieldin työtä.
Mikään ei ole totuudesta etempänä kuin se käsitys, että ihmiset
sellaiset kuin Mr. Moody luovat itselleen tilaisuudet. Ne sattuvat
heidän tielleen ja he käyttävät niitä hyväkseen. Yhteiskunnassa
on aina suuria hengellisiä voimia olemassa. Siellä löytyy suuria
hengellisiä tarpeita. Ihmiset eivät senvuoksi ole uskonnollisia,
että uskontoja on olemassa. Uskonnot ovat senvuoksi olemassa, että
ihmiset ovat uskonnollisia. Jokaisessa elämässä, miten surutonta ja
väärää se lieneekin, miten ahkeraa ja ahertavaa, miten tietämätöntä
ja jokapäiväistä, löytyy kuitenkin hämärä, sanaton halu saada
maailmankaikkeudesta selvitys; jano, heikko, katkonainen ja
vähäpätöinen, mutta siitä huolimatta todellinen, sanan tai sanoman
perään, joka panisi sielun tasapainoon, saattaisi elämän korkeamman
päämääränsä kanssa yhtäpitäväisyyteen ja sopusointuun, vapauttaisi
ihmiset tottumuksen ja himojen kahleista ja suuntaisi heidän elämänsä
ylhäisyyttä kohti.
Tämä kaipaus on yleinen. Se on todellisesti joka ihmisen sisällisenä
kokemuksena olemassa. Joko se selitys hyljätään tai hyväksytään, että
tämä johtuu hengellisistä tai jumalallisista ihmisen alempaa elämää
ympäröivistä voimista, jää sittenkin se kaikille selväksi tosiasiaksi,
että halu ja kaipaus sopusoinnun saavuttamiseksi sielun ja ympäröivässä
maailmassa vanhurskaina pidettyjen kappalten välillä, voidaan joka
luonteessa huomata ja on yhteistä kaikille ihmisille. Tämä totuus on
yhtälailla kokemuksen todistama ja yhtä silmäänpistävä kuin mikä muu
tahansa inhimillisen luonteen alueella.
Milloin tahansa Mr. Moodyn kaltainen mies, rehellinen, kaunopuhelijas,
täynnä uskoa ja vakavuutta astuu tämän sanattoman synnistä vapautumisen
kaipauksen eteen, on vastakaiku silmänräpäyksellinen. Onnistutaan aivan
samasta syystä kuin evankeliumin ensimmäinen sanoma voitti ihmiset, kun
se heikkona ja tuntemattomana sanomana pienen kansan kautta heikolla ja
sopertavalla kielellä esitettiin roomalaiselle maailmalle. Tämä sanoma
voitti silloin, koska se vastasi ihmisten tarpeita. Se voittaa nytkin,
koska eivät ihmiset ole muuttuneet ja sanoma on sama.
Tämä alkuperäinen olosuhde, josta suuren uskon voima ja väkevyys
riippuu, himmenee kaikkien niiden konemaisuuksien paljoudesta,
joita kirkot ovat tämän sanoman ympäri latoneet; se himmentää sen
tarkoitusta, peittää sen valoa ja tylsentää sen miekantapaisten
sanojen terää. Jonkun kerran pesee ihminen viikon liat päältään, panee
parhaimmat juhlavaatteena päälleen, vaeltaa rauhallisesti pitkin
hiljaisia katuja astuu puolihämärään, kauniisen huoneesen, kuulee
hurmaavaa musiikkia ja lepää mukavasti pehmeällä sohvalla; mutta siellä
on hän kaukana siitä taistelusta ja niistä kiusauksista, siitä liasta
ja hiestä, siitä synnistä ja niistä kärsimyksistä, jotka hänen työnsä
aikana pakoittivat häntä korkealla äänellä huutamaan ja panivat häntä
valtavasti vapauttajaa kaipaamaan.
Tuo suljettu penkinovi, matoilla peitetty käytävä, koristeltu
ikkunalasi ja sen himmeä, hengellinen valo ovat peloittavana vastuksena
jokaiselle saarnaajalle, kun hän ihmisille tahtoo kuvata keinoa, jolla
tästä kuoleman ruumiista päästään, jota he laahaavat tuskalla perässään
Se on kaikki tyyni arvokasta, mikäli se koskee kirkon säilyttämistä
hyödyllisenä ja pyhänä laitoksena, jonka suojassa miehet, naiset ja
lapset ovat rauhassa ja mukavassa turvassa; mutta kun on kysymys
ihmisistä, joiden pyrkimys parempaa kohti on tämän maailman ja sen
hälinän tukahuttama ja alaspainama, on se tarkoitukseensa kelpaamatonta.
Mutta taitava herätyssaarnaaja kääntyy ihmisten puoleen silloin
juuri, kun nämä ovat syntiin kyllästyneitä, kun he ovat työnutuissaan
ja tulevat suoraan kadulta jokapäiväisen elämän kuuman uunin käry
vielä vaatteissaan, epäonnistumisen tunteen alaspainamina, joka meitä
kaikkia masentaa koettaessamme oikein ja hyvästi toimittaa rehellistä
päivätyötämme. Kun silloin puhuja tällaisille jossakin vajassa,
katoksessa tai sellaisessa paikassa, missä ihmiset ovat tehneet
työtä, hikoilleet ja kantaneet päivän kuorman ja helteen, esittää
yksinkertaista pelastuksen sanomaa, joka vastaa heidän tarpeitaan ja
koskettaa heidän sisimpää olentoaan, syntyy aivan varmaan se, mitä
ihmiset kutsuvat herätykseksi.
Niiden hämmästystä herättävien ilmiöiden todellisuutta, jotka
seurasivat Mr. Moodyn työtä tähän suuntaan, on yhtä mahdoton epäillä
kuin mitä muuta yhteiskunnallista ihmistä tahansa. Aloittaen
toimintansa varastohuoneissa, vajoissa ja saleissa, siirtyi hän
sittemmin kirkkoihin ja sai siellä aikaan, mitä muut ihmiset eivät
kyenneet tekemään. Hänen teknillinen kykynsä oli parhainta lajia.
Hänellä oli täydellisesti koulutettu ja vallassaan oleva ääni, joka oli
ihmeteltävän väkevä ja läpitunkeva. Mutta nämä ajalliset lahjat eivät
olisi olleet minkään arvoisia ilman hänen rehellisyyttään, vakavuuttaan
ja hänen vahvaa vakuutustaan siitä, että joka kellon näppäys ratkaisi
jonkun sielun ihmisyysonnen. Hän oli peloittavan vakava.
Tämä täytti hänen sielunsa tulella. Hän löysi ihmiset heikkoina ja
jätti heidät väkevinä. Hän tuki heikkoa päätöstä. Hän täytti tyhjät
elämät, antaessaan päämaalin niille. Monet lankesivat. Monet kadottivat
ensimmäisen rakkautensa. Mutta suuret joukot jäivät pysyväisiksi,
joiden elämät todistivat, että he olivat löytäneet, mitä he etsivät, ja
ovat nyt vuosikausia kanssaihmisiään palvelleet.
Tällaisia sai hän aikaan. Mutta koko hänen merkillisen elämänsä ajan
ei mikään ollut hänelle itselleen tai yleiselle katsojalle selvempää
kuin se seikka, että hänen todellinen voimansa oli sen evankeliumin
ilmoittamisessa, jonka hän oli saanut, sellaisena kun se alussakin
ilmoitettiin, totutuista tavoista, muotomenoista ja kaikenlaisesta
konemaisuudesta vapaana, jotka vain heikontavat sen yksinkertaista
suoraa totuutta. Mr. Moodyn kuolema herätti surua tuhansissa
sydämmissä, ei ainoastaan Amerikassa vaan myös Suurbritanniassa ja
Irlannissa. Häneltä tosin puuttui ne edut, joita syntyperä ja kasvatus
tuottavat, mutta hänestä oli hänen väkevän persoonallisuutensa,
palavan kiivautensa, täydellisen vilpittömyytensä ja pettämättömän
kestävyytensä kautta tullut merkillinen henkilö hengellisen
työskentelyn alueella.
Mr. Moody ei milloinkaan koettanut muodostaa omaa lahkokuntaa
vaan saarnasi Kristuksen evankeliumia kokonaisena, jättäen
sanankuulijoilleen vapauden liittyä mihin seurakuntaan halusivat.
Kun hän matkusteli Mr. Ira D. Sankeyn kanssa, kohtasi heitä
kaikkialla menestys, vaikka heidän usein oli voitettava esteitä,
joita ennakkoluulosta evankeliumin vapaata saarnaa kohtaan heidän
tielleen asetettiin. Vaikka he etupäässä kääntyivät sellaisten
henkilöiden puoleen, jotka eivät olleet seurakunnan jäseniä, kävi
kuitenkin tuhansia miehiä ja naisia kaikista eri tunnuskunnista heidän
kokouksissaan. Tämä lisäsi etenkin kokousten voimaa, samoinkuin
toiselta puolen Mr. Moodyn kiivaus Jumalan kunnian eteen täten tuli
todistetuksi, ja tuloksena tästä oli uuden elokkaisuuden ilmeneminen
kaikkialla kirkollisten laitosten hengellisessä työskentelyssä.
Kaikkien pastorien vaikea ratkaistava probleemi on kysymys, kuinka
kansan alemmat kerrokset parhaiten saavutettaisiin. Saarnat
kirkossakävijöille, jotka mielellään kuuntelevat, muodostavat
osan vaan ei kirkon koko tehtävää. Nekin lampaat, jotka eivät ole
lammashuoneessa, kaipaavat paimenen hoitoa. Mr. Moody läksi ulos
avaraan maailmaan, ulos kaduille ja kujille ja tarjosi kätensä
muukalaiselle vieden häntä hengellisen vaikutuspiirin sisäpuolelle. Hän
kehoitti ihmisiä olemaan hyviä ja tekemään hyvää ja osoitti heille,
että ajallisessakin suhteessa ne ovat siunattuja, jotka rehellisesti
vaeltavat.
Maailma on hänen kuolemansa kautta köyhtynyt, mutta rikastunut
hänen elämänsä kautta, ja tuhannet siunaavat Jumalaa ja tulevat
ikuisesti häntä siunaamaan sen sanoman tähden, jonka he tämän miehen
kautta ovat kuulleet. Hänen esitelmissään ei ollut erinomaista
kaunopuhelijaisuutta, s.o. sellaista jota ihmiset pitävät
kaunopuhelijaisuutena, eikä hänen esiintymisessään liioin ollut
erinomaista majesteetillisyyttä, hän oli suora ja yksinkertainen,
tavoiltaan ja näöltään melkein halvan näköinen. Ja sittenkin voitti hän
ihmiset kuin taikavoimalla, koska hän oli niin totinen, ja kun hänellä
oli heille sanoma saatettavana. Hänestä voidaan sanoa kuin kerran
Johannes Kastajasta: "Hän ei tehnyt yhtään merkkiä, mutta kaikki mitä
hän on sanonut Jeesuksesta on totta".
Ne "kesäkoulut", joita tuossa pienessä rauhaisassa Northfieldissa
pidettiin, ovat tehneet sen kautta maailman kuuluisaksi ja vaikuttaneet
enemmän, kuin mitä yhdessä tuokiossa voidaan arvata, kristillisen
uskonnon lisääntymiseksi täällä kotimaassa ja muualla.
Mr. Moody ei milloinkaan ottanut vastaan rahoja palvelustensa palkaksi,
vaikka hän kyllä otti lahjoja vastaan aikaansaamansa työskentelyn
kannatukseksi. Kerrotaan, että eräs ystävä piti hänen aineellisesta
puolestaan huolta ja valmisti siten hänelle tilaisuuden vapaasti
saarnata rahallisten asioiden häntä häiritsemättä, jotka usein kyllä
asettuvat esteeksi evankeliumin työmiehille. Ja täten työskenteli hän
loppuun saakka ilman muita siteitä kuin Mestarin rakkaus.
Merkillinen on todella se historia, jonka tämän oppimattoman
maalaispojan elämä meille esittää. Kaikki siitä lähtevät opetukset
eivät kenties heti hänen kuolemansa jälestä osoittaudu. Mutta muutamat
ovat selvät ja ansaitsevat hyvästi tulla vaarinotetuiksi.
Ensinkin oli hän todellisesti vilpitön ja ilman pelkoa. Uskonto oli
hänen kaikkensa, ja senvuoksi oli hänen uskonsa suuri.
Toiseksi oli Mr. Moody suora. Hän ei paljon kärsinyt jumaluusopillisten
teoriojen saivarruksia. Hän tiesi, että maailma oli vajonnut syntiin
ja voitiin pelastaa vaan evankeliumin kautta, tämä oli hänen
uskontunnustuksensa ja hänen saarnansa perusjuuri. Ja me voimme
meidän aikamme pastoreille vakuuttaa, että vaikka ihmiset ovat niin
kutsutuille dogmeille välinpitämättömiä ja vihaavat tyhjiä muotomenoja,
kuuntelevat he mielellään ja hyötyvät tuosta vanhasta Jeesus
Natsarealaisen ilmoittamasta rakkauden sanomasta. Toiset voivat täyttää
kirkkonsa yhtä helposti kuin Moodykin, jos he vaan ovat vilpittömiä ja
esittävät yksinkertaisen evankeelisen sanoman.
Kolmanneksi hän oli ihminen, "Jumalan jaloin teko". Hänellä olisi
saattanut olla enemmän kirjallista tietoa; yliopistosivistyksen
omistaminen on edullista. Hänellä olisi saattanut olla enemmän
tottumusta seurustelutavassaan, vaikka hän itse teossa oikeastaan
aina vähän halveksi hienostumista yhteiskunnallisessa suhteessa
korkealla olevissa henkilöissä. Mutta hän oli ylevämielinen ja omasi
laajan sydämen sekä suuren rohkeuden ja oli vaistonsa kautta hienosti
sivistynyt mies, ja nämä ominaisuudet tuottivat vaikutusvaltaa hänelle.
Ja hänen jälkeensä jättämä vaikutus on kestävä kauan, niinkuin
sellainen vaikutus aina kestää. Suokoon Jumala, että meillä olisi
monta sellaista miestä, sillä maailma tarvitsee heitä! Nimestä ja
tunnuskunnasta riippumatta surevat kaikki sellaisen miehen poislähtöä
ja liittyvät jäseninä tuohon pieneen perheesen Northfieldissa, tuossa
pienessä valkeassa huoneessa ikivanhan Round Topin juurella.
Olkoon vaan, että "sydämmen uskonnolla" on vähemmän huomattava
sija amerikalaisten elämässä kuin ennen; mutta katsoen Mr. Moodyn
tasaisesti lisääntyvään vaikutusvaltaan on vaikea näyttää sitä
väitöstä toteen. Hänen viimeinen kuulijakuntansa Kansas Cityssä
sanottiin olleen suurimman, mitä hänellä tässä maassa milloinkaan on
ollut. Mutta hänen työnsä vanhurskauden levittämiseksi ei suinkaan
viime aikoina niihin rajoittunut, joita hän äänellään saavutti. Joka
kesä kokoontui joukottain oppineita ja sivistyneitä miehiä hänen
kouluunsa Massachusetts maakunnassa tältä yksinkertaiselta mieheltä
oppimaan sanan istuttamisen salaisuuden ihmisten mieliin. Senvuoksi on
luultava että viimeisinä aikoina paljon suuremmat joukot olivat hänen
vaikutuksensa alaisia kuin siihen aikaan, jolloin hänen maineensa
herätyssaarnaajana oli korkeimmillaan.
Amerikalaiselle ylipäänsä on elämä käynyt paljon monimutkaisemmaksi
kuin kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Löytyy miehille ja naisille
paljon useampia työ-, puhe- ja kirjoitusaiheita; mutta siitä ei
seuraa, että olisimme ainoankaan "viidestäkymmenestä uskonnostamme"
hyljänneet tai käytännössä jonkun parhaimmista joukossa jättäneet. Ja
sittenkin kuulemme valitettavan että "usko laimenee", koska ei löydy
ketään yleisesti tunnettua saarnaajaa, joka yleisöltä nauttii sellaista
kunnioitusta, kuin D. L. Moodyn voimansa päivinä oli laita.
Hänellä oli sitäpaitsi aikaa kirjoittaa useita kirjoja, ja hänen
saarnansa painettiin useissa osissa. "Lauluja Karitsan kunniaksi",
jotka hän yhdessä P. P. Blissin ja Ira D. Sankeyn kanssa toimitti,
sanotaan levinneen 20,000,000 kappaletta ja tuottivat 1,250,000
dollaria tekijäpalkkiota. Nämä rahat joutuivat komitean haltuun, joka
niitä käytti erilaisiin uskonnollisiin tarkoituksiin. Mr. Moody ei
niistä saanut penniäkään, sillä hän ei huolinut mitään vaivastaan.
Kaikki hänen palkkionsa ovat jaetut tasan hänen laitostensa kesken.
Vuotena 1899 nousivat ne 20,000 dollariin. Chicago Avenue-kirkko
ja raamattuopisto olivat hänen erityisen huomionsa esineinä, ja
hän johti kummankin aineellisia asioita sekä hankki varoja niiden
tarpeisiin. Ennen olemme maininneet hänen toiminnastaan sisällisen
sodan aikana. Espanjalaisamerikalaisen sodan aikana hän toimi Tampassa,
Chicomangassa, Jacksonvillessä ja Camp Algerissa. Hän olisi sitäpaitsi
seurannut Shafterin joukkoa Santiagoon, ellei hänen lääkärinsä olisi
sitä vastustanut.
Viimeisen esitelmänsä Chicagossa piti hän raamattuopistossa 10
p. marraskuuta 1899, matkalla Kansas Cityn kaupunkiin, jossa hän
sairastui. Lokakuun kuluessa johti hän viimeistä "sotaretkeään syntiä
vastaan" Chicagossa ja saarnasi tällöin ensimmäisessä baptistakirkossa,
Läntisessä Avenue-Metodistakirkossa ja Chicago Avenue-kirkossa
suunnattomille kansajoukoille. Hänen kurkkutorvensa vikaantui 5 p.
lokak., ja hänen täytyi jättää perjantai- ja lauvantaikokoukset
pitämättä.
Huomattavin Mr. Moodyn työskentely Chicagossa viime vuosina oli se,
minkä hän näyttelykesänä järjesti. Hän koetti etenkin saavuttaa ne
suunnattomat kansajoukot, jotka kaikista maailman osista tulvailivat
kaupunkiin, ja kutsutti senvuoksi etevimmät pastorit Englannista ja
Amerikasta Chicagoon puhumaan niille tuhansille, jotka saapuivat
hänen kokouksiinsa. Suurimman osan kesää piti hän päivittäin tai
kahdesti viikossa allianssikokouksia kahdeksassa kirkossa, kahdessa
teaatterissa, viidessä teltassa ja kahdessatoista lähetyssalissa,
ja jatkoi sitäpaitsi säännöllistä työskentelyään raamattuopistossa.
Sunnuntaisin oli monasti kaikissa kokouksissa yhteensä 50,000 henkeä.
Mr. Moody tunsi hyvästi koko raamatun, mutta löytyi toisia kohtia,
jotka erinomaisesti soveltuivat hänen työhönsä, ja näitä käytti hän
uudelleen ja uudelleen, pani ne monet kymmenet kerrat saarnansa
perustukseksi ja valaisi niitä kaikenmoisilla tavoilla. Hänen
lempipaikkojaan oli 91 psalmi, erittäinkin 14 ja 15 värsyt: _"Että
hän minua halasi, niin minä hänen päästän: hän tuntee minun nimeni,
sentähden minä varjelen häntä. Hän avuksihuutaa minua, sentähden minä
kuulen häntä; minä olen hänen tykönänsä tuskassa; minä tempaan hänen
siitä pois ja saatan hänen kunniaan"_.
Kerrotaan, että muuan neekerivaimo eräänä iltana makasi kuolevana
jossakin Chicagon vinttikamarissa. Suru hänen pienen lapsensa
tulevaisuudesta yhtyi taudin tuskiin ja siihen vakavaan varmuuteen,
että hän nyt seisoi ijankaikkisuuden partaalla. Muuan vakava,
nöyrä Kristuksen palvelija istui hänen vuoteensa ääressä. Toisella
käsivarrellaan tuki hän kuolevan vaimon lasta, joka istui valkean
miehen polvella, pitäen samalla kädessään kynttilää, jonka heikot
säteet valaisivat lehtiä sangen kuluneessa raamatussa.
Toisessa kädessään piti hän raamattua, jonka lehdillä lukija tuolle
neekerivaimoparalle julisti ikuisen elämän sanaa.
Vaimon kasvot loistivat toivosta samalla kuin tuo pieni lapsi
hämmästyneenä katseli häntä, jonka ääni tulevina vuosina oli kaikuva
suurille kansajoukoille, jotka tuon kuolevan neekerivaimon, viisaiden
miesten ja paimenten tavoin Betlehemin tasangoilla etsivät häntä, josta
Mooses ja profeetat ovat puhuneet.
Jumala oli ainiaaksi laskenut varjon sekä äidin että lapsen kasvoille,
ja sen illan hämärä valo ei ollut kylliksi väkevä valaisemaan miehen
piirteitä. Mutta tämä mies on sittemmin kolmessa maanosassa saarnannut
sadoille tuhansille samaa yksinkertaista evankeliumia, jota hän sinä
iltana tuossa yksinäisessä vinttikamarissa kuolevalle neekerivaimolle
esitti.
Moody, joka istui ja luki puolipimeässä kuolevan neekerivaimon
vuoteen ääressä, on sama mies ja sama evankelista, joka kirkkaasti
valaistulta puhujalavalta saarnasi kymmeniin tuhansiin nousevalle
kuulijakunnalle. Hänen tehtävänsä tuon kuolevan vaimon suhteen mahtoi
merkitä apostoolista vihkimistä, joka soi hänelle vallan lukemattomien
joukkojen yli, jotka eivät milloinkaan väsyneet Jumalan sanomaa niiltä
huulilta kuulemasta, joita sinä iltana tulisella hiilellä Jumalan
alttarilta kosketettiin.
Mikä kuningas tai kuningatar, keisari tai presidentti on
persoonallisella luonteellaan milloinkaan koonnut suurempaa
ihmisjoukkoa peräänsä kuin se, joka seurasi Moodya hänen juhlallisissa
hautajaisissaan.
Mr. Moody luotti evankeliumiinsa ja hänen auktoriteettiin, joka sen
oli antanut. Hän luki raamatusta ikäänkuin hän olisi ollut Jumalan
läheisyydessä, kun hän lausui nuo pyhät sanat. Vaikka hän ei lähtenyt
korkeaoppisista kouluista, saattoi hän oppineet häpeään, kun häntä
mitataan sillä tarkoitusperällä, jonka mukaan Jumala jättää sanansa
oppineille ja oppimattomille ihmisille. Sillävälin kun oppineet
kiistelivät "Jehovistillisten" ja "Eloistillisten" kirjojen paikasta
kaanonissa, selitti Moody, että hän tyytyi yhtä mittaa saarnaamaan
"niistä kohdista raamatussa, joita jokainen voi käsittää".
Hän sanoi hymyillen ja samalla kumminkin kyynel silmässä, että tuo
värsy. "Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette
raskautetut, ja minä tahdon teitä virvoittaa", sisältää tarpeeksi
jumaluusoppia ja uskontoa mille miehelle tai naiselle tahansa
maan päällä. Oli ihmeteltävän ja erinomaisen valtavaa, kun Mr.
Moody viidelle tuhannelle ihmiselle puhui ihmetyöstä, jonka kautta
Jeesus paransi sokean miehen. Hän puhui niistä olosuhteista, joissa
sokea, joka hartaasti halusi päästä näkeväksi, kohtasi Kristuksen,
jonka voimaa hänen auttamisekseen voidaan ainoastaan verrata hänen
palavaan haluunsa auttaa jokaista sielua, joka todella tahtoo tulla
parannetuksi. Moody tapasi lukea tämän vertauksen, joka on ollut
kymmenien tuhansien saarnaajien tekstinä, ja puhua sen johdosta,
esittää sitä, iloita siitä ja toistaa sitä, ikäänkuin hän olisi
ensimmäinen ja ainoa saarnaaja, joka sen on ihmisten kuuluviin tuonut.
Moody eli Jumalan läheisyydessä, ja Jumala oli aina tuota
yksinkertaista evankelistaa läsnä, milloin ja missä ja millaisten
olosuhteiden vallitessa tahansa hän esiintoi tuota vanhaa rakasta
sanomaa Jeesuksesta ja hänen armostaan. Hän puhui kymmenille tuhansille
samoin kuin hän puhui tuolle nöyrälle, haluavalle, kuolevalle
neekerivaimolle Chicagossa.
Eräässä hänen ensimmäisistä kokouksistaan Englannissa tapahtui
kääntymys, jonka Mr. Moody katsoi merkillisimmäksi, johon hän oli ollut
välikappaleena. Kokous oli Agricultural Hallissa Lontoossa, ja enemmän
kuin 15,000 henkeä oli läsnä. Itse on hän kertonut siitä seuraavasti:
"Mies oli englantilaisten rotuhevosten omistaja. Hän oli suurimman
osan elämäänsä omistanut kilpa-ajoihin ja kaikkeen muuhun, mitä
niihin kuuluu. Hän oli Epsom-kilpa-ajoradan kolmas omistaja
ja kaikissa urheilupiireissä hyvin tunnettu henkilö. Hän tuli
uteliaisuudesta kokoukseen, mutta ennen kokouksen loppua oli hänen
sydämmensä muuttunut. Hänestä tuli uskovainen, hän erkani kaikista
urheilupiireistä, möi hevosensa ja eroittautui kaikesta, mikä koski
kilpa-ajoja, sekä eli lopun ikänsä mallikelpoista kristillistä elämää.
Hänellä oli useita poikia, jotka kaikki ovat vakavia kristillisiä
työmiehiä".
"Tämä on merkillinen tapaus, mutta löytyy kenties muita yhtä
merkillisiä, vaikk'ei muutos ole yhtä jyrkkä. Minä olen aina tuntenut,
että elämäntyöni on hyvästi maksettu, vaikk'en olisi voittanut muuta
kuin tämän ainoan miehen".
Ihmisrakkaus ilmeni yhtälailla Mr. Moodyn elämässä, kuin Jumalan
rakkaus hänen saarnoissaan. Koskaan hänellä ei ollut niin kiire, ettei
hänellä ollut aikaa pysähtyä kuulemaan vähäpätöisimmänkin valitusta,
koski se sitten ajallista tai hengellistä hätää. Muuan etevä pastori
on sanonut, että tämän miespolven aikana ei kenkään ole tehnyt niin
paljon kuin Moody, "ihmisten liittämiseksi toisiinsa, opin väliaitojen
särkemiseksi, eri käsitysten tasoittamiseksi ja rahojen hankkimiseksi
toisten yrityksiin".
Mr. Moody oli aina valmis toimimaan. Kun hän huomasi, että joku asia
oli saatava aikaan, antautui hän sitä koko tarmonsa takaa ajamaan,
eikä levännyt, ennenkuin oli päämääränsä saavuttanut. Eräs tätä hänen
luonteensa piirrettä kuvaava tapaus sattui hänen ensi käynnillään
Englannissa.
Hänellä oli kokous Liverpoolissa, jolloin eräs saarnaajista samassa
tilaisuudessa huomautti, että Liverpool kipeästi kaipasi halpahintaisia
virvokepaikkoja, jotka voisivat kapakoiden huonoa vaikutusta ehkäistä.
Kun puhuja lopetti, pyysi Mr. Moody häntä vielä kymmenen minuuttia
jatkamaan. Sillä aikaa puheli hän kuiskien muutamien puhujalavalla
olevien etevien kansalaisten kanssa.
Kymmenen minuutin kuluttua astui Mr. Moody esiin ja ilmoitti, että
yhtiö juuri tätä tarkoitusta varten oli muodostettu. Osakkeet
merkittiin paikalla. Täten syntyi "British Workmen Company, Lim". Se
on vieläkin olemassa ja on saanut paljon hyvää aikaan sekä on melkein
alusta alkaen jakanut voitto-osuutta.