Mr. Moodyn viimeinen evankeelinen lähetysretki.
Mr. Moody jätti viimeisen kerran kotinsa 8 p. marrask. 1899. Hänen
perheensä ei mitenkään aavistanut, ettei hän ollut yhtä terve ja
voimakas kuin tavallisesti. Hän oli sitoutunut viikon ajan johtamaan
kokouksia kaupungissa nimeltä Kansas City, Mo. Matkalla poikkesi
hän Philadelphiassa katsomassa erästä rakennusta, jota häntä varten
rakennettiin, ja jossa piti pidettämän sarja samanlaisia kokouksia,
joita pidettiin 1875-76.
Hän tuli Kansasiin sairaana miehenä. Kun jotkut ystävät kävivät häntä
hotellissa tervehtämässä, pyysi hän heiltä anteeksi, kun ei voinut
nousta ylös, sanoen olevansa väsynyt. Ensimmäisenä iltapäivänä kuljetti
kolme hänen oppilaitaan Mount Hermonista, O. M. Vining, pastori D.
Baines Griffiths ja C. S. Bishop, häntä vaunuilla kaupungilla. Hän
näytti olevan hyvällä mielellä, mutta he huomasivat siitä huolimatta,
ettei hän ollut oikein näköisensä.
Siihen suureen saliin, jossa kokoukset pidettiin, arvellaan helposti
mahtuvan viisitoista tuhatta henkeä. Ystävät kertovat, että ainakin
sen verta oli ensimmäisen sunnuntain kokouksissa; sitäpaitsi täytyi
tuhansien tilan puutteessa jäädä pois. "Se oli valtava näky. Tuo suuri
areena näytti laaksolta, täynnä ylöspäin käännettyjä kasvoja, ja
täyteen ahdatut lehterit olivat kuin suunnattomalla kansanpaljoudella
peitettyjä vuorenrinteitä -- kaiken keskellä vallitsi syvä hiljaisuus.
Yksinään, keskellä tätä suurta joukkoa tuon suuren puhujalavan
etupuolessa, seisoi Mr. Moody. Hänen äänensä kuului siltä, kuin olisi
hän tuttavallisesti puhellut jonkun ystävän kanssa kahdeksannella tai
kymmenennellä penkkirivillä, ja ilman vähintäkään ponnistusta kuului
hänen äänensä rakennuksen kaikkiin osiin". Mr. Moody kertoi sittemmin,
ettei rakennus lainkaan hänen saarnatessaan vaivannut hänen ääntänsä.
Ennenkuin hän ensimmäisenä iltapäivänä aloitti saarnansa, sattui
kuvaava tapaus. Hän kohoitti kätensä, missä hän piti lehtisen
painettuja lauluja, joita vahtimestarit olivat jaelleet, ja lausui:
"Jokainen, jolla on tällainen lehti, ojentakoon sen ylös".
Tuhansittain lehtisiä ojennettiin ilmaan. "Istukaa nyt niiden päälle",
lausui Mr. Moody, ja kansa pani nauraen lehtiset syrjään, ettei niiden
rapina häiritsisi kokousta.
Hän saarnasi sekä aamupäivällä että illalla "kylvöstä ja niittämisestä"
Gal. 6: 7, 8. "Älkäät eksykö. Jumala ei anna itseänsä pilkata, sillä
mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihassansa kylvää, se
lihastansa turmeluksen niittää, mutta joka hengessä kylvää, se hengestä
ijankaikkisen elämän niittää".
Iltajumalanpalveluksen loputtua tunkeili tavallisuuden mukaan hänen
ympärillään joukko miehiä ja naisia, jotka olivat häntä kuulleet ja
tulleet vuosikausia sitten autetuiksi, monet toisissakin kaupungeissa,
ja jotka nyt halusivat pusertaa hänen kättään.
Seuraavana päivänä, maanantaina, kertoi Mr. Moody Mr. Viningille, ettei
hän ollut nukkunut hyvästi, mutta kielsi häntä sitä kertomasta, koska
hän ei halunnut, että sanomalehdet saisivat siitä tietää. Seuraavana
päivänä hän lausui: "Minulla on ollut kauhea yö. Olen tuskin hetkeäkään
nukkunut". Mutta hän ei tahtonut, että Mr. Vining kirjoittaisi
perheelle tai kutsuisi lääkäriä, vaikka hän suostui tämän ehdotukseen
saada seuraavan yön istua hänen luonaan.?
Keskustelut Mr. Viningin kanssa näinä harvoina päivinä koskettelivat
niitä laitoksia, joita hän oli perustanut, ja hän sanoi, että työ
Kansas City'ssä oli hänen arvelunsa mukaan suuremmoisin, minkä Jumala
hänelle tehtäväksi oli uskonut. Hän puheli perheessään edellisenä
vuonna sattuneista kuolemantapauksista, ottaen samalla esille kappaleen
_"Thoughts from my Library"_ nimistä kirjaansa, josta hän luki erään
kohdan, mikä nyttemmin on erityisestä merkityksestä. Luettu paikka
sisälsi mietelmiä Ps. 30: 6 johdosta: "Ehtoolla on itku, mutta aamulla
ilo". Se loppuu seuraavilla sanoilla:
"Minä olen sen kuullut valkeuden maassa, josta minä olen tullut.
Lähenee aika, varmasti joskaan ei niin nopeasti, jolloin Herra on
pyyhkivä kyyneleet kaikkien silmistä. Tämä vaivaloinen maailma on
vihdoinkin saapa kokea iloa ja riemua, ja murhe ja huokaus on pakeneva.
Niin lohduttakaat siis toisianne näillä sanoilla".
Mr. Moody saarnasi Pyhästä Hengestä ja Luuk. 19: 10 johdosta: "Ihmisen
Poika tuli etsimään ja vapahtamaan sitä, kuin kadonnut oli", ja muista
hänelle rakkaista teksteistä. Torstaina marraskuun 16 päivänä hän
saarnasi viimeisen kerran.
Uhkaavasta ilmasta huolimatta oli mainitun päivän iltapuolella kolme
tuhatta henkeä läsnä. Mr. Moodyn aineena oli: "Armo, kolmelta eri
puolen katsottuna". Tekstin sanat olivat nämä:
"Jumalan armo kaikille ihmisille terveellinen on ilmestynyt, joka meitä
opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja
tässä maailmassa siviästi, hurskaasti ja jumalisesti elämään, odottaen
autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jeesuksen
Kristuksen ilmestystä, joka itsensä antoi meidän edestämme, että hän
meitä kaikesta vääryydestä lunastais, ja itsellensä erinomaiseksi
kansaksi puhdistaisi, ahkeraksi hyviin töihin". Tit. 2: 11-14.
Viimeisenä iltana oli Convention Hall aivan täynnä. Noin kymmenen
tuhatta henkeä oli läsnä. Mr. Moodyssa ei näkynyt pienintäkään
väsymyksen merkkiä.
Hänen valtansa ihmisjoukkojen yli oli merkillinen. Esimerkiksi siitä
mainittakoon seuraava tapaus. Molemmat kädet ojennettuina huusi hän
eräänä iltana: "Kaikki, jotka täällä tahtovat Jumalan apua, sanokoot
korkealla äänellä: 'Herra auta minua!'" Hän odotti toivokkaana. Jotkut
harvat toistivat puoleksi kainostellen: "Herra auta minua!"
"Vielä kerran!" käski evankelista. Toinen vastaus oli ensimmäistä
paljon kovempi. "Herra -- auta -- minua!" vastasi monta sataa ääntä.
Mr. Moody laski käsivartensa ales.
"Uskotteko, että hän on teitä kuullut?"
"Uskomme", vastasivat samat, jotka olivat hänen sanansa toistaneet.
"Hän on täällä tänä iltana", vastasi Mr. Moody vakavana. "Hän kuuntelee
teitä. Hän on teidän luonanne. Ajatelkaa, mikä näky! Kaikki nämä
ihmiset huutavat Herralta apua! Sanokaamme kaikki: 'Herra, muista
minua!'"