Vähää ennen Irenen hautausmenon loppua nousi Mr. Moody ja lausui:
"Tahtoisin lausua muutamia sanoja, jos voin luottaa
itsehillitsemiskykyyni. Olen tänään muistanut tuota vanhaa profeettaa,
joka monta vuotta sitten Jordanin laaksossa odotti, että Jumalan
vaunut tulisivat häntä kotiin noutamaan. Jumalan vaunut tulivat ales
Connecticut laaksoon eilen aamulla noin kello puoli seitsemän aikaan
ja noutivat pienen Irenemme kotiin. Edellinen noudettiin kotiin
vuosikausia kestäneen palveluksen jälkeen, jälkimmäinen aikaisimman
nuoruutensa koitossa. Mutta profeetan palvelus ei ollut Herran
pienen palvelijattaren palvelusta täydellisempi, sillä Jumala kutsui
kummankin, ja hän ei milloinkaan omiensa palvelusta keskeytä". "Irene
on vaelluksensa päättänyt. Hän teki työnsä täällä hyvin. Hän sai
enemmän aikaan, kuin moni, joka on täyden elinijän saavuttanut. Me
emme tahtoisi häntä takaisin, vaikka hänen äänensä oli suloisin, minkä
ikänä maan päällä olen kuullut. Kolmen viikon vanhasta aina viimeisiin
tuskallisiin päiviin saakka ei hän milloinkaan ole hymyilemättä minua
kohdannut. Mutta Kristus tarvitsi siellä häntä. Minun elämäni on paljon
hänen lähetystyönsä kautta maan päällä parantunut. Hän teki meitä
kaikkia paremmiksi".
"Viimeiset harvat päivät ovat olleet minulle suureksi siunaukseksi.
Olen saanut monta uutta ja kallista opetusta. Hän ajeli mielellään
ulkona minun kanssani. Maanantai-aamunakin hän pyysi, että ottaisin
häntä ulos ajelemaan, ja kello puoli seitsemän olimme yhdessä ulkona.
Milloinkaan hän ei ollut niin kaunis kuin silloin. Hän oli juuri
taivasta varten kypsymäisillään. Hän oli tätä maata varten liian ihana".
"Minä kiitän Jumalaa tänä päivänä kuolemattomuuden toivosta. Minä
tiedän, että olen kerran ylösnousemuksen kirkkaudessa näkevä hänet
vielä ihanampana, kuin mitä hän ikänä täällä olikaan".
Jumala täytti vieläkin kerran hänen maljansa, kun neljäs lapsenlapsi
syntyi 13 p. marrask. 1899, neljää päivää ennenkuin hän itse sairastui
Kansasin kaupungissa. "Kiitollinen hyvistä uutisista", sähköitti hän
pojalleen, "tulkoon hän suureksi taivaan valtakunnassa, se on hänen
iso-isänsä rukous". Myöhemmin hän kirjoitti:
"Olen tänään kiitoksella ja ilolla täytetty... Rakas pikku lapsi,
tunnen jo, miten sydämmeni rakastaa häntä! Suutele äitiä ja pikkulasta
puolestani... Jumalalle olkoon kiitos vieläkin yhdestä lapsenlapsesta!"
Samana päivänä kirjoitti hän ainoalle, elossa olevalle
lapsenlapselleen, Emma Fitt'ille, yhden noita yksinkertaisia,
rakkaudesta uhkuvia kirjeitä, jotka sitoivat lapsenlapset häneen
rakkaudelta, mikä ei ikänä ole sammuva. Hän kirjoitti:
"Rakas Emmani, -- iloitsen siitä, että olet saanut serkun. Tahdotko
suudella häntä minun puolestani ja näyttää hänelle iso-isäsi kuvan
(tällä hän tarkoitti erästä sanomalehtiotetta, minkä hän liitti
kirjeesen)? Minä en luule, että hän on minut tunteva, mutta sinä voit
kertoa hänelle minusta, niin hän vanhemmaksi tultuaan tuntee minut, ja
silloin leikimme yhdessä hänen kanssaan. Minä aijon lähettää hänelle
suutelon, vaan pienen, pienen. Iso-isäsi D. L. Moody. Suutelon minä
panen pieneen laatikkoon, niin voit viedä sen hänelle.".
Pikku Mary, tuo äskensyntynyt, kannettiin kymmenen päivää myöhemmin
iso-isän kotiin, mutta hän saa oppia tuntemaan hänen rakastavan,
leikillisen ja hellän sydämmensä niistä kalliista kirjeistä ja
valokuvista, joiden omistuksesta hänen perheensä nyt on niin onnellinen.