Mr. Moody kansalaisena ja naapurina jokapäiväisessä elämässä
Northfieldissä.
Kun joku henkilö on tullut yleisesti tunnetuksi, huvittaa yleisöä myös
tuntea hänen elämäänsä esiripun takana. Tahdotaan mielellään tietää,
millainen se henkilö, joka nähdään puhujalavalla ja saarnatuolissa, on
kotielämässään, ja mitä hänen naapurinsa hänestä ajattelevat.
Ei kenenkään yksityinen elämä kestä paremmin tarkastelua kuin D. L.
Moodyn, tarkastettakoon häntä sitte isänä, naapurina tai ystävänä.
Aina, kaikissa vaiheissa oli hän tosi kristitty, tosi mies.
Hänen kotinsa Chicagossa paloi tulipalossa v. 1871. Seuraavan talven
asui hän itse tabernaklissa Chicagon pohjois-osassa, ja hänen vaimonsa
ja lapsensa asuivat itäisessä kaupunginosassa. Seuraavat kolme vuotta
kuluivat lähetysretkiin Englantiin, niin että hänellä Amerikaan,
takaisin palatessaan ei vieläkään ollut vakinaista kotia.
Näin ollen läksi hän Northfieldiin äitiään tervehtimään. Hän päättikin
asettua sinne vakinaisesti asumaan, niin että hän vaikutuksensa lomassa
saisi olla äitinsä läheisyydessä. Siinä tarkoituksessa osti hän vanhan
asuinrakennuksen, joka oli kivenheiton päässä hänen synnyinkodistaan.
Northfield on todellinen Uuden Englannin kaupunkien tyyppi. Sen
historia ulettuu kaksisataa vuotta taaksepäin ajassa. Sen asema on
erittäin ihana Connecticut virran rannoilla, juuri siinä paikassa,
missä nuo kolme valtiota Massachusetts, New Hampshire ja Wermont
yhtyvät. Mr. Moodyn kodista on ihmeellinen näköala Connecticut virran
laaksoon ja etempänä Green Mountainin vuoristoylängön yli.
Vuosien vieriessä tuli kylästä todellinen Mekka Mr. Moodyn monien
koulujen, suurten kokousten ja muiden laitosten kautta, joista tässä
vain lyhyesti mainittakoon:
"Northfield Seminary", nuoria naisia varten, avattiin 3 p. marrask.
1879.
"Mount Hermon School", nuoria miehiä varten, suunniteltiin v. 1879 ja
avattiin opetukselle 4 p. toukok. 1881.
Ensimmäinen "General Conference for Christian Workers" pidettiin v.
1880.
Ensimmäinen "World's Student Conference" pidettiin v. 1886.
"Northfield Training School" naisia varten avattiin v. 1890.
Ensimmäinen "Womens Conference" järjestettiin v. 1893.
"Northfield Echoes" lehti alkoi ilmestyä v. 1894.
"The general Eastern Depot of The Bible Institute Colportage
Association" Chicagossa, avattiin v. 1895.
"Camp Northfield" miehiä varten pantiin toimeen v. 1896.
Seikkaperäisempi kertomus näiden koulujen ja laitosten synnystä ja
kehityksestä, mikä melkein tuntuu romaanilta, jätetään tuonnemmaksi.
Myöhempinä vuosina käytti Mr. Moody tavallisesti loka- ja huhtikuun
välisen ajan saarnamatkoihin. Miten hänen perheensä ja opiskeleva
nuoriso odotti hänen kotiintuloaan Northfieldiin noin 1 p. toukok.! Ei
löytynyt ainoatakaan paikkaa, jota hän niin rakasti kuin Northfieldiä,
ja hänen oli aina mielensä paha, jos hänen, vaikka lyhyemmäksikin
ajaksi, täytyi kesäkuukausina matkustaa sieltä pois. Eräässä kirjeessä,
päivätty: New-York City joulukuussa 1896 lausuu hän:
"Tämä kaupunki ei ole minun paikkani. Ellen olisi kutsuttu täällä
jotakin toimittamaan, niin en ikänä enää astuisi tähän kaupunkiin,
enemmän kuin mihinkään muuhunkaan. Täällä juostaan ja ajetaan
lakkaamatta. Oi, miten kaipaan noita hiljaisia päiviä Northfieldissä".
Mr. Moody nousi varhain, kesäsin tavallisesti auringonkoitossa. Kuten
jo eräässä edellisessä luvussa olen maininnut, käytti hän ylipäänsä
aamuhetket raamatunlukuun ja Jumalan kanssa seurusteluun. Hän tapasi
sanoa, että joka näin teki, ei koskaan voinut joutua etemmäksi kuin
kahdenkymmenen neljän tunnin matkan päähän Jumalasta. --
Sattui kuitenkin usein, että hänen tarvitsi ennen aamiaista kiinnittää
johonkin käytännölliseen kysymykseen huomionsa, toisinaan hänen taasen
nähtiin rientävän "Mount Hermon School" opiston kyökkiin (neljän engl.
penink. päässä hänen kodistaan) kello kuusi aamulla, tutkivan ruokaa,
mikä aamiaiseksi valmistettiin ja maistelevan yhtä ja toista lajia
päästäkseen sen laadun perille, taikka ajoi hän puutarhaansa noutamaan
munia ja vihanneksia aamiaiseksi.
Tämän aterian hän nautti yhdessä perheensä kanssa kello 7,30, ja
kohta sen perästä pidettiin aamurukous, jossa talon palvelijat ja muu
työväki olivat läsnä. Mr. Moody luki kappaleen raamatusta ja piti sitte
yksinkertaisen ja vakavan rukouksen.
Koulujen toiminta-aikana johti Mr. Moody tavallisesti kokouksen
seminaarin kappelissa kello 9 e. pp. ja Mount Hermon School
opistolla kello 12. Näissä lyhyeissä jumalanpalveluksissa, jotka
kestivät noin kaksikymmentä minuuttia, pääsi Mr. Moody hengellisiin
asioihin nähden läheiseen ja sydämmelliseen yhteyteen oppilastensa
kanssa. Hän käsitteli ylipäänsä kristillisyyden perustotuuksia
sangen käytännöllisissä ja persoonallisissa keskusteluissa, joista
kaikenlaiset muotomenot puuttuivat. Hänen päätarkoituksensa oli auttaa
opiskelevia syvempään Jumalan tuntemiseen, ja hän oli aina valmis
kohtaamaan niitä puolitiessä, jotka olivat hengellisestä tilastaan
levottomat. Viimeisinä aamuina, joita hän oppilastensa kanssa vietti,
oli "ijankaikkinen elämä" heidän keskustelunsa aineena.
Kun hän kello yksi palasi kotiin Mount Hermon School opistolta, syötiin
päivällinen. Tähän aikaan oli aamuposti jaettu.
Hänen kirjeenvaihtonsa oli sangen laaja, ja hän tahtoi mielellään avata
joka kirjeen itse. Kirjeet, jotka koskivat eri kouluja, pantiin syrjään
ja jätettiin asiaan kuuluville, ja yleisiä asioita koskevat kirjeet
jätettiin tavallisesti hänen sihteerilleen. Erityisissä tapauksissa
ilmasi Mr. Moody lyhyeillä huomautuksilla, minkälaisen vastauksen hän
halusi annettavaksi. Kirjeisiin vastattiin nopeasti -- uskonnolliset ja
muunlaiset intoilijatkin saivat kohtelijaan vastauksen.
Muut tunnit päivästä kuluivat ahkeraan työhön sekä leikkiin. Hän valvoi
persoonallisesti kaikkia noita suuria laitoksia Northfieldissä, Mount
Hermonissa ja Chicagossa. Meidän tulee nimittäin muistaa, että hänellä,
paitsi kaikkia toimia Northfieldissä, oli ylijohto "Chicago Bible
Institute" nimisen laitoksen yli siihen kuuluvine vaikutushaaroineen
vankiloissa ja leireissä, paitsi kaikkia niitä tavallisia aloja, joilla
hänen "Colportage Association" vaikutti.
Hän kiinnitti tarkkaa huomiota niihin ehdoituksiin, joita suurten
kesäkokousten järjestämiseen nähden tehtiin. On usein huomautettu,
että paras puoli näissä suurissa kokouksissa oli se alkuperäisyys, se
vapaa henki, mikä niissä vallitsi. Tämä onkin tuloksiin nähden totta,
mutta nämä tulokset saavutettiin vasta kuukausia kestävien, tarkkojen
valmistuksien ja erikoiskohtien pohtimisen jälkeen.
"Mr. Moodyn suuri johtokyky ilmenee kenties paraiten hänen taidossaan
ottaa erikoiskohdat huomioon", kirjoittaa muuan ystävä. "Ei löydy
mitään niin vähäpätöistä, joka ei ansaitsisi hänen tarkinta huomiotaan,
sillä hän tietää, miten suuresti lopputulos on pikkuseikoista
riippuvainen. Paitsi tätä erikoiskohtien huomioonottokykyä, on hänellä
erinomaisen nopea käsitys- ja päättämiskyky".
Mr. Moody teki kymmenen muun miehen työn. Miten tämä kävi päinsä,
pysyi aina salaisuutena, kunnes otettiin huomioon 1) hänen täysi
luottamuksensa Jumalan johtoon kaikista pienimmissäkin ja siitä
seuraava vapaus lopputuloksen pelosta; 2) hänen johtajakykynsä; 3)
se seikka, että hän ripeesti teki sen, mikä kuului hänelle, ja jätti
apulaisilleen sellaiset asiat, joita he saattoivat toimittaa.
Miten usein hän vaikeuden kohdatessa lausui: "Oi, jos saisin tavata
Kristusta viisi minuuttia ja kysyä häneltä, mitä hän tekisi".
Kaikki nämä asiat kysyivät Mr. Moodyn huomiota hänen
kesä-"loma-aikoinaan;" mutta hänen parasta huviaan emme vielä ole
maininneet. Hänestä jokaiselle ihmiselle tuli olla jotakin huvia.
Moodyn lempityötä oli hänen puutarhansa ja hänen kananpoikansa. Hän
kaipasi elämää ympärillään, hän halusi nähdä kehitystä. "Kirjoittakaa
minulle oikein maanmieskirje", kirjoitti hän usein kotiinsa.
Hänen kirjeittensä joukossa löytyy yksi, joka voisi saattaa meitä
siihen luuloon, että hän kaksikymmentä vuotta sitten poikakoulun
sijasta Mount Hermonissa puuhasi maanviljelystä:
"Ostin poikakoulua varten kaksikymmentä viisi vanhaa lammasta ja
kaksikymmentä viisi karitsaa", kirjoitti hän, "ja lähetin lehmät
sinne, niin että meillä nyt on siellä kahdeksan lehmää ja lähes
seitsemänkymmentä viisi kanaa. Yksi kalkkunoista hautoo. Aijon vielä
hankkia ankkojakin, että elämä tulee oikein vilkkaaksi. Huomen iltana
meillä on siellä seitsemän poikaa. Useampia odotan ensi viikolla".
Hänen puutarhaansa ei juuri tuottavasti hoidettu. Hän koetti siinä
viljellä kaikenlaisia vihanneksia koulujen tarpeeksi. Ensimmäisenä hän
tahtoi paikkakunnalla korjata sadon. Suuresti hän iloitsi, jos hän sai
syyskuussa herneitä puutarhastaan. Kesäkuukausina varusti hän ainakin
kymmenkunta perhettä joka päivä tuoreilla vihanneksilla.
Kananpojat tuottivat hänelle ruumiinharjoitusta, sillä hänen täytyi
joka päivä kävellä puoli peninkulmaa (engl.) edestakaisin syöttämässä
niitä. Joka kevät hän keinotekoisella hautomisella sai satoja --
toisinaan tuhansiakin kananpoikasia.
Seuraava ote eräästä sanomalehdestä luo meille käsityksen D. L.
Moodysta kansalaisena ja naapurina:
"Tuota vanhaa sananpartta, 'profeetta ei ole ylenkatsottu paitsi
isäinsä maalla', ei voida Moodyyn sovittaa, sillä tuskin voi kenkään
todellisemmin olla kaupunkilaistensa kesken rakastettu ja kunnioitettu,
kuin hän oli. Kaupungin kaikkien kansaluokkien kesken vallitsi
hänen kuolemansa johdosta suru. Kaupunkilaiset ovat kansalaisena,
miehenä ja hengellisenä työntekijänä kunnioittaneet häntä. Joskin
kaikki eivät ole hänen uskonnollista vakaumustaan omistaneet, ovat
he kuitenkin luottaneet hänen rehellisiin tarkoituksiinsa ja hänen
vilpittömyyteensä ja ovat vakuutetut siitä, että hänen elämäntyönsä
tulos on tuleville sukukunnille oleva pysyväisestä ja arvaamattoman
suuresta merkityksestä. He tietävät, että Northfield maalaiskylästä on
muuttunut yhäti kasvavaksi pirteäksi kaupungiksi, ja että siellä ja
Mount Hermonissa on kohonnut kaksi valtion parhaita seminaareja, kaikki
yksinomaan tämän miehen tarmon ja väsymättömyyden kautta. Kaikin tavoin
on hän koettanut tehdä näihin kouluihin pääsön kaupungin pojille ja
tytöille mahdolliseksi, ja moni kunnianhimoinen isä ja äiti on hänen
ponnistustensa hedelmänä ollut tilaisuudessa suomaan lapsilleen hyvä
kasvatus".
Viime kesänä kuuli hän eräästä vaimosta, joka pyykinpesolla elätti
perhettään. Hänen tyttärensä piti aloittaa seminaarissa käynnin, mutta
äiti epäili sen mahdollisuutta. Mr. Moody sanoi heti:
"Sanokaa johtajalle, että hän merkitsee hänet vapaaoppilasten joukkoon
ja hankkii hänelle seminaarirakennuksessa huoneen. Oman kaupungin tytöt
tarvitsevat ensi kädessä tulla autetuiksi".
Tämä esimerkki on vaan yksi monista. Muutamia vuosia sitten tarjosi
hän erityisillä ehdoilla vapaaopetuksen ensimmäisenä vuonna Mount
Hermonissa joka pojalle Northfieldissä ja Gillissä. Monet pojat ovatkin
sittemmin vuosittain käyttäneet tätä tarjoumusta hyväkseen.
Hän oli aina valmis sekä varoilla että työllä edistämään kaikkia
kaupungin parasta tarkoittavia suunnitelmia. Kun "The Village
Improvement Society" perustettiin, merkitsi hän 100 dollaria katujen
kuntoon saattamiseksi, vaikka hän tiesi, että ne tulivat käytettäviksi
kaupunginosassa, joka oli kaukana sekä koulusta että hänen asunnostaan.
Siitä perin on hän auliisti tätä yhdistystä auttanut ja tukenut sitä
arvokkailla neuvoilla ja viisailla ehdoituksilla.
Hän iloitsi suuresti kaupungin mahtavista puista, eikä mikään häntä
enemmän suututtanut kuin yritys vahingoittaa niitä. Oman talonsa ja
seminaarin ympäri hän antoi istuttaa suuren joukon puita ja pensaita.
Ja hänelle oli varmaan erinomainen ilo nähdä Seminary Hill täydessä
kesäpuvussaan, kun hän muisti, että paikka hänen lapsuudessaan luettiin
kaupungin hedelmättömimpien joukkoon.
Naapurina hän oli ystävällinen; sairaita ja kärsiviä hän oli aina
aineellisella ja hengellisellä avulla valmis tukemaan. Monet makupalat
hänen puutarhastaan joutuivat köyhien koteihin. Vaimoaan ja tytärtään
hän kehoitti käymään sairaita ja tarvitsevia kaikissa kaupungin osissa
auttamassa.
Syksysin, kun hedelmiä löytyi runsaasti, pääsivät seminaarin tytöt
vapaasti hänen puutarhaansa ja viiniviljelyksiinsä. He saivat syödä
minkä jaksoivat ja viedä vielä täydet korit huoneisiinsa. Joka syksy
lahjoitti hän kaikki ylijääneet omenat omasta ja seminaarin puutarhasta
sekä satoja kappoja, joita hän oli saanut lähellä asuvilta farmareilta,
jaettavaksi Bostonin ja New-Yorkin köyhien kesken.
Hänellä oli piintynyt ennakkoluulo kaikkia komiteoja vastaan.
Muutamia kuukausia sitte piti kokouksia alotettaman Town Hallissa, ja
ehdotettiin mainittuun tarkoitukseen asetettavaksi komitea. Mr. Moody
nousi ylös lausuen: "Me emme tahdo mitään komiteaa. Jos haluatte, että
jotakin tulee tehdyksi, niin sanokaa herra sille ja sille, että hän
tekee sen, niin se tulee tehdyksi. Yksi riittää muodostamaan minkä
komitean tahansa. Jos komitea olisi valittu, niin ei Noan arkki koskaan
olisi valmistunut".
Hän käyskenteli välistä tuntikausia kana- ja puutarhoissaan, mutta
hänen ajatuksensa olivat sill'aikaa valmiit tärkeämpiä asioita
pohtimaan, ja usein käveli joku hänen apulaisistaan hänen rinnallaan,
keskustellen hänen kanssaan tärkeistä suunnitelmista.
Kun eivät kokoukset vaatineet hänen läsnäoloaan, vietti Moody illat
perheensä keskuudessa. Maailman kehitystä hän seurasi lukemalla
jokapäiväisiä sanomalehtiä. Hän ei lainkaan ollut mikään askeetta.
Ei mitään työtä ollut niin tärkeätä, että se olisi saattanut hänen
laiminlyömään velvollisuuksiaan tai oikeuksiaan perheenisänä. Hän
seurasi innolla poikiensa tehtäviä koulussa ja yliopistossa ja otti
heidän suruihinsa ja iloihinsa syvästi osaa. Nuorempana hän oli nopea
kilpajuoksija ja häntä ei ainoakaan Chicagon pyhäkoulun oppilaista
voittanut. Pastori F. B. Meyer nimitti häntä kerran rohkeimmaksi
kaikista kuskeista. "Mihin ei minua niillä kääseillä vietykään!"
Kuskista ei ollut mitään poiketa tieltä, kivuta aidan tai ojan yli ja
ajaa suoraan jonkun ruohoisen mäen kukkulalle, jos hän sieltä halusi
näyttää jotakin kaunista näköalaa, tai ajoi hän täyttä laukkaa pitkin
jotakin äsken kynnettyä peltoa ales johonkin syvänteesen, selittääkseen
keinoa, miten lähteestä johdettiin vettä "Mount Hermon School" opiston
tarpeeksi.