Mr. Moody evankelistana. Hänen parhaimmat ominaisuutensa ja
menettelytapansa.
Kirjoitt. teol. t:ri C. J. Scofield.
Heikoille henkilöille on ominaista, että ne erittäin
edesvastuunalaisissa oloissa sortuvat, jota vastoin voimakkaat luonteet
samoissa oloissa kehittyvät. Ne kaksi Amerikan kansalaista, joilla
saman miespolven aikana on ollut enimmän yhteyttä toistensa kanssa
-- Lincoln ja Grant -- kypsyivät kumpikin suunnattoman työtaakan ja
edesvastuun alaisina. Kummallakin oli aluksi vähäiset luulot itsestään;
kumpikin saavutti vihdoin merkillisen nöyrän itseluottamuksen. Samalla
tavalla voidaan sanoa, että Mr. Moodyn voima kypsyi koettelemuksissa
hänen hengellisen sotaretkensä ajalla Englannissa. Hän kasvoi
armossa ja viisaudessa aina kuolinpäiväänsä asti; mutta vallassaan
seurakuntien yli, neuvokkaisuudessaan, johtokyvyssään, puuttumattomassa
taitavuudessaan ja tarkkanäköisyydessään oli hän Amerikaan palatessaan
korkeimmillaan.
Hänen luoteensakin oli epäilemättä kypsynyt. Kolme suurta koetusta
kohtaa voimakkaita luonteita tässä elämässä: köyhyys ja unhotus,
myötäkäyminen ja suosio sekä kärsimys. Moni, joka elämänsä alussa
on, vaikkakin heikosti, sisälläasuvista voimista tietoinen, tulee
kärsimättömäksi ja katkeraksi, kun tulee unohdetuksi, joutuu
vähäpätöisiin oloihin eikä saavuta tunnustusta. Toiset, jotka
onnellisesti kestävät tämän ensimmäisen koetuksen, pilaantuvat
tai ainakin heikkonevat joukon suosiosta. Moni, joka kestää sekä
ylenkatseen että myötäkäymisen, sortuu kärsimyksissä kokonaan. Mr.
Moody meni Jumalan armon kautta läpi kaiken onnellisesti. Harvoin
lienee tapahtunut, että ihminen, joka yhtäkkiä on koroitettu maailman
suurten ja mahtavien kanssa seurustelemaan, on niin vähän sallinut
itseään tasapainostaan ja tavallisista elintavoistaan järkyttää kuin
Mr. Moody.
Tämä mielentyyneys oli epäilemättä osaksi perittyä -- se on Uuden
Englannin vuoristoasukasten kesken tavallinen. Mutta aivan varmaan
tunsi Mr. Moody toiselta puolen niin syvästi sen arvon, joka
vähäpätöisimmällekin Jumalan lapselle kuuluu, että häntä vähän
maalliset arvonimet tai persoonallinen maine liikutti.
Eräässä noista suurista kokouksista Lontoossa piti Mr. Moody
puhujalavalta tavallisuuden mukaan huolta siitä, että tuo suuri
kuulijakunta sai istumasijoja. Kun hän juuri oli tässä toimessa ja
parhaillaan levottomin katsein seurasi pari vanhaa rouvashenkilöä,
jotka turhaan ensi penkeiltä etsivät istumasijoja, toi joku
ystävä erään kuuluisan englantilaisen kreivin ylös hänen luokseen
puhujalavalle.
"Hauska tavata Teitä, Lordi" -- virkkoi Mr. Moody. "Tahdotteko
hyväntahtoisesti viedä pari tuolia noille vanhoille rouvashenkilöille
tuolla".
Kreivi tekikin sen jokseenkin matelevan johdattajansa suureksi
hämmästykseksi.
Eräässä toisessa tilaisuudessa kuiskasi joku jotenkin levottomana hänen
korvaansa, että muuan sangen ylhäinen nainen oli astunut saliin.
Mr. Moody vastasi tyyneesti:
"Toivon, että hän on saapa kokea suurta siunausta".
Tämä riippumattomuus, mikä johtui ylevästä, yksinkertaisesta luonteesta
eikä suinkaan mistään röyhkeydestä, hankki Mr. Moodylle kaikkien
kansakerrosten rakkauden Suurbritanniassa. Ei matelevaisuutta eikä
toiselta puolen ylpeyttä tavattu tässä yksinkertaisessa, voimakkaassa
kristityssä.
Kaikki nämä ominaisuudet, joiden arvoa hänen maanmiehensä sitä ennen
vain osaksi tunsivat, tulivat sanomalehtien kertomusten kautta
tunnetuiksi ja valmistivat Amerikassa osaltaan sitä merkillistä
luottamuksen ja kunnioituksen ilmausta, jolla Mr. Moodya kotiin
palatessaan tervehdittiin. Koko Amerikan kristitty kansa nousi todella
vastaanottamaan häntä.
Tällä kertaa huhu ei liioitellut. Ei ole liikaa, jos sanomme, että
vuosien 1876-81 suuret kokoukset ilmitoivat Mr. Moodyn suuren
etevämmyyden ihmisenä, saarnaajana, järjestäjänä ja kristillisenä
taistelujohtajana.
Mr. Moodyn johtajakyky, hänen valtansa suurten ihmisjoukkojen yli
oli se, mikä ensin kiinnitti katsojan huomion, niin ettei hänen
valtansa kuulijoittensa yli siis etupäässä ollut hänen saarnakyvystään
riippuvainen. Toiset, kuten Whitfield ja Wesley ja nuo suuret
walesilaiset kenttäsaarnaajat kokosivat suuria kuulijajoukkoja, jotka
he vihdoin saivat kokonaan valtaansa, miten levottomia ja meluavia ne
olivatkin, kun nämä suuret mestarit "jalossa saarnataidossa" nousivat
heille puhumaan. Mutta Moody ei koskaan aloittanut saarnaansa ennenkuin
hän täydellisesti hallitsi kuulijakuntaansa. Tämä oli hänelle erikoinen
piirre, joka eroitti hänen kaikista muista yhtä mahtavista saarnaajista.
Tätä tarkoitusperäänsä saavuttaakseen käytti hän erästä keinoa, joka
hänelle itselleen kyllä soveltui, mutta joka hänen jäljittelijöittensä
käsissä epäonnistui. Hän järjesti nimittäin jonkinlaisen merkillisen
jännittävän ja henkirikkaan esijumalanpalveluksen, joka paitsi
laulua ja rukousta käsitti jonkun lyhyen, sattuvan lausunnon häneltä
itseltään. Siitä hetkestä, jolloin hän suurelle kuulijakunnalleen
näyttäytyi, siihen asti, kun hän aloitti saarnansa, piti hän koko
seurakunnan huomion kiinnitettynä johonkin, joka sitä miellytti.
Suuren kirkkoköörin esittämät laulut, kvartetit, duetit, soololaulut
ja koko seurakunnan yhteisesti laulamat laulut vaihtelivat keskenään,
jättäen välillä tilaisuuden kokoukseen. Mutta suuresti erehtyisimme,
jos otaksuisimme Mr. Moodyn päämaalin tai lopputuloksen olleen kansan
huvittaminen. Hänen oma esiintymisensä todisti heti hänen syvää
vakavuuttaan, hänen suurta huolenpitoaan sielujen pelastuksesta.
Laululla oli näissä kokouksissa suuri, toisinaan ylenmäärin valtava
vaikutus. Ennenkuin Moody nousi saarnaamaan, olivat kuulijat jo
järkytettyjä, liikutettuja ja voitettuja. On kerrottu monta tapausta,
jolloin varma päätös Kristukselle kokonaan antautumisesta tehtiin,
sillä aikaa kun Mr. Sankey vielä lauloi. Ajattelemattomampaa kritiikkiä
on tuskin koskaan lausuttu, kuin se, että Mr. Moody muka käytti
musiikkia vaan vetovoimana.
Mutta niin yksinkertaiselta ja läpinäkyvältä kuin Moodyn tarkoitus
esijumalanpalvelusten käyttämisellä näyttikin, huomattiin ennen pitkää,
kun jäljittelijät ottivat sen ohjelmaansa, että se, kuten kaikki muukin
pelkkänä metoodina katsottuna oli vähäisestä arvosta. Sellaisenaan ja
ennen kaikkia voiman puutteessa ei sillä mitään saatu aikaan.
Kun Mr. Moodyn melkein erehtymätöin arvostelukyky sanoi hänelle, että
sopiva hetki oli käsissä, nousi hän puhumaan.
Saarnaajana katsottuna arvosteli akateemisesti sivistynyt papisto
Mr. Moodya sangen ankarasti. Tältä kannalta ei hänen saarnatapaansa
suinkaan voikaan puolustaa. Mutta se seikka, että tämä itseoppinut
saarnaaja kolmekymmentä viisi vuotta yhtämittaa suurimmissa
sivistyksen ja käytännöllisen vaikutuksen keskustoissa, missä
englannin kieltä puhutaan, veti suurimmat kuulijajoukot ympärilleen,
mitä ketään uudemman ajan puhujaa on nähty kuulemassa -- tämä seikka
pitäisi mielestämme saattaa jumaluusoppineet näkemään, että heillä
mahdollisesti on tästä miehestä jotakin oppimista.
Hänen menettelytavassaan ei piile mitään mystiikkaa. Hän tuotti
aineensa pyhästä raamatusta, ja koska hän suuresti vihasi kaikenlaisia
muodollisia alkulauseita, kävi hän heti itse aineesen käsiksi. Hän
teki kyllä kieliopillisia virheitä, eikä viitsinyt vähintäkään
parantaa nenä-äänistä lausuntotapaansa. Mutta melkein alusta hän
omisti itselleen voimakkaan, saksilaisen kielimurteen, ja hänen selvä
ymmärryksensä opetti häntä käsittämään lyhyeiden lauseiden ja muotojen
arvon.
Tästä kaikesta oli mies itse, siinä kuulijoittensa edessä seistessään,
täydellisesti tietämätön. Hän oli peljättävän vakava, täydellisesti
rehellinen ja korulauseita muodostamaan kokonaan kykenemätöin. Jumalan
Henki oli ottanut hänet haltuunsa, ja tämä asianhaara sekä hänen
erinomainen ymmärryksensä oli hänen suojanaan korkealle tavoittelevaa,
upeilevaa kaunopuhelijaisuutta, teeskentelyä ja luonnotonta
esiintymistapaa vastaan. Kuten kaikki luontaiset kaunopuhujat käytti
hän usein ja menestyksellä vertauksia. Mutta sittenkin on luultavaa,
ettei hän milloinkaan käyttänyt parhaintakaan vertausta vaan tunteen
herättämiseksi. Hän mainitsi jonkun kuvauksen tai viittasi johonkin
kertomukseen tai tapahtumaan raamatussa, koska se selvitti sitä
ainetta, jota hän esitti.
Hän oli luonteeltaan sangen humoorillinen; sitäpaitsi oli hänellä
kertomiskyky, joka oli hänen vilkkaan mielikuvituksensa tuote.
Harvoilla on ollut sellainen kyky kuulijoilleen esittää raamatullinen
tapahtuma koko laajuudessaan, kuin hänellä. Ja hän osasi sitäpaitsi
supistaa esityksensä lyhyeen muotoon. Hän tiesi, milloin tuli lopettaa,
eikä koskaan heikontanut loppupuolella saamaansa vaikutusta uudelleen
kertomalla pääasioita.
Mutta tosi seikka on, että vaikka Mr. Moodylla yleisenä puhujana oli
kaikki nämä erinomaiset ominaisuudet, olisi hän sittenkin päämaalinsa
sivuuttanut, ellei hän olisi ollut Pyhän Hengen väkevällä voimalla
kastettu; mutta täydellä syyllä, voimme sanoa, että Henki tässä
nöyrässä palvelijassaan esiintoi erään kaikkien aikojen suurimmista
saarnaajista.
Mr. Moody ilmitoi kerran eräälle sanomalehtimiehelle käsityksensä
siitä, minkälaisen evankelistan tulisi olla. Hän lausui: "Työ on
monenlaista, ja siihen tarvitaan suuri paljous monenlaisia ihmisiä. Me
tarvitsemme oppineita evankelistoja, ja me tarvitsemme evankelistoja,
jotka ovat kansan miehiä. Mutta menestyksen saavuttamiseksi tarvitsee
jokainen selvää arvostelukykyä, moitteetonta luonnetta, pyhitettyä
elämää, laveita tuttavuuksia, rakkautta kanssaihmisiin, uskoa,
kärsivällisyyttä, toimelijaisuutta, tarmoa, Jumalan sanan tarkkaa
tuntemista ja, ennen kaikkia, Pyhän Hengen kastetta. Sanalla sanoen,
evankelista-ihanne on saarnata yksinkertaista evankeliumia Pyhän Hengen
voimassa sekä tulla todelliseen tekemiseen ihmisten kanssa".
Hänen neuvonsa Chicagon työväestölle v. 1893 oli seuraava: "Ensin ja
ennen kaikkia etsikää Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan;
luottakaa hänen lupauksiinsa, joiden en milloinkaan tiedä pettäneen,
ja kaikki muu annetaan teille; toiseksi pyytäkää Jumalalta työtä;
olkaa kovinakin aikoina niin kärsivälliset kuin mahdollista;
neljänneksi etsikää vakavasti työtä; viidenneksi ottakaa vastaan mikä
kunniallinen toimi tahansa, mikä vaan on tarjona; kuudenneksi tutkikaa
taloudenhoitoa".
Tieto Mr. Moodyn kuolemasta herätti raamattu-opistossa suurta surua.
Lukuja kyllä jatkettiin keskeyttämättä, mutta suru painoi raskaana
tuota suurta laitosta, ja opettajat eivät enemmän kuin oppilaatkaan
koettaneet kyyneleitään salata. Pastori Torrey, opiston johtaja,
matkusti Northfieldiin olemaan hautaustilaisuudessa läsnä. T:ri Torrey
selitti ettei Mr. Moodyn kuolema tuottaisi minkäänlaista muutosta
raamattu-opiston johdossa.
"Olemme kadottaneet johtajamme ja rakkaan isämme", lausui hän, "mutta
opisto kykenee jatkamaan työtään, vaikka syvästi tulemmekin Mr. Moodyn
neuvoja ja apua kaipaamaan. Rakennukset ovat meidän, ja uskon, että
tulemme saamaan kylläksi apua lisätäksemme riittämätöintä pääomaamme.
Mr. Moodya rakasti joka ihminen, joka lapsi, joka hänen tunsi. Osa
hänen voimastaan oli se rakkaus, mikä hänellä oli kaikkiin Jumalan
luomiin olentoihin, mutta hänen suurin voimansa oli minun luullakseni
Pyhän Hengen läsnäolossa. Hän oli nöyrä kuin lapsi, vaikka hänen
erinomainen tarmonsa ja etevä persoonallisuutensa saatti hänet joskus
näyttämään itsepäiseltä. Hänen evankeliuminsa oli evankeliumi Jumalan
rakkaudesta".