Palaaminen Amerikaan. Seitsemänkymmenluvun suuret kokoukset.
Ei ole oikein sanoa, kuten jotkut ovat sanoneet, että Suurbritannia
"keksi" Moodyn. Hän oli laajalta tunnettu ja laajoissa piireissä
kunnioitettu kristillinen työmies, ennenkuin hän kolmannen kerran läksi
Englantiin. Mutta kieltämättömästi on totta, että hän vielä paljon
kuuluisampana palasi Amerikaan. Hänen kykynsä (sekä luontaisen että
saadun) ilmeneminen niin merkitsevällä näyttämöllä ja saavutettujen
tulosten suuruus teki koko kristilliseen maailmaan syvän vaikutuksen.
Tästä ajasta alkaa Mr. Moodyn maailmanmaine.
On luonnollista, että hänen maanmiehensä mitä syvimmällä harrastuksella
seurasivat hänen kulkuaan kolmen kuningaskunnan läpi. Sanomalehtien
kertomukset noista suunnattoman suurista kokouksista Lontoossa,
Liverpoolissa, Birminghamissa, Manchesterissa, Glasgowissa, Belfastissa
ja Dublinissa levittivät Yhdysvalloissa sekä toivoa että vakuutusta
siitä, että suuri herätys syntyisi, kuin Mr. Moody palaisi kotiin.
Siunauksen odotus luo ilmanalan, joka on uuden elämän synnylle
edullinen, kuten ne tietävät, jotka herätyshistoriaa ovat tutkineet.
Jo kauvan ennen työskentelyn loppumista Englannissa oli Mr. Moody
saanut joukottain kutsumuksi ja koko Amerikka oli hänelle avoinna.
Varmalla sotapäällikkökatseellaan teki hän valintansa.
"Kaupungit", lausui hän, "ovat ne paikat, joista vaikutus lähtee. Vesi
virtaa vuoren rinteitä ales, ja suurkaupungit ovat Amerikan korkeimmat
vuoret. Jos niitä onnistumme järistyttämään, niin järisee koko maa."
New-Yorkiin, Philadelphiaan, Baltimoreen, St. Louis'iin, Cincinnatiin,
Chicagoon, Bostoniin ja sittemmin pienempiin kaupungeihin toi hän
evankeliumin tulta, Yhteiskunnan parhaimmat voimat kokoontuivat hänen
ympärilleen. Etevimmät liikemiehet antoivat ei ainoastaan tarvittavia
varoja vaikutuksen menojen suorittamiseksi, vaan he antoivat myöskin
itsensä. He tunsivat itsensä vedetyiksi tähän hallitsijahenkeen ja
seurasivat iloisesti hänen johtoaan.
Aina elämänsä loppuun saakka säilytti Mr. Moody liikemiesten rajattoman
luottamuksen. Eräillä päivällisillä New-Yorkissa ei täyttä vuotta
ennen hänen kuolemaansa lausui joku vieraista eräälle suurelle
rautatiekuninkaalle, joka oli läsnä:
"Mistä se johtuu, että vaikka Te ja Teidän kaltaisenne miehet
olette kaikkea muuta kuin helposti tavattavat, lukittujen ovien
ja kohteliasten mutta taipumattomien yksityissihteerien taakse
piiloutuneita, niin pääsee D. L. Moody luoksenne milloin tahansa?"
"Hän on yksi meitä", kuului vastaus.
Mutta ennen kaikkia oli hänen tärkein velvollisuutensa ja samalla hänen
suurin nautintonsa kotiin tulon jälkeen Englannista käydä vanhassa
kodissaan Northfieldissä. Rakkaus ja kiintyminen äitiin oli hänen
luonteensa huomattavimpia ominaisuuksia. Moody antoi ensimmäiselle
opetukselle tuossa vuorten keskellä sijaitsevassa köyhässä kodissa
kunnian niiden ominaisuuksien olemassa olosta hänen persoonassaan,
jotka soivat menestystä hänen työlleen evankeliumin levittämisessä ja
kasvatuksen edistämisessä.
Tämä jalo nainen sai taistelustaan köyhyyttä ja velkaa vastaan osakseen
palkan sellaisen, jota harvat äidit ovat saaneet. Hän eli siksi kauvan,
että näki poikansa kaikkialla kunnioitetuksi. Tuo vähäpätöinen kylä
Northfield Uudessa Englannissa tuli pojan syntymäpaikkana ja hänen
kotinaan tunnetuksi. Juhlalliset seminaarirakennukset varjostivat
tämän paikan. Toiselle puolelle Connecticutlaaksoa Mount Hermonin
rinteelle rakennettiin koulurakennukset. Satojen ylioppilasten kesken
oli hän "Moody muori"-nimellä tunnettu. Opettajia ja oppilaita kaikista
maailman osista vaelsi joka kesä tänne jumalanpalveluksen ja opetuksen
pyhättöön. Kun Mr. Moody matkoiltaan palasi Northfieldiin, ajoi hän
tavallisesti ensin äitinsä luo saamaan tämän tervetulotervehdyksen,
ennenkuin hän meni perheensä luo. Enemmän kuin viidenkymmenen vuoden
ajan etsi hän äitinsä luota neuvoja ja hyväksymistä. Betsey Moody sai
olla poikansa luona, kunnes hän oli yhdeksänkymmenen yhden vuoden
ikäinen. Kun hänen voimansa rupesivat uupumaan, oli Mr. Moody pitämässä
kokouksia eräässä kaukaisessa kaupungissa. Hänen loppunsa tiedettiin
olevan läsnä, mutta pojalle ei siitä ilmoitettu. Loppupuolella viikkoa
tuli Moody levottomaksi ja hänen valtasi vastustamatoin halu päästä
kotiin. Ilman muuta syytä keskeytti hän työnsä ja läksi Northfieldiin,
jonne hän juuri saapui saamaan äitinsä viimeisen siunauksen.
Syksyn v. 1875 vietti Mr. Moody Northfieldissä, jossa hänen luonaan
kävi monta etevää pastoria ja kristillistä työntekijää. Hän piti tällä
ajalla muutamia kokouksia synnyinkaupungissaan ja sai ilokseen nähdä
veljensä Samuelin seurakuntaan otetuksi. Tästä tuli sittemmin N.M.K.Y:n
puheenjohtaja Northfieldissä ja sangen hyödyllinen mies yhteiskunnassa.
Innokkaita kehoituksia tulemaan herätyskokouksia pitämään saapui yhä
kaikilta suunnilta. T:ri Cuyler Brooklynistä, laajalta tunnettu etevänä
puhujana ja innokkaana työntekijänä, kävi itse persoonallisesti Mr.
Moodyn luona saadakseen häntä "kirkkokaupunkiin" lähtemään. T:ri Cuyler
kuvaa käyntinsä seuraavasti:
"Mr. Moody otti minut kaikkialle mukaansa tuossa kauniissa
vuoristomaisemassa. Itse hän tavan takaa pysähtyi puhelemaan
jonkun naapurin kanssa ja muistuttamaan häntä illan kokouksesta
congregationalistikirkossa tai sanomaan jonkun kehoitussanan jollekulle
äskenkääntyneelle, jonka sattumalta tapasimme, tai esittämään
vierastaan näillä sanoilla: 'Tämä on minun hyvä ystäväni, T:ri Cuyler.
Hän puhuu tänä iltana, tulkaa kuulemaan häntä' j.n.e. Hänellä oli työtä
yllin kyllin, ja kun palasin Brooklyniin, sanoin minä seurakunnalleni:
'Tämä Moody tuntee menestyksen salaisuuden Herran työssä. Hän tekee
työtä, tekee kovasti ja tekee aina'."
"Sinä iltana oli kirkko aivan täysi. Moody silmäsi kuulijakuntaa ja
virkkoi sitte minulle: 'Puolet tuolla alhaalla olevista on unitaareja,
ja puolet lehtereillä on katolilaisia'. Mutta hänestä oli saman
tekevää, kun he vaan olivat pelastusta tarvitsevia syntisiä tai
uskovaisia, jotka rakastivat häntä".
Lopuksi päätettiin, että Moody ja Sankey alottaisivat työnsä
Brooklynissa "The Rink" nimisessä rakennuksessa, johon mahtui 6000
henkeä. Tämä olisi kenelle muulle tahansa ollut suunnaton kuulijakunta,
mutta näille evankelistoille se ilman haittaa olisi saanut olla puolta
suurempi. Heidän äänensä kuului selvästi yli niin monen tuhannen, kuin
yhden katon alle mahtui. Kokoukset alkoivat suunnattoman suurella
kuulijakunnalla 24 p. lokak. ja jatkuivat vähentymättömällä osanotolla.
Brooklyn kaikkine etevine saarnaajineen ei milloinkaan ollut niin
perustuksiaan myöden tullut järistetyksi.
Moodyn esiintymisestä lausuu T:ri Cuyler:
"Mr. Moody ei milloinkaan ole pitänyt parempia saarnoja, kuin
Brooklynissa. Hänen esitelmänsä 'synnintunnustuksesta', siitä miten
'Kristus pelastaa kadonneen lampaan' ja 'oikeasta katumisesta' ovat
mestariteoksia herättävinä, läpitunkevina ja opettavina saarnoina.
Arvostelijat huomaavat, että hän yhä lausuu 'Isrel' 'Israel' sijasta,
'he oli' 'he olivat' sijasta, j.n.e; mutta vähät siitä, jos kielessä
joskus onkin virheitä, kun Hengen miekka tulee työnnetyksi suoraan
Kuninkaan vihollisten sydämiin. Veli Moody kyllä nöyrästi tunnustaa,
että Brooklynissa löytyy monta pastoria, jotka osaavat paremmin
saarnata kuin hän. Mutta muutamat meistä tietävät, ettei joukossamme
löydy ainoatakaan pastoria, joka voi sovittaa niin paljon Jumalan
pelastavaa totuutta lyhyeen, sopivaan muotoon ja lähettää sydämeen
niin suurella voimalla kuin D. L. Moody. Charles M. Morton, eräs
etevä työntekijä Plymouthkirkossa Bethelissä, kertoo monta tapausta
kyselykokouksista reformeeratussa kirkossa ja Simpsonin M. E. kirkossa.
Tämä entinen sotilas, joka lopun itsestään, ruumiinsa ja sielunsa
näyttää uhranneen Kristukselle, oli muinoin jonkinlaisena alapastorina
Mr. Moodyn kirkossa Chicagossa. 'Illustrated Christian Weekly'
nimisessä lehdessä hän kertoo":
"Melkein alusta alkaen ovat kyselykokoukset olleet täynnä kaiken
ikäisiä ja kaiken arvoisia ihmisiä kumpaakin sukupuolta".
"Muuan vanha mies ja hänen vaimonsa, kumpikin harmaapäisiä, tulivat
yhdessä ensi penkille esille pyytäen armoa 'yhdennellätoista hetkellä'
ja menivät onnellisina matkaansa. Kiitollisuuden kyyneliä vieri
kummankin poskille".
"Eräs nuori räätälin työntekijä, joka juuri oli viemässä valmiiksi
neulottua vaatekertaa kotiin jollekin teettäjälle, pistäytyi hetkeksi
kokoukseen, ja meni sieltä Kristuksessa iloiten matkaansa. Hän on
vastaisuudessa hoitava tointansa vielä paremmin kuin ennen".
"Toisella puolen erästä lähetystyöntekijää polvistui muuan vanha,
harmaapäinen mies ja toisella puolen hento, seitsemäntoista vuotias
tyttö. Kyynelten tulvaillessa pitkin kummankin poskia, aloittivat he
samalla kertaa vaellustaan elämäntiellä".
"Muuan täydellinen epäilijä tuli kokoukseen tyydyttämään
uteliaisuuttaan saada kuulla Moodya ja Sankeyta, mutta ei päässyt
sisälle, kun huone oli täysi. Eräs hänelle tunnettu uskovainen kohtasi
hänen kadulla ja keskusteli kauvan hänen kanssansa. Seuraavana
iltana tuli hän uudestaan ja oli ensimmäinen, joka nousi esirukousta
pyytämään. Mennessään kotiin kokouksesta, lausui hän: En olisi koskaan
luullut sen ajan koittavan, jolloin teaatterin sijasta menisin
kokoukseen. Samana päivänä osti hän itselleen pienen taskutestamentin,
ja lausui sydämmellisimmän kiitoksensa, kun hänen ystävänsä alleviivasi
hänelle muutamia värsyjä. Rukoilevalla äidillä, jonka luottamus ei
ollut horjunut, oli tässä kaikessa suuri merkitys".
"Hämmästyttävää on, että Mr. Moody voi työskennellä niin paljon
ja sittenkin elää", sanoo eräs, joka paljon on ollut hänen
seurassaan. "Hän johtaa aamupäiväkokousta Tabernaklissa; k:lo 4 j.
p. uskovaistenkokousta; pitää saarnan Rink'issä 7,30; menee 8,30
kyselykokoukseen vastapäätä; ajaa sitte Tabernakliin ja saarnaa
kauppapalvelijoille ja mekanityömiehille k:lo 9. Kaikissa kokouksissa
on paljon kuulijoita, tavallisesti huoneiden täydeltä".
"Viime viikolla hän ilmoitti, että tällä viikolla ei kenkään pääsisi
ilman pilettiä Rinkiin. Pilettejä tultaisiin jakamaan vaan sellaisille,
jotka eivät ole seurakunnan jäseniä. 'Olemme kylliksi kauvan puhuneet
teille, kirkkoihmisille', lausui hän; 'aijomme nyt eroittaa tämä
kuulijakunta itsestämme ja puhua toiselle seurakunnalle'. Se näytti
vaaralliselta yritykseltä. Tulisiko seitsemän tai kahdeksan tuhatta
ihmistä hakemaan pilettejä, jotka oikeuttivat evankeliumin kuulemiseen,
ilman muuta edellytystä kuin se, etteivät he olleet minkään kristityn
seurakunnan jäseniä? Mutta tuloksena oli suuremmat kuulijakunnat
kuin ennen milloinkaan. Komitea kertoi, että jos heillä olisi ollut
kaksikymmentä tuhatta pilettiä lisää, niin olisivat sittenkin kaikki
menneet".
Valmistuksia suureen evankeeliseen liikkeesen oli jo kauvan
sitte Philadelphiassa aloitettu. Koska suuria ihmispaljouksia
otaksuttiin kokouksiin tulvivan, vuokrattiin vanha Pennsylvaniaradan
tavara-asemarakennus, josta sittemmin tehtiin Wanamakerin
kauppahuoneusto. Rakennukseen laitettiin istumasijoja 13,000 hengelle,
ja marraskuusta 1875 huhtikuuhun 1876 oli huone viikon joka päivänä
kolmasti päivässä täpösen täynnä. Muutamiin kokouksiin jaettiin aina
16,000 pilettiin. Kääntymisien luku oli sangen suuri, jota todistaa
se suuri paljous henkilöitä, joka pyrki jäseniksi osaksi kaupungin
seurakuntiin, osaksi seurakuntiin monen peninkulman alalla sen
ympäristöllä.
Mr. Moodyn suuri johtajakyky ilmeni silloin paraiten. Oman edun
etsimistä ei ilmestynyt rahtuakaan ei hänessä eikä Sankeyssa. Mitään
kolehteja ei kannettu. Tulot laulukirjojen myynnistä käytettiin
evankeelisiin tarkoituksiin etenkin Chicagossa. Niitä jakoi komitea,
jossa Mr. Georg H. Stuart oli puheenjohtajana, ja ne nousivat tähän
aikaan 300,000 dollariin. Ainoa kolehti, mikä kokouksien lopussa
kannettiin, käytettiin Philadelphian N.M.K.Y:n rakennusvelan
kuittaamiseksi. Eräs etevä ihmisystävä lahjoitti 25,000 dollaria, ja
koko kolehti nousi 125,000 dollariin.
Mr. Wanamaker, Mr. Moodyn monivuotinen lämmin ystävä ja aulis suosija,
oli hänen käytettäväkseen luovuttanut tuon vanhan tavara-aseman.
Hän oli juuri aikeessa avata maailman suurimman kauppahuoneuston,
mutta jätti sen siksi, kuin Moodyn kokoukset olivat pidetyt. Itse
hän persoonallisesti johti huoneuston sisustusta kokouksia vasten.
Tabernakli oli erään senaikaisen kuvauksen mukaan seuraavan näköinen:
"Kymmenen suurta ovea johtavat suureen, rakennuksen kolmelle puolelle
ulottuvaan etehiseen. Tämän sisäpuolella on tuo äsken kuntoonpantu
kokoussali. Neljää, läpi koko salin pitkinpuolin ulottuvaa pääkäytävää
leikkaa kahdeksan samanlaista poikittaista käytävää, joista kukin
päättyi sisään- tai uloskäymistä varten aijotulle ovelle. Puhujalava,
joka ulettuu poikki koko salin yläpään, on neljäkymmentä viisi jalkaa
syvä. Lattia kohoaa vähitellen lavan vastaista päätä kohti, niin että
kauvimpanakin istuvat voivat nähdä puhujan. Kymmenentuhatta kaksisataa
tuolia on erittäin asetettu lattialle ja lavalle".
"Hirret ja parrut ovat valkiaksi maalatut, aistikkaasti valkoisilla
viivoilla reunustetut sekä tulipunaisella koristetut. Noin tuhannen
kaasuliekkiä valaisee salia. Käytäviä peittää kookosniinistä tehdyt
matot. Rakennusta lämmitetään höyryllä ja ilmanvaihto on mainio.
Salin puhujalavan puoleiseen päähän ja sivuseinille on tarkoitukseen
soveltuvia raamatunlauseita maalattu".
"Suuria huoneita kyselykokouksia varten, samoinkuin yksityinen huone
Moodylle, suoraan puhujalavan alitse hänen pulpetilleen johtavalla
käytävällä, on laitettu puhujalavan päähän. Sanomalehtimiehille,
komitean jäsenille ja sihteerille on hyviä sijoja järjestetty".
"Kun tämä rakennus on valaistu ja ihmisiä täynnä, tekee se katsojaan
valtavan vaikutuksen. Ei mitään kokoon ja mukavuuteen nähden sen
vertaista salia ole milloinkaan millekään yleiselle kokoukselle
Philadelphiassa toimitettu. Sen kuntoonpano, ja siihen tarkoitukseen
uhratut suuret summat todistavat itsestään, että Herran työn harrastus
oli tässä kaupungissa herännyt".
Mr. Georg H. Stuart oli toimeenpanevan ja piispa Newton pastoraalisen
komitean puheenjohtaja. Komitean jäseninä olivat tarmokkaimmat,
vaikutuskykyisimmät ja kunnollisimmat miehet, joita vaan voitiin saada.
Niitä oli yhteensä kokonainen armeija.
Työsuunnitelma kyselykokouksissa oli jotenkin sama, jota aikaisemmissa
herätyksissä oli käytetty. Osanottajat olivat koeteltuja ja luotettavia
miehiä ja naisia. He työskentelivät raamattu kädessä, lukien sellaisia
raamatunpaikkoja, jotka kysymyksessä olevaan tilaisuuteen parhaiten
soveltuivat.
Rev. T:ri Newton sanoo tästä työstä:
"Sitä valmistettiin siten, että valittiin joukko kristillisiä
lähetystyöntekijöitä, jotka olivat halukkaat auttamaan työtä kysely
huoneissa johtamalla murheellisia Jeesuksen luo. Kolme neljä sataa
sellaista miestä ja naista yhdistettiin yhdeksi luokaksi, jota
sitte neuvottiin. He olivat koottuja kaupungin eri seurakunnista ja
tunnettuja myötätuntoisuudestaan evankelistoihin ja heidän työhönsä.
He olivat parhaita kristillisen tiedon ja kokemuksen esimerkkejä,
mitä näistä seurakunnista voitiin löytää. Ja yhteen paikkaan koottuna
muodosti tämä 'kristillisten lähetystyöntekijäin' joukko erinomaisen
miellyttävän seurakunnan".
"Näiden työntekijöiden valmistaminen jätettiin komitealle, johon
kuului neljä pastoria, jotka edustivat neljää johtavaa protestantista
tunnuskuntaa. Rev. T:ri Breed edusti presbyteriläistä kirkkoa,
Rev. T:ri J. Wheaton Smith baptistikirkkoa, Rev. T:ri Hatfield
metodistikirkkoa ja allekirjoittanut episkopaalikirkkoa. Tämä komitea
piti lähetystyöntekijöiden kanssa useita kokouksia antaakseen heille
neuvoja ja opetuksia siinä vakavassa ja edesvastuunalaisessa työssä,
jonka he olivat ottaneet tehdäkseen. Näissä kokouksissa pitivät
pastoraalisen komitean jäsenet esitelmiä, toinen toisensa jälkeen. Ei
mitään ennen tehtyä sopimusta niistä kohdista, joita piti esitettämän,
ollut olemassa, ja siitä huolimatta vallitsi kaikissa näissä
harjoituksissa mitä ihanin sopusointu".
"Ei ainoatakaan soraääntä kuulunut alusta loppuun asti. Jos joku
muukalainen olisi ollut läsnä, niin olisi hän voinut suurimmalla
tarkkaavaisuudella kuunnella näiden miesten opetusta keksimättä
pienintäkään erilaisuuden vivahdusta heidän esityksessään. Kaikesta
mitä hän näki ja kuuli, ei hän olisi voinut päättää, kuka heistä oli
presbyteriläinen, kuka baptista, metodista tai episkopaalinen. Vartijat
Siionin muureilla katselivat toisiaan kasvoista kasvoihin".
Kaikkialla, missä evankelistat olivat työskennelleet, olivat he
jättäneet suuren joukon äskenkääntyneitä jälkeensä. Nämä halusivat olla
alituisessa yhteydessä evankelistojen kanssa saadakseen heitä tukea
ja apua siinä uudessa elämässä, jota he olivat aloittaneet elämään,
ja jonka koettelemuksia ja vaikeuksia he tunsivat olevansa liian
heikkoja kantamaan. Mr. Moody kirjoitti kaikille näille Brooklynista
jonkinlaisen kiertokirjeen eli apostolisen kirjeen. Se painettiin
Philadelphiassa ja lähetettiin hyödylliselle lähetysretkelleen kaikkien
luo, jotka siellä ja täällä häneltä olivat kuulleet elämän sanaa.
Tämä kirje vakuutti heille, ettei heidän suuri johtajansa ollut heitä
unhoittanut, etteivät he olleet kuin lampaat jätetyt hukkumaan ilman
paimenta. Kirjeen sisältö oli tämä:
_Kalliit uskovat ystävät_: Kotiintuloni jälkeen Amerikaan olen
vastaukseksi kehoituksiini saanut monta kallista tietoa useilta teistä.
Jos olisi mahdollista, niin vastaisin mielelläni jokaiselle teistä,
mutta koska se ei käy päinsä, niin käytän hyväkseni "The Christianin"
palstoja lähettääkseni teille muutamia tervehdyssanoja.
Minä kiitän aina Jumalaa siitä, mitä hän on tehnyt teille, kun hän on
pelastanut sielunne Jeesuksen Kristuksen, Hänen Poikansa veren kautta.
Te olette usein ajatuksissani ja rukouksissani. Mutta enimmän iloitsen
siitä varmuudesta, että minun lopettaessani teitä muistuttamasta, on
Jeesus alituisesti kantava jokaista teistä Isänsä edessä. Te olette
hänen käsiinsä pyälletyt (Jes. 49: 16) ja hänen sydämeensä kirjoitetut
(2 Moos. 28: 29); ja teistä on hän lausunut: "Ei heidän pidä hukkuman
ijankaikkisesti, eikä pidä yhdenkään reväisemän heitä minun kädestäni"
(Joh. 10: 28).
Te olette ottaneet Herran Jeesuksen vastaan lunastajananne, ja se
on tullut teille ikuiseksi autuudeksi. Mutta Jeesus on teille vielä
enemmän. Hän on tullut ylimmäiseksi papiksenne. Hänen suuri tehtävänsä
tänään taivaassa on edustaa teitä -- teidän tarpeitanne, teidän
heikkouksianne ja koettelemuksianne. Toivon, että täydellisesti ja
selvästi käsitätte tämän, sillä ei mikään muu totuus voi teille
tuottaa suurempaa päivittäistä apua ja voimallisemmin vahvistaa
teitä pyhään vaellukseen. Se Jeesus, joka kuoli teitä pelastaakseen,
elää varjellakseen teitä. Ristillä hän pesi teidät synnin tuomiosta
vapaiksi; armoistuimen luona on hän teitä jokapäiväisestä
saastutuksesta puhdistava.
Muutamat teistä ovat kertoneet minulle, miten vanhat helmasynnit
vaivaavat heitä. Viekää ne suoraan Jeesuksen luo. Älkää niiden
voittamisessa liiaksi luottako itseenne; älkää liian paljo ihmisten
neuvoja seuratko ja älkää liiaksi noudattako muiden esimerkkiä
voittaaksenne niitä. Heittäkää kaikki siunatun välimiehenne eteen, ja
suokaa hänen kantaa teitä ja teidän taakkojanne.
Ja ennen kaikkia, älkää jättäkö raamattujanne. Te ette milloinkaan voi
eroittaa Jeesusta, lihaksi tullutta sanaa, kirjoitetusta sanasta. Hän
joka sanoi olevansa _tie_, Hän on myöskin _totuus_. Täyttäkää muistinne
raamatunlauseilla, joilla te voitte saatanaa kohdata, kun hän tulee
teitä viettelemään ja syyttämään; ja älkää vain tyytykö siihen että
_tunnette_, vaan ahkeroitkaa myös _tottelemaan_ Jumalan sanaa. _Älkää
milloinkaan luulko, että Jeesuksen käskyt ovat vähästä merkityksestä,
ja älkää rohjetko halveksia, mitä hän on käskenyt._
Minä kehoitan nuoria miehiä olemaan raittiit. Harjoittakaa itseänne
jumalisuudessa; juoskaa kiistaradalla Paavalin neuvon mukaan: "Katsoen
Jeesukseen"; tuottakaa vaikuttimenne ja voimanne suoraan häneltä.
Minä neuvon nuoria naisia suureen kohtuuteen. Teidän vaikutusalanne
ei kenties ole yleinen; se ei useinkaan ole niin laaja; kaunistakaa
Jumalan ja Vapahtajanne oppia kodissa. Muistakaa vain tämä: "Minun on
vain etsittävä Jeesuksen mielisuosiota". Ja antakaa pukunne olla niin
yksinkertaisen, kuin tiedätte Herran tahtovan; olkoon käytöksenne niin
kaino, että se kelpaa hänelle.
"Ja teidän kaikkien edestä, joiden keskellä me olemme työskennelleet,
on rukouksemme, että teidän rakkautenne enemmän ja enemmän
yltäkylläiseksi tulisi kaikkinaisessa tuntemisessa ja ymmärryksessä,
että te koettelisitte, mikä paras olisi, ja olisitte vilpittömät, ei
kellekään pahennukseksi Kristuksen päivään asti, täytetyt vanhurskauden
hedelmillä, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta teissä tapahtuvat,
Jumalan kiitokseksi ja kunniaksi".
Kerran pidettiin valvonta-yö, joka kaikkiin läsnäolijoihin teki syvän
vaikutuksen. Kun lähestyttiin keskiyötä, pani Mr. Moody toimeen jotakin
uutta, joka valtavasti vaikutti. "Sunday School Times" kertoo siitä
seuraavasti:
Vuoden viimeinen hetki oli edessä. Kirkko oli täpösen täynnä.
Kaksitoista tuhatta henkeä istui hartaasti kuunnellen evankelistaa.
Mr. Moody oli lopettanut saarnansa tekstin johdosta: "Kuinka kauvan te
onnutte molemmin puolin? Jos Herra on Jumala, niin seuratkaa häntä,
mutta jos Baal on, niin seuratkaa häntä". Sanat olivat tunkeneet
syvästi monen sydämeen, jotka nyt odottivat persoonallisia neuvoja, tai
jotka olivat syntiensä raskauttamia. Tavallista kyselykokousta ei tällä
kertaa voitu pitää, sillä jumalanpalveluksen piti jatkua uuden vuoden
alkuun asti.
Mr. Moody lausui: "Teitä näkyy kyselykokoukset aina huvittavan. Minä
näen usein muutamien teistä seisovan ja katselevan ovista sisälle
nähdäksenne, mitä siellä tapahtuu. Toiset teistä ovat olleet sisällä.
Jotkut teistä haluaisivat tänä iltana päästä sinne, mutta me emme nyt
ole tilaisuudessa pitämään sellaista kokousta. Senvuoksi ehdotan, että
teemme koko tästä kokouksesta kyselykokouksen. Täällä on pastori,
T:ri Plumer Etelä-Karolinasta. Hän on seitsemänkymmentä neljä vuotta
vanha. Hän on elänyt neljä vuotta enemmän kuin hänellä korkeintaan
olisi oikeus elää. Viisikymmentä viisi vuotta on hän istunut Jeesuksen
jalkain juuressa. Minä, pyydän häntä istumaan todistajien paikalle,
ja sitte tahdon teidän kaikkien kuullen kysellä häntä tarkasti. T:ri
Plumer, olkaa hyvä ja astukaa saarnalavalle!"
Tuo vanha, kunnioitusta herättävä kirkkoherra patriarkaalisella
ulkomuodollaan nousi ja meni horjuvin askelin tuon suuren kuulijajoukon
eteen. Hän tervehti odottavaa kuulijakuntaa seitsemännelläkymmenellä
kolmannella psalmilla. Omalla, erikoisella tavallaan asetti Mr. Moody
hänelle kysymyksen toisensa jälkeen. Jokainen sana vastauksissa
lausuttiin selvästi ja syvällä tunteella, ikäänkuin sen suuren
edesvastauksen tunnossa, joka lepäsi hänen päällään, kun hän täten
Herrastaan todisti.
Se oli liikuttava jumalanpalvelus. Monet läsnäolijoista tunsivat itse
olevansa ikäänkuin kysyjän asemassa, ja odottivat vastausta, niinkuin
henki olisi ollut kysymyksessä. Tällöin tuntui, ikäänkuin Jumalan
ennustus viimeisten päivien suhteen olisi toteutunut: "Ja minä annan
kahden todistajani profeteerata". Heidän puheensa ja saarnansa ei
ollut korkeissa sanoissa ihmisviisauden jälkeen, vaan Hengen ja voiman
osoituksissa.
Niinkuin muuallakin oli ollut tapana, piti Mr. Moody Philadelphiassakin
suuren kristillisen konferensin, jossa enemmän kuin tuhannen pappia ja
suunnaton joukko ihmisiä oli läsnä. Kaikenlaatuiset henkilöt, yksin
katolilaisetkin, yhtyivät pidettyjä jumalanpalveluksia kiittämään,
aikaansaatua hyvää ylistämään. Mr. Moodyn hyvästijättökokoukseen
jaettiin kolmelle tuhannelle äskenkääntyneelle sisäänpääsypilettejä.
Hänen viimeisen saarnansa aineena oli sana "kelvollinen". Hän lausui
m.m.:
"Olen kauan sitten lakannut itseeni luottamasta. Ainoa turvani on
Kristus. Parempia miehiä ja naisia, kuin meistä täällä yksikään, on
langennut. David oli ollut Jumalan kuninkaana kaksikymmentä vuotta,
ja sittenkin hän lankesi. Valvo edeskinpäin aina hautaan asti. Jos
sinä paisut ja tulet itserakkaaksi kuvitellen mielessäsi, että olet
itsestäsi kyllin voimakas taistelemaan vastusten läpi, niin tulet
pian lankeemaan. Muista Jes. 41: 10: 'Minä vahvistan sinun, minä
autan myös sinua, ja tuen myös sinua minun vanhurskauteni oikealla
kädellä'. Ahkeroitse enemmän sitä, että Jumala pitää sinusta kiinni,
kuin että sinä pidät Jumalasta. Pane kätesi Jumalan käteen ja sano:
Pidä minua! Löytyy kaksi elämää, joita kristityn tulee elää: Ensiksi,
elämä Jumalan yhteydessä; toiseksi, elämä maailman edessä. Katso, että
sisäänpäinkäännetty elämä, joka tunkee pinnan alle ja juurtuu Jumalaan,
tulee oikein eletyksi, niin ulkonainen elämä menee itsestään. Meillä
on yllin kyllin pintapuolisia kristittyjä. Ne ovat puiden kaltaisia,
jotka ovat juurtuneet ohueen maakerrokseen tai vuoren kukkulalle.
Myrsky tulee, ja ne kaatuvat. Etsi syvälle juurtunutta sisällistä
elämää, ei pintapuolista elämää. Olin hiljattain Floridassa. Siellä on
ollut erittäin kuiva aika, moneen kuukauteen ei lainkaan ole satanut.
Mutta appelsiinipuut olivat niin mehevän näköisiä, että kysyin mistä se
johtui. 'Appelsiinipuulla nähkääs', lausui muuan mies, 'on sydänjuuri,
joka tunkee suoraan alespäin, kunnes se saavuttaa veden!' Niin tulee
sinunkin tunkea. Perusta syvälle. Jos niin teet, niin ei tarvitse
peljätä, että lankeisit".
Nyt siirrymme hetkeksi 2 Tim. 1: 12. "Sillä minä tiedän, kenen päälle
minä uskon, ja olen luja, että hän voi siihen päivään kätkeä sen, mitä
minä hänelle olen uskonut" (Engl. käänn.). Mitä Paavali oli hänelle
uskonut? Tietysti sielunsa. Sen hän voi varjella. Eräältä mieheltä
kysyttiin, mihin uskoon hän kuului. Hän vastasi: "samaan uskoon kuin
Paavalikin kuului". "Olkaa hyvä ja sanokaa minulle, mikä se oli",
virkkoi kysyjä. "Se usko, joka voi", ja se on kaikista paras usko. Jos
sinun pitäisi itse sieluasi varjella, niin saisi saatana sen käsiinsä,
ennenkuin sinä joutuisit kotiin.
"Monet väittävät: 'Suuri osa näistä äskenkääntyneistä tulee
lankeemaan'. Se on totta. Vertaus kylväjästä tulee kaiketi toteutumaan
maailman loppuun asti. Muuan mies tuli Chicagoon ja avasi kaupan
samassa paikassa, jossa kaksi tai kolme muuta olivat epäonnistuneet.
Hän avasi sen lisäksi aivan samanlaisen kaupan, ja kaikki ihmettelivät,
miten hän taisi tulla toimeen. Vihdoin tuli tiedoksi, että hänellä oli
sangen rikas veli. Sinullakin on rikas veli, ja hän on kaikki tarpeesi
täyttävä".
Muutamat numerot Philadelphian kokouksista tuntuvat melkein
satumaisilta. Marraskuun 21 p:stä 1875 helmikuun 4 p:ään 1876 oli
kokouksissa käyneiden luku 1,050,000. Keskimäärin, kun kaikki eri
kokoukset otetaan lukuun, kävi päivässä 22,000 henkeä kuulemassa.
Eräänä sunnuntaina oli eri jumalanpalveluksissa yhteensä 28,000 henkeä
läsnä. Yhden ainoan viikon kuluessa jätti eräs naisista kokoonpantu
komitea 19,000 pilettiä sellaisille henkilöille, jotka tunnustivat
ei olevansa kristittyjä. Kokouksien siunatut tulokset olivat kauvan
silminnähtävät ja muodostivat uuden vaiheen kveekkarikaupungin ja sen
ympäristön hengellisessä elämässä.
Professori W. J. Fischer Philadelphiasta tuli kuuluisaksi siitä
mestarillisesta tavasta, jolla hän harjoitti tuon suuren, 800
henkisen lauluköörin, joka lauloi tuossa vanhassa Pennsylvania-radan
rahtitavaramakasiinissa ensimmäisen Moody- ja Sankey-herätyksen aikana
tässä kaupungissa. Sittemmin liittyi hänen nimensä vielä lähemmin
noiden kahden suuren evankelistan nimiin senkautta, että hän pani
säveleen moniin, tuon nyttemmin kuolleen suuren johtajan parhaimpiin
lempilauluihin.
Professori Fischer lausuu: "Evankelistat tulivat kotiin Englannista,
ja heidän käyntinsä perästä Brooklynissä, kokoontui Philadelphiassa
suurin kuulijakunta, jolle evankelistat pitkään aikaan olivat puhuneet.
Liikkeen aloittivat muutamat etevät papit kaupungissa, ja heihin
liittyi sittemmin sadat tuhannet. Ainoa paikka, johon ne suuret joukot
mahtuivat, jotka kokouksiin tulvailivat, oli tuo vanha tavaramakasiini
Thirteenth ja Market street katujen varrella. Me kokosimme kirkoista ja
ympärillä olevasta maakunnasta parhaimmat saatavissa olevat äänet, ja
muodostimme niistä köörin, jonka vertaista Mr. Moody ei sanonut ikänä
kuulleensa."
Kokouksia jatkettiin yhtämittaa kolmen kuukauden ajan, ja niissä
kävi keskimäärin päivässä noin 16,000 henkeä. Vaikutukset niistä
tuntuivat kautta kaupungin, joskin monet raa'at henkilöt ivallisesti
niitä pilkkasivat. Mr. Moodyn vaikutus täällä oli hedelmää tuottava,
ja senvuoksi otettiinkin häntä aina tänne ilolla vastaan. Monet maan
etevimmistä henkilöistä kävivät koko ajan kokouksissa, ja presidentti
Grant otti niihin monasti hartaasti osaa. Se oli läpeensä rehellistä
ja oikeata työskentelyä. Ei senttiäkään maksettu yhdelle enemmän kuin
toisellekaan, ja ne kriitikot, jotka toisinaan vaikutusta pilkkasivat,
kutsuen sitä tuottavaksi affääriksi, ovat halveksittavat.
"Mr. Moodylla oli sangen vähän taipumusta musiikkiin. Vaivalla hän
eroitti nuotin toisesta. Sittenkin hän usein uudelle paikkakunnalle
saavuttuaan aloitti kokouksen laululla, joka puuttuvasta
sopusointuisuudesta huolimatta, voitti totuudellaan kaikkien sydämmet.
Minä pidän häntä ihmeellisenä miehenä, ja luulen, ett'emme pitkään
aikaan saa nähdä ketään niin kokosydämmistä sielua kuin hän oli".
Mr. Moodyn vaikutus tuossa suunnattoman suuressa Hippodromissa
New-Yorkissa alkoi eräänä maanantai iltana, helmikuun 7 p. 1876.
Hänelle sanottiin: "New-Yorkissa ette saa paljon aikaan, se on kova
kaupunki, siellä ette tule onnistumaan". Hän vastasi: "Eikö isäimme
Jumala ole New-Yorkin kaupungille kylliksi? Eikö Jumalamme voi tarttua
tähän kaupunkiin ja järistyttää sitä, niinkuin te tekisitte pienelle
lapselle?" Tämä luottamus oli oikea, sillä jos koskaan New-Yorkia on
järistetty, niin tapahtui se näiden evankeelisten kokousten aikana.
Äärettömän suuren kuulijakunnan edessä ja tuon suuren kaupungin
etevimpien pappien ja liikemiesten ympäröimänä, piti Mr. Moody
ensimmäisen saarnansa seuraavan tekstin johdolla: "Ne, kuin maailman
edessä hullut ovat, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpiään
saattaisi, ja ne, kuin heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut,
että hän väkevät häpiään saattaisi, ettei hänen edessään yksikään liha
kerskaisi".
Mitä laajaperäisempiä valmistuksia oli tuossa suunnattomassa
Hippodromissa pantu toimeen, jotta kokoukset voitaisiin pitää siellä.
Toimiva komitea ja joukko apulaisia oli jo kauvan ennen evankelistojen
tuloa valittu. Mr. Moody selitti, ettei hän milloinkaan siihen asti
ollut saanut niin tehokasta apua osakseen. Ennen ensimmäisen viikon
loppua nousi kuulijoiden luku keskimäärin päivittäin 20,000 henkeen.
Meidän ei tässä tarvitse tarkempaa selvää käydä tekemään työskentelystä
New-Yorkissa, siitä syystä että se pääpiirteissään oli täydellisesti
samanlainen, kuin jo aikaisemmin tässä kirjassa kerrottu vaikutus. Oli
olemassa sama utelijaisuus, sama ihmistulva, samat vakavat rukoukset,
samat jännittävät kohtaukset kyselyhuoneissa, sama erinomainen johto ja
sama Mr. Sankeyn laulujen aikaansaama valtava vaikutus.
Eräässä kokouksessa istui Brasilian keisari, Don Pedro II muutamien
ystävien kanssa heille puhujalavalla erityisesti varatuilla penkeillä.
Keisari oli syvästi liikutettuna eräästä Mr. Sankeyn laulusta ja
seurasi syvällä harrastuksella Mr. Moodyn puhetta. On väitetty, että
Mr. Moodyn lausunnot sillä kertaa olivat jotenkin terävät, mikä
silminnähtävästi johtui siitä, ettei hän joka päivä saanut keisarille
saarnata.
Toiselta puolen väitettiin, ettei Mr. Moody tietänyt, että keisari oli
läsnä. Hämmästyneenä huudahti hän: "Oi! minä luulin hänen joksikin
lämminsydämiseksi metodistasaarnaajaksi, joka hiljan on maalta tullut
kaupunkiin".
Eräs suurimpia seurauksia näistä kokouksista oli se apu, jonka Nuorten
Miesten Kristillinen Yhdistys New-Yorkissa sai. Mihin ikänä Mr.
Moody meni, siellä hän kannatti yhdistyksen vaikutusta ja puhui mitä
lämpimimmin sen asian eteen.
Ei ole välttämätöintä Mr. Moodyn vaikutusta kerrottaessa, seurata häntä
hänen loistavalla retkellään kaupungista toiseen. Hän kävi melkein
kaikissa suuremmissa kaupungeissa, ja mullisti sisimpää myöden näiden
hengellistä elämää. Hartfordista, jossa "The Rink", mihin mahtui 3000
henkeä, oli kaikissa kokouksissa joka aikana päivästä tungokseen
asti täynnä, ja jossa tuloksena oli 1200 kääntymystä, siirsi hän
vaikutuksen New Haveniin ja kävi nuorten miesten pesäpaikan Yale
College'n kimppuun. Harvoin tapahtuu, että tällainen sivistymätöin
ja oppimatoin mies saavuttaa yhden maailman etevimpien yliopistojen
huomion, vieläpä ihmettelynkin.
Tämän suuren kokousten sarjan aikana pääsivät Mr. Moodyn lahjat täyteen
käytäntöön. Hänen menettelytapansa käsitti sekä piiritystä että
hyökkäystä. Toisinaan, esim. Baltimoressa ja St. Louisissa, oleskeli
hän useita kuukausia samalla paikalla, tutki tilaa erinomaisella
tarkkanäköisyydellä, täytti koko kaupungin kokouksilla, joissa, hän
käytti apunaan sekä pappeja että maallikkoja, ja usein, etenkin
loppupuolella, kutsui hän evankelistoja ja laulajia läheltä ja kaukaa
avukseen. Hän ei ainoastaan tavoittanut suoranaisia kääntymisiä --
vaikka tietysti niitä etukädessä -- vaan tahtoi myös saattaa pysyväistä
elämää seurakuntiin ja edistää raamatuntutkimista. Viimemainittuun
pantiin alusta alkaen suurta painoa. Iltapäiväkokouksia käytettiin
ylipäänsä raamatun tutkimiseen, ja joka niissä kävi, ei ikänä voi noita
alkuperäisiä, syvää hengellistä kokemusta todistavia raamatunselityksiä
unhoittaa. Mutta yleiset kokoukset olivat sittenkin ihmeellisimmät
todistukset jumalallisen voiman läsnäolosta tämän muistettavan
sotaretken aikana.
Ei löytynyt mitään kirkkoa tai muuta salia, johon ne tuhannet olisi
saatu mahtumaan, jotka kuulemaan tulvailivat. Täydyttiin senvuoksi
turvata suurimpiin huoneustoihin, joita saatavissa oli. New-Yorkissa
käytettiin kokoushuoneena erästä äärettömän suurta rakennusta,
tunnettu nimellä Hippodromi. Alkujaan rautatieasemaksi aijottu ja
sittemmin sirkukseksi laitettu, oli se erinomaisen sopiva Moodyn ja
Sankeyn kokouksille. Kokoukset oli ylipäänsä toistensa kaltaisia.
Seuraava Nathaniel P. Babcockin, erään silminnäkijän huvittava
kuvaus tapahtumista hippodromissa luo meille käsityksen Mr. Moodyn
vaikutuksesta seitsemänkymmenluvulla.
"Hippodromiin! kuului huuto New-Yorkin protestanttisessa maailmassa
ensimmäisinä kuukausina vuotta 1876. Siitä on nyt kaksikymmentä
neljä vuotta kulunut, ja sittenkin muistan vielä elävästi nuo
harvinaiset päivät, jolloin ilma, hengellisen innon sähkövoimaa
täynnä, raskaana painoi tuota suurta pääkaupunkia. 'Hippodromiin!'
Tämä sana kaikui kymmenien kirkkojen saarnatuoleilta -- ensin vaan
neuvona, sitten pappien käskynä seurakunnilleen. 'Hippodromiin!'
Se sana kuultiin raitiotievaunuissa, hotelleissa, vieläpä noilla
vilkkailla avenye'illäkin. Varhaisissa, esikaupungeista tulevissa
aamujunissa nähtiin sadottain eväskoreilla varustettuja vaimoja, joita
ei kaupunkiin houkutellut muotikauppojen kevätkuosit vaan tuo kymmenien
tuhansien kristittyjen sydämmissä kaikuva huuto: Hippodromiin!"
Moody ja Sankey olivat suuren pappien paljouden ja useiden
vapaehtoisten lähetystyöntekijöiden yhdistysten avustamina päättäneet
panna koko New-Yorkin Kristuksen rakkauden voimasta tuleen. Heidän
erinomaista menestystään todistaa parhaiten se seikka, että löytyi
päiviä herätyskauden aikana, mikä kesti 7 p:stä helmikuuta 19
p:ään huhtikuuta, jolloin aina 60,000 henkeen oli evankelistojen
ympäri kokoontuneena. Kokous seurasi toista päivällisestä myöhään
iltaan saakka, jokaisessa 7-8,000 henkeä läsnä. Suunnaton näyttämö
eli puhujalava rakennettiin itse kokoushuoneesen. Sille mahtui
kuusisata-henkinen kööri ja sitäpaitsi ainakin neljäsataa läsnäolevaa
pappia ja muita eteviä vieraita. Tämän suunnattoman lavan äärimmäisessä
kulmassa oli aitaus -- se tuskin kannatti saarnastuolin nimeä -- josta
saarnaajan piti puhua. Se osa, joka muodosti aitauksen eturivin,
tarvitsi olla vahvatekoinen, sillä kun ihmisten omat-tunnot rupesivat
heräämään, ja tuo suuri evankelista vakavilla silmillään katsoi ales
kuulijoiden tuskallisiin kasvoihin, tapahtui usein, että hän nojasi
raskaan olentonsa aitausta vasten ja levitti kätensä, ikäänkuin olisi
hän tahtonut koko tuon suuren kärsivien syntisten maailman sulkea
lohduttavaan syliinsä. Kun Mr. Moody pienestä, puhujalavan takana
olevasta ovesta astui tuon hartaasti odottavan seurakunnan eteen, oli
hän seuraavan näköinen: voimakas, tyköistuvaan päällystakkiin puettu
olento, kauniinmuotoinen pää, joka miehen leveiden hartijoiden ja
lyhyen kaulan takia näytti pienemmältä, kuin mitä se todellisuudessa
oli; sangen partaiset kasvot; tuo paksu, musta parta ei nimittäin
ainoastaan ulottunut ales rinnan päälle asti, vaan kasvoi vielä ylös
pitkin poskiakin; otsa, mikä nähtävästi esiinpistävän muotonsa tähden
näytti matalalta; läpitunkevat silmät, varustetut rypyillä, jotka
ulommasta silmäkulmasta levisivät pitkin noita punertavia poskia, sekä
paksut, suuta varjoovat viikset. Kun Mr. Moody ensi kerran esiintyi
tämän suuren pääkaupunki-yleisön edessä, piti hän raamattua kädessään.
Mennessään ylös pitkin kaitaa käytävää lauluköörin ja puhujalavalla
olevien vierasten keskeltä ja päästyään omalle paikalleen, otti hän
kirjan vasempaan käteensä ja kohotti oikeata, sisäpuoli alespäin,
tuota lukuisaa kuulijakuntaa kohti. Se oli hiljentymisen merkki, jota
jokainen heti totteli.
Kun soitto Mr. Moodyn merkistä oli tauvonnut ja kuulijat koonneet
huomionsa, lausui evankelista:
"Aloittakaamme kokous hiljaisella rukouksella!"
Nämä olivat ensimmäiset sanat, joita tämä merkillinen mies Amerikan
suurimmassa kaupungissa lausui sen herätyskauden alussa, jonka
vaikutukset tuntuivat mantereen toisesta päästä toiseen. Nämä
lausuessaan painoi hän päänsä aitausta vasten puhujalavan nurkassa.
Pyhällä hartaudella painuivat samassa kaikkien päät tuossa suuressa
kuulijakunnassa, ja täydellinen hiljaisuus vallitsi.
En voi sanoa miten kauvan tämä hiljainen rukous kesti. Muistan
vaan elävästi sen kummallisen liikkeen, mikä sen loputtua seurasi,
kun Mr. Moody ilmoitti laulun. Koko tässä kuulijajoukossa löytyi
vain aniharvoja, joilla ei ollut laulukirjoja, sillä ensimmäisestä
kokouksesta saakka Brooklynissä 2 p. lokak. olivat Moody- ja
Sankey-laulukirjat tulleet käytäntöön. Ja kun nyt pyynti "yhtymään
lauluun" lausuttiin, ja evankelista ilmoitti yhden näiden
herätyslaulujen numeron, alkoi kymmenentuhatta kättä selailla
laulukirjojen lehtiä, synnyttäen äänen, mikä muistutti tuulen suhinaa
puissa myrskyn lähestyessä. Mr. Sankey istuutui pienten urkujen luo
puhujalavan etupuolessa ja otti laulun johdon käsiinsä...
Puhujalavalta tuli Mr. Moody ojennetuin käsin ales, ja kun hän käveli
käytäviä pitkin, nousi henkilöitä siellä täällä ja läksivät päät
ales painuneina kyselyhuoneisiin johtavia ovia kohti. Näiden ovien
sisäpuolelle emme tahdo heitä seurata. Sen vaan tiedän, että näissä
huoneissa odotteli joukko vakavia miehiä ja naisia kaikkia niitä, joita
raskautetut omattunnot sinne ajoivat. Tiedän, että he polvistuivat
rukoukseen, ja että rakkauden ja osanoton sanoja kuiskailtiin heidän
korviinsa, ja muistan nähneeni ihmisiä tulevan sieltä ulos ilosta
loistavilla kasvoilla; mutta emme tässä käy lähemmin kääntyneiden
syntisten persoonallisia kokemuksia kertomaan. Me koetamme vaan kuvata
seurakuntaa, jota jokin syvempi kuin maallinen innostus, veljellinen
rakkaus tai isänmaanrakkaus on liikuttanut.
Kolme kokousta päivässä -- toisinaan vaikka harvemmin viisi -- on se
päivätyö, minkä nämä evankelistat ovat ottaneet tehdäkseen. Monena
iltapäivänä on vaan naisilla pääsy Hippodromiin. He istuvat taajaan
sullottuina lattiasta aina ylös ylimmille penkeille asti, niin että
hattujen töyhdöt koskettelevat kattoparruja. "Rukoilkaa mieheni
edestä!" "Rukoilkaa poikani edestä!" "Rukoilkaa veljeni edestä!"
sopertavat he vapisevalla äänellä. "Rukoilkaa minun edestäni!" pyytää
eräs, jonka poskille ei kenties tämän perästä enää koskaan tule
ihoväriä, ja jonka jalat tästälähin tulevat astelemaan parempia teitä.
Illalla on näky vielä ihmeellisempi, sillä silloin ovat miehet --
vahvat vanhat ja nuoret miehet -- ottaneet salin haltuunsa. Näissä
kokouksissa on Mr. Moody oikeassa ilmanalassaan. Yksitoista tuhatta
miestä istui taajaan ahdattuina eräässä näistä iltakokouksista
maalis- ja huhtikuussa kaksikymmentä neljä vuotta sitten tuossa vanhassa
Hippodromissa. Kaasuliekit valaisevat heidän innokkaita kasvojaan.
Ei mikään valtiollinen kokous ole milloinkaan sellaista näkyä
tarjonnut. Tuhannet nousevat huutaen: "Minä tahdon! Minä tahdon!"
kun heitä kehoitetaan asettumaan uskovaisten riveihin. "Amen, amen",
kaikuu yhteislaukausten tavoin läpi huoneen, ja toisinaan ilmenee
uskonnollinen innostus niin valtavana, että pitkiä hetkiä täytyy
viettää hiljaisessa rukouksessa, jos mielii pitää velan tuntoon
heränneitä kohtuullisten itsensähillitsemisrajojen sisällä.
Useimmat niistä, jotka todellisesti saatettiin Kristuksen
yhteyteen näiden kokousten aikana v:na 1876-1881, jäivät Moodylle
tuntemattomiksi. Tämänlaisesta statistiikasta hän ei pitänyt. Kun muuan
pappi hiljattain kysyi häneltä, kuinka monta sielua hänen saarnansa
kautta oli kääntynyt, vastasi hän:
"Sitä minä en tiedä. Jumalalle olkoon kiitos, että minä pääsen siitä!
Minä en ole se, joka kirjoitan Karitsan elämän-kirjaa".