Mr. Moodyn ja Mr. Sankeyn ensimmäinen kohtaaminen.
Mr. Sankeyn ja Mr. Moodyn ensimmäisen kohtaamisen kertoi
edellinen käydessään Philadelphiassa kohta sen perästä, kun
maailma oli saanut tiedon siitä, että se oli kadottanut yhden
suurimmista evankelistoistaan. Oli vuosi 1870, kun kaksi miestä
matkusti Indianopolis nimiseen kaupunkiin, ollakseen läsnä siinä
kansainvälisessä kokouksessa, jonka N.M.K.Y. sinne oli järjestänyt.
Toinen niistä oli Dwight L. Moody, joka tuli Chicagosta; toinen Ira D.
Sankey, jonka asuntopaikka oli Newcastle, Pa.
He olivat kuulleet toisistaan puhuttavan, vaan eivät milloinkaan olleet
tavanneet. Moody oli jo jossain määrässä puhujana tunnettu, Sankey
samoin kykynsä kautta laululla voittaa sieluja, vaan ei toisella
enemmän kuin toisellakaan tässä tilaisuudessa ollut johtajien joukossa
mitään huomattavaa sijaa. Sankey oli tähän aikaan valtion virkamiehenä
Pennsylvaniassa, jossa hänellä siviliosastossa oli paikka 1500 dollarin
vuotuisella palkalla. Hänen hengellinen vaikutuksensa oli siihen saakka
rajoittunut siihen, mitä hän joutohetkinä ennätti toimia.
Sankey oli siksi paljon kuullut Moodysta, että hän oli utelijas
näkemään ja kuulemaan häntä, ja kokoukseen tullessaan, rupesi hän
heti tähystelemään ympärilleen, nähdäkseen nuorukaista Chicagosta.
Saapuessaan musikaaliseen akatemiaan, jossa kokousta pidettiin, asettui
hän istumaan lähellä alinta uloskäytävää. Hän odotti ja kuunteli tunnin
ajan, mutta täytyi lähteä sieltä kuulematta edes sen henkilön nimeäkään
mainittavan, jota hän tavoitti.
Harvat ihmiset näkyivät tuntevan Moodya persoonallisesti tai edes
huhujakaan myöten. Sittemmin sai hän kuulla Moodyn istuneen aivan
lähellä sitä paikkaa, jossa Sankey kokousta avattaessa oli. Kumpikaan
heistä ei esiintynyt, sillä ohjelma käsitti vain enemmän tunnettuja
nimiä.
Nämä molemmat miehet kohtasivat toisensa vasta toisena tai kolmantena
päivänä tulonsa jälkeen Indianopolikseen, ja silloinkin sangen
omituisissa olosuhteissa. Ilmoitettiin, että "Mr. Moody Chicagosta"
johtaisi erästä rukouskokousta kl. 6 aamulla eräässä pienessä huoneessa
musikaalisen akatemian lähistössä. Varhaisesta aamuhetkestä huolimatta,
päätti Sankey käyttää tilaisuutta nähdäkseen ja kuullakseen miestä,
jota hän ei tähän asti ollut tavannut.
Matka rukouskokouksen pitopaikkaan oli paljon pitempi, kuin Sankey oli
aavistanut, ja kun hän pääsi perille, oli kokous jo puolivälissä. Hän
löysi paikan "amen nurkassa", kuten hän lausui, ja istuutui siihen.
Hän oli tuskin istunut, kun joku kosketti häntä käsivarteen, ja
kääntyessään katsomaan huomasi hän istuvansa pastori Robert Mc Millenin
vieressä, jonka kanssa hän sattui olemaan hyvä tuttava.
Mc Millen pyysi Sankeyta johtamaan laulua, koska ei löytynyt ketään,
joka siihen kykeni. Sangen pitkäveteisen rukouksen loputtua nyökkäsi
Mc Millen Sankeylle sekä pyysi häntä aloittamaan laulun. Muuta pyyntiä
odottamatta, nousi nuori Sankey ja lauloi erinomaisella tunteella:
"On verilähde sydämen
Avattu Jeesuksen
Ja siinä kurjin syntinen
Saa uuden sydämen".
Seurakunta unhoitti yhtyä kuoroon ja Sankey lopetti laulun yksin.
Kokouksen lopussa pyysi Mc Millen Sankeyta tulemaan esille, niin hän
esittelisi häntä Moodylle. Asetuttiin pitkään jonoon, joka verkalleen
eteni huoneen etupuolta kohti, jossa Moody seisoi. Kun Sankey pääsi
Moodyn läheisyyteen, astui tämä esiin ja tarttui hänen käteensä.
"Mistä Te olette?" kysyi Moody.
"Pennsylvaniasta", vastasi Sankey.
"Nainut vai naimaton?"
"Nainut. Minulla on vaimo ja yksi lapsi".
"Millä Te elätätte itseänne?"
"Olen hallituksen palveluksessa".
Koko ajan piti Moody Sankeyta kädestä. Katsoen häntä kasvoihin
terävillä, mustilla silmillään lausui Moody:
"Hyvä, Teidän tulee luopua toimestanne".
Sankey seisoi hämmästyneenä eikä voinut käsittää, mitä Moody sillä
tarkoitti, että hän jättäisi toimen, joka hänestä oli erinomainen ja
joka hänelle tuotti runsaan tulon. Hän hämmästyi niin, ettei hän voinut
vastata sanaakaan. Mutta Moody selitti tarkoituksensa:
"Teidän tulee jättää toimenne ja yhtyä minuun. Te olette juuri se
henkilö, jota kauvan olen etsinyt. Tahdon että matkustatte kanssani,
niin Te voitte laulaa ja minä puhun".
Sankey oli nyt osaksi toipunut hämmästyksestään, mutta kysymys toimensa
hylkäämisestä jonkun epävarman eteen oli liiaksi tärkeä, ja hän pyysi
senvuoksi ajatusaikaa. Moody kysyi, tahtoiko hän lähteä hänen kanssaan
panemaan asia rukouksessa Jumalan eteen, ja kohtelijaisuudesta suostui
Sankey siihen. Moody rukoili, että Sankey näkisi, että hänen tuli
käydä ehdotettua tietä, mutta Sankey pani sisässään sitä vastaan.
He erkanivat ja Sankey palasi asuntoonsa Moodyn rukouksesta tosin
liikutettuna, mutta vieläkin epävarmana. Tämä tapahtui sunnuntaina.
Koko päivän ja seuraavan yön ajatteli Sankey Moodyn sanoja, mutta
seuraavana aamuna oli hän vieläkin yhtä haluton jättämään tointaan
kuukauspalkkoineen.
Juuri kun hän oli valmis vetäytymään syrjään, sai hän kortin.
Katsoessaan sitä, huomasi hän sen olevan Mr. Moodylta, joka pyysi häntä
kohtaamaan itseään kl. 6 iltapäivällä eräässä määrätyssä kadunkulmassa.
Tietämättä, mitä Mr. Moody tahtoi, kirjoitti Sankey kortin takasivulle
myöntävän vastauksen ja lähetti sen takaisin Moodylle. Muutamien
ystävien kera oli hän kl. 6 sovitulla paikalla ja jonkun hetken
kuluttua saapui Moody.
Pysähtymättä lainkaan heidän kanssaan puhelemaan, meni Moody heidän
ohitsensa erääsen läheiseen kauppapuotiin sekä pyysi tyhjää laatikkoa
lainaksi. Hän saikin sellaisen ja vieritti tuon suuren laatikon kadulle
sekä asetti sen kadunkulmaan. Sitte kutsui hän Sankeyn erikseen ja
pyysi häntä nousemaan laatikolle laulamaan joku laulu. Sankey suostui,
ja kun hän oli laulanut pari laulua, kiipesi Moody laatikolle ja
rupesi saarnaamaan. Työmiehet olivat juuri kotimatkalla myllyiltä ja
tehtaista, ja ennen pitkää oli Moodylla suuri kuulijakunta. Sankey
sanoo, että Moody sillä kertaa saarnasi laatikon päällä voimalla
sellaisella, jolla hän ei sittemmin koskaan kuullut hänen puhuvan.
Joukko seisoi hämmästyksen valtaamana, samalla kuin sanat tulvailivat
Moodyn huulilta ihmeteltävän voimakkaasti ja helposti. Puhuttuaan noin
viisitoista minuuttia, hyppäsi hän alas laatikolta ja ilmoitti omin
päinsä pitävänsä kokouksen musikaalisessa akatemiassa, ja sinne pyysi
hän kansajoukkoa seuraamaan itseään. Käsi kädessä marssivat Moody ja
Sankey pitkin katua ja samalla laulettiin laulu toisensa jälkeen.
Kansajoukko seurasi heitä kintereillä, ja miehet eväskonttineen
unohtivat lähteä kotiin, niin kokonaan oli laatikon päällä pidetty
saarna heidät hurmannut.
Tästä marssista selitti Sankey, että se oli hänen ensimmäinen
kokemuksensa pelastussotilaana. Parissa minuutissa oli musikaalinen
akatemia kuulijoita täynnä ja Moody piti huolta siitä, että työmiehet
työmekoissaan ensin saivat istuimet, ennenkuin hän meni ylös lavalle
puhumaan.
Hänen toinen esitelmänsä oli yhtä jännittävä kuin ensimmäinenkin
oli ollut, jonka hän piti kadunkulmassa, eikä kokous loppunut
ennenkuin edustajat tulivat iltakokoustaan pitämään. Sankey oli
vieläkin epävarma, kun Moody toistamiseen nosti kysymyksen heidän
yhteistyöstään. Kuitenkin suostui hän tarjomukseen viettää viikko
yhdessä Moodyn kanssa, ja ennenkuin tämä viikko oli kulunut, oli hän
jättänyt erohakemuksensa Hugh Mc Cullough'ille, joka siihen aikaan oli
valtiovarain-osaston sihteerinä, ja muuan sotilas, joka oli istunut
vankina Libby Prisonissa, sai Sankeyn paikan.