Mr. Moodyn ensimmäinen käynti Englannissa ja Europan mannermaalla v.
1867.
Vuonna 1867 määräsi lääkäri, että Mrs. Moodyn, jota vaivasi pitkällinen
yskä, oli lähdettävä merimatkalle. Koska Mr. Moody hartaasti halusi
tavata pastori C. H. Spurgeonia ja Mr. Georg Mülleriä, päätettiin,
että he matkustaisivat Englantiin. He lähtivät 22 p, helmikuuta samana
vuonna matkaan.
Tähän aikaan ei Mr. Moodya ylipäänsä tunnettu Englannissa, paitsi
niiden ystävien keskuudessa, jotka olivat käyneet Amerikassa.
Eräs näistä oli Fountain J. Hartley, "the London Sabhath-school
Union" yhdistyksen sihteeri, joka pyysi Mr. Moodya puhumaan eräässä
vuosikokouksessa Exeter Hallissa. Mr. Moody valittiin lausumaan
kokouksen kiitoksen illan puheenjohtajalle, jona tässä tilaisuudessa
oli tuo hyvin tunnettu kreivi Shaftesbury.
Kokouksen loppupuolella jätti puheenjohtaja paikkansa
varapuheenjohtajalle, jotta mainittu ehdoitus voitaisi tehdä.
Varapuheenjohtaja ilmoitti, että he ilolla lausuivat "amerikkalaisen
serkkunsa, pastori Moodyn Chicagosta" tervetulleeksi, ja tämä
"esiintoisi nyt heidän kiitoksensa jalolle kreiville", joka tässä
tilaisuudessa oli puheenjohtajana toiminut.
Tämä oli aivan Mr. Moodyn ohjelman ulkopuolella. Raikkaalla suoruudella
ja lainkaan välittämättä tavallisista tavoista ja tyhjänaikaisista
kohteliaisuuksista, hämmästytti Mr. Moody seurakuntaa seuraavalla
rohkealla puheella:
"Puheenjohtaja on tehnyt kaksi erehdystä. Ensiksikin en lainkaan ole
mikään 'pastori' Moody. Olen vain D. L. Moody, pyhäkouluopettaja. Ja
toiseksi en ole teidän 'amerikkalainen serkkunne'. Jumalan armosta olen
teidän veljenne, joka yhdessä teidän kanssanne otan osaa Isämme työhön
hänen lastensa eteen".
"Ja mitä taas kiitoksen esittämiseen tulee 'jalolle kreiville' siitä,
että hän on ollut puheenjohtajanamme tänä iltana, niin en käsitä,
miksi häntä kiittäisimme enemmän kuin hänkään meitä. Kerran kun
tahdottiin kiittää Mr. Lincolnia, joka oli johtanut erästä kokousta
Illinois maakunnassa, kieltäytyi hän sitä vastaanottamasta. Hän sanoi
koettaneensa tehdä velvollisuutensa samoinkuin hekin. Hänestä siis
kummatkin olivat tehtävänsä suorittaneet".
Tätä kuullessaan istuivat Mr. Moodyn kuulijat hämmästyksestä
sanattomina. Uutuus siinä viehätti heitä, ja siitä hetkestä voitti Mr.
Moody kerrassaan englantilaiset kuulijansa puolelleen.
Ennen pitkää löysi hän N.M.K.Y. Aldersgate Streeti'llä ja puhui
sellaisella uutuuden viehätyksellä ja sellaisella voimalla
kokemuksistaan evankelistana Chicagossa, että hän voitti kaikki, jotka
häntä kuulivat. Kertomus hänen ennen kuulumattomasta, omituisesta
tavastaan koettaa pelastaa Chicagon raakoja ja laittomia lapsia herätti
suurta huomiota.
Mr. Moody kävi Mr. Spurgeonin puheilla, vaan ei voinut saada häntä
myöntymään Amerikassa käymään. Bristoliin hän myös matkusti. "Bristol",
kirjoitti hän äidilleen, "on se paikka, johon Georg Müllerin suuret
koulut orpolapsille ovat sijoitetut. Hänellä on viisitoista sataa lasta
kodissaan, mutta hän ei milloinkaan pyydä keltään ihmiseltä penniäkään
niiden ylläpidoksi. Hän kääntyy Jumalan puoleen, ja Jumala lähettää
hänelle rahoja. On ihmeellistä nähdä, mitä Jumala voi rukousihmisen
kautta vaikuttaa".
Ennen lähtöä New-Yorkista oli eräs ystävä mitä innokkaimmin neuvonut
häntä, ettei hän jättäisi käymättä lähetyssaarnaajavanhuksen T:ri
Duffin luona, sekä kehoittanut häntä tutustumaan T:ri Guthrie'n
vaikutukseen Edinburgissa. Sinne suuntasi siis Mr. Moody matkansa.
Alkuperäiset tarkoituksensa hän ei nähnyt toteutuvan, mutta sai sen
sijaan tilaisuuden esiintyä eräänä iltana "Free Assembly Hall'issa",
jossa hän tapasi monta etevää kristittyä.
Ainoa erityistä huomiota herättävä paikka, jossa Mr. Moody matkallaan
kävi, oli Pariisi, johon hän viikon ajaksi läksi vaimoineen päästäkseen
Englannin rasittavasta ilmanalasta. Hän käytti ajan kaupungin
katselemiseen. Pariisin näyttely oli juuri silloin parhaillaan.
Hänen vaikutuksensa Englannin uskonnolliseen elämään sai
pysyväisen merkityksen sen kautta, että hän järjesti samanlaiset
puolipäivärukouskokoukset N.M.K.Y:n huoneustossa Aldersgate Street'illä
kuin ne, joita Chicagossa pidettiin. "Olen lähettänyt sinulle
kertomuksen niistä päivittäisistä rukouskokouksista, joita vihdoinkin
täällä olen saanut toimeen", kirjoitti hän äidilleen. "Ne ovat
saavuttaneet suurta menestystä, ja nyt aletaan samanlaisia pitämään
eri osissa kaupunkia. Toivon, että niistä koituu paljon hyötyä. Niitä
järjestetään myöskin eri osiin maata".