Millä tavalla Mr. Moody valmistautui saarnoihinsa.
Moneen vuoteen ei Mr. Moody ajatellut enempää saarnaaja-alalla
aikaansaada, kuin pitää viisi tai kymmenen minuuttia kestävän
esitelmän pyhäkoululapsilleen. Myöhemmin hankki hän itselleen avuksi
raamatunlukemisessa n.k. "tekstiselityskirjan" ja rupesi valmistamaan
esitelmäänsä "raamatusta". Tämä sana oli hänen aineenaan ensikerran
koettaessaan aikaansaada säännöllistä raamatunlukemista.
Hänen menettelytapansa oli yksinkertainen ja tarkoitustaan vastaava.
Hän kehotti jotakuta kuulijoista lukemaan jonkun tekstin. Sillävälin
oli hänellä aikaa koota ajatuksensa, jonka jälkeen hän lausui muutamia
sanoja tai kertoi jonkun tekstiä valaisevan kertomuksen. Kun hän oli
aineen tyhjentänyt, pyysi hän monasti että vieläkin joku muu teksti
luettaisi, ja siihenkin hän samoin liitti muutamia selityksiä. Kun
hänen kuulijakuntansa kasvoi, niin että hänen itse tarvitsi lukea
tekstinsä, täytyi hänen huolellisemmin valmistautua, kun ei ollut niin
paljon tilaisuutta tilapäisten huomautusten tekemiseen.
Ennen pitkää pyysi Mr. Goodwin, Chicagon ensimmäisen
congregationalistisen seurakunnan pastori, Mr. Moodya toistamaan yhden
näistä raamatunluvuista hänen kirkossaan. "Minä hieroin silmiäni",
sanoi Moody, "nähdäkseni kuka olin!" Hän ei milloinkaan ollut
ajatellutkaan niin pitkälle yleisessä opetustoimessa ennättävänsä.
Raamatunluku Mr. Goodwinin kirkossa koski ainetta: Pyhä Henki, aine,
joka siihen aikaan oli vähäisen tunnettu, mutta jolla nyt kautta koko
maailman on sangen tärkeä sija kaikkien niiden luvuissa ja ajatuksissa,
jotka raamattua tutkivat. Tämä on suureksi osaksi Mr. Moodyn
ponnistusten tuloksena.
Kohta sen jälkeen pyydettiin Mr. Moodya pitämään raamatunlukua
kolmannessa presbyteriläisessä kirkossa, ja vähitellen levisi hänen
maineensa kautta koko kaupungin ja vielä sen rajojen ulkopuolellekin.
Itse teossa hän ei milloinkaan muuttanut saarnojen järjestämistapaansa,
joka oli seuraava:
Kun hän jostakin erityisestä aineesta tai tekstistä oli päättänyt pitää
esitelmän, hankki hän ensin suuren kuoren, jonka päälle hän kirjoitti
aineen osoituksen, kuten "Taivas", "Psalmi 23", "Luopiot", "Jumalatoin
hyljätköön", "Miten murheellisten kanssa on meneteltävä". Näihin
kuoriin kokosi hän otteita saarnoista, selityksiä, sanomalehdistä
leikattuja kirjoituksia, kertomuksia sekä valaisevia tapauksia hänen
omasta elämästään; sanalla sanoen, kaikenlaista, mikä jollakin tavalla
koski kysymyksessä olevaa ainetta. Sadottain näitä kokoelmia löytyy
hänen työhuoneessaan, monet niistä sangen laajoja ja kantaen jälkiä
ahkerasta käyttämisestä, monet taasen vasta saarnojen alkuja.
Kun Mr. Moody tahtoi puhua jostakin erityisestä aineesta, tarkasteli
hän niitä aineksia, joita hänellä vastaavassa paperikuoressa oli ja
valitsi niistä sellaiset kohdat ja kertomukset, joita hän halusi
käyttää. Nämä järjesti hän kokonaisuudeksi ja kirjoitti alkusanat
paperilehtisille, joita hän sitte venyvillä nauhoilla kiinnitti
raamattuunsa.
Mr. Moody aloittaa saarnan, jonka aineena on "Katumus", esiintuoden
tavallisia vastaväitteitä. Ensin: "Minua ei sureta minun syntini". Tätä
vastaväitettä aikoo hän kohdata esiintuomalla Hes. 33: 11, ja senvuoksi
leikkaa hän mainitun värsyn isoränttisestä raamatusta sekä liistaroi
sen paperille, ettei hänen tarvitse etsiä sitä raamatustaan. Myöhemmin
hän lisäsi: "En ole tullut ajatelleeksi" -- muistaakseen puolustusta,
joka häntä usein kohtasi puhellessaan kääntymättömien kanssa. Sana
"totella", sekin myöhemmin lyyjykynällä lisätty, huomautti hänelle,
että _kuulijaisuus_, eikä _tunteet_, oli raamatun vaatimus.
Toinen vastaväite: "Kuinka paljon ja kuinka kauvan pitää minun
syntejäni sureman?" Vastauksena tähän käytti hän 2 Kor. 7: 9, 10; myös
kehoitusta Jes. 55: 7, "Jumalatoin hyljätköön tiensä ja pahantekijä
ajatuksensa ja kääntyköön Herran puoleen".
"Olen katunut paljon enemmän sittekun tulin Kristuksen luo, kuin sitä
ennen", kirjoitti Mr. Moody edelleen, muistuttaakseen itselleen yhtä
ajatusta, jota hän usein teroitti kuulijoittensa sydämmiin, nimittäin
että katumus ja uudestisyntyminen ovat vain alkuna kokemukseen, joka
kristityllä yhä jatkuu, koska hänen alituisesti tarvitsee katua
syntiään ja luottaa Vapahtajansa apuun.
Tämänkaltaisella saarnojen valmistustavalla katsoi hän olevan monta
hyvää puolta. Se ei estänyt hetken inspirationia, koska puhuja ei
orjallisesti ole kirjoitettuun sanaan sidottu. Monet Mr. Moodyn
parhaimmista ja useimmin käytetyistä lausunnoista ovat hetken
tuotteita. Hän huomauttikin aina, että kirkko tarvitsee miehiä, jotka
voivat "seistessään ajatella".
"Ihmiset sanovat, että kertaan saarnojani", lausui Moody. "Tietysti
sen teen ja teen mielelläni. Muutamat saarnaajat pelkäävät, että
kadottavat maineensa, jos kertaavat saarnojaan. Anna maineesi mennä
menojaan, niin sinun käy hyvin. Jos sinulla on Jumalan siunaama
saarna, niin älä pelkää käyttää sitä yhä uudelleen". Mr. Moody varmaan
kertasi osan saarnojaan satoja kertoja, mutta aina ne kuulijoista
tuntuivat uusilta. Salaisuus on varmaan osaksi etsittävä itse aineen
luonteessa; näyttelijää tai luennoitsijaa, joka kertaisi samaa asiaa,
ei kenkään kerta toisensa perästä jaksaisi kuunnella; mutta raamattu
pysyy lähteenä, josta alituisesti pulppuaa uutta. Osaksi riippui se Mr.
Moodyn vilkkaasta esitystavasta. Mutta epäilemättä johtui se myöskin
hänen saarnojensa valmistustavasta, joka myönsi vaihtelua esityksessä
ja tuotti senkautta yhä uutta valoa itse aineesen nähden, ilman että
hänen tarvitsi noudattaa samaa järjestystä pääkohtien ja kertomusten
kokoonpanossa.
Kolme kirjaa kehoitti Mr. Moody jokaista kristittyä itselleen
hankkimaan: hyvän raamatun, suurella, selvällä räntillä; Crudenin
raamatunoppaan ja tekstiselityskirjan. Olemme jo nähneet, millä
tavalla hän viimemainittua käytti apunaan saarnojensa valmistuksessa,
Hänellä oli aina mainittu kirja käsillä työhuoneessaan samoinkuin
raamatunopas. Viisi vuotta hän oli ollut uskovainen, ennenkuin hän
sai kuulla sellaisesta puhuttavan. Muuan vapaa-ajattelija sai kohta
hänen kääntymisensä jälkeen hänet käsiinsä Bostonissa, ja nuori Moody
koetti puolustaa raamattua ja kristillisyyttä. Vapaa-ajattelija lausui
lauseen, jonka Moody väitti olevan toisin raamatussa. Monta päivää sai
hän selailla raamattua voidakseen näyttää toteen, että vapaa-ajattelija
oli väärässä. Monta vuotta myöhemmin huomasi hän, että jos hänellä
silloin olisi ollut joku raamatunopas, niin olisi hän muutamassa
silmänräpäyksessä voinut löytää raamatunpaikan.
Mr. Moodyn raamatut ovat kalleimpia aarteita, joita hän on jättänyt
jälkeensä. Hänellä oli niitä koko joukko -- pariinkymmeneen kappaleesen
-- alituisessa käytännössä. Hänen työhuoneessaan löytyy useita, jotka
ovat lähes loppuun kuluneita, irtonaisia ja reunoista repaleisia
lehtiä, mutta sanomattoman kalliita niiden huomautusten tähden, joita
on reunoihin ja muihinkin tyhjiin paikkoihin kirjoitettu.
Hänellä oli tusina välilehdillä varustettuja raamattuja. Mr. Moody
teki sen huomion, että muistiinpanokirjoja ja muita lippusia, aikaa
voittain kokoontui joukottain ja tulivat syrjään pannuiksi, jääden
siten käyttämättä. Senvuoksi hankki hän nämä välilehdillä varustetut
raamatut, joissa muistiinpanot olivat aina käsillä. Näistä jakeli
hän kultapaloja kokouksissaan, ja kun ystävät lainasivat tuollaisen
raamatun kopioidakseen siinä löytyvät huomautukset, toivoi hän että
he siihen merkitsisivät joitakin kultapalasia, ennenkuin jättivät sen
takaisin.
"Älkää peljätkö lainata raamattuanne toisille tai päinvastoin", tapasi
hän lausua. "Vähän aikaa sitten pyysi eräs mies minun raamattuani
lainaksi kirjoittaakseen siitä jotakin muistiin, ja saatuani sen
takaisin, löysin siinä seuraavan huomautuksen":
"_Jeesus yksin_:
"Taivaan valkeus on Jeesuksen kasvot.
"Taivaan ilo on Jeesuksen läsnäolo.
"Taivaan laulu on Jeesuksen nimi.
"Taivaan sopusointu on Jeesuksen ylistys.
"Taivaan puheaihe on Jeesuksen työ.
"Taivaan ajanvietto on Jeesuksen palvelus.
"Taivaan täydellisyys on Jeesus itse.
"Taivaan olemassa-olo on Jeesuksen ikuinen pappeus".
Hän tapasi lausua, että kannatti kävellä tuhannen penikulmaa, jos oli
tilaisuudessa saamaan hyvä ajatus. Miten innokkaasti hän kuunteli
muita saarnaajia siepatakseen heiltä sattuvia ajatuksia ja valaisevia
kuvia; ja miten hänen kasvojaan valaisi onnellinen hymy, kun hän otti
taskukirjansa esiin, joka hänellä aina oli mukanaan, merkitäkseen
siihen jonkun kultajyvän. Hän vaati, että pitäisi tottua merkitsemään
muistiin kaikki hyvä, minkä näki ja kuuli, koska tämän pitäisi päivä
päivältä tekemän raamatun yhä huvittavammaksi.
Mr. Moody ei milloinkaan kyllästynyt raamatun tutkimiseen. Kesäsin
hän tavallisesti nousi päivänkoitossa saadakseen olla kaksi tai kolme
tuntia kahden Jumalansa ja raamattunsa kanssa, kun mieli vielä oli
raitis ja ennenkuin päivän askareet olivat huomion kiinnittäneet. Hänen
kirjastonsa seinät ovat lattiasta kattoon täynnä kirjahyllyjä. Kirjojen
joukossa, joita hän piti suurimmassa arvossa, oli suuri kirkkoraamattu,
jossa oli seuraava kirjoitus:
"Mr. D. L. Moody, Mrs. C. H. Spurgeonilta, rakkaana muistona
rakastetulta, joka on mennyt kotiin Jumalan luo. Tätä raamattua
on kallis puolisoni käyttänyt ja lahjoitetaan nyt vilpittömällä
ilolla sille, jonka käsissä sen siunattu tehtävä tulee
jatkettavaksi ja laajennetuksi.
_S. Spurgeon_.
Westwood, London 20 p. Marrask. 1892".
Tämä on sama raamattu, johon C. H. Spurgeon merkitsi ne saarnansa,
jotka painettiin. Punaisella musteella reunoihin tehdyistä
muistutuksista tiesi hän heti, mihin saarnakokoelmaan tai mihin
aikakauslehteen mikin saarna oli painettu. Sen raamatun kansilehteen,
jota Mr. Spurgeon päivittäin käytti, oli omistaja kirjoittanut
huomautuksen, josta Mrs. Spurgeon kirjoitti otteen ja liistaroi sen
siihen raamattuun, jonka hän antoi Mr. Moodylle. Se on näin kuuluva:
"C. H. Spurgeon 1856.
Valkeus minun työhuoneessani.
Valo on niin kirkasta kuin ennen koskaan. 1861.
Oi, että silmäni enemmän aukenisivat! 1864.
Kulunut käytännössä, uudestaan sidottu 1870.
Lyhty korjattu ja valo silmilleni niin miellyttävä kuin ennen
milloinkaan".
Sittekun Mr. Spurgeonin raamattu (ja samalla täydellinen kokoelma hänen
saarnojaan) joutui Mr. Moodyn haltuun, tapasi Moody aina ensin katsoa,
oliko Mr. Spurgeon saarnannut siitä tekstistä, josta hän aikoi puhua.