Sota Pohjois- ja Etelävaltioiden välillä.
Sodan syttyminen Pohjois- ja Etelävaltioiden välillä avasi Mr. Moodyn
kristilliselle lähetystyölle uuden työvainion.
Hän oli innokkaasti puoltanut neekeriorjuuden poistamista siitä ajasta
asti, kun hän oleskeli Bostonissa ja otti elävästi asioiden kulkuun
osaa. Sinä päivänä, jona Lincolnin kutsumus sotilaille julistettiin,
oli Mr. Moody eräässä pyhäkouluopettajien kokouksessa paikkakunnalla
nimeltä Sycamore, 111. Hän kääntyi erään ystävän puoleen ja lausui:
"Meidän on lähteminen, mutta nyt olemme täällä. Tehkäämme minkä voimme
voittaaksemme tänään joukon sieluja Kristukselle".
Lincolnin käynti New Market Hallissa oli oppilaissa herättänyt mitä
hehkuvimman isänmaanrakkauden, ja seitsemänkymmentä viisi heistä
noudatti heti kutsumusta. Mr. Moodyn sydän seurasi luonnollisestikin
heitä heidän palvelukseensa. Leiri pystytettiin Chicagon eteläisen
rajan läheisyyteen, Camp Douglass, ja sinne lähetettiin sittemmin
kunniasanansa päälle kymmenen tuhatta kapinallista. "Army and navy
Committee" muodostettiin heti N.M.K.Y:n keskuudessa. Siihen yhdistyi U.
S. Christian Commissionin luoteinen haara, sittekun vanhempien yhdistys
16 p. marraskuuta 1861 oli perustettu. Mr. Moody ei välittänyt yhdistyä
"the Christian Commission'iin", koska hän arveli, että sellainen
yhdistys sitoisi hänen vapauttaan ja estäisi häntä hänen laajassa
vaikutuksessaan, jonka tuloksena oli monet kääntymiset. Samanlaisista
syistä kieltäytyi hän, innokkaista hänelle tehdyistä tarjoumuksista
huolimatta, rupeamasta rykmenttipastoriksi.
Eräässä kirjeessä 19 p:ltä marrask. 1861 kirjoitti hän äidilleen:
"Minä luulen, että sinä mielelläsi kävisit meidän kokouksissamme
New Market Hall'issa. Niissä käy paljon kansaa ja ne ovat sangen
hauskat. Toisinaan nousee viisitoista vieläpä kaksikymmentäkin
henkeä rukoilemaan... Nykyään työskentelen sangen paljon sotamiesten
kesken. Kentuckyssä viihdyin erinomaisesti. Pojat tahtoivat minua
rykmenttipastorikseen, mutta minun ystäväni eivät tahtoneet laskea
minua, ja senvuoksi jään edeskinpäin kaupunkiin. Tahtoisin Teitä
kaikkia tavata ja puhella kanssanne Vapahtajastani, jonka tunnen olevan
minua läsnä. Oi, mitä olisi elämä ilman Kristusta! Toisinaan tulen
katsoneeksi ales tähän synnin pimeään maailmaan, mutta kun katson
Jeesukseen, ojennan minä katseeni ylöspäin".
Yksi hänen veljistään -- Warren -- otti sotamiehen pestin ja tämäkin
seikka kiinnitti vielä enemmän hänen sydämmensä leiriin. Hän kirjoitti
13 p. syysk. 1862 äidilleen ja pyysi saada tarkat tiedot veljensä
olinpaikasta, koska hän halusi lähettää kirjoja hänelle. "Pidän joka
ilta leirissä kokouksia sotamiehille. Suuri osa heistä kääntyy vääriltä
teiltään. Sano Georgelle ja Edille (kaksi veljeä Northfieldissä)
etteivät he saa jättää noita rukouskokouksia. Rukoile eteenkinpäin.
Nyt on olemassa tärkeät syyt rukoukseen. Näyttää siltä kuin Jumala
odottaisi, että tämä kansa huutaisi hänen puoleensa. Minä toivon
todellakin, että nämä kokoukset jatkuvat ja ett'eivät Jeesuksen
ystävät väsy, ja, äitini, minä toivon, että sinä puhut Warrenin kanssa
hänen sielustaan. Sano hänelle, että sinä tahdot joka päivä rukoilla
hänen edestään, ja Jumala on kuuleva rukouksesi. Pyydä, ettei hän
harjoittaisi korttipeliä, sillä korttipeli johtaa hasardipeliin, ja
hasardipeli johtaa helvettiin".
Evankeelisten kokousten, rukouskokousten, laulukokousten
(uskonnollisten ja isänmaallisten), raamattujen, kirjojen ja lehtisten
jakamisella sekä persoonallisten luonakäyntien kautta koetti Mr.
Moody voittaa sotilaita Kristuksen puolelle. Hän järjesti ne, jotka
tunnustivat olevansa uskovaisia, "Veljesliitoiksi", joiden tuli kantaa
"Kristuksen lippua" mukanaan ja olla uskolliset toisiaan kohtaan ja
sille asialle, jota he ajoivat. 72:ta Illionoisin rykmenttiä kutsuttiin
ensin "N.M.K.Y:n rykmentiksi". Aate oli, että se muodostaisi rykmentin
"rautakylkiä", jossa joka mies olisi kristitty. Mr. Moody oikein
ahmimalla ahmi ne monet tilaisuudet, joita sotajoukkojen kokoominen
tuotti hänelle, työhön Kristuksen eteen.
Yhdeksän eri kertaa lähti Mr. Moody taistelutantereelle -- toisinaan
"the Christian Commissionin" jäsenenä saarnaamaan ja auttamaan
sotilaita, väliste taasen "the Sanitary Commission" tai "the Chicago
Citizens' Committee" yhdistysten lähettiläänä viemään elintarpeita
haavoitetuille taistelun jälkeen. Hän oli taistelutantereella ja
palveli haavoitettuja tappelujen jälkeen Port Donelson'in, Pittsburgh
Landing'in, Shiloh'n ja Murfreesboron luona, hän oli armeijan kanssa
Clevelandin ja Chattanoogan luona ja marssi ensimmäisten joukossa
Richmondiin.
Hän oli sotamiesten suosittu lemmikki ja erinomaisesti kunnioitettu
itsensäuhraavan työnsä takia. Joka ilta, kun hän oli taistelukentällä,
kokoontuivat pojat loimuavan leiritulen ympäri kuuntelemaan hänen
vakavia kehoituspuheitaan. Hän kävi tavallisesti telteissä, puheli
innokkaasti sotamiesten kanssa ja nuhteli jumalattomia. Koska hän tunsi
useita sotilaita monesta eri rykmentistä, otti hän persoonallisesti
osaa heidän menestykseensä ja pyysi Jumalalta, että hän antaisi
heille voiton synnin, saatanan ja kapinallisten yli. Usein kuultiin
hänen äänensä rukouksen muodossa kohoavan jumalattomien telteistä.
Erittäinkin sinä aikana, jolloin kenraali O. O. Howard, joka
täydellisesti hyväksyi hänen toimintaansa, oli armeijan ylijohtajana,
näki hän runsaat hedelmät työstään.
Mr. Moodyn sodanaikana voitetut kokemukset valmistivat häntä monessa
suhteessa hänen vastaista laajempaa vaikutustaan varten. Hän tuli
kautta koko maan tunnetuksi. Chicagon puolipäivärukouskokoukset
muodostuivat kokous paikaksi, jossa hän ja hänen työtoverinsa
kohtasivat toisensa ja tekivät toisilleen käynneistään
taistelupaikalla tiliä. Kaikkialta Lännen pohjoisosista saapui
esirukouspyyntejä puolisojen, veljien ja poikien edestä. Mr. Moody oppi
kanssakäymisessään kuolevien kanssa, miten vaarallista on viivytellä
ikuisen autuutemme asian ratkaisussa, ja sen kautta kehittyi hänen
taitonsa käydä asiaan suoraan käsiksi, persoonallisesti puhellessaan
kääntymättömien kanssa. Hän oppi kalliita totuuksia siihen lohdutukseen
nähden, jonka evankeliumi antaa, ja siihen alttiuteen nähden, jolla
Jumala kuulee ja vastaa rukouksiimme, ja samalla oppi hän tuntemaan
lupausten sanomattoman arvon. Sitäpaitsi kokosi hän joukon kertomuksia
ja tapauksia elämästä, jotka myöhempinä vuosina näyttäytyivät
erinomaisen tehokkaiksi hänen saarnojaan valaisemaan.