Kotona.
Joulukuussa olin jälleen kotona, jossa kaikki oli entisellään, ehkäpä,
äskeisien tapaturmien johdosta, vielä hiljaisempaa ja surullisempaa
kuin ennen. Isäni oli herkeämättä toimessa, mutta harvapuheinen. Hän ei
varmaankaan pitänyt minua sopivana ottamaan osaa suruihinsa.
Susanna, joka samoin kuin minäkin, nyt oli yli yhdeksäntoista vuotta
vanha, oli vieraisilla erään perheen luona parin peninkulman päässä,
ja piti vasta jouluksi palaaman kotiinsa. Minä ikävoin häntä
sanomattomasti.
Viimeisenä pimeänä ja myrskyisenä viikkona ennen joulua pakoitti
rajuilma spanialaisen laivan "Sancta Marian" laskemaan lähelle meidän
kauppalaa sangen vahingoitetussa tilassa, joka teki, että sen, meidän
huonojen työvoimain tähden, täytyi viipyä kuusi viikkoa paikallansa
saadakseen vikansa korjatuksi.
Katteini, joka omi sekä laivan että lastin, oli kookas, kelta-verinen,
komeasti puetettu Spanialainen jotensakin harmahtavilla hivuksilla,
mustilla silmillä ja voimakkailla kasvojen sävyillä. Häntä seurasi
hänen poikansa Antonio Martinez, kaunis nuori mies oliiviruskeilla
kasvoilla ja säihkyvillä silmillä, samoin kuin hänen isällänsäkin.
Isäni oli suuressa määrin auttanut herra Martinez'ia lastin
purkamisessa ja käski hänen nyt nordlandilaisella vieraanvaraisuudella
pitämään hyvänään mitä meidän talolla oli tarjottavaa.
Vaikka keskustelu meidän välillämme ei voinut olla erittäin vilkas, kun
nämä vieraat eivät ymmärtäneet muuta kuin joitakuita norjalaisia sanoja
ja tavallisesti täytyivät käyttää tulkkia, huomasimme kuitenkin pian,
että he olivat varsin hyvänsävyisiä ihmisiä. Heidän päätoimensa oli
kaiken päivää valmistaa ja polttaa papyrossia ja pitää työtä laivalla
silmällä.
Pimeä aika tuolla pohjoisessa painaa monen mieltä, etenkin niinä
päivinä kun on vähemmin työtä. Jouluna ja etenkin jouluiltana oli
sentähden isäni aina hyvin alakuloinen. Sill'aikaa kuin muut
talossa iloitsivat ja palvelijat juhlapuvussaan viettivät joulua,
kolmihaaraisella talikynttilällä koristetun pöydän ympärillä, istui hän
tavallisesti omissa ajatuksissaan suljettuna työhuonesensa, eikä
sallinut kenenkään häiritä itseään.
Tänä jouluiltana oli hän kuitenkin herra Martinez'in tähden vähän aikaa
muiden joukossa, mutta istui kaiken aikaa äänetönnä ja alakuloisena
ikääskuin hän halaisi päästä yksinäiseen työhuoneesensa, jonne hän myös
heti illallisen jälkeen vetäytyi.