"Mitä!" virkkoi toinen opiskelija. "Tahdotko väittää, että teepannu on
muuttunut mäyräksi? Mitä loruja!" Näin sanoen työkkäsi hän toverinsa
syrjään ja kurkisti huoneeseen, mutta hänkin pelästyi näkemästään ja
parkaisi.
"Se on peikko. Se tulee päällemme -- rientäkäämme pakoon!"
Kolmas opiskelija ei pelästynyt niin helposti.
"Tulkaa, tämähän on hauskaa", rohkaisi hän. "Miten tuo olento
hyppääkään! Minä herätän sen isännän, jotta hänkin saa nähdä."
Sitten hän astui huoneeseen ja ravisti pappia sanoen: "Herätkää, herra,
herätkää! Jotakin ihmeellistä on tapahtunut."
"Mikä on hätänä!" vastasi vanhus, unisena hieroen silmiään. "Mikä
meluava veitikka!"
"Ken tahansa meluaisi, kun tällaisia ihmeellisiä asioita tapahtuu."
"Katsokaahan vain, mestari! Teidän teepannunne on saanut jalat ja
juoksentelee ympärinsä!"
"Mitä, mitä, mitä! Mitä sinä sanot?" kysyi pappi taas -- "pannu on
saanut jalat! Mitä se merkitsee? Annahan kun katson!"
Mutta sitten kun vanhus oli ehtinyt täydelleen havahtua, oli teekeitin
palannut alkuperäiseen muotoonsa ja seisoi rauhallisena laatikollaan.
"Miten hupsuja nuorukaisia te olette!" lausui pappi. "Tuollahan pannu
on laatikon päällä -- eipä siinä tosiaan ole mitään kovin kummallista!
Ei, ei; olenhan kuullut taikinakaulaimelle kasvaneen parin siipiä,
joilla se lensi tiehensä, mutta vaikka olenkin kauan elänyt, en ole
koskaan kuullut omin jaloin liikkuvasta teepannusta! Ette koskaan saa
minua sellaista uskomaan!"
Mutta siitä huolimatta jäi pappi hiukan levottomaksi mielessään ja
ajatteli tapausta kaiken päivää. Kun hän illan tullen oli yksin
huoneessaan, otti hän keittimen esille ja asetti sen palaville hiilille
kiehumaan, aikoen valmistaa teetä.
Mutta heti kun vesi alkoi kiehua, huusi kattila: "Kuumaa! kuumaa!" ja
hyppäsi alas tulelta.
"Apua! apua!" parkaisi pappi joutuen pelästyksestä suunniltaan.
Mutta kun opiskelijat riensivät häntä auttamaan, otti teekeitin heti
luonnollisen muotonsa jälleen. Senpä vuoksi yksi heistä sieppasi kepin
ja huudahti:
"Kylläpä pian otamme selville, onko siinä henki vai ei!" Ja hän alkoi
piestä sitä voimainsa takaa. Kapineessa ei nähtävästi ollut mitään
eloa, sillä vain kilahtava metallin ääni vastasi hänen tarmokkaisiin
iskuihinsa.
Silloin vanha pappi sydämestään katui, että oli ostanut kujeilevan
teekeittimen. Mutta kun hän juuri hautoi päässään, miten pääsisi siitä
erilleen, astui parahiksi kattilanpaikkaaja sisään.
"Tuossa on oikea mies", ajatteli pappi. Kaupat tehtiin pian, mies
maksoi pannusta muutamia vaskikolikoita ja vei sen kotiinsa hyvin
tyytyväisenä ostokseensa.
Ennen levolle menoa hän katseli sitä vielä kerran ja se oli hänestä
parempi kuin hän ensin oli luullutkaan, jonka vuoksi hän nukahti mitä
parhaalla tuulella.
Kesken hauskaa unelmaansa kattilanpaikkaaja äkkiä havahti, luullen
kuulleensa jonkun liikkuvan huoneessa; mutta avatessaan silmänsä ja
katsahtaessaan ympärilleen hän ei ketään nähnyt.
"Näin kai vain unta", sanoi hän itsekseen, kääntäen kylkeään ja
nukahtaen uudelleen.
Mutta hän häiriytyi taaskin kuullessaan jonkun huutavan:
"Kattilanpaikkaaja, kattilanpaikkaaja! Nouse ylös, nouse ylös!"
Tällä kertaa hän hypähti ylös täysin valveutuneena, ja kas kummaa!
siinä tepsutteli teekeitin edestakaisin lattialla, ja sillä oli mäyrän
pää, häntä ja turkki.
"Peikko, peikko!" kirkaisi kattilanpaikkaaja. Mutta teekeitin lausui
nauraen:
"Älä pelkää, hyvä kattilanpaikkaaja. Minä en ole peikko, vaan
ihmeellinen teekeittiö. Nimeni on Bumbuku-Tshagama, ja minä tuon onnea
jokaiselle, ken kohtelee minua hyvin; mutta tietysti minä en pidä
siitä, että minut asetetaan tulelle tai saan kepin iskuja, kuten
tapahtui temppelissä eilen."
"Miten sitten voin olla sinulle mieliksi?" kysyi kattilanpaikkaaja.
"Säilytänkö sinua laatikossa?"
"Ei, ei suinkaan!" vastasi teekeitin. "Minä pidän herkullisista ruuista
ja toisinaan haluan vähän viiniä juodakseni, juuri niin kuin sinä itse.
Tahdotko pitää minua talossasi ja ruokkia minua? Ja kun en tahtoisi
olla sinulle taakkana, teen mielelläni sinulle työtä, mitä vain
haluat."
Tähän kattilanpaikkaaja suostui.
Seuraavana aamuna hän laittoi oivalliset pidot Bumbukulle, ja sitten
tämä puhui näin:
"Minä olen todellakin ihmeellinen ja täysoppinut teekeittiö, ja neuvon
sinua kuljettamaan minua näytteillä pitkin maata laulun ja soiton
säestyksellä."
Kattilanpaikkaaja piti neuvoa hyvänä ja toimeenpani heti näyttelyn,
jota hän kutsui Bumbuku-Tshagamaksi. Onnellinen teekeitin laittoi
liikkeen nopeasti menestymään; sillä se ei ainoastaan kävellyt nelin
jaloin, vaan tanssipa pingoitetulla köydelläkin ja teki kaikenlaisia
voimistelutemppuja, lopettaen esityksen kumartamalla syvään
katselijoille ja pyytäen heidän vastaistakin suosiotaan.
Näiden esitysten maine levisi pian laajalle, ja näyttely täyttyi joka
päivä tungokseen asti, kunnes vihdoin maan ruhtinaatkin tilasivat
kattilanpaikkaajan teekeittimineen luokseen; ja esitykset saavuttivat
riemastuneitten prinsessojen ja hovinaisten suurta suosiota.
Vihdoin kattilanpaikkaaja tuli niin rikkaaksi, että hän lopetti
liikkeen, ja haluten suoda uskolliselle teepannulleenkin lepoa, vei hän
sen suuren rahasumman kera takaisin Morindjin temppeliin, jossa sitä
säilytettiin arvokkaana aarteena, ja sanovatpa jotkut sitä
pyhimyksenäkin palvellun.