Siinä seisoo Tuomas, rukoilee ja katsoo eteensä kappeliin, jossa arkku
oli ja arkun yläpuolella kuusi neljättä lamppua. Seisoessaan ja
katsellessaan yli muitten päitten, näkee Tuomas kummia! Juuri lamppujen
alla, siinä, missä pyhä tuli palaa, kaikkien etunenässä seisoo pieni
ukko sarkakauhtanassa; sen pää on aivan paljas ja loistaa kauttaaltansa
kuin Eliaksen pää. -- Se on kai vaan Eliaksen näköinen, arvelee Tuomas.
Eihän se voi olla hän. Eihän hän mitenkään oisi voinut ehtiä minun
edelleni. Laiva lähti viikkoa ennen meitä. Kuinka hän olisi päässyt
niin paljon edellemme. Meidän laivassamme taasen hän ei ollut. Kyllä
minä näin kaikki tänne tulevan.
Kun Tuomas oli täten päättänyt arvelunsa, rupesi pieni vanhus
kumartamaan, tehden kolme kumarrusta: yhden eteensä Jumalalle ja sitten
kummallekin sivullensa oikeauskoiselle seurakunnalle. Ja heti, kuin hän
käänti päänsä oikealle, tunsi Tuomas hänet Eliakseksi. Kyllä se on hän,
Bobroff; senhän on mustahko, käherä parta, harmaa poskien kohdalta; ja
kulmakarvat ja silmät ja nenä ja kaikki kasvonpiirteet ovat hänen.
Kyllä se on kun onkin Elias Bobroff itse.
Tuomas ihastui suuresti, kun löysi toverinsa ja ihmetteli vaan, kuinka
Elias oli päässyt niin kauas hänen edelleen.
-- Onpa se Bobroff aika mies, kuin näin edelleni tunkihe, arveli hän;
arvatenkin joutui sellaisen pariin, joka hänet hyvin opasti. Lähtiessä
täytyy siitä miehestä saada selko; toiviolaiseni minä hylkään ja yhdyn
sen seuraan, ehkäpä se minutkin opastaa eteenpäin.
Ja kaiken aikaa katsoi Tuomas tarkkaan, ettei päästäisi Eliasta
näkyvistään. Kirkonmenot loppuivat, kansa lähti liikkeelle, käytiin
suutelemassa ristiä ja ahdingossa sysättiin Tuomas syrjään. Taaskin
valtasi hänet pelko, ettei kukkaroa vaan vietäisi. Hän painoi
kukkaroaan kädellään ja tunki kansajoukon läpi, päästäkseen vaan
väljälle. Päästyään viimein ahdingosta, kävi hän ylenympäri, haki
hakemistaan Eliasta sekä kirkosta että sen ulkopuolelta.
Kirkkokammioissa näki paljon kaikenlaista kansaa: muutamat samassa
paikassa sekä söivät että joivat viinaa, makasivat ja lukivat. Eliasta
ei näkynyt missään. Tuomas palasi majataloon; sieltäkään ei löytänyt
kumppaniaan. Toiviolaistakaan ei kuulunut sinä iltana. Se katosi,
maksamatta ruplaansa. Tuomas jäi yksin.
Toisena päivänä Tuomas meni taas Vapahtajan haudalle Tombovan ukon
kanssa; he olivat tulleet samassa laivassa. Hän tahtoi tunkea
etunenään, mutta taaskin hänet työnnettiin syrjään; hän asettui patsaan
viereen ja alkoi rukoilla. Katsahtaessaan eteenpäin, näki hän, kuinka
lamppujen alla, juuri Vapahtajan haudan vieressä, etusijalla seisoo
Elias, levitetyin käsin niinkuin pappi; ja sen paljas pää paistoi
kauttaaltansa. -- Noh, nyt en ainakaan päästä häntä käsistäni, mietti
Tuomas. Sen vuoksi alkoi tunkeutua eteenpäin. Pääsi kun pääsikin --
mutta Eliasta ei enää näykkään. Ehti kai lähteä pois. Ja kolmantena
päivänä, ollessaan Vapahtajan haudalla, näkee Tuomas taaskin Eliaksen
seisovan etusijassa ja pyhimmässä paikassa, levitetyin käsin ja katse
ylöspäin, ikäänkuin hän näkisi jotakin yläpuolellaan. Ja paljas pää se
paistaa kauttaaltansa. -- Noh, arvelee Tuomas, nyt en suinkaan päästä
sinua katoamaan; nyt menen ja asetun ovelle. Siellä emme ainakaan pääse
toistemme ohi. -- Tuomas lähti ja asettui ovelle. Siinä seisoi
seisomistaan, seisoi puolen päivää: kaikki väki kulki hänen ohitsensa,
-- Eliasta vaan ei ollut.
Tuomas oleskeli Jerusalmissa kuusi viikkoa ja kävi kaikissa paikoissa,
sekä Betleheemissä että Bethaniassa ja Jordanin joella; hän antoi
Vapahtajan haudalla painaa sinetillä merkin uuteen paitaansa,
tullaksensa siinä haudatuksi; otti pulloseen vettä Jordanista, ottipa
myös multaa ja siunatuita kynttilöitä; kahdeksassa paikassa teetti
muistomessuja vainajille, kulutti kaikki rahansa, niin että vaan kotia
pääsi ja lähti takaisin kotipuoleen. Jaffaan asti kulki jalan, siellä
kävi laivaan, kulki meren yli onnellisesti Odessaan ja lähti jalan
käymään kotiaan.