Kun Elias oli kulkenut noin viisi virstaa, rupesi päiväkin valkenemaan,
Hän istui puun juurelle, aukaisi laukkunsa ja rupesi lukemaan rahojaan:
Kaikkiansa oli jäljellä vaan 17 ruplaa ja 20 kopekkaa. "Näillä ei
suinkaan meren yli pääse," arvelee hän, "ja jos taasen Jumalan nimeen
almuja käy anomaan, niin ehkäpä vaan tekee enemmän syntiä. Tuomas
veljeni kyllä yksinkin pääsee perille ja asettaa minun puolestani
kynttilän alttarille. Kyllä tämä velka jää nyt kuolinpäivään
niskoilleni. Mutta onhan Herra armollinen -- kyllä Hän tämän kärsii."
Elias nousi, kohautti laukkuaan hartioilleen ja kääntyi kotia päin.
Kirkonkylän kiersi kaukaa, etteivät ihmiset olisi häntä nähneet. Ja
pian hän pistetikin kotomatkansa. Kotoaan kulkiessaan tuntui niin
raskaalta, töin tuskin väliin jaksoi seurata Tuomasta, mutta takaisin
käydessään ei tunne ollenkaan väsymystä, ikäänkuin Jumala oisi hänen
voimiaan lisännyt. Käy vaan kuin huvikseen, sauvallaan huiskien,
seitsemän penikulmaa päivässä pääsee.
Elias saapui kotia. Siellä oli vilja jo korjattu. Kotolaiset ihastuivat
ukkonsa tulosta ja alkoivat kysellä, kuinka matka kävi, miksi ja missä
toverista luopui, miksi ei mennyt perille asti ja miksi kotia kääntyi.
Elias ei sitä heille kertonut.
-- Jumala ei sitä sallinut; matkalla kulutin rahani ja häivyin
kumppanistani. Sen vuoksi palasin kotia. Suokaa nyt Herran nimessä
anteeksi.
Ja hän antoi ämmälleen loput rahoistaan. Sitten tiedusteli kotoisia
töitä: kaikki oli hyvin; kaikki työt oli toimitettu, mitään ei ollut
lyöty laimin, ja kaikki elivät sovussa ja rauhassa.
Samana päivänä kuulivat Tuomaankin talolaiset Eliaksen palanneen ja
tulivat tiedustelemaan omasta ukostaan. Elias sanoi heille samaa.
-- Teidän äijänne jatkoi matkaansa vankasti; me erosimme toisistamme
kolme päivää ennen Pietarin päivää; minä ensin aijoin tavoittaa häntä,
mutta tiellä tapahtui kaikenlaista, etten päässytkään; rahani hukkasin,
eikä sitten ollut, millä oisin jatkanut matkaani; niinpä käännyinkin
kotia.
Ihmiset kummastelivat, kuinka niin viisas mies saattoi menetellä niin
tyhmästi -- lähteä matkaan, menemättä perille ja kuluttaa turhaan
rahansa. Kummastelivat aikansa ja unhottivat. Ja Eliaskin unhotti koko
asian. Hän ryhtyi kotoaskareihin: hakkasi poikineen halkoja talveksi,
pui akkaväen kanssa viljan, kattoi ladot, korjasi mehiläiset, joista
antoi naapurille kymmenen pesäkuntaa ynnä mikä niistä oli lisiä
siinnyt. Hänen eukkonsa tahtoi salata, kuinka paljon myydyistä oli
lisään siinnyt, mutta Elias tiesi itse tarkoin, mitkä olivat
yksinäisiä, mitkä uusia, ja antoi naapurille kymmenen asemesta
seitsemäntoista pesäkuntaa. Niin sai Elias asiansa järjestäneeksi,
poikansa lähetti työnansiolle ja itse asettui talveksi tekemään virsuja
ja puukenkiä.