Neljäntenä päivänä oli pääsijäisjuhlan alku ja Elias arveli: "vietän
pois pääsijäiset tämän väen seurassa, ostan jotakin juhlaksi heille ja
illan suussa sitten lähden matkaan". Elias lähtikin taas kylään, osti
maitoa, nisujauhoja, rasvaa. Mummon kanssa sitten keittivät ja
leipoivat; aamulla Elias kävi kirkkoon, josta tultuaan talonväen
seurassa päätti juhla-aterialla paastonsa. Emäntäkin nousi sinä päivänä
vuoteeltaan ja alkoi hiljakseen liikkua. Isäntä ajoi partansa, puki
puhtaan paidan yllensä -- mummo oli sen pessyt -- ja meni kylään
pyytämään rikkaalta isännältä elonapua. Sekä niitty että pelto oli
pantattu tuolle rikkaalle isännälle ja mies läksi nyt pyytämään, että
tuo antaisi takaisin ne uutisviljaan asti. Illan suussa isäntä palasi
surullisena kotiaan ja puhkesi kyyneliin. Rikas isäntä ei armahtanut;
sanoi vaan: tuo rahat.
Elias kävi miettiväiseksi. -- "Kuinkas ne nyt, arvelee hän, voivat
elää? Muut menevät niittämään, eikä heillä ole mitään, kun niitty on
pantissa. Kun ruis joutuu, menevät ihmiset leikkuuseen (ja hyvää se
ruis tänä vuonna tuleekin), mutta heillä ei ole toivon aihettakaan, kun
peltosarka on ennalta rikkaalle naapurille myöty. Minun lähdettyäni
joutuvat ne taas kurjuuteen." Ja Elias ajatteli niin ja ajatteli näin
ja kun ei selville päässyt, niin ei lähtenytkään illan suussa -- jätti
menonsa aamuun. Hän meni pihalle maata; siellä siunasi itsensä ja
asettui levolle, mutta ei voinut nukkua: pitäisi lähteä -- johan sitä
muutoinkin on rahaa ja aikaa kulunut ylen paljon -- mutta sääli on
kovin tuota väkeä. Nyt pitäisi jo lunastaa niitty ja peltokin. Ja kun
pellon lunastaa, täytyy naisväelle ostaa lehmä ja miehelle hevonen
viljan vetoon. Pahasti olet nyt takertunut, Elias Bobroff. Eihän sitä
kaikkia saata auttaa. Tahdoin vaan tuoda heille vettä ja antaa kullekin
palan leipää, ja nyt on jo täytynyt näin kauas joutua. Nyt on laiva
liikkeellä ja vaikea tässä on takaisin kääntyä. -- Elias nousi, otti
kauhtanansa päänsä alta, aukaisi sen, sai sarvensa ja pisti nuuskaa,
arvellen sillä ajatuksensa selvittävänsä; mutta ei siitäkään apua
lähtenyt; ajatteli ja arveli eikä nähnyt mitään keinoa. Lähteä pitäisi
-- ja sääli on ihmisiä; ei tiedä kuinka olla ja elää. Kääri kauhtanansa
päänsä alle ja rupesi levolle. Loikoi siinä loikomistaan, kukotkin jo
alkoivat laulaa ja olipa hän jo nukahtaakin. Äkkiä tuntui, ikäänkuin
joku olisi hänet herättänyt. Hän näkee olevansa täysissä tamineissa,
laukku seljässä ja sauva kädessä pyrkivänsä portista sisään; portti oli
longallaan, niin että yksi vaan kerrassaan saattoi siitä tunkea läpi.
Hän käy portista ja tarttui laukustaan pihtipieleen; tahtoessaan
irroittaa laukkua, tarttui hän toiselta puolen jalkarievustaan, joka
siinä laukesi jalasta. Hän rupesi irroittamaan laukkua, mutta ei hän
ollutkaan kiinni sen siteistä, vaan tyttönen pitelikin kiinni ja huusi:
setä, setä hoi, leipää! Hän katsahti jalkaansa; siellä poikanen piteli
virsusta; isäntä ja mummo katselivat ikkunasta. Elias heräsi ja lausui
ääneensä: "Huomenna lunastan sekä niityn että pellon ja ostan hevosen
ja jauhoja uutisviljaan asti; ostanpa lehmänkin lapsille. Mitäpä sitä
menee merten taa Kristusta hakeen, kun hänet sisällisesti sydämmestään
kadottaa. Pitää auttaa ihmiset jaloilleen." Ja Elias nukkui aamuun
asti.
Aamulla varhain herättyänsä, meni Elias rikkaan isännän luo ja lunasti
rahallaan niityn ja pellon. Tullessaan osti vikatteen -- sekin oli
myöty -- ja toi sen kotia. Miehen lähetti niittämään ja itse meni
kylään; ravintolan isännällä kuuli hevosen ja rattaat olevan kaupan.
Hän meni sinne, sopi hinnasta ja osti ne; ostipa samalla säkin jauhoja,
heitti sen rattailleen ja meni ostamaan lehmää. Mennessään hän saavutti
kaksi vaimoa, jotka kulkien puhuivat keskenään paikkakuntansa murretta.
Tarkatessaan heidän puhettaan, huomasikin Elias heidän puhuvan hänestä.
-- Ensin ne eivät tietäneet, mikä mies hän oli; arvelivat vaan
tavalliseksi ihmiseksi. Näytti pistävän vaan juomaan, mutta sitten
jäikin taloon. Se kuuluu ostaneen niille jos jotakin. Omin silmin näin,
kuinka hän tänään osti hevosen ja rattaat. Tuskinpa luulisi sellaisia
ihmisiä enää maan päällä olevankaan. Täytyypi oikein lähteä sinne
katsomaan.
Sen kuultuaan, ymmärsi Elias, että häntä kiitettiin, eikä mennytkään
ostamaan lehmää. Hän palasi ravintolan isännän luo, maksoi hevosen ja
rattaat, valjasti hevosen ja lähti ajamaan mökille päin. Päästyänsä
portille, pysähtyi hän ja kiipesi alas rattailta. Talonväki näki
hevosen ja kummastui. He kyllä arvelivat hänen heille hevosen ostaneen,
mutta eivät tohdi sitä sanoa. Isäntä tuli aukaisemaan porttia.
-- Mistäs, vaari, olet hevosen saanut? sanoohan.
-- Ostinpa vaan, kun halvalla osuin saamaan. Niitäppäs häkkiin heinää
hevoselle yöksi. Otappas tämä säkki tästä.
Isäntä riisui hevosen, vei säkin aittaan, niitti kantamuksen heiniä ja
ajoi sen häkkiin. Käytiin siitä tupaan maata. Elias asettui ulos
kartanolle ja vei sinne illasta laukkunsakin. Kaikki vaipuivat uneen.
Elias nousi, sitoi laukkunsa, pani saappaat jalkaansa, puki kauhtanan
päällensä ja lähti tavoittamaan Tuomasta.