V.

Mies söi vähän ja ämmäkin söi, mutta poika ja tyttö söivät kaikki tyyni

ja nuolivat astiankin puti puhtaaksi, jonka jälkeen kaulatusten

vaipuivat vuoteelle.

Talonpoika ja mummo alkoivat nyt kertoa, kuinka kaikki oli näin käynyt.

-- Ennenkään emme suinkaan varallisia olleet, kertoivat he, mutta viime

vuonna ei saatu mitään pelloista, syksystä jo kaikki varat syötiin. Kun

kaikki oli loppunut, rupesimme pyytämään naapureilta ja hyviltä

ihmisiltä. Alussa antoivat, mutta sitten alkoivat kieltää. Toiset

olisivat vielä antaneetkin, mutta kun ei niillä ollut. Ja hävettihän

sitä pyytääkin, kun kaikille oli velkaa, mille jauhoja, mille rahaa,

mille leipää. Hainhan minä työtäkin, kertoi mies, mutta ei sitä ollut.

Kaikkialla tarjoutui väkeä työhön leipäpalkoista. Päivän jos teit

työtä, niin kaksi olit jouten ja sen haussa. Mummo ja tyttö alkoivat

kulkea loitomma leivän hakuun; mutta huonoa sen saanti oli, kun ei

kelläkään itselläänkään ollut. Kuitenkin tulimme niin ja näin toimeen,

arvellen tavalla tai toisella keväimeen ja uutiseen kestävämme. Mutta

kevään tullen lakkasivat kaikki antamasta ja siihen sitten tautikin

pakkasi päälle. Asia kävi aivan arveluttavaksi. Päivän syömme ja kaksi

ollaan ilman. Aloimme syödä ruohoa. Siitäkö sitten vai muutenko lienee

vaimoni sairastunut. Hän kääntyi vuoteen omaksi ja perin voimaton sitä

minäi olen. Ja milläpä sitä tästä paranisikaan.

-- Minä tässä yksin ponnistelin, sanoi ämmä, mutta eihän sitä syömättä

kauan pystyssä pysy; pian minäkin kävin heikoksi. Tyttökin kävi

heikoksi ja araksi. Ei enää mennyt kylään, kun lähetimme. Kätkeytyi

vaan nurkkaan eikä lähde. Naapurin eukko pistäysi täällä toissa

päivänä, mutta kun näki meidät nälkäisinä ja sairaina, kääntyi ja meni

tiehensä. Hänenkin miehensä on mennyt maailmaan eikä hän itsekään

tiedä, millä pienet lapsensa ruokkisi. -- Tässä nyt olemme maanneet ja

kuolemaa odotelleet.

Elias kuunteli heidän puheensa loppuun ja jäikin taloon yöksi,

päätettyään vasta seuraavana päivänä lähteä saavuttamaan toveriaan.

Aamulla Elias noustuaan tarttui talon töihin, aivan kuin olisi ollut

sen talon isäntä. Alusti ämmän kanssa taikinan ja lämmitti uunin.

Sitten läksi hän tytön kanssa naapuriin hakemaan talontarpeita. Ei

mitään ollut, vaikka mitä olisi tarvinnut -- kaikki talon kapineet ja

vaatteet oli myöty ja syöty. Ja Elias alkoi hankkia, mitä tarvittiin:

väliin teki itse, väliin osti. Siten hän viipyi päivän, viipyi toisen,

jopa kolmannenkin. Poikanen voimistui, alkoi kävellä pitkin rahia ja

mielistellen lähennellä Eliasta. Tyttö oli käynyt jo aivan iloiseksi ja

autteli kaikkialla askareissa. Aina vaan seurasi Eliasta, lausuen:

setä! setä hoi! Mummokin pääsi jalkeille ja läksi naapuriin. Mieskin

rupesi kulkemaan seinää pitkin. Vaimo vaan yhä venyi, mutta sekin

kolmantena päivänä tuli tuntoonsa ja pyysi ruokaa. -- Noh, arveli

Elias, enpä suinkaan aikonut näin äijä aikoa hukata; nyt minä lähden.

Leo Tolstoin kertomuksia · 第 26 / 39 题