Elias sai kuin saikin toverinsa lähtemään. Tuomas arveli, ajatteli ja
aamulla tulikin Eliaksen luo.
-- Kyllä sinä olet oikeassa, sanoo hän: lähdetään sitten. Elämämme
määrä on Herran käsissä; kukapa tietää, kauaksiko sitä on suotu. Täytyy
lähteä niin kauan kuin vielä ikää ja voimia on suotu.
Viikon kuluttua ukot olivat valmiit lähtöön.
Tuomaalla oli rahat kotona. Hän otti sata ruplaa matkaan ja kaksi sataa
jätti ämmälleen.
Eliaskin laittihe valmiiksi; möi naapurille kymmenen mehiläispuuta ynnä
mikä niistä sikiäisi. Kaikesta tuosta otti seitsemänkymmentä ruplaa.
Puuttuvat kolmekymmentä kokosi kotolaisiltaan, vähän yhdeltä, vähän
toiselta. Ämmänsä antoi viimeisensä joita hautajaisiksensa oli säästöön
kokoillut; miniäkin antoi säästönsä.
Ukko Tuomas määräsi tarkoin pojalleen kaikki tehtävät: mistä
niittomaata oli otettava, minne lanta ajettava, kuinka tupa laitettava
ja katettava; joka asian tarkoin mietti, tarkoin määräsi. Elias sanoi
ämmälleen vaan että nuoret mehiläiset olisivat erilleen asetettavat ja
rehellisesti naapurille toimitettavat; muista kototoimistaan ei puhunut
mitään, arveli vaan: "kyllähän työ tekijäänsä neuvoo. Kai oman talonne
parasta valvoa koetatte, kun kerran sen isäntiä olette".
Ukot laittautuivat matkaan. Kotolaiset leipoivat kyrsiä, laittoivat
laukut ja leikkasivat uusia jalkariepuja, ukot vetivät uudet kengät
jalkaansa, ottivat varavirsuja mukaan ja lähtivät. Kotoväki saattoi
heitä ulos kylästä; jäähyväiset lausuttiin ja ukot lähtivät
tallustamaan tietään.
Elias lähti iloisella mielellä ja, päästyään kylän näkyvistä, unhotti
kaikki asiansa. Arveli vaan, kuinka olisi toverilleen mieleen matkalla,
kuinka pääsisi kenenkään mieltä pahoittamatta, kuinka rauhassa ja
rakkaudessa perille pääsisi ja sitten taas kotiansa saapuisi.
Kulkiessaan yhä vaan kertoo itsekseen jotakin rukousta tai muistelee
pyhäin elämäkertoja, mikäli ovat muistoon jääneet. Kun tiellä tai
yöpaikassa joutuu yhteen jonkun kanssa, niin koettaa kaikin tavoin
kunkin kanssa tulla ystävällisesti toimeen ja jumalista puhetta pitää.
Siten kulki ilolla. Yhtä asiaa Elias ei voinut täyttää. Hän tahtoi
lakata nuuskaamasta; olipa tuohisen nuuskurasiansakin jättänyt kotia,
mutta kovin tuli ikävä. Matkalla hänelle muuan mies antoi toisen. Hän
kyllä koetti vastustaa kiusausta, mutta ei auta; jo jää jälkeen
toveristaan, ettei johdattaisi häntä syntiin, ja pistää nuuskaa kun
pistääkin.
Tuomaskin kulkee moitteettomasti -- vakavana, mitään pahaa tekemättä ja
turhia loruilematta, mutta kuitenkin hänen mielensä on niin raskas.
Kotoiset huolet eivät lähde mitenkään hänen mielestään. Aina vaan
muistelee, mitähän nyt kotona tehtänee; kunhan vaan ei olisi jotakin
jäänyt sanomatta! Ja tekeeköhän se poika sitten niinkuin oli määrä.
Nähdessään pellolla, ohikulkiessaan, perunaa istutettavan tai
pellonparannusta vedettävän, arvelee itsekseen: "tekeeköhän se poika
niinkuin sen käskin? Oikeinpa tekee mieli palata kotia, kaikki neuvoa
ja itse toimittaa."