Silloin Simo ja Martta käsittivät, ketä he olivat vaatettaneet ja
ruokkineet, kuka heidän luonaan oli asunut; ja he itkivät ilosta ja
pelosta; ja enkeli lausui:
-- Minä jäin yksin alastomana kedolle. Ennen minä en tuntenut ihmisten
puutteita, en tuntenut kylmää en nälkää; nyt minä tulin ihmiseksi.
Minun oli nälkä ja vilu, enkä minä tietänyt, mitä piti tehdä.
Katsellessani ketoa pitkin, näinkin Jumalalle rakennetun kappelin; minä
lähestyin herran kappelia, tahdoin saada siinä suojaa. Kappeli olikin
lukossa eikä sen sisään voinut päästä. Minä istuin kappelin taakse,
saadakseni tuulelta suojaa. Ilta joutui, minä olin nälkään ja viluun
nääntymäisilläni. Äkkiä kuulen miehen tulevan tietä pitkin; se kantaa
saappaita ja puhuu itsekseen. Ja ensikerran, ihmiseksi tultuani, näin
minä ihmiskasvot ja ne herättivät minussa kauhua ja minä käänsin
kasvoni pois niistä. Ja minä kuulin tämän miehen arvelevan itsekseen,
kuinka hän ruumiinsa talvella vilulta varjelisi, kuinka vaimonsa ja
lapsensa ruokkisi. Minä ajattelin silloin: "minä näännyn nälkään ja
viluun ja tuo mies kulkee ja huolehtii vaan, kuinka itsensä ja vaimonsa
turkilla turvaisi ja leivällä ravitsisi". Mies näki minut, synkistyi,
näytti kahta kauheammalta ja meni ohi. Ja minä jouduin epätoivoon.
Äkkiä kuulen miehen palajavan. Minä katsahdin häneen enkä ollut tuntea
häntä samaksi mieheksi: äsken hänen kasvoissaan oli ollut kuolema,
mutta nyt ne elivät, ja minä tunsin hänen kasvoissaan Jumalan. Hän
astui luokseni, puki minut, otti mukaansa ja johdatti kotiansa. Minä
tulin hänen huoneeseensa; vastaamme tuli vaimo ja alkoi puhua. Vaimo
oli vielä hirviämpi miestä, kalman henki kävi hänen suustaan ja minä en
voinut edes vetää henkeäni kuoleman löyhkältä. Hän aikoi ajaa minut
viluun, ja minä tiesin hänen kuolevan, jos hän ajaa minut huoneestaan
ulos. Ja äkkiä hänen miehensä muistutti hänelle Jumalaa. Ja vaimo äkkiä
muuttui. Ja kuin hän antoi meille illallista ja kun hän itse katsoi
minuun ja minä häneen, -- hänessä ei ollut enää kuolemaa, hänessä oli
elämä ja minä tunsin hänessä Jumalan.
Silloin minä muistin Jumalan ensimmäisen sanan: "sinä saat tietää, mitä
ihmisissä on." Ja minä sain tietää, että ihmisissä on rakkaus. Ja minä
ihastuin siitä, että Jumala oli jo alkanut ilmoittaa minulle sitä, mitä
cli luvannut, ja minä hymyilin ensimmäisen kerran. Mutta kaikkea minä
en voinut vielä käsittää. Minä en tiennyt mitä ihmiselle ei ole suotu,
enkä, mistä ihmiset elävät.
Aloin siitä asua luonanne; asuin vuoden ja silloin tuli mies
teettämään saappaita, sellaisia, jotka vuoden pitäisivät ratkeumatta,
vääristymättä. Minä vilkaisin häneen -- ja äkkiä hänen takanaan näin
seisovan toverini, kuolon enkelin. Kukaan muu ei nähnyt tätä enkeliä,
vaan minä tunsin hänet ja tiesin, että ennen kuin päivä maillensa
ehtisi mennä, oli rikkaan sielu pois temmattu. Ja minä ajattelin:
"ihminen varustaa itselleen vuodeksi, tietämättä jo ennen ehtoota
kuolevansa." Silloin minä muistin Jumalan toisen sanan: "sinä saat
tietää, mitä ihmiselle ei ole suotu."
Mitä ihmisissä on, sen minä jo tiesin. Nyt minä sain tietää, mitä
ihmisen ei ole suotu. Ihmisen ei ole suotu tietää, mitä hänen ruumiinsa
on tarvis. Ja minä hymyilin toisen kerran. Minä iloitsin, nähdessäni
toverini, enkelin, ja käsittäessäni, että Jumala oli minulle ilmaissut
toisen sanansa.
Mutta kaikkea minä en voinut käsittää. Minä en tiennyt vielä, mistä
ihmiset elävät. Ja minä elin elämistäni ja odotin odottamistani,
milloin Jumala ilmoittaisi minulle viimeisen sanansa. Ja kuudennella
vuodella tulivat tyttö kaksoset vaimoineen ja minä tunsin tytöt ja sain
kuulla, kuinka ne olivat jääneet henkiin. Minä sen kuulin ja arvelin
itsekseni: "äiti rukoili lastensa puolesta ja minä uskoin äitiä,
luulin, etteivät lapset voi elää ilman isoa, ilman äitiä; kuitenkin
vieras vaimo ne elätti ja kasvatti." Ja kun vieras vaimo heltyi
vieraille lapsille ja puhkesi kyyneliin, silloin minä näin hänessä
elävän Jumalan ja käsitin, mistä ihmiset elävät. Ja minä tunsin, että
Jumala oli minulle ilmaissut viimeisen sanansa ja antanut minulle
anteeksi. Ja minä hymyilin kolmannen kerran.