Vaimo tyttöineen lähti pois; Mikaelikin nousi penkiltään ja, pantuaan
pois työnsä ja riisuttuaan esiliinansa, kumarsi isännälle ja emännälle
ja lausui:
-- Antakaa, haltijat, minulle anteeksi. Jumala on minulle anteeksi
antanut, antakaa tekin anteeksi. Ja haltijat näkivät kirkkaan valon
lähtevän Mikaelista. Ja Simo nousi, kumarsi Mikaelille ja sanoi:
-- Minä näen, Mikaeli, ettet sinä ole tavallinen ihminen, eikä minulla
ole oikeutta pidättää sinua eikä kysellä sinulta. Sitä ainoastaan
pyydän sinua sanomaan, miksi sinä olit niin synkän näköinen, kun minä
tapasin sinut ja toin kotiani ja miksi sinä, kun eukko toi ruokaa
sinulle, hymyilit ja kirkastuit. Sitten, kun herra tilasi saappaita,
sinä hymyilit toisen kerran ja siitä pitäen kävivät kasvosi vielä
kirkkaammaksi; ja nyt, kun vaimo toi tyttöset tänne, sinä hymyilit
kolmannesti ja kirkastuit kokonaan. Sano minulle, Mikaeli, miksi
sinusta käy sellainen valo ja miksi sinä kolmasti hymyilit?
Ja Mikaeli lausui:
-- Siksi käy kirkkaus minusta, että minä olin rangaistu, mutta nyt
Jumala on antanut minulle anteeksi. Kolmasti minä hymyilin, kun minun
piti saada tietää kolme Jumalan sanaa. Ja minä sainkin tiedon niistä
sanoista: yhden sanan sain silloin, kuin vaimosi armahti minua, --
siksi ensi kerran hymyilin. Toisen sanan sain silloin, kuin rikas
tilasi saappaita, -- ja minä hymyilin toisen kerran; ja nyt, kun minä
näin tyttöset, minä sain tietää viimeisen, kolmannen sanan -- ja minä
hymyilin kolmannen kerran.
Ja Simo sanoi:
-- Sano minulle, Mikaeli, minkä tähden Jumala on sinua rangaissut ja
mitkä ne Jumalan sanat ovat, että minäkin ne tuntisin.
Ja Mikaeli sanoi:
-- Jumala rankaisi minua sen vuoksi, että minä en totellut Häntä. Minä
olin taivaan enkeli enkä totellut Jumalaa.
Minä olin enkeli ja olin taivaassa ja Jumala lähetti minut ottamaan
vaimon sielua. Minä lensin maahan, katso: vaimo makaa yksin, sairaana,
juuri oli synnyttänyt kaksoset, kaksi tyttöstä. Lapset kuhertavat
äitinsä kainalossa, mutta äiti ei voi ottaa niitä rinnoilleen. Vaimo
huomasi minut, käsitti Jumalan minut lähettäneen hakemaan hänen
sieluansa, parahti itkuun ja sanoi: "Herran enkeli! Puu tappoi mieheni
metsässä, hänet juuri haudattiin. Ei minulla ole siskoa, ei tätiä, ei
äitiä, ei ketään, jonka haltuun lapseni jättäisin; älä siis ota minun
sieluani, suo minun ruokkia lapseni, kasvattaa ne ja elämän tielle
saattaa. Eiväthän lapset voi elää ilman isoa, ilman emoa." Ja minä
täytin äidin pyynnön; toisen lapsen asetin hänen rinnoilleen, toisen
annoin hänen käsiinsä ja kohosin taivahasen Jumalan luo. Tultuani
Herran tykö, lausuin: "Minä en voinut ottaa synnyttäjä äidin sielua.
Puu tappoi isän, äiti synnytti kaksoset ja pyytää minua, etten ottaisi
hänen sieluaan, sanoen: 'suo minun elättää lapseni, kasvattaa ne ja
toimittaa elämän tielle. Eiväthän lapset voi elää ilman isoa, ilman
emoa. Minä en ottanutkaan äidin sielua'." Ja Herra sanoi: "Mene ja ota
äidin sielu; ja sinä saat tietää kolme sanaa: sinä saat tietää, mitä
ihmisissä on, mitä ihmisille ei ole annettu ja mistä ihmiset elävät.
Kun ne olet saanut tietää, niin palajat taivaaseen." Minä lensin
takasin maahan ja otin äidin sielun.
Lapset vierähtivät pois rinnoilta. Ruumis vaipui vuoteelle ja,
likistäen toista tyttöstä, nurjahdutti sen jalan sijoiltaan. Minä
kohosin kylän ja kirkon yli, tahtoen viedä sielun Jumalalle. Silloin
tuuli tempasi ja kantoi minut, siipeni vaipuivat sivuille ja lohkesivat
pois; sielu kiiti yksin Jumalan luo, ja minä putosin alas maantielle.