Ja Simo sanoi Mikaelille:
-- Kyllähän me otimme työn tehdäksemme; kun vaan siitä kunnialla
pääsisimme eroon. Ainekset ovat kalliit ja herra niin vihainen. Kun
vaan emme erehtyisi. Kas niin, sinun on silmäsi terävämpi ja minua
paljoa kätevämmäksikin sinä olet käynyt: ota sinä siis mitta ja leikkaa
nahka, minä taasen päätän nämä terät.
Mikaeli totteli, otti herran tuomat ainekset, levitti pöydälle, asetti
ne kaksinkerroin, otti veitsen ja alkoi leikata.
Martta lähestyi Mikaelia, katsoo kuinka tämä leikkaa ja ihmettelee,
mitä Mikaeli nyt tekee. Marttakin oli jo tottunut käsittämään
suutarintyötä; hän katsoo siis ja näkee, ettei Mikaeli leikkaakaan
nahkaa saappaan muotoon, vaan laittaa päät pyöreiksi.
Martta aikoi sanoa jotakin, mutta sitten arvelikin itsekseen:
"varmaankaan minä en käsittänyt, kuinka ne herrassaappaat ovat
neulottavat; kai Mikaeli sen paremmin ymmärtää, en puutu mihinkään."
Mikaeli sai parin leikanneeksi, otti langan ja alkoi ommella; mutta ei
kahdella harjaksella, vaan yhdellä langalla, niinkuin pieksuja
ommellaan.
Marttaa yhä enemmän kummastutti, mutta ei hän kuitenkaan puuttunut
asiaan. Mikaeli yhä vaan neuloo. Tuli päivällishetki, Simo nousee
työstään, katso: Mikaeli on herran nahasta neulonut pieksut.
Simo ällistyi ja huokasi. Mikä nyt on Mikaelin? Koko vuoden on hän
tehnyt työtä erehtymättä koskaan, ja nyt teki työnsä näin onnettomasti.
Herra teetti reunuspohjaiset varsisaappaat ja hän neuloo sileät
pieksut, ilman pohjaa; pilasi nahan pahanpäiväisesti. Kuinka minä nyt
herrasta suorian. Sellaista nahkaa minä en saa mistään.
Ja hän sanoo Mikaelille:
-- Mitäs sinä, poikaseni, nyt olet tehnyt? Turmioon minut olet
saattanut. Herra tilasi saappaat, ja mitäs sinä olet laittanut?
Mutta juuri kun hän alkoi näin torua Mikaelia, kilahti ovenrengas ja
joku löi oveen, pyrkien sisään. Kurkistettiin ikkunasta, joku oli
saapunut ratsain ja sitoi kiinni hevostaan. Ovi auaistiin ja se samanen
herran renkipoika tuli tupaan.
-- Hyvää päivää!
-- Jumal'antakoon! Mitäs on asiaa?
-- Rouva lähetti tiedustamaan niitä saappaita.
-- Mitäs niistä?
-- Se vaan, ettei herra saappaita enää tarvitsekaan. Hän en mennyt
toiseen maailmaan.
-- Todellakin?
-- Eipä päässyt hengissä täältä edes kotiansakaan, reessä heitti
henkensä. Kun, päästyämme taloomme, ruvettiin häntä nostamaan reestä,
kaatui hän kuin jauhomatto; jo oli aivan kohmettunut, siinä makasi
ruumiina, töin tuskin saimme hänet reestä ulos. Rouva lähetti siis
sanomaan, että se herra, joka kävi teillä tilaamassa saappaita, ei
niitä enää tarvitsekkaan; sen sijaan käskee rouva teitä kiiruimman
kautta neulomaan ruumiille pieksut siitä samasta nahasta. Käskipä minun
odottamaan, kunnes valmistuvat ja tuomaan ne mukanani. Sen vuoksi minä
nyt tänne saavuin.
Mikaeli kokosi pöydältä nahanjäännökset, kääri ne tötteröön, otti
valmiit pieksut, läjähytti niitä vastatusten, pyyhkäisi esiliinallaan
ja ojensi rengille. Tämä otti jalkineet ja sanoi:
-- Hyvästi nyt, talonväki! Voikaa hyvin!