*Edelliset, Kosmin, Vouti.*
_Vouti._ _(Tulee ulos sotamiehen seuraamana)._ Herra tulee!
_Kosmin._ _(Tulee ulos. Talonpojat ottavat lakit päästään ja kumartavat
nöyrästi)._ Joko kaikki ovat täällä! Tulkaa tänne lähemmäs! _(Talonpojat
tottelevat)._ Ivan Petrovitsch! Laske vanki kellarista! _(Vouti menee
kellariin)._ Minä olen aina pitänyt tärkeimpänä silmämääränäni sitä,
että te, alustalaiseni, voisitte niin hyvin kuin mahdollista. Te
tiedätte itse, ett'ei koko paikkakunnalla ole niin varakkaita
talonpoikia kuin moni teistä. En ole koskaan liikoja veroja teiltä
ottanut, enkä liikoja päivätöitä vaatinut. Vääryyttä en ole koskaan
tehnyt. Jos olenkin ollut ankara, olette minua siihen aina te itse
pakoittaneet. Tuolla rautaoven takana istuu teistä yksi, mutta hän onkin
rangaistuksensa täydellä syyllä ansainnut. Aioin lähettää hänet oikeuden
käsiin kaupunkiin, mutta nyt olen kumminkin päättänyt lieventää
ankaruuttani.
_(Vouti ja Matti tulevat kellarista)._
_Juvakka._ Poika parka! Kuinka hän on laihtunut!
_Kosmin._ _(Matille)._ Tule tänne lähemmäs! _(Matti lähestyy)._ Vaikka
oletkin tuittupäinen ja uppiniskainen, olen kuullut voivasi olla
järkeväkin, kun vaan tahdot. Tässä tulee käsiteltäväksi hyvin tärkeä
asia, joka koskee sekä minua että teitä. Jos sinä ja nämä muut
käyttäytte ymmärtäväisesti, pääset sinä vapaaksi.
_Roponen._ Aina olemme olleet valmiit suostumaan hyviin ehdotuksiin.
_Kosmin._ No, kuulkaa sitten! Hallitus aikoo rakentaa uuden rautatien,
joka tulisi kulkemaan tämän piirikunnan läpi. Te ymmärrätte itse, mikä
ääretön hyöty on paikkakunnalle läpikulkevasta rautatiestä. Minä olen
nyt päättänyt antaa anomuksen hänen keisarilliselle Majesteetilleen
siitä, että tie, jos mahdollista, tulisi menemään minun tiluksieni
lävitse, jolloin tähän aivan lähelle johonkin tulisi pieni pysäkki
rakennettavaksi. Mutta asian edistämistä varten pitää meidän luvata
omasta puolestamme apurahaa hankkeeseen, ja olen minä ajatellut, että
voisimme viisi ruplaa mieheltä luvata, jota paitsi minä itse aion 5000
ruplaa siihen uhrata. Ymmärrättekö!
_Kaikki._ Ymmärrämme!
_Kosmin._ Tämä anomus on nyt valmiiksi kirjoitettu. Jos siis olette
siihen suostuvaiset, jota en laisinkaan epäile, kirjoittakaa nimenne ja
puumerkkinne alle. _(Ottaa paperin povitaskustaan)._
_Roponen._ Tämä tuuma on minustakin erittäin hyvä ja hyödyllinen!
_Kaikki._ Niin on!
_Kosmin._ No! Sitten ei muuta kuin yksitellen tulette tänne nimenne
kirjoittamaan. _(Aikoo lähteä sisään)._
_Roponen._ Mutta me tahdomme tietysti lukea sen sisällön ensin.
_Kosmin._ Mitä? Johan minä selitin sen, vai ettekö ymmärtäneet?
_Roponen._ Kyllä, kyllä! Mutta emme me saata nimeämme minkään paperin
alle kirjoittaa, ennenkuin olemme sen sisällön lukeneet.
_Kosmin._ _(Tuumailtuaan hiukan)._ No, kas tuossa, lukekaa! Ettehän te
sitä kumminkaan ymmärrä.
_Roponen._ Kyllä me siitä selvän saamme. _(Lähestyy Kosminia)._
_Kosmin._ Osaatko sinä lukea?
_Roponen._ Osaan kyllä!
_Kosmin._ Venättä?
_Roponen._ Venättä ja suomea.
_Kosmin._ _(Käärii paperin kokoon)._ Ei minulla ole aikaa odottaa,
kunnes te sen tavaatte. Kirjoittakaa vaan nyt heti! Mitä juonia tämä on?
_Matti._ Me emme kirjoita, ennenkuin olemme sisällön lukeneet.
_Kaikki._ Me emme kirjoita!
_Kosmin._ Kas vaan! Mistä tämä niskoitteleminen? Ette siis aio
kirjoittaa?
_Kaikki._ Emme.
_Kosmin._ Hyvä! Kuten itse tahdotte, mutta kärsikää myös seuraukset!
_(Voudille)._ Sulje hänet takaisin lukon taakse!
_Juvakka._ Olette kovin armoton...
_Matti._ Isä, älä ole minusta huolissasi! Minun tähteni ei teidän
tarvitse oikeutta vaatimasta luopua. _(Vouti sulkee Matin kellariin)._
_Roponen._ _(Juvakalle)._ Älä ole milläsikään! Muista, mitä Juhana on
luvannut!
_Huttunen._ _(Mennessään)._ Ties mitä hän nyt meille tekee, kun tällä
tavoin suututimme.
_Kosmin._ Saatte mennä! _(Talonpojat menevät)._