*Edelliset, Juhana.*
_Juhana._ _(Astuu tupaan, laulaen)._
Täss' on poika pikkarainen,
Iloinen ja huoleton,
Laulamaan kuin kottarainen
Valmis vaikka milloin on.
En mä ole pienen pieni,
Vaikk'en suuren suurikaan,
Olenhan kuin haapasieni,
Moinen pulska tatti vaan.
Vanha en mä ole vielä,
Enpä juuri lapsikaan--
Tunnustan sen ilomiellä:
Ikän' ompi paraillaan.
Ei oo kultaa vielä mulla,
Eikä ole tarviskaan.
Ehkä joku mielis tulla,
Mutta min' en tahdo vaan.
Mitä tämä on? Niinhän täällä ollaan hiljaa kuin nauriita varkaissa. Kas
Andreitakin! Istuu kuin kirkon penkissä. Kun Anni vaan on hänen
vieressään, on hän ääneti kuin sika ruispellossa. Kukkokin kanan viereen
tullessaan panee »kokoko» ja vetää siipeään maata pitkin, mutta sinä...
Ahaa, sinä luulet varmaankin luhdissa olevasi ja pelkäät tulevan
anoppisi heräävän.
_Mari._ Mitä sinä Andreita pilkkaat aina! Parempi on olla vaiti kuin
puhua joutavia, niinkuin sinä. Andrei on kelpo poika.
_Juhana._ Tilkkanokka, jamakkanenä, killisilmä--enpä häntä haukukaan.
_Andrei._
»Hauku, hauku hallikoira,
Et sie toki purra saa.»
_Juhana._
Kuka tahtois puuta purra,
Sian selkää silitellä.
_Andrei._ Aina sinä olet ilveitä täynnä.
_Liisa._ Totta tosiaan! Joll'ei Juhanaa olisi joukossamme, ei meillä
olisi puoleksikaan näin hauskaa. Hän se aina nauramaan saa.
_Mari._ Ei se ole ollenkaan kiitettävää, että aina nauraa hahattelee
kaikille tyhmyyksille, niinkuin sinä,--jos tahdot tietää.
_Liisa._ Minä vähät siitä, onko se teidän vanhojen mielestä kiitettävää
tahi ei; minä laulan, nauran ja olen iloinen, enkä koskaan aio tulla
tuollaiseksi tuppisuuksi kuin meidän rikkaimpien talojemme tyttäret
ovat.
_Anni._ Mitä sillä tarkoitat?
_Liisa._ Minä tarkoitan, ett'en koskaan aio tulla tuollaiseksi
suuttomaksi kanaksi, joka pelkäisin puhutellakin poikia--vanhempieni
näkyvissä.
_Anni._ Sentähden, ett'ei sinulla ole.
_Liisa._ Vaikkei olekaan! Sanoppas oikein todella mitä sekin on
olevinaan, että vieraan tupaan tullessa juostaan kiukaan koloon piiloon?
_Mari._ Mitäkö se on olevinaan? Se on häveliäisyyttä.
_Liisa._ Häveliäisyyttäkö sekin on, ett'et sinä, Anni, tohdi juoda
vettä, avata suutasi miesten näkyvissä?
_Mari._ Tietysti!
_Matti._ Kyllä se on totta, mitä Liisa sanoo. Ei minunkaan mielestäni
tuo ole oikeata häveliäisyyttä, että päivällä vanhempien ihmisten
näkyvissä melkein pelätään poikia, mutta--annas olla, kun ei päivän
valo ole todistamassa...
_Mari._ Mitä! Sinäkin, aina järkevä ja älykäs poika, yhdyt tuon liehakon
väitteeseen.
_Andrei._ Pidä puoliasi, Mari! Sinä olet oikeassa. Häveliäisyys on immen
parahin koristus. Parempi on, että pelkää miehiä, kuin että jokaiselle
kaulaan kapsahtaa, joka vain vastaan sattuu tulemaan.
_Juhana._ Oho. Oikeinhan sinä, Andrei, olet viisas mies! _(Muille)._ Hän
olisikin jo papiksi päässyt, mutt'ei otettu, olisi saanut 5,000
palkkaakin, mutt'ei annettu.
_Andrei._ Puhukaa mitä tahansa! Häveliäisyys on tytön paras koriste.
_Juhana._ Heittäkää jo tämä puhe! Jo riittää tuota lörpötystä. Hyviä
olette, kaikki olette siivoja ja sävyisiä, kuin kaalivadista nostettu
torakka.