Yksi arkki, kahdenkertaiseksi taitettuna, oli täynnä hänen
vastaustansa, jossa hän järjestänsä, kohdasta kohtaan osotti, datumin
mukaan, koska, kuinka monta kertaa ja kuinka kauan hän oli ollut
armollisen rouvan luona; se oli lopussa yhteen laskettu, summa
summarum: niin ja niin monesta "asianajajan neuvottelusta", à kymmenen
florinia; hän pyytää sitä tasaisena pikku summana itselleen
lähetettäväksi, muussa tapauksessa on hän pakoitettu oikeuden-käyntiin
ryhtymään.
Tämä vielä tarvittiin! Että kaunis rouva maksakoon ihastelijansa
seurassa vietetyt "tête à tête" tunnit kymmenellä florinilla, niinkuin
oikeudenasiain neuvottelusta! Mutta, sen mukaan kuin me tunnemme olot,
on hän tämän varmaankin maksava.
Viidennestä kirjeestä ei enää saattanut olla mitään epäilystä, että
sekin oli vaihdettu kappale.
Mutta Fellegormi on kuitenkin tullut tänne. Kuka tietää, kirjailijain
suku ehk'ei kuitenkaan ole niin leppymätön; ainoastaan latinaksi heitä
parjataan "genus irritabile vatum'iksi." Lisäksi lienee mahdollista,
että hän on katsonut vaihetusta pilanteoksi; hänellä on taipumus
humoriin.
Auki murretussa kirjeessä ilmestyikin tosiaan toinen variationi kuin
neljässä ensimmäisessä.
Siinä oli lähetetty hirveän hävytön pasquilli.
Pasquillista on siinä tarpeeksi, kun sanoo, että se on pasquilli.
Enempää ei tarvitse siitä puhua.
Nyt saattaa jo käsittää, minkätähden viimeinen ihailija oli tullut
tänne.
Siitä saakka käy herjaruno varmaankin kädestä käteen; sitä luetaan
kävelypaikassa, kylpylaitoksessa, kahvihuoneessa, arenassa,
ampuradalla, koko lähistössä.
Tuon naurun asian tietää jo jokainen, kyyppäreihin ja
kylpy-palvelijoihin asti.
Huomenna kysyy joka ihminen kävelypaikassa: mikä se nainen on, jolle on
tapahtunut semmoinen paha pilanteko?
Corinnan elämässä oli silloin ensimmäinen kerta lyhyt hetki, jona hän
tunsi, että hänellä on sydän.
Hänen turhamielisyytensä oli kärsinyt niin syvän nöyrytyksen, ettei hän
enää voinut paeta sen kylmään suojaan. Ulkona hajosivat pilvet, tuli
kaunis, kirkas yö; tähdistä välkkyvällä Balatonilla alkoi iloinen seura
soutaa venheellä tulisoittojen valossa; keskellä järveä ruvettiin
laulamaan yhtä noista surumielisistä kansansävelistä, jotka syntyvät
yhdessä sanojen kanssa, niinkuin tuoksu kukan kanssa.
Ja hänen mieleensä juontui, että eräänä vuonna hän itsekin oli juuri
tuolla tavoin kulkenut venheessä myöhäisenä yönä myrskyn perästä,
hauskassa seurassa, sen nuorukaisen kanssa -- joka silloin niin
tulisesti rakasti häntä, ja jonka hän kovan onnen päivinä niin kylmästi
hylkäsi.
Nytkin luuli hän kuulevansa hänen äänensä, kuin hän tuntisi sen etäältä
kaikuvasta qvartetista; nytkin kuvaili hän häntä vieressään istuvaksi,
kuinka hän ohjasi venhettä ja piti hellää huolta siitä, ettei hänen
daminsa vilustuisi iltatuulesta.
Ja nyt oli hän yksinänsä se, joka lähetti kirjeensä ilman vastausta
takaisin.
Muut kaikki yrittivät, mikä hienommin, mikä karkeammin, loukkaamaan
häntä ilmi saadun petoksen johdosta; hän yksinänsä ei vastannut mitään.
Hän lähetti eksyneen kirjeen takaisin millänsäkään olematta.
Ja kuinka onnellinen hän nyt saattaisi olla hänen rinnallaan, jos hän
olisi ymmärtänyt hänen kanssaan kärsiä, odottaa ja rakastaa!
Ja kuinka onneton hän nyt on, kun hänellä ei ole ketään, jota hänen
olisi suloinen ajatella, eikä ketään, joka häntä rakkaudella
ajattelisi!
Ison ajan tuskaili hän tällä tavoin; ison ajan katseli hän Balaton'in
mustaa pintaa, johon tuikkivain tähtien vesikuvat vetivät värähteleviä
ajatusmerkkejä ja jolla soihtu-venhe uiskenteli tulikäärmeen tavalla
laulavin väkinensä; ja hetken aikaa ajatteli hän, kuinka ihanaa olisi
levätä tuon taivasta kuvastelevan vedenkalvon peitteessä ja olla yksi
niitä virvatulia, jotka pimeässä yössä vettä myöten juoksevat tuulen
edessä.
Tämä oli ainoa hetki hänen elämässänsä, jona hän puhui sydämensä
kanssa.
Tämä ei ollut hänen viimeinen hetkensä. Venhe kääntyi, laulun sävelet
rupesivat taas lähenemään; Corinna veti kiinni kartiinit Balaton'in
puolelta, ja kun tuo petollinen kuva oli suljettu ulos pimeään yöhön,
vaikeni hänen sydämensä puhekin.
Kynttiläin valossa hänen sielunsa kylmyys palasi takaisin; hän
ajatteli, että saattaa elää kauan ja vähäisellä omaisuudella, pienen
koronkiskonnan avulla, kunniallisesti kituroita eteenpäin.
Hän huusi palvelijaa ja käski tilata itselleen kaikki sijat huomenna
Pest'iin menevissä pikavaunuissa; aamulla lähdetään takaisin. Ei
tarvitse edes laskea levolle siksi. Paitsi kirjeitä oli vielä eräs
muotilehtikin pöydällä; se oli se lehti, johon Fellegormin oli tapa
kirjoittaa; hän lähetti sen Corinnalle kunnia-kappaleena. Tämä oli
tullut hänelle Füred'iinkin.
Hän avasi sen, ikäväänsä karkottaakseen. Hän alkoi uutisista -- tavan
mukaan. Ensimmäinen rivi, joka koski hänen huomiotansa, kuului:
"Huhun mukaan on eräs meidän kunnioitettavimmista patrioteistamme,
Aladár Garanvölgyi, näinä päivinä kihlannut ritari Ankerschmidt'in
ainoan, viehättävän ja mielevän tyttären Erzsiken. -- Satakertaiset
siunaukset ja onnentoivotukset liittyvät valtakunnan kaikilta tahoilta
tähän todelliseen 'belle alliance'en.'"
Tämä oli viimeinen tärähys Corinnan kiviselle sydämelle.
Nyt ei hän enään ajatellut romantillista itsemurhaa; hänen mieleensä
juohtui, että vielä löytyy maailmassa yksi ihminen, joka katsoo
onneksensa, jos hänen entiselle suositukselleen aukenee uusi ala; yksi
ihminen, joka on uskollinen kuin koira, viisas kuin kettu; ei
hellätunteinen; jäntevän käytöllinen luonne; joka sangen hyvin tietäisi
pidellä koronkiskontaan annettavia summia, ryöstää pakenevia
velallisia, tutkiella, kuinka paljon kukin voi maksaa, kuinka suuressa
hädässä kukin on; sen ohessa kaunis mies, jonka kanssa naisen ylpeästi
sopii käsityksin kadulla kävellä; sanalla sanoen, kokonansa puolisoksi
luotu mies, jolle vaan tarvitsee näyttää pikkusormeaan, häntä
vangitaksensa.
Tämä oivallinen, viimeinen mies "in petto" on -- herra Straff.
Me toivotamme onnea siihen.
Kello neljä aamulla, kun vielä kaikki nukkuvat kauniissa kylpypaikassa,
vierivät pikavaunut viiden helisevän hevosen kanssa ulos lehmuspuitten
välistä; niissä istuu kalpea nainen, joka eilen tuli tänne sairaana ja
jo tänäpänä -- täydellisesti parannettuna taas palaa takaisin.
Niitä löytyy onnellisia onnettomia, joitten sydänten ei ole tapa kauan
vaivaantua.