Erzsike istui vastapäätä sisartansa pienen, ympyriäisen pöydän vieressä
ja näki, että Herminen kasvot yhdessä silmänräpäyksessä muuttuivat
kalman kalpeiksi, ikäänkuin joku pimeä, kylmä käsi yht'äkkiä olisi
hänen kasvoistaan pyhkäissyt pois kaiken elon värin.
Hän tempasi äkisti sähkösanoman hänen kädestään ja heitti sen pois. Se
oli myöhäistä: myrkky oli jo sydämeen asti tunkenut; ainoastaan sen
verran oli vielä aikaa, että hän sai tuolilta tainnoksiin kaatuneen
syliinsä. Kotia palaava Ankerschmidt, heti kun hän oli ratsun selästä
alas hypännyt, vastaan-otettiin sillä tiedolla, että hänen tyttärensä
taas oli sairastunut, eikä häntä vielä oltu saatu tointumaan.
Postipaikassa oli hän jo saanut tietää, että sähkösanoma oli lähetetty.
Hän riensi suoraan tyttäriensä kamariin. Jo ulkopuolelle ovea kuului
heikko vaikeroiminen taistelevan huulilta.
Isänsä askelet kuullessaan riensi Erzsike häntä vastaan.
-- "Mitä on tapahtunut?" kysyi isä vapisevilla huulilla.
Erzsike näytti hänelle avatun sähkösanoman ja lausui ainoastaan:
--- "Hän on lukenut tämän."
Ankerschmidt loi silmäyksen vastaan-otettuun paperiin ja, puristaen
sitä rikki kämmenessään, huokasi tuskallisesti:
-- "Nyt hän on murhattu."
* * * * *
Herra Straff oli viimeisen kohtauksen perästä joutua tappelukseen
tohtori Grisák'in ja herra Maxenpfutsch'in kanssa ja päätti sentähden
kahden päivän aikana olla kotiin asuntoonsa menemättä.
Vasta kolmannen päivän iltana kysyi hän tai talonvartialta, kuinka
monta kertaa tohtori Grisák ja herra Maxenpfutsch häntä sill'aikaa
olivat hakemassa käyneet.
Herra tohtori oli käynyt kahdeksan kertaa, herra Maxenpfutsch taas joka
puoli tunti, vieläpä sydänyölläkin.
Se oli arvattava.
Straff päätti, ettei hän vielä tänäkään yönä kotona makaisi.
Viimeiset kaksi yötä oli hän viettänyt eräässä olutkapakassa, penkillä
nukkuen, sillä hänellä ei ollut rahaa mihinkään hotelliin mennä.
Koko hänen käyttövarainen kassansa oli florininsetelin neljännes,[59]
ihan uuden-aikainen, eikä se riitä enempään illalliseen, kuin pariin
kreutzerin-makkaraan ynnä niihin kuuluvaan olut-kolpakkoon.
Seikkailija nauroi itsekseen asiaa, kadulla jölkkäröidessään.
"Minulla ei ole enemmän kuin rääsyinen pankisetelin neljännes, ja minä
mietiskelen, kustannanko itselleni kaksi paria kreutzerin-makkaraa ja
lasin olutta sekä yhden 'stinkadorin' (huonon sikarin), vaiko pari
makkaraa ja kaksi lasia olutta, mutta ei mitään stinkadoria?"
"Kuitenkin minun vaan tarvitsisi ojentaa kättäni saadakseni heti
neljäkymmentä-tuhatta florinia kouraani, ja silloin voisin asettua
ensimmäiseen hotelliin ja lyödä esiin semmoista trahtamenttia, että
koko kaupunki siitä puhuisi."
"Neljäkymmentä-tuhatta florinia on kaunis raha."
"Vaan jos minun siitä täytyy antaa neljätuhatta
Grisák'ille, viisituhatta viisisataa Maxenpfutsch'ille,
tuhatviisisataa kaikenlaisille pikkuvelkojille, ei siitä jää
jälelle kolmeakaan-kymmentä-tuhatta."
"Mutta sekin on kaunis raha."
"Silläkin vielä saattaisi missä hyvänsä herrastella."
"Mutta ehkä vielä odotamme ja annamme ruohon kasvaa."
"Tuo Archimedeen ruuvi on kaunis keksintö."
"Se on sangen hyvä, kun ihmistä niin vihaa, kuin Ankerschmidt minua."
"Oh, hän on kylläksi rikas mies; hänelle jää vielä yksi miljona,
vaikkapa hän heittäisikin kuusikymmentä-tuhatta menemään."
"Tytärtänsä rakastaa hän sentään paljon."
"Jos joku on suorittanut kaksikolmatta osaa matkasta, on
todenmukaisempaa, että hän vielä kulkee viimeisenkin kolmanneksen, kuin
palaa takaisin kahteen ensimmäiseen."
"Ja pahimmassakin tapauksessa ovat nuot neljäkymmentä-tuhatta jo tässä;
ei tarvitse muuta kuin avata tyhjää taskukirjaansa, jotta ne sisään
lentävät."
"Kysymys on siis vaan: joko tänäpänä vielä kreutzerin-makkaraa ja
kuusikymmentä-tuhatta florinia taikka neljäkymmentä-tuhatta ja komea
illallinen?..."
No, jos tähän kysymykseen oli vaikea päätöstä antaa, suvaitsi kohtalo
tulla hänelle avuksi suojelusenkelin muodossa, jonka me tunnemme
Maxenpfutsch'in nimellä.
-- "Vihdoin viimeinkin saavutin teidät!" huusi yht'äkkiä joku puoleksi
ilon, puoleksi vimman äänellä jölkkäröivälle, ja kun kauluksesta
kiinni otettu mies katsahti taaksensa, näki hän edessään ystävänsä
Vendelin'in. "No, että teidät sentään tapasin! Minä olen etsinyt teitä
kaikkialta: joka kapakasta, joka kahvihuoneesta, jossa teidän oli tapa
käydä; minä olen seisonut väijyksissä teidän asuntonne edessä. Missä
olette ollut? missä piileskellyt? No, nyt ette pääse minusta irti,
ennenkuin olette sopinut tohtori Grisák'in kanssa."
Ja heti pisti hän käsivartensa herra Straff'in kainaloon, sillä tavoin
vakuuttaaksensa itseään siitä, ettei tämä todellakaan voisi paeta tästä
ystävällisestä yhteydestä.
-- "Mutta, hyvä herra!" ärjäsi Straff, "mitä väkivaltaa teette
minulle?? Te ette ole minun holhojani, jotta minua saisitte sinne,
mihin en tahdo mennä."
-- "No, no, no, ei mitään kiivastusta! Saatte kohta tietää, mikä minä
teille olen."
-- "Velkojani! Todellakin suuri ansio. Minä en pelkää sitä lajia
villipetoja. Haastakaa minut oikeuteen."
-- "Rauhoittukaa nyt vaan kauniisti. Minä en ole teidän velkojanne.
Katsokaa, tässä on kirje taskussani, siinä lähetän minä kaikki kymmenen
vekseliä Ankerschmidt'ille. Hän maksaa ne minulle. Minä olen myöskin
antanut hänelle neuvon, mitenkä hänen on niitten kanssa menetteleminen.
Hän älköön viekö niitä kaikkia yhtä haavaa oikeuteen, vaan ainoastaan
yksittäin. Te ette koskaan voi niitä maksaa, vaan teidän täytyy antaa
panna itsenne kiinni. Velkojan on oikeus yhden vuoden aikana omalla
kustannuksellaan pitää teitä vangittuna. Vuoden kuluttua tuopi hän
esiin oikeudessa toisen vekselin; silloin te taas suljetaan sisään, ja
niin edespäin. Kymmenen vuoden ajaksi on teillä ruoka ja kortteeri
taattu, jos ette sitä ennen kyllästy siihen. Minä olen siis kuitenkin
teille joku, vai kuinka?"
Straff uskoi, että hänen ystävässänsä Vendelin'issa oli miestä tätä
uhkausta toimeen panemaan, sillä niin tuimasti pyörivät hänen silmänsä.
-- "Sillä tapaa ei Ankcrschmidt'in ole tarvis sopia teidän
kanssanne. Hän saattaa olla varsin huoleti teidän suhteenne, sillä
velkavankeudessa ei komenneta puolisoa miehensä viereen. Tuletteko nyt
tohtori Grisák'in luokse, miekkoiseni, heh?"
-- "Saadaan nähdä."
-- "Mutta katsokaa vaan, että näette pian, sillä minä olen miss
Natalien mies, ja hän tappaa minut, jos en joko tuo rahoja takaisin
kotia taikka toimita kostoa teille."
Tämä oli todellakin tukeva peruste. Jota kotona odottaa semmoinen
vaara, se ei saata kadulla laupeutta harjottaa.
-- "No -- siis, perkeleen nimessä -- menkäämme!"
-- "Vihdoinkin! Mutta minä en luovu teistä."
-- "Minä en sillä välitä, menkäämme käsityksin. Missä tohtori Grisák
asuu?"
-- "Kultaisessa karitsassa."
-- "Sinne saakka emme voi jalkaisin käydä; meidän täytyy ottaa
fiakkeri."
-- "Varsin hyvä; te ette kumminkaan voi niin helposti luotani karata."
-- "Onko teillä rahaa?"
-- "On kyllä. Vaikka se oikeastaan pitäisi olla teidän maksettava."
-- "Todellakin?"
-- "No, minä en sillä pidä väliä, jos panemme puoliksi."
-- "Hahaha! panemme puoliksi? Minä tuskin luulen, että minulta
riittää."
-- "No, paljonko rahaa teillä on?"
-- "Neljäs osa..."
-- "Neljäs osa! Ei enempää? Ettekä tahdo ottaa vastaan
neljääkymmentä-tuhatta? No, te olette tosiaankin pirullinen mies!
Panette pelin menemään viimeiseen groschiin asti."
-- "Tässä tulee hyyryvaunut. -- Yhtä kuitenkin pyydän teiltä, että
älkää tulko yhtä haavaa minun kanssani sisään tohtori Grisák'in luokse.
Te hävitätte minulta aina poroporvarillisella kiiruullanne asiani.
Kauppaa hieroessa täytyy menetellä niin, kuin ei ensinkään tarvitsisi
sitä, mitä tahtoo. Te olisitte valmis ilmi lavertamaan, että olen
viimeisissä äyreissä, ja saattaisitte vielä painaa alas tähän asti
ehdoiteltua summaa."
-- "No, hyvä. Minä en tule sisään teidän kanssanne. Mutta minä seuraan
teitä ovelle asti, siksi kuin astutte sisään, sillä minä luulen jo
teistä kaikkia."
-- "Mutta tarjokaa minulle nyt jo sikaria, sillä minulla ei ole
yhtään."
Muutaman minutin perästä astuivat Kultaisen karitsan edustalla Orestes
ja Pylades ulos vaunuista.
Portinvartia sanoi herra Vendelin'in iloksi, että tohtori on kotona;
vast'ikään oli hän saanut yhden telegrammin.
Herra Maxenpfutsch saattoikin Straff'ia heti ilmoitettuun numeroon asti
ja rauhoittui vasta sitte, kun näki tämän astuvan sisään ovesta. Sitte
meni hän alas vaunuihin ja päätti niissä istuen odottaa ystäväänsä,
kunnes hän tulisi ulos.
Herra Straff tapasi tohtori Grisák'in akkunaan päin kääntyneenä, josta
häntä, siltä näytti, suuresti huvitti katsella katulamppuja illalla.
-- "Kaunista hyvää iltaa, tohtori!" tervehti tulija.
Grisák katsahti taaksepäin olkapäänsä ylitse ja vastasi vaan:
-- "Servus!"
"Hm, korkeallapa tuo lentääkin."
Herra Straff heittäysi rohkeasti sohvalle ja alotti keskustelun.
-- "No, tohtori? Mitä Archimedeen ruuvi tekee? -- Olkiako vai heiniä?
-- Neljäkymmentä vaiko kuusikymmentä?"
Tohtori kääntyi nyt äkkiä kantapäällään ja ärjähti kuopistaan
tuijottavilla silmillä kysyjälle:
-- "Teidän sopii nyt mennä Schlesiaan kauranpäitä hapsimaan! Te ette
enää tarvitse mitään Archimedeen ruuvia, eikä neljääkymmentä-tuhatta
florinia, eipä edes neljääkymmentä kupari-kreutzeriä. Tänä yönä kuoli
teidän puolisonne."
Ja hän heitti telegrammin hänen eteensä:
"Hermine kuoli kello kaksi sydän-yön jälkeen."
Straff arveli ensiksi, eikö tämä ole koirankoukku tohtorilta, hänen
peljätyksekseen; ehkä hän itse on pannut toimeen tämän sähkösanoman
itselleen? Hän kysyi sentähden hymyillen:
-- "Eikö tämä liene leikkiä, herra tohtori?"
Mutta tämä teki jo lopun tuon kelpo Trebonianuksen kärsivällisyydestä.
-- "Korjatkaa luunne täältä! Te olette houkkio, elukka, konna! Teidän
hurja mielettömyytenne varasti taskustani neljätoistatuhatta viisisataa
florinia, jotka jo olivat siinä. Te olette hävytön lurjus, hirtehinen,
jne. jne. jne.!"
Herra Straff oli tosin kuullut semmoisia korupuheita muuallakin, mutta
niin tukulta, kuin tällä kertaa, ei koskaan ennen.
Vihdoin se raivo, joka synnyttää jalopeuroja, paisutti tohtori
Grisák'in toiminta-voiman niin, että kun frasit olivat loppuneet, hän,
jottei tarvitsisi niitä alusta taas kertomaan ruveta, tarttui
ystäväänsä Straff'ia kaulaan ja paiskasi hänet ulos ovesta sillä
kierua, että tämä kahdesti kimmahti lattialta ylös.
Tämän epä-ystävällisen toimituksen perästä kurkisteli herra Straff
hattunsa alta, joka sysäyksessä oli hänen silmillensä lytistynyt, pisti
molempien kättensä sormenpäät liivintaskuunsa ja sanoi itsekseen,
hymyillen: "Täytyy siis kuitenkin tyytyä kreutzerin-makkaraan!"
Viheltäen astui hän sitten alas portaista. Hänet huomattuansa hyppäsi
herra Vendelin ulos vaunuista ja riensi hänen eteensä.
-- "Na? na! Onko se teillä?"
Herra Straff, kun hän näki Maxenpfutseh'in epäilyksestä ja toivosta
vääntyneet kasvot, ei voinut olla nauruun purskahtamatta. Hän laski
kätensä töllistelevän miehen olkapäille ja nauraa hekotti häntä vasten
naamaa:
-- "Hahahaha, hahahaha! Te tulitte todellakin hyvään huvitukseen, rakas
ystäväni. Viime yönä kuoli puolisoni. Adjöö neljäkymmentä-tuhatta
florinia! Nyt saatatte fiakkeroita, mihin haluatte."