XII.

Mikä Archimedeen ruuviksi nimitetään?

Tohtori Grisák riensi tämän hänelle aivan edullisen ehdoituksen perästä

heti ensimmäisellä pikajunalla Wien'iin. Straff'in asuntoon tultuansa,

tapasi hän siellä vielä toisenkin vanhan tuttavan; herra Maxenpfutsch

oli siellä.

Kun tohtori Grisák oli astunut esikamariin, huomasi hän jo kohta

ensi silmäyksestä, millä kannalla täällä asiat olivat. Kaikkiin

huonekaluihin oli näet ilman poikkeuksetta painettu eräs virallinen

sinetti, joka osotti, että täällä oli käynyt velkojia.

Jo ulkopuolella ovea kuuli herra Grisák, että sisällä kaksi ihmistä

piti suurta melua, päälliseksi vielä yhtä haavaa, ja ettei mikään

leikinteko ollut riidan aineena; siitä hän sai sitä varmemman tiedon,

kun hän avasi oven ja omin silmin näki, kuinka nuot molemmat hyvät

tuttavat melusivat niin likellä toinen toistaan, kuin kumpikin olisi

tarkoittanut, että vastustajan, maksoi mitä maksoi, täytyisi nenällään

kuulla, mitä toinen hänelle sanoi.

-- "Ah, hyvät herrat! Mistä te riitelette tuommoisella tieteellisellä

kiivaudella?" kysyi leikillisesti tohtori Grisák toraavílta, jotka

hänet nähtyänsä kovasti säpsähtivät. "Mikä epäilyksen-alainen thesis on?

Enkö minä voisi olla avuksi sen suorittamisessa?"

Sill'aikaa kuin Maxenpfutsch, kokonaan hämilleen joutuneena, näytti

etsiskelevän sanoja, jotka vastaisivat hänen kiukkuansa, pisti Straff,

olkapäitään kohauttaen kätensä housujensa taskuihin ja vastasi

leikillisesti:

-- "No, me pidämme kunnioitetun ystäväni kanssa toisillemme esitelmiä

vekseli-oikeudesta, eikä hän tahdo käsittää, että, vaikkapa hän

aikaisemmin antoi panna huonekalut takavarikkoon, jos toinen myöhemmin

tullut velkoja on todeksi näyttänyt, että nämät ovat olleet vaimoni

huonekaluja, ja vekselissä myöskin on vaimoni nimi, tämä saa viedä ne

pois. Sehän on ihan luonnollista."

-- "Mutta piru vie", ärjäsi siihen Maxenpfutsch. "tämä ei ole mitään

leikintekoa! Suvaitkaa katsoa, herra tohtori, tässä ovat vekselit,

joista minä olen tuolle ihmiselle antanut kymmenen-tuhatta florinia."

-- "No, no, ainoastaan viisituhatta; sillä hän kirjoitutti aina

kahdenkertaisesti."

-- "Minä en sano mitään! Vekselit puhuvat. Kymmenen kappaletta, kukin

tuhannen florinin. Mitä arvoa minä voin panna noihin viheliäisiin

huonekaluihin?'"

-- "Sitähän minäkin sanon."

-- "Mutta sillä tavoin olen minä häviöön joutunut mies."

-- "No, enkö minä sitä ole?"

-- "Mutta minä en voi ymmärtää tämän herran hyvää mieltä! Hän ottaa

minulta lainaksi kaikki rahani; hän ei voi niitä takaisin maksaa ja

siitä hän vielä nauraa!"

-- "Minä pyydän", sanoi tohtori Grisák, "sallikaa minunkin saada

suunvuoroa. Ehkä ei vielä kaikki ole hukassa. Paljonko herra Straff on

velkaa herra Maxenpfutsch'ille?"

-- "Uskokaa pois, tohtori, se oli ainoastaan viisituhatta florinia."

-- "Mutta vaikkapa vaan niinkin paljon, mihin kummaan olette ne

menettänyt?"

-- "No, oikeuden-käyntiin appeani vastaan. -- Siihenkin olette te minua

saattanut, herra tohtori; ettekö voinut minulle sanoa, tarjoustani

hylätessänne, ettette ota asiaa ajaaksenne sentähden, että testamentti

on tuolle vanhalle narrille antanut oikeuden elämän ja kuoleman

suhteen?"

-- "No, mutta siihen ette ole saattanut kaikkia rahoja hukata."

-- "Oi, heittäkää se sikseen! Te tiedätte varsin hyvin, että jos

lakitieteen tohtoria vaan edes tervehtää kadulla, se jo maksaa rahaa.

Jos joku joutuu konkurssitilaan, sanokoon vaan: 'minulla on ollut

oikeuden-käynti', ja hän katsotaan aivan syyttömäksi. Sitte täytyi

minun myöskin elää arvoni mukaan. Mitäpä Wien'issä muutama tuhat

florinia on semmoiselle miehelle, joka on ottanut ylhäisen herran

tyttären puolisokseen? Voinko minä siihen mitään, ettei tuo ylhäinen

herra mitään antanut?"

-- "No, mutta löimme vähän korttiakin, eikö totta?"

-- "No, sitäkin. Kuka ei korttia lyö? Minä tahtoisin tuntea semmoisen

ihmisen. Hyvä, ettei minua soimata vielä siitäkin, että olen polttanut

sikaria."

-- "Jospa ette vaan olisi polttanut minun sikareitani!" ärisi

myrkyllisestä herra Maxenpfutsch, jota varsinkin se seikka suututti,

että hänen velallisensa nytkin poltti cabanoja.

-- "Minä pyydän, vähän hiljempaa menoa, hyvät herrat", sanoi

lepyttäväisesti tohtori Grisák. "Sallikaa minun puhua. Entäs jos olisi

mahdollista asiaa ystävällisesti sovittaa? Herra Maxenpfutsch olisi

luullakseni varsin tyytyväinen, jos hän voisi saada takaisin nuot

viisituhatta florinia ynnä laillisen koron kanssa."

-- "Mitä sanotte lailliseksi koroksi?"

-- "No -- minä otaksun kymmenen prosenttia."

-- "Vai niin! Ja mitä arvelette, herra tohtori?"

-- "Se riippuu kokonansa kunnioitetusta ystävästäni, herra Straff'ista.

Tehkää hyvin, herra ystäväni, kuunnelkaa minua. Hänen kunniansa herra

Ankerschmidt on käskenyt minun ruveta käymään oikeutta teidän kanssanne

hänen tyttärensä avion-erosta."

-- "Mutta siitä ei tule mitään, sillä minä tahdon rouvan kotia."

-- "Tahdotte kotia!" kiljaisi Maxenpfutsch, raivoissaan päätänsä

pudistaen; "eihän teillä ole edes tuolia, jolle voisitte häntä istumaan

panna."

-- "Se saadaan, jos hän tulee takaisin."

-- "Hän ei tule, hyvä herra", sanoi häijynkurisesti tohtori Grisák.

"Ankerschmidt tarjoo teille siinä tapauksessa, ettette aseta mitään

estettä avion-eroa vastaan, sangen kauniin summasen sovinnoksi."

-- "Kuulkaa, kuulkaa!" kiihoitti tämän kuultuaan Maxenpfutsch

Straff'ia.

Mutta Straff kysyi vaan ylenkatseellisesti:

-- "Mikä tuo kaunis summanen on?"

-- "Sitä ansaitsee sanoa summaksikin", vastasi tohtori Grisák, lyöden

rintaansa ja takkinsa nappeja avaten. "Tässä on minulla osoitus

pankkiin; suvaitkaa lukea: 'kymmenen-tuhatta florinia puhtaassa

rahassa.'"

-- "Kuulkaa, kuulkaa!" kehoitti Maxenpfutsch Straff'ia.

"Kymmenen-tuhatta florinia. Ottakaa pois, ottakaa heti. Suostukaa,

hyvä herra!"

Mutta Straff vastasi, kylmäverisesti ivaten:

-- "Minun tulisi suostua, eikö niin? Ja sitte heti antaa pois teille

koko nuot kymmenen-tuhatta florinia? Suudelkaa minua kumminkin 'a

conto' tuommoisesta mielettömästä ajatuksesta."

-- "Ei, ei, minulle tulee vaan minun viisituhatta florinia. Luovunpa

vielä koroistakin, hyvä herra! Saatanko enempää tehdä?"

-- "Oih, menkää te tiehenne, älkää pilatko asioitani!" sanoi Straff,

työntäen luotaan velkojaansa. Sitten asettui hän, käsivarret ristissä,

tohtori Grisák'in eteen ja lausui, vahvasti puhaltaen yhteen

likistettyjen huuliensa välistä:

-- "Herra tohtori! Tätä ehdoitusta minä olen odottanut. Minä tiesin

varsin hyvin, että näin täytyi käydä. Mutta asia ei ole vielä kypsynyt.

Minä en ole semmoinen narri, joka tämänpäiväisestä varpusesta annan

pois huomispäivän kurjen. Ensinnä on tarpeellista, että koko tämä

'affäri' käy Ankerschmidt'ilaisille mitä ikävimmäksi, sillä minä olen

varma siitä, että jos minulle tänään ehdoitellaan kymmenen-tuhatta

florinia, jotta minusta päästäisiin, minulle kuukauden päästä

tarjoomalla tarjotaan kaksikymmentä-tuhatta; siitä minä vakuutan

teitä."

-- "Mutta, hyvä herra!" huusivat yhtä haavaa Grisák ja Maxenpfutsch.

-- "Ja nyt on kaikki keskustelu päättynyt; minun kanssani

ei saata enempää puhua. Minä olen hasardipelaaja. Koko voitetun

summan jätän minä rulettipöydälle: siinä on kymmenen-tuhatta

florinia! Kaksinkertaisesti taikka ei mitään! Minä tahdon saada

kaksikymmentä-tuhatta taikka rouvani kotia. Ja nyt, älkää riidelkö

kanssani enää, sillä minä huolin kehoituksesta yhtä vähän kuin kipeä

hevonen. 'Faites vos jeux, messieurs!'"

-- "Minä pyydän, sananen vaan", rukoili vielä herra Maxenpfutsch

ristityillä käsillä.

-- "Ei mitään enempää. Puoti on kiinni."

-- "Te olette inhoittava ihminen!"

-- "Minä tiedän sen. Juuri siihen luotankin."

Herra Maxenpfutsch syöksi epätoivoissaan ulos huoneesta, mutta jäi

seisomaan portaitten alapäähän, tiedustellaksensa tohtori Grisák'ilta,

saattaisiko tuo hupsu ihminen toivoa, että Ankerschmidt vielä rupeisi

tähänkin suureen uhraukseen hänen ilkeän-kaunisten silmäinsä tähden.

Mutta Straff pidätti vielä tohtori Grisák'ia yhtä sanaa varten.

-- "Minä pyydän, tohtori, ymmärtäkäämme toisiamme. Te olette järkevä

mies, minä myöskin. Nyt on meillä semmoinen tilaisuus käsissämme,

jonka laiminlyöminen olisi tyhmyyttä. Ankerschmidt on varmaankin

sitounut maksamaan teille kauniin vaivanpalkkion siinä tapauksessa,

että saatatte laillisen avion-eron toimeen. Minä en jaarittele

tyhjänperäisiä. Jos sovinto tehdään minun ehdoitukseni mukaan, sitoun

minäkin puheen-alaisesta summasta antamaan teille palkkioksi kymmenen

prosenttia. Kahdestakymmenestä-tuhannesta florinista siis kaksituhatta

florinia. Ei sekään ole mikään halveksittava honorari niin lyhyestä

romanista."

Tohtori Grisák näki, että hänellä oli edessään käytöllinen ihminen,

joka ymmärtää ammattinsa; hän hymyili sentähden hänen ehdoitukseensa,

ja kun he erosivat toisistaan, pudisti hän vielä Straff'in kättäkin,

sanoen: "no, saamme nähdä."

Ulkona portailla tapasi väijyvä Maxenpfutsch herra tohtorin ja

kuulusteli häneltä rajattomalla tiedonhalulla, olisiko mahdollista,

että tuota vapaa-ehtoista lainaa noin tehtäisiin kahta suuremmaksi,

johon tohtori Grisák, silmiänsä viekkaasti räpyttäen, vastasi, että

heitettäköön asia vaan hänen huostaansa, kyllä kaikki hyvin päättyy.

-- "Oi, jos vielä voisin saada minun viisituhatta floriniani takaisin

teidän kautta, rakas herra tohtori, antaisin teille koko koron, uskokaa

pois."

-- "Viisisataa florinia? Onhan sekin rahaa."

Tohtori Grisák pani tämänkin tarjouksen kirjoihinsa.

Vielä samana päivänä lähti hän takaisin Pest'iin.

Ankerschmidt odotti häntä jo levottomasti. Justinianuksen mainio

jälkeläinen kertoi, mitenkä oli käynyt, kuinka hän oli tavannut

Straff'in, joka ei näytä olevan rahanpulassa, sillä Maxenpfutsch lainaa

hänelle niin paljon kuin hän vaan haluaa. Sentähden pysyykin hän sangen

kovakiskoisena, eikä tahdo ruveta keskustelemuksiin vähemmällä kuin

kahdellakymmenellä-tuhannella florinilla.

Ankerschmidt ei räpähyttänyt edes silmiänsä näistä sanoista. Hän pyysi

kirjoitusneuvoja ja kirjoitti vielä toisen kymmenen-tuhannen florinin

osoituksen.

-- "Tehkää hyvin, herra tohtori, antakaa hänelle, hän on pyytänyt."

Tohtori Grisák oli ihastunut tästä asiain loistavasta menosta ja palasi

vielä yöjunalla Wien'iin. Ankerschmidt sanoi odottavansa Pest'issä

siksi, kuin hän tulisi takaisin; älköön viipykö kauan, jos mahdollista.

Tohtori Grisák oli nopeampi kuin Hermes jumala sanansaatossa. Suurella

kiiruulla riensi hän Straff'ille päätöstä ilmoittamaan. Tietysti hän ei

kertonut asiaa niin, kuin se oli tapahtunut.

-- "No, hyvä herra", sanoi hän, Straff'in luokse sisään astuen, "tämä

oli vaikea työ. Vanhus oli hurjistunut, niinkuin kettu; Fuchswild!

niinkuin sanomme. Hän parjasi, olipa melkein lyödä minua."

Straff kuulteli tätä esitystä sangen kylmäkiskoisesti, kädet selän

takana, nojaten itseään tuolin yläpuolta vastaan.

-- "Minä saatan sanoa, että vaan työläästi sain häntä taipumaan",

jatkoi tohtori, yhdelle laillisesti taka-varikkoon otetulle tuolille

istuen.

-- "Todellakin?"

-- "Mutta lopuksi hän sentään myöntyi."

-- "Vai niin."

-- "Minä sanoin hänelle, että tässä kysytään hänen tyttärensä onnea;

minä kerroin hänelle, kuinka hirveä ihminen te olette, kuinka

kostonhimoinen, sanalla sanoen minä panettelin teitä armottomasti hänen

edessään."

-- "Kiitoksia!"

-- "Teidän sopii tosiaankin kiittää, sillä siten sain minä sen aikaan,

että vanhus hikoili ulos vielä nuot toisetkin kymmenen-tuhatta

florinia. Tässä on minulla osoitus."

-- "Hyvä."

-- "No, mitä sanotte siihen?"

-- "Ei mitään."

-- "Ei mitään?" kysyi tohtori Grisák, laskien kämmenensä polvilleen,

voidaksensa paremmin ihmetellä tätä ihmistä. "Te ette sano siihen

mitään, että minä voitan teille hasardi-pelinne ja tuon siihen lasketut

kymmenen-tuhatta florinia kaksinkertaisesti takaisin?"

Straff astui nyt tohtori Grisák'in luokse ja koska he olivat niinkuin

tuttavat ainakin keskenänsä, laski hän molemmat kätensä tämän

olkapäille, siinä kun hän istui tuolilla, ja puhui hänen nenänsä alle:

-- "Minä sanon sen, tohtori, että missä oli kaksikymmentä-tuhatta

florinia, siellä on kolmekymmentä-tuhattakin."

-- "Mitä?" huusi kauhistuneena Grisák ja kavahti pystyyn tuoliltaan,

niinkuin salaiset vieterit olisivat hänet ylös viskanneet.

-- "Siellä on kolmekymmentä-tuhattakin", kertoi kylmäverisesti

seikkailija.

-- "Oletteko mieletön?"

-- "Enpä suinkaan; päinvastoin olen sangen järkevä. Mitä ajattelette,

tohtori? Jos mikä 'affäri' on hyvin 'courant', kuka sitä silloin

tahtoisi lopettaa? Kuka panisi sulun kiinni, kun kultavirta paraiten

juoksee?"

-- "Mutta, hyvä herra!" huusi tohtori Grisák, kiukusta aivan

vimmastuneena, "minä en tiedä, miksi tätä teidän käytöstänne

nimittäisin."

-- "Miksi?" vastasi seikkailija cynillisellä ivalla. "Sen nimi on

'_Archimedeen ruuvi_' -- ilman loppua. Älkää suuttuko, rakas tohtori;

minä tunnen vastustajani, minun on pelini varma. Ei teilläkään sovi

olla mitään valittamista minun suhteeni; tänäpänä saisitte minulta

kaksituhatta florinia, muutaman päivän perästä saatte kolmetuhatta."

-- "No -- te olette pirullinen mies. Minä en uskaltaisi jousta noin

kireesen jännittää. Minä koetan kuitenkin vielä kerran taivuttaa

Ankerschmidt'ia myöntyväisyyteen; mutta jos hän sanoisi, ettei hän enää

mitään anna, tehkää hyvin ja lähtekää hänen perästänsä Amerikkaan, jos

hän viepi tyttärensä sinne, taikka pahimmassa tapauksessa suvaitkaa

tuoda rouva kotia; minua älkää siitä syyttäkö."

--- "Oi, tuo vanha, hampaaton jalopeura ei tee kumpaakaan; hän ei

mihinkään matkusta eikä tyttärestään eroa. Hän lunastaa hänet

kolmellakymmenellä-tuhannella florinilla ja me olemme kuitit."

-- "Minä sanon teille vaan sen, että rukoilkaa, jottette tänäpänä olisi

nähnyt minua viimeistä kertaa."

-- "Näkemiin asti, rakas, tohtori!" sanoi, kättä pudistaen, Straff

Grisák'ille, eikä saattanut häntä edes etuhuoneesen.

Hän tunsi, että ohjakset nyt olivat hänen käsissään.

Pest'iin takaisin tultuansa, tapasi tohtori Grisák jo Anckerschmidt'in

asunnossaan.

Hän alotti sillä, että hirveästi herjasi tuota ilkeää, raffinerattua

taskuvarasta.

-- "Älkää puhuko hänestä", pyysi häntä Ankerschmidt. "Sanokaa lyhyesti,

mitä olette aikaan saanut."

-- "Tuo konnamainen kujeilija, kun hän näki, että me olimme valmiit

antamaan hänelle kaksikymmentä-tuhatta florinia, rohkaisi mieltänsä ja

koroitti taas vaatimuksiansa; nyt tahtoo hän jo kolmekymmentä-tuhatta

florinia."

Ankerschmidt ei joutunut raivoon. Hän otti tyvenesti esiin

taskukirjansa.

-- "Minä tiesin sen ennakolta. Olen pitänyt huolta uudesta

osoituksesta, joka tekee kymmenen-tuhatta florinia. Viekää ne hänelle,

ja koska minusta on sangen todenmukaista, että kun sanotte hänelle

minun suostuneeni maksamaan nämät kolmekymmentä-tuhatta floriniakin,

hän silloin pyytää neljäkymmentä-tuhatta, niin annan teille

varovaisuudesta vielä yhden kymmenen-tuhannen florinin osoituksen.

Tyydyttäkää häntä täydellisesti!"

Tohtori Grisák huomasi, että tämä soturi-vanhus oli praktillinen ja sen

ohessa sentimentalinen; "practico-sentimentalis."

Hän pisti sievästi taskuunsa nämät kaksi uutta kymmenen-tuhannen

osoitusta, ja väitti nyt methodistan yksivakaisuudella, jonka lausuttu

sana on yhtä luotettava kuin vala, että tällä hinnalla toivottu

menestys jo on täydellisesti taattu.

-- "Tehkää hyvin, joutukaa nyt vaan."

Tohtori Grisák ei ollut perästyksin kuuteen yöhön maannut muualla, kuin

rautatien-vaunuissa, mutta kun oli asioista kysymys, ei hän vaivoja

paljoksunut. Hän käski herra ritarin vaan lähteä kotia: ensimmäinen

telegrammi, jonka hän Wien'istä saa, on ilmoittava hänelle mitä

ilahuttavimman menestyksen.

Siitä rauhoittuikin Ankerschmidt ja palasi kotia perheensä luokse.

Tohtori Grisák taas lensi kolmannen kerran pääkaupunkiin.

Tällä kertaa oli hänen ensimmäinen ajatuksensa ottaa mukaansa apumies;

hän meni ensiksi Maxenpfutsch'in luokse, jolle hän ei kertonut mitään

hyvää sanomaa, vaan, muistuttaen Egyptin seitsemän laihan naudan

muodosta, kehoitti häntä tyytymään alkuperäiseen lainasummaan; olkoon

iloinen, jos saa edes senkin takaisin; hän itse taas ottaa toimeksensa

taivuttaa Straff'ia.

Hän saikin herra Vendelin'in antamaan kirjallisen todistuksen siitä,

että hän on tyytyväinen puoleen vekselin summaan.

Sitten otti hän hänen käsivartensa kainaloonsa ja vei hänet Straff'in

asuntoon. Vendelin ei vielä tietänyt mitään Archimedeen ruuvista,

joka oli nostanut vaatimukset kahdestakymmenestä-tuhannesta

kolmeenkymmeneen-tuhanteen.

-- "No, te olette onnellinen veitikka! Te olette Fortunan lemmikki!"

Näillä sanoilla avasi tohtori Grisák ystävänsä Straff'in oven. "Te

saatatte todellakin sanoa olevanne onnen helmalapsi! Se on vahinko,

ettette pane mitään sisään arpajaisiin, te kaappaisitte pois kaikki

suuret voitot."

Nähdessään Grisák'in loistavat kasvot, ei Straff voinut hillitä

itseänsä tyytyväisestä hymystä.

-- "Oi, suurissa arpajaisissa voittavat ainoastaan yksinkertaiset; minä

pelaan siellä, missä järjellisillä ihmisillä on onni. Mitä hyvää tuopi

tohtori?"

-- "Ensiksi kysyn, kuinka paljon hellitätte

kolmestakymmenestä-tuhannesta florinista?"

-- "Kolmestakymmenestä..." kiljaisi herra Vendelin, mutta loppu istui

kiinni hänen kurkkuunsa.

-- "Ei äyriäkään", vastasi jäykästi tuo järkähtämätön mies.

-- "Ettekö laske leikkiä?"

-- "Minä vaadin täyden määrän, kolmekymmentä-tuhatta florinia".

Herra Maxenpfutsch oli vasta nyt tappeluun valmiina niin suuren

pelästyksen jälkeen; hän ryntäsi Straff'ia vastaan ja syleili häntä

uumilta. "Mitä. ajattelette, ystäväni? Eilenhän vaaditte vaan

kaksikymmentä-tuhatta. Älkää ilkastelko! Ottakaa vastaan! Minä sanon,

että ottakaa vastaan!"

-- "Oih, älkää puhuko minun asioissani! Jättäkää minä rauhaan. Koko

summa taikka ei mitään."

Tohtori Grisák oli varsin leikkisällä tuulella tänäpänä.

-- "Ja jos minä tässä laskisin teille yhdeksänkolmatta-tuhatta

yhdeksänsataa yhdeksänkymmentä ja yhdeksän florinia ja kaksi

kahdenkymmenen kreutzerin kappaletta pöydälle, ettekö ottaisi sitä

vastaan, vaikka yksi kahdenkymmenen kreutzerin kappale puuttuu?"

-- "En."

Herra Maxenpfutsch joutui epätoivoon.

-- "Hyvä herra! Älkää olko hullu! Tässä se on. Tässä se on. Minä olen

itse valmis panemaan lisäksi tuon puuttuvan kahdenkymmenen kreutzerin

rahan."

Tämä jalomielisyyden ilmi-tuonti, joka jätti kaikki komillisuuden rajat

taaksensa, yhdisti toiset molemmat miehet homerilliseen nauruun.

Pilanlasku oli täydellinen. Herra Vendelin tahtoi innoissaan painaa

milloin toisen, milloin toisen herran käteen tuota kahdenkymmenen

kreutzerin kappaletta, joka yksistänsä enää heidät eroitti.

Nähtävästi on sopimus nyt täydellisesti päätetty.

-- "No, hyvä herra", sanoi tohtori Grisák, iloissansa hymyillen,

sittekuin hän tarpeeksi oli huvittanut itseään, "jos te olette niin

paatunut, ettette tahdo kolmeakymmentä-tuhatta florinia vastaan-ottaa,

näytän minä. ettette saakaan kolmeakymmentä-tuhatta florinia, vaan --

neljäkymmentä-tuhatta."

Tämän sanottuaan heitti hän voitonriemulla taskukirjastaan otetut neljä

kappaletta osoitusta pöydälle.

Herra Maxenpfutsch'in kasvot vääntyivät yht'äkkiä tästä näystä

galvaniseen hymyyn, josta sitte syntyi sangen huvittava ilmiö, jos otti

vaaria, kuinka tästä ympyriäisestä irvinaurusta neljän sekunnin

kuluessa taas muodostui kiukkuinen; ynseä pahanhengen kuva. Hänen

juohtui mieleen että "jos sen tiesit, minkä hiiden tähden pakoitit

minua kymmenen-tuhannen sijasta viiteentuhanteen tyytymään?"

Meidän sitä vastoin sopisi syystä kysyä herra tohtorilta, että jos hän

näki, jotta Straff tyytyy kolmeenkymmeneen-tuhanteen, mitä varten hän

veti tälle esiin neljännenkin osoituksen, jonka hänen klienttinsä oli

hänelle antanut vaan sitä tapausta varten, että koroitusta

välttämättömästi tarvittaisiin -- ellemme muistaisi, että viisaus

joskus käskee uhrauksia tekemään, ja viisasta oi harkita, että kun

Straff oli luvannut kymmenen prosenttia, maksaako hän sen

kolmestakymmenestä vaiko neljästäkymmenestä tuhannesta florinista?

-- "Eihän teillä nyt enään ole sanaakaan enempää sanottavana?" kysyi

jalouden tunnolla tohtori Grisák herra Straff'ilta.

-- "Te saatte käskeä minua", vastasi tämä, jokaiseen palvelukseen

valmiina.

-- "Meidän tulee siis ensiksi toimittaa asiakirja, jossa te

tunnustatte, että teissä kytee leppymätön viha vaimoonne, ettette tahdo

elää hänen kanssansa ja että haluatte avion-eroa."

-- "Suunnitelkaa se, herra tohtori, niinkuin parhaaksi katsotte; minä

kirjoitan alle."

Tohtori Grisák istui alas ja kirjoitti samaa päätä.

-- "Onko se teistä näin hyvä?"

-- "Minä en sitä edes lue; jos se teistä on hyvä, on se minustakin."

-- "Ettekö tietäisi esiin tuoda mitään semmoisia asianhaaroja, joitten

valossa te lain edessä näyttäisitte varsin vihattavalta ja jotka vielä

paremmin antaisivat syytä vaimon vihaan?"

-- "Kyllä, hyvin mielelläni; tehkää vaan hyvin ja kirjoittakaa. Minä

tunnustan ensiksikin, että minun oli tapa häntä lyödä."

-- "Millä, jos saan kysyä?"

-- "Usein käärin kellonpainon nyörin käteni ympäri ja löin häntä

lyijyluodeilla."

-- "Kas se kelpaa."

-- "Sitte: minä salpasin hänet aamulla sisään, enkä antanut hänelle

iltaan asti mitään syödä."

-- "Tämäkin on varsin hyvä."

-- "Lisäksi: minä otin häneltä väkisin pois hänen vihkisormuksensa ja

panin sen hänen nähden kamaritytön sormeen."

-- "Oho! No, tässä on jo kylläksi."

-- "Jos mielitte, saatan vielä tehokkaampaakin dikterata."

-- "Onhan tämäkin jo kyllä tehokasta. Lopputoimi uskokaa minulle. Minä

kuvailen teitä semmoiseksi, että itsekin siitä kauhistutte."

-- "Sitä epäilen."

-- "Muuten on tämä selitys riittävä. Me todistamme sen oikeaksi herra

Maxenpfutsch'in kanssa; siitä jo saattavat vaikka hirttää teidät."

Straff dikterasi niin kylmäverisesti näitä ilkitöitä itsestään, kuin

hänen tehtävänänsä vaan olisi ollut parjata kolmatta läsnä-olematonta

henkilöä; polttipa hän sillä välin vielä yhden sikarinkin.

Ensin kirjoitti tohtori Grisák asiakirjan alle todistajana, sitte antoi

hän kynän herra Maxenpfutsch'in käteen, jotta hänkin kirjoittaisi

nimensä siihen. Se tapahtuikin.

Sen jälkeen jätti hän tuolin herra Straff'ille.

Straff istui asiata tuoksensa panematta tuolille, vetäen sitä

likemmäksi pöytää; hän lukea hotaisi, itsekseen mumisten, kirjoituksen,

viisi kuusi riviä erältänsä: sitte nyykäytti hän päätään, niinkuin se,

joka hyväksyy kaikki. Nyt otti hän käteensä kynän, taittoi sen kärkeä,

piti sitä akkunaa vastaan, eikö siinä olisi mitään untuvaa; kastoi sitä

sitte läkkitolppoon ja koetti tyhjälle paperille, mitenkä se juoksee.

Sen jälkeen suoriusi hän alottamaan; hän teki kynällä suuren kaaren

ilmassa, alkukirjainta muodostaaksensa. Siihen pysähtyi hän. Taas

kumartui hän, taas ajatteli hän itsekseen. -- Lopuksi heitti hän kynän

pois ja hypähti ylös.

-- "Ei, minä en kirjoita alle!"

-- "Mitä sanotte?" huudettiin yhtä haavaa hänen kummaltakin

puoleltansa.

-- "Nyt en enää kirjoita alle -- _vähemmällä kuin

kuudellakymmenellä-tuhannella florinilla_!"

Sen sanottuansa repi hän asiakirjan kappaleiksi ja viskasi ne hajalle

huoneesen.

* * * * *

Ankerschmidt oli niin hyvällä mielellä kotona, että 'olisi

voinut hänellä lintuja pyytää', niinkuin meidän on tapa sangen

talonpoikaisesti sanoa.

Ikäänkuin se, joka on varma siitä, että hän on asiansa paraimmalla

tavalla järjestänyt ja pahimmasta painajaisesta päässyt.

Ah, tämä ajatus sisälsi hänen loukatun ylpeytensä, hänen

halvennetun kunniantuntonsa, hänen isällisen rakkautensa; siihen oli

yhdistynyt kaikki, mitä hän oli tuntenut tuskaa, häväistystä ja

kostamatonta vihaa. Ja kaikista näistä oli hän päässyt vähäpätöisellä

neljälläkymmenellä-tuhannella florinilla. Se ei ole iso hinta sille,

joka on ymmärtänyt niitä arvossa pitää.

Hänen mielihyvästänsä ilostui koko talokin; isännän ilon nähdessänsä

ottavat palkollisetkin siihen osaa; se levenee kaikkiin.

Mutta kaikkein kummallisimmasti oli tuo samantunteinen vaikutus

nähtävänä perheen sairaassa. Hermine virkistyi muutamain päiväin

kuluessa niin paljon, että kaikki sitä ihmettelivät.

Häntä Ankerschmidt nyt ennen kaikkia helli. Selvästi näkyi, että kaikki

isän ajatukset tarkoittivat tytärtä.

-- "Eihän häntä enää mikään vaivaa", sanoi hän joka aamu, tyttäriensä

kamarissa käydessään. "Älä pelkää, tyttöseni, me heitämme pois sen,

mikä meitä vaivaa, niinkuin vanhan vaatteen, eikä se meitä enää rasita.

Päivän taikka parin perästä saamme kuulla niin ilahuttavan uutisen,

että me vietämme sen johdosta juhlaa. Me tanssimme! Niinpä kyllä.

Hankitaan musikia taloon. Minä tuotan mustalaisia, paraimman

joukkokunnan. Se saapi soittaa, ja vieraiksi kutsun kaikki ihmiset,

vieläpä nekin, joihin olen suuttunut! Ei, siitä päivästä alkaen ei ole

ketään, johon olisin suuttunut. Hyi! ainoastaan yksi löytyi, mutta

siitä ei kukaan saa puhua. Tule sinä vaan terveeksi siksi, sillä sinä

päivänä täytyy joka ihmisen tanssia."

Vanha herra ilmoitti senkin tyttärillensä, että hän odottaa

sähkösanomaa Wien'istä, tohtori Grisák'ilta; se tuopi tämän iloisen

sanoman.

Ja sittekuin hän oli näin paljon sanonut, ei mikään vahvinkaan Wertheim

ja Wiese'n arkku, jos salaisuus olisi semmoiseen suljettu, olisi voinut

estää Erzsikeä saamasta siitä ulos kumminkin niin paljon, että oli puhe

eräästä sopimuksesta, jonka mukaan Herminen mies hyvää maksoa vastaan

suostuu vaimostansa laillisesti eroamaan.

Ja jos Erzsike jo tiesi niin paljon, olisi hän puolestaan ollut varsin

kovasydäminen, jos ei hän sitä vähitellen olisi Herminelle ilmoittanut.

Lopulta tiesivät niinmuodoin molemmat sisaret yhtä hyvin salaisuuden

kuin isä itse, ja odottivat ihan yhtä levottomasti sähkösanomaa kuin

hänkin; siinä vaan oli eroitus, että sill'aikaa kuin heidän isänsä joka

päivä kaksi kertaa ratsasti tulevaa telegrammia vastaan, jotta hän heti

stafetti-ratsastajan taskusta voisi sen käsiinsä saada, heidän oli sitä

kotona odottaminen kärsimättömyydellä, jota töin tuskin saivat

hillityksi.

Ankerschmidt'in kävikin tässä, niinkuin levottoman metsästäjän, joka

jättää odotuspaikkansa ja juuri silloin on siitä pois, kun otus

ilmestyy. Jossakin paikkaa tiellä oli hän kaartain kulkenut ratsumiehen

sivutse, joka tuli postipaikasta, ja kun tuo suuresti odotettu

telegrammi vihdoin tuli kastelliin, ei hän ollutkaan kotona.

Joka joskus on saanut sähkösanoman, tietää kuinka eri tavalla tämä ja

tavallinen postikirje kiihoittaa mieltä. Salainen sanoma, jonka

tiedoksi-saanti oli niin tärkeä, että täytyi pyytää salamaa sitä

eteenpäin viemään! Tieto, joka tuli ilman lävitse; jota ei voinut

vartoa; joka saattaa ilmoittaa suurta iloa, suurta hämmästystä, suurta

surua, suurta pelästystä.

Kenen käsi oli vapisematta, kun avasi ensimmäisen telegrammin kuvertin?

Ketä ei peloittanut siihen ensiksi katsoa?

No, mutta tämä sähkösanoma ei ollut niitä, joita sopii pelätä. Tämä

tuopi ilonsanoman, joka jo edeltäkäsin on tiedetty, ennustettu; tämäpä

se, jota jo päiväkausia on odotettu; se, joka palauttaa onnellisuuden

yhteen perheesen.

Ankerschmidt ei ollut kotona; mutta kuitti oli allekirjoitettava, sillä

telegrammin-tuojan täytyy todeksi näyttää, minä minutina hän on perille

tullut, kuinka hän on rientänyt tehtävänsä toimittamisessa; tämä on

hänen ansiollisuutensa kilpakenttä. -- Isänsä poissa ollessa täytyi

siis Herminen kirjoittaa kuitin alle; hän otti haltuunsa sähkösanoman.

Kuinka hänen sydämensä sykki, kuinka hänen kasvonsa hehkuivat, kun hän

piti tätä kädessään! Tämä on siis se kirje, joka antaa hänelle takaisin

hänen elämänsä rauhan; tässä on kirjoitettu, että hänen on sallittu

vielä joskus onnelliseksikin tulla!

Kuka panisi pahaksensa, jos tämä paljon kärsinyt nainen pikemmin kuin

paremmin halusi lukea tämmöistä tietoa?

Molemmat sisaret pitivät neuvottelua sähkösanomasta, olisiko heidän

sallittu ilman isäänsä avata ja lukea se.

Itävallan rangaistuslaki määrää suuren rangaistuksen vierasten

kirjeitten auki murtamisesta; mutta toiselta puolen on luultava, ettei

Ankerschmidt haasta heitä tästä rikoksesta oikeuteen.

Eikä tämä salaisuus enään olekaan mikään salaisuus, ja jos se

keneenkään koskee, koskee se etupäässä varmaankin Hermineen itseen.

Erzsike kyllä teki sen vanhan-konservativisen muistutuksen, että vaikka

kirjeen sisältämä salaisuus oli sisaren omaisuus, pitäisi ehkä

kuitenkin odottaa siksi, kuin isä sen perustuslaillisella tiellä heille

ilmoittaa; mutta Hermine väitti sitä vastaan, että hän kuolee

levottomuudesta ennenkuin isä tulee takaisin.

Erzsike tosin pani juhlallisen vastalauseen semmoista hirmuvaltaa

vastaan, mutta lainasi kuitenkin saksensa sinetin leikkauksen temppuun.

Kummallinen kirje! Se on kokonansa sinisellä lyijykynällä kirjoitettu,

ikäänkuin se tahtoisi osottaa, että telegrafistin on niin kiire, jottei

hänellä ole aikaa kynää alinomaa läkkiin kastaa.

Hermine avasi vapisevilla käsillä sähkösanoman ja katsoi siihen.

Hän saattoi sen pian lukea, siinä oli vaan:

"Straff ei suostu. Hän vaatii enemmän. Helvetin ihminen.

En tiedä, mitä hänen tehdä.