III.

Israelin kansa.

Autuas olet sinä, Israel; kuka on sinun kaltaises? -- 5 Moos.

kirj. 33: 29.

Pienestä ja maailman silmissä vähäarvoisesta alusta valmistaa

Herra usein kunniansa "avarat portit." Vähäisestä paimenperheestä

kasvatti Hän pelastuksensa esikoiset, sen kansan, jonka keskuudessa

maailman Vapahtaja syntyi. Israelin kansa on Jumalan oma kansa,

liiton ja lain, ihmeitten ja lupausten pyhä kansa. Erotettuna muiden

kansojen epäjumalanpalveluksesta ja saastaisesta elämästä, säilytti

Israel ainoan Jumalan tuntemisen ja kehittyi ylönluonnollisen

ilmoituksen valossa täyttämään suurta tarkoitustansa jumalallisen

pelastuksen palveluksessa. Itsensä- ja maailmankieltämiseen, uskoon

ja jumalanpelkoon kasvattaa Herra alusta alkaen tämän "kalliin

omaisuutensa kaikista kansoista". Muut kansat saavat vaeltaa omia

teitänsä; Israelin tien määrää Herra.

Jo _Abrahamille_ ilmoitti Jumala, mitä Hän tällä kansalla tarkoitti,

antaen hänelle tuon suuren lupauksen: "sinun siemenessäs pitää

kaikki kansat siunatuiksi tuleman." _Egyptissä_ kasvoi perhe

kansaksi. Se kesti täällä rasitusta ja sortoa, jota ei mikään muu

kansa olisi kestänyt, kesti masentumatta 400 vuoden mitä kovimman

orjuuden, sillä sen kanssa oli "Abrahamin, Iisakin ja Jaakopin

Jumala." Kun tämän kovan koetuksen aika vihdoin oli päättynyt,

pelasti Herra palvelijansa _Mooseksen_ kautta Israelin lapset

orjuuden maasta ja johdatti heidän matkansa _Sinain_ korpeen.

Täällä erämaan hiljaisuudessa, minne eivät maailman viettelevät

äänet kuulu, ilmoittihe Herra kansallensa. Hän astui alas Sinain

vuorelle, joka vapisi Hänen kunniastansa, antoi Israelin lapsille

pyhän lakinsa ja vihki heidät pyhäksi kansaksensa. On kyllä totta,

että kansa juuri täällä lankesi suureen syntiin, totta sekin,

että Israelin lapset korvessa vaeltamisen aikana, vaikka Herra

suurilla ihmeillä ja armonosotteilla johdatti heidän matkaansa,

tuon tuostakin nurkuivat Häntä vastaan, olivat kiittämättömät ja

tekivät syntiä, mutta kuinka syvään ja usein he lankesivatkin, kuinka

vähän viehättävä tämä heidän retkensä monessa suhteessa onkin, niin

varma on kumminkin ettei mikään kansa koko maan päällä ole niin

merkillistä retkeä historiansa lehdille kirjoittanut. Se on, tämä

retki, suuri ennustus, joka sisältää mitä tärkeimpiä opetuksia

kaikille ajoille ja kaikille kansoille. Kaikkialla ilmaantuu

Jumalan väkevyys, pyhyys ja armo sekä ihmissydämmen turmelus ja

inhimillisen voiman mitättömyys. Pääsiäislampaan veri pelastaa

Israelin lapset kuolemasta Egyptin maassa, sillä se ennustaa Jesusta

Kristusta, joka on vapauttanut meidät ijankaikkisen kuoleman maasta.

Israelin vaellus korvessa _Kaananin_ maata kohden kuvaa kristityn

vaellusta itsensäkieltämisessä taivasta kohti. Samoinkuin Israelin

kansa oli velvoitettu noudattamaan Jumalan lakia, samoinkuin sen

korvessa tuli oppia yhä paremmin täyttämään tämän lain vaatimuksia,

tulee lunastetun ihmisen alati pysyä ja edistyä Jumalan liitossa.

Täällä korvessa antoi Herra Israelin lapsille myös käskyt

jumalanpalveluksesta, jonka menot, niinkuin tiedämme, olivat täynnä

tulevan pelastuksen ennustuksia. Jota enemmän me pyhän raamatun

valossa tarkastelemme Israelin vaellusta korvessa, sitä paremmin

käsitämme, kuinka kaikki viittaa siihen hengelliseen valtakuntaan

ja sen salaisuuksiin, jonka Kristus tuli perustamaan maailmaan.

Suuret ja varsin merkilliset ovat tosiaan ne opetukset, joiden kautta

Jumala jo tämän kansan lapsuudenaikana sen keskuudessa valmistaa

pelastustansa langenneelle ihmissuvulle! Tuota ääretöntä juopaa

pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen välillä täyttämässä ovat uhrit,

joista suuren sovintopäivän uhri on painavin, vaikka kohta niiden

merkitys täydellisesti ilmaistaan kansalle vasta suuren ylimmäispapin

uhratessa sen ja koko maailman syntien sovinnoksi Golgatan ristillä.

Vaan toivossa voi Israelin kansa jo muinaisuuden hämärässä omistaa

uuden testamentin armolahjoja.

Kun vanha, Egyptissä kasvanut orjamielinen sukupolvi oli korvessa

kuollut, johdatti Herra kansan Kaananin maahan, siihen maahan,

jonka Hän jo Abrahamille antanut oli ja joka paremmin kuin mikään

muu soveltui Israelin suureen tarkoitukseen. Tähän maahan sai

kansa nyt asettua, täällä kehittääkseen niitä opetuksia, joita se

Herralta oli saanut, siunaukseksi tuleville ajoille. Mutta _tuomarein

aika_ osottaa selvästi, kuinka taipuvainen Israelkin oli lisäämään

ihmiskunnan ääretöntä syntivelkaa, eikä _kuninkaiden aikakaan_,

kuinka ulkonaisesti loistava ja mahtava sekä kuvaavista ennustuksista

tulevasta taivaallisesta valtakunnasta rikas se alussa olikin,

voinut kuin hetkeksi estää turmeluksen pahennusta. Kansa paadutti

sydämmensä, luopui tuon tuostakin Herrasta ja palveli epäjumalia,

saattaen siten vanhurskaan Jumalan vihan päivän yhä lähestymään.

Turhaan kehottivat Herran vitsaukset ja kuritukset Israelia

parannusta tekemään, turhaan kaikui Hänen lähettämänsä profeetain

varoittava uhkaava ääni pimeyden ruhtinas, joka pauloihinsa oli

kietonut koko maanpinnan, levittää valtaansa _Jordanin_ rannoillakin.

Pyhä maa joutui toistamiseen pakanain haltuun, lupauksen kansa sortui

toistamiseen pakanallisen ikeen alle vieraassa maassa. Mutta tämän

pimeän ajan myrskyissä loistaa kuitenkin, jota suurempi onnettomuus

on, sitä kirkkaammalla valolla, toivon tähti pilvien lomasta. Yhä

selvemmiksi, yhä tarkemmiksi käyvät profeetain ennustukset luvatusta

_Messiaksesta_, taivuttaen Israelin lasten sydämmiä odottamaan Häntä

pelastajana synnin vallasta, jonka onnettomuutta he niin katkerasti

olivat saaneet kokea. 70 vuoden kuluttua päättyi _Baabelin vankeuden

aika_, ja Juutalaiset saivat palata kotimaahansa hävitettyä temppeliä

rakentamaan. "Abrahamin, Iisakin ja Jaakopin Jumala" ei vieläkään

ollut valaansa unhottanut, vaikka kohta Hänen vihansa oli julmistunut

heidän langenneita lapsiansa kohtaan. Päinvastoin oli Hän juuri tämän

kovan koetuksen aikana selvemmin kuin milloinkaan ennen julistanut

heille yhä lähestyvän pelastuksen iloista sanomaa, ja ennenkuin

vanhan testamentin profeetain ääni vaikenee, ilmoitetaan heille:

-- "kohta tulee temppeliinsä se Herra, jota te etsitte, ja liiton

enkeli, jota te tahdotte; katso, hän tulee, sanoo Herra Zebaot."

Vaan minlainen oli tämän lupauksen kansan tila kun lupaus täytettiin?

400 vuoden kuluessa sai se vielä hyväksensä käyttää menneiden

aikojen suuria opetuksia, ennenkuin Jumalan tuomio ja kirous kohtasi

sitä pitemmäksi ajaksi, kuin milloinkaan ennen. Se on totta,

että Juutalaisten esi-isien kunnia leimahtaa kirkkaaseen valoon

_Makkabealaisten_ jalossa taistelussa _Syrialaisten_ pakanallista

julmuutta ja sortoa vastaan, totta sekin, että he tässä taistelussa

vapauttivat maansa, mutta tätä kunniaa himmentämässä on vähän

myöhemmin tapahtuva Roomalaisten ikeen alainen orjuus. Sitä ja koko

tämän kansan muinaisuuden kunniaa himmentämässä on lopullisesti

se seikka, että heidän ajatuksensa, heidän toivonsa olivat niin

vieraantuneet Jumalan sanan ja lupausten oikealle käsitykselle,

etteivät he tunteneet Herraa, kun Hän tuli kansaansa pelastamaan.

Kirjanoppineiden käsitys Jumalan valtakunnan salaisuuksista oli

aivan pintapuolinen ja väärä, _farisealainen_ omavanhurskaus esti

jumalallisen armon säteitä paistamasta Israelin lasten kylmiin

sydämmiin, _sadusealaisen_ epäuskon myrkylliset siemenet itivät

pettyneessä kansassa. Inhimilliset lisäykset esi-isien lakiin olivat

siittäneet järjenmukaisen, orjamielisen käsityksen sen noudattamisen

suhteen, siten estäen kansaa ymmärtämästä sen oikeata ydintä ja

hengellistä sisällystä. Kadonnut oli profeetain ja jumalallisen

innostuksen aika, hengellisen kuoleman kolkot tuulet puhalsivat

lupauksen maassa. Ajan viheliäisyys sai kyllä "profeetain ja

liiton lapsia" ikävällä odottamaan Messiasta, mutta he odottivat

Häntä maallisena ruhtinaana, odottivat Häntä ilmestyväksi suurella

ulkonaisella loistolla ja kunnialla sekä pelastajana maallisesta

orjuudesta ja onnettomuudesta. Profeetain ennustukset taivaallisen

valtakunnan laveasta ja hengellisestä merkityksestä olivat Jumalan

tarkoituksille vieraantuneen kansan käsityksessä muodostuneet

itsepintaisen ja ahtaan kansallistunteen vaatimusten mukaan. Israelin

kansa tarvitsi tällä aikaa, jos milloin, apua ylhäältä, tarvitsi

pelastajan synnin ja kuoleman vallasta.

Turmeltuneen, kaikenkaltaisen onnettomuuden rasittaman maailman

keskuudessa elää ylönkatsottuna ja kurjana Israelin kansa,

kelvottomana sekin hankkimaan apua nääntyvälle ihmiskunnalle,

kykenemättömänä virittämään valoa tälle pimeälle ajalle. Ja kuitenkin

ovat juuri tämän kansan lapset, joita tähän aikaan tapaamme siellä

täällä koko sivistyneessä maailmassa, kaikkialla levittäneet sitä

luuloa, että _Judeasta_ on pelastaja tuleva, siellä onnellisemman

ajan aamurusko koittava. Niin todistaa Israel vielä nytkin, kaiken

oman turmeluksensa uhallakin, olevansa Jumalan valittu kansa. Ja

Hän, joka niin ihmeellisellä tavalla vuosisatojen kuluessa oli

johdattanut kansansa vaiheet ja varjellut sitä, on sen keskuudessa

säilyttänyt itselleen pyhän, jospa kohta pienen alan, missä Hän voi

ilmaantua Israelin ja koko maailman pelastajana. Se on Israelin

suuri, Jumalan sille suoma armo ja voitto, että sen keskuudessa on

löytynyt se puhdas neitsy, jossa "Sana on tullut lihaksi," sekä että

se ensimmäisenä kaikista kansoista on saanut kokea Jumalan armoa

Jesuksessa Kristuksessa ja sitten julistaa evankeliumin sanomaa

pelastetulle ihmissuvulle; mutta "kunnia on Jumalan korkeudessa."

Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika · 第 10 / 59 题