Israelin kansa.
Autuas olet sinä, Israel; kuka on sinun kaltaises? -- 5 Moos.
kirj. 33: 29.
Pienestä ja maailman silmissä vähäarvoisesta alusta valmistaa
Herra usein kunniansa "avarat portit." Vähäisestä paimenperheestä
kasvatti Hän pelastuksensa esikoiset, sen kansan, jonka keskuudessa
maailman Vapahtaja syntyi. Israelin kansa on Jumalan oma kansa,
liiton ja lain, ihmeitten ja lupausten pyhä kansa. Erotettuna muiden
kansojen epäjumalanpalveluksesta ja saastaisesta elämästä, säilytti
Israel ainoan Jumalan tuntemisen ja kehittyi ylönluonnollisen
ilmoituksen valossa täyttämään suurta tarkoitustansa jumalallisen
pelastuksen palveluksessa. Itsensä- ja maailmankieltämiseen, uskoon
ja jumalanpelkoon kasvattaa Herra alusta alkaen tämän "kalliin
omaisuutensa kaikista kansoista". Muut kansat saavat vaeltaa omia
teitänsä; Israelin tien määrää Herra.
Jo _Abrahamille_ ilmoitti Jumala, mitä Hän tällä kansalla tarkoitti,
antaen hänelle tuon suuren lupauksen: "sinun siemenessäs pitää
kaikki kansat siunatuiksi tuleman." _Egyptissä_ kasvoi perhe
kansaksi. Se kesti täällä rasitusta ja sortoa, jota ei mikään muu
kansa olisi kestänyt, kesti masentumatta 400 vuoden mitä kovimman
orjuuden, sillä sen kanssa oli "Abrahamin, Iisakin ja Jaakopin
Jumala." Kun tämän kovan koetuksen aika vihdoin oli päättynyt,
pelasti Herra palvelijansa _Mooseksen_ kautta Israelin lapset
orjuuden maasta ja johdatti heidän matkansa _Sinain_ korpeen.
Täällä erämaan hiljaisuudessa, minne eivät maailman viettelevät
äänet kuulu, ilmoittihe Herra kansallensa. Hän astui alas Sinain
vuorelle, joka vapisi Hänen kunniastansa, antoi Israelin lapsille
pyhän lakinsa ja vihki heidät pyhäksi kansaksensa. On kyllä totta,
että kansa juuri täällä lankesi suureen syntiin, totta sekin,
että Israelin lapset korvessa vaeltamisen aikana, vaikka Herra
suurilla ihmeillä ja armonosotteilla johdatti heidän matkaansa,
tuon tuostakin nurkuivat Häntä vastaan, olivat kiittämättömät ja
tekivät syntiä, mutta kuinka syvään ja usein he lankesivatkin, kuinka
vähän viehättävä tämä heidän retkensä monessa suhteessa onkin, niin
varma on kumminkin ettei mikään kansa koko maan päällä ole niin
merkillistä retkeä historiansa lehdille kirjoittanut. Se on, tämä
retki, suuri ennustus, joka sisältää mitä tärkeimpiä opetuksia
kaikille ajoille ja kaikille kansoille. Kaikkialla ilmaantuu
Jumalan väkevyys, pyhyys ja armo sekä ihmissydämmen turmelus ja
inhimillisen voiman mitättömyys. Pääsiäislampaan veri pelastaa
Israelin lapset kuolemasta Egyptin maassa, sillä se ennustaa Jesusta
Kristusta, joka on vapauttanut meidät ijankaikkisen kuoleman maasta.
Israelin vaellus korvessa _Kaananin_ maata kohden kuvaa kristityn
vaellusta itsensäkieltämisessä taivasta kohti. Samoinkuin Israelin
kansa oli velvoitettu noudattamaan Jumalan lakia, samoinkuin sen
korvessa tuli oppia yhä paremmin täyttämään tämän lain vaatimuksia,
tulee lunastetun ihmisen alati pysyä ja edistyä Jumalan liitossa.
Täällä korvessa antoi Herra Israelin lapsille myös käskyt
jumalanpalveluksesta, jonka menot, niinkuin tiedämme, olivat täynnä
tulevan pelastuksen ennustuksia. Jota enemmän me pyhän raamatun
valossa tarkastelemme Israelin vaellusta korvessa, sitä paremmin
käsitämme, kuinka kaikki viittaa siihen hengelliseen valtakuntaan
ja sen salaisuuksiin, jonka Kristus tuli perustamaan maailmaan.
Suuret ja varsin merkilliset ovat tosiaan ne opetukset, joiden kautta
Jumala jo tämän kansan lapsuudenaikana sen keskuudessa valmistaa
pelastustansa langenneelle ihmissuvulle! Tuota ääretöntä juopaa
pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen välillä täyttämässä ovat uhrit,
joista suuren sovintopäivän uhri on painavin, vaikka kohta niiden
merkitys täydellisesti ilmaistaan kansalle vasta suuren ylimmäispapin
uhratessa sen ja koko maailman syntien sovinnoksi Golgatan ristillä.
Vaan toivossa voi Israelin kansa jo muinaisuuden hämärässä omistaa
uuden testamentin armolahjoja.
Kun vanha, Egyptissä kasvanut orjamielinen sukupolvi oli korvessa
kuollut, johdatti Herra kansan Kaananin maahan, siihen maahan,
jonka Hän jo Abrahamille antanut oli ja joka paremmin kuin mikään
muu soveltui Israelin suureen tarkoitukseen. Tähän maahan sai
kansa nyt asettua, täällä kehittääkseen niitä opetuksia, joita se
Herralta oli saanut, siunaukseksi tuleville ajoille. Mutta _tuomarein
aika_ osottaa selvästi, kuinka taipuvainen Israelkin oli lisäämään
ihmiskunnan ääretöntä syntivelkaa, eikä _kuninkaiden aikakaan_,
kuinka ulkonaisesti loistava ja mahtava sekä kuvaavista ennustuksista
tulevasta taivaallisesta valtakunnasta rikas se alussa olikin,
voinut kuin hetkeksi estää turmeluksen pahennusta. Kansa paadutti
sydämmensä, luopui tuon tuostakin Herrasta ja palveli epäjumalia,
saattaen siten vanhurskaan Jumalan vihan päivän yhä lähestymään.
Turhaan kehottivat Herran vitsaukset ja kuritukset Israelia
parannusta tekemään, turhaan kaikui Hänen lähettämänsä profeetain
varoittava uhkaava ääni pimeyden ruhtinas, joka pauloihinsa oli
kietonut koko maanpinnan, levittää valtaansa _Jordanin_ rannoillakin.
Pyhä maa joutui toistamiseen pakanain haltuun, lupauksen kansa sortui
toistamiseen pakanallisen ikeen alle vieraassa maassa. Mutta tämän
pimeän ajan myrskyissä loistaa kuitenkin, jota suurempi onnettomuus
on, sitä kirkkaammalla valolla, toivon tähti pilvien lomasta. Yhä
selvemmiksi, yhä tarkemmiksi käyvät profeetain ennustukset luvatusta
_Messiaksesta_, taivuttaen Israelin lasten sydämmiä odottamaan Häntä
pelastajana synnin vallasta, jonka onnettomuutta he niin katkerasti
olivat saaneet kokea. 70 vuoden kuluttua päättyi _Baabelin vankeuden
aika_, ja Juutalaiset saivat palata kotimaahansa hävitettyä temppeliä
rakentamaan. "Abrahamin, Iisakin ja Jaakopin Jumala" ei vieläkään
ollut valaansa unhottanut, vaikka kohta Hänen vihansa oli julmistunut
heidän langenneita lapsiansa kohtaan. Päinvastoin oli Hän juuri tämän
kovan koetuksen aikana selvemmin kuin milloinkaan ennen julistanut
heille yhä lähestyvän pelastuksen iloista sanomaa, ja ennenkuin
vanhan testamentin profeetain ääni vaikenee, ilmoitetaan heille:
-- "kohta tulee temppeliinsä se Herra, jota te etsitte, ja liiton
enkeli, jota te tahdotte; katso, hän tulee, sanoo Herra Zebaot."
Vaan minlainen oli tämän lupauksen kansan tila kun lupaus täytettiin?
400 vuoden kuluessa sai se vielä hyväksensä käyttää menneiden
aikojen suuria opetuksia, ennenkuin Jumalan tuomio ja kirous kohtasi
sitä pitemmäksi ajaksi, kuin milloinkaan ennen. Se on totta,
että Juutalaisten esi-isien kunnia leimahtaa kirkkaaseen valoon
_Makkabealaisten_ jalossa taistelussa _Syrialaisten_ pakanallista
julmuutta ja sortoa vastaan, totta sekin, että he tässä taistelussa
vapauttivat maansa, mutta tätä kunniaa himmentämässä on vähän
myöhemmin tapahtuva Roomalaisten ikeen alainen orjuus. Sitä ja koko
tämän kansan muinaisuuden kunniaa himmentämässä on lopullisesti
se seikka, että heidän ajatuksensa, heidän toivonsa olivat niin
vieraantuneet Jumalan sanan ja lupausten oikealle käsitykselle,
etteivät he tunteneet Herraa, kun Hän tuli kansaansa pelastamaan.
Kirjanoppineiden käsitys Jumalan valtakunnan salaisuuksista oli
aivan pintapuolinen ja väärä, _farisealainen_ omavanhurskaus esti
jumalallisen armon säteitä paistamasta Israelin lasten kylmiin
sydämmiin, _sadusealaisen_ epäuskon myrkylliset siemenet itivät
pettyneessä kansassa. Inhimilliset lisäykset esi-isien lakiin olivat
siittäneet järjenmukaisen, orjamielisen käsityksen sen noudattamisen
suhteen, siten estäen kansaa ymmärtämästä sen oikeata ydintä ja
hengellistä sisällystä. Kadonnut oli profeetain ja jumalallisen
innostuksen aika, hengellisen kuoleman kolkot tuulet puhalsivat
lupauksen maassa. Ajan viheliäisyys sai kyllä "profeetain ja
liiton lapsia" ikävällä odottamaan Messiasta, mutta he odottivat
Häntä maallisena ruhtinaana, odottivat Häntä ilmestyväksi suurella
ulkonaisella loistolla ja kunnialla sekä pelastajana maallisesta
orjuudesta ja onnettomuudesta. Profeetain ennustukset taivaallisen
valtakunnan laveasta ja hengellisestä merkityksestä olivat Jumalan
tarkoituksille vieraantuneen kansan käsityksessä muodostuneet
itsepintaisen ja ahtaan kansallistunteen vaatimusten mukaan. Israelin
kansa tarvitsi tällä aikaa, jos milloin, apua ylhäältä, tarvitsi
pelastajan synnin ja kuoleman vallasta.
Turmeltuneen, kaikenkaltaisen onnettomuuden rasittaman maailman
keskuudessa elää ylönkatsottuna ja kurjana Israelin kansa,
kelvottomana sekin hankkimaan apua nääntyvälle ihmiskunnalle,
kykenemättömänä virittämään valoa tälle pimeälle ajalle. Ja kuitenkin
ovat juuri tämän kansan lapset, joita tähän aikaan tapaamme siellä
täällä koko sivistyneessä maailmassa, kaikkialla levittäneet sitä
luuloa, että _Judeasta_ on pelastaja tuleva, siellä onnellisemman
ajan aamurusko koittava. Niin todistaa Israel vielä nytkin, kaiken
oman turmeluksensa uhallakin, olevansa Jumalan valittu kansa. Ja
Hän, joka niin ihmeellisellä tavalla vuosisatojen kuluessa oli
johdattanut kansansa vaiheet ja varjellut sitä, on sen keskuudessa
säilyttänyt itselleen pyhän, jospa kohta pienen alan, missä Hän voi
ilmaantua Israelin ja koko maailman pelastajana. Se on Israelin
suuri, Jumalan sille suoma armo ja voitto, että sen keskuudessa on
löytynyt se puhdas neitsy, jossa "Sana on tullut lihaksi," sekä että
se ensimmäisenä kaikista kansoista on saanut kokea Jumalan armoa
Jesuksessa Kristuksessa ja sitten julistaa evankeliumin sanomaa
pelastetulle ihmissuvulle; mutta "kunnia on Jumalan korkeudessa."