oli kuolinvuoteellansa määrännyt hänelle annettavaksi rahassa
ja juveeleissa noin 60,000 sterlinkipuntaa; ja niiden asetusten
määräykset, jotka äskettäin olivat tulleet säädetyiksi, tarkoittivat
ainoasti hengissä olevien lahjoja, vaan eivät koskeneet vainajain
testamenttauksia. Clive otti rahat, vaan hän ei ottanut niitä
itseänsä varten. Hän siirsi koko summan kompanian käytettäväksi sen
palveluksissa kykenemättömiksi joutuneita upseeria ja sotamiehiä
varten. Sen rahaston alkuna, jota yhä vielä kutsutaan hänen nimellään,
oli tämä ruhtinaallinen lahja.
Oltuansa Indiassa kahdeksantoista kuukautta, pakoitti hänen terveytensä
tila hänet palajamaan Eurooppaan. Tammikuun alkupäivinä v. 1767 jätti
hän ikäpäivikseen sen maan, jonka kohtaloihin hän niin mahtavasti oli
vaikuttanut.
Hänen kansalaisensa eivät tervehtineet hänen toista palajamistansa
Bengalista samanlaisilla suosion osoituksilla kuin ensimmäistä.
Monenlaiset syyt olivat jo vaikuttamassa, jotka katkeroittivat hänen
elämänsä tähdevuodet ja tunkivat hänet ennen aikojaan hautaan.
Hänen vanhat vihamiehensä Indian huoneessa olivat vielä mahtavia ja
tehokkaita ja heidän voimiansa oli kartuttanut suuri liittolaisjoukko,
jonka kiivaudelle heidän omansa ei läheskään vetänyt vertoja. Koko se
rosvo- ja sortajamatkue, jonka kynsistä hän oli pelastanut Bengalin,
vainosi häntä sillä leppymättömällä vihan vimmalla, joka on omituinen
moisille heittiöille. Monet panivat ainoasti senvuoksi varansa
kompanian liikkeesen, että helpommin kykenisivät vahingoittamaan
sitä miestä, joka varmalla käytöksellään oli asettanut rajat heidän
saaliinhimollensa. Valheellisia sanomalehtiä perustettiin, joilla
ei ollut muuta tarkoituksena kuin hänen panettelemisensa, ja yleisö
oli samaan aikaan semmoisessa mielentilassa, että nämä kujeet, jotka
tavallisissa olosuhteissa olisivat olleet mitättömiä totuuden ja
ansiollisuuden rinnalla, saivat aikaan erinomaisen vaikutuksen.
Nuo suuret tapaukset Indiassa olivat synnyttäneet uuden luokan
Englantilaisia, joita heidän kansalaisensa nimittivät nabobeiksi.
Nämä henkilöt kuuluivat tavallisesti perheihin, joilla ei ollut
mainetta eikä varallisuutta; he olivat tavallisesti nuorella ijällä
tulleet lähetetyiksi itämaille ja siellä koonneet suuria omaisuuksia,
jotka he sitten toivat kotimaahansa. Luonnollista oli, että he
koska heille ei juuri usein ollut sattunut tilaisuutta oleskella
vallasväen seuroissa, tulivat osoittamaan jonkun verran äkkimahtajain
kömpelömäisyyttä ja pöyhkeyttä. Luonnollista oli, että he Aasiassa
ollessaan olivat hankkineet itselleen muutamia taipumuksia ja tapoja
jotka olivat äkkioutoja, milt'ei inhoittavia Euroopassa ikänsä
eläneille ihmisille. Luonnollista oli, että he, nautittuansa suurta
kunnioitusta itämailla, eivät olleet taipuvaisia vajoomaan halpuuteen
kotonansa; ja koska heillä oli omaisuutta, vaan ei kuuluisaa sukuperää
eikä mainioita yhteyksiä, oli luonnollista, että he melkein ikäväksi
asti antoivat tämän ainoan etevyytensä astua näkyviin. Kaikkialla,
mihin he asettuivat, oli heidän ja vanhain aatelisten sekä säätyläisten
välillä jonkunlainen riita, jota voi verrata yleisvuokraajan ja
markiisin välillä vallitsevaan riitaan Franskassa. Tämä vihamielisyys
vallasväkeä vastaan pysyi kauan omituisuutena kompanian palvelijoilla.
Kolmattakymmentä vuotta sen ajan jälkeen, josta nyt on puhe, lausui
Burke, että Jakobinein joukkoon saattoi lukea "melkein kaikki
Itä-Indian miehet, jotka eivät voineet kärsiä, ett'ei heidän nykyinen
asemansa vastannut heidän varallisuuttaan".
Nabobeista tuli pian varsin epäsuosittu ihmisluokka. Muutamat heistä
olivat idässä osoittaneet mainiota taitoa ja palvelleet valtiota
suurilla töillä; vaan heidän taitonsa ei astunut kotona näkyviin
edullisella tavalla ja heidän työnsä olivat tuntemattomia. Että he
olivat alhaista syntyperää, että he olivat koonneet suuria omaisuuksia,
että he kopeasti toivat ne näkyviin, että he tuhlaavaisesti panivat
ne menemään, että he naapuristossaan koroittivat kaikki hinnat,
tuoreista munista lahonneihin kauppaloihin saakka, että herttuain
palvelijain livreeapuvut eivät vetäneet vertoja heidän palvelijainsa
livreeapuvuille, että heidän vaununsa olivat lordi-majorin vaunuja
loistavammat, että heidän monilukuinen ja huonon katsannon alainen
palkkalaisväkensä esimerkillään turmeli toiset puolet maan
palvelijaluokkaa, että muutamat heistä, kaikesta komeudestaan
huolimatta, eivät osanneet noudattaa hienon seura-elämän tapoja,
vaan huolimatta siitä, että heillä oli jaloja hevoisia ja suuret
joukot palvelijoita, että he käyttivät hopeakaluja ja Dresdenin
posliini-astioita, metsänotus-herkkuja ja Burgundin viinejä, pysyivät
alhaisena väkenä; nämä ne olivat seikkoja, jotka herättivät heitä
kohtaan, sekä siinä säätyluokassa, johon he alkujansa kuuluivat,
että siinä, johon he pyrkivät tunkeutumaan, sen katkeran inhon, joka
on osaksi kateuden, osaksi ylenkatseen tulos. Vaan kuin sen ohessa
juteltiin, että ne rikkaudet, joiden kautta he kykenivät saattamaan
lordiluutnantin varjoon kilparadalla tahi ratkaisemaan kreivikunnan
vaalin vastoin semmoisen suvun päämiehen mieltä, joka oli yhtä vanha
kuin Läänityskirja, olivat tulleet kootuiksi julkisen luottamuksen
pettämisellä, laillisten ruhtinasten kukistamisella ja kokonaisten
maakuntain saattamisella kurjuuteen, niin yltyivät kaikki ihmisluonnon
sekä jalommat ja paremmat että halvemmat ja kehnommat tunteet kiihkoon
heittiötä vastaan, joka rikoksilla ja häpeällä oli hankkinut ne
rikkaudet, mitkä hän nyt kopealla ja tuhlaavalla tavalla pani menemään.
Kovaonnisessa nabobissa näytti olleen osa niitä heikkouksia, jotka
komedia on tehnyt säälimättömimmän pilkan alaisiksi, ja toinen sitä
rikoksellisuutta, joka on antanut tragedialle sen syvimmän synkkyyden;
hänessä näytti olleen osa Tarcaretia, toinen Neroa, osa Jourdainia,
toinen Rikhard kolmatta. Inhon ja pilkan myrsky, jota ei voi verrata
kuin yleisön mielenpurkaukseen Puritaaneja vastaan restorationin
aikana, nousi kompanian palvelijoita vastaan. Tunnokasta miestä
kauhistutti tapa, jolla he olivat hankkineet omaisuutensa, taloudessaan
tarkkaa taas kauhistutti tapa, jolla he panivat rahansa menemään.
Taiteen harrastaja ivasi heidän kauneuden aistinsa puutteellisuutta.
Hienotapainen mies soimasi heitä sivistymättömiksi heittiöiksi. Sekä
mielipiteidensä että kirjoitustapansa suhteen mitä erilaisimmat
kirjailijat, metodistit ja vapaa-ajattelijat, filosoofit ja ilvehtijät
olivat kerran samalla puolella. Tuskin tarvinnee liioitella voidaksensa
sanoa, että Englannin koko helpompi kirjallisuus noin kolmenkymmenen
vuoden kestäessä oli höystytetty niillä tunteilla, joita tässä olemme
kuvailleet. Foote saattoi näyttämölle anglo-indialaisen ylimyksen,
joka irstaisena, epäjalona ja itsevaltaisena häpesi nuoruutensa
alhaisia ystäviä, vihasi ylhäisiä, vaan tästä huolimatta lapsellisella
hartaudella pyrki tulla luetuksi heidän joukkoonsa, tuhlasi varansa
tytönviettelijöille ja imartelijoille, koristeli tuolinkantajaansa
kallisarvoisimmilla istutushuoneen kasveilla ja hämmästytti äkkinäisen
laverruksillaan rapeista, lakeista ja dsjagireista. Mackenzie kuvaili
hienommalla huumorilla yksinkertaista maalaisperhettä, joka yhden
jäsenensä indialaisten tulojen kautta oli saavuttanut äkillisen
rikkauden ja ylhäisten tapojen kömpelön matkimisen kautta tekihe
naurunalaiseksi. Cowper asetti siinä ylevässä nuhdepuheessa, jossa
hehkuu hebrealaisten runoilijaan ylevä henki, Indian sorron niiden
kansallisrikosten etusijaan, joiden tähden Jumala oli rangaissut
Englantilaisia monivuotisilla onnettomilla sodilla, tappioilla heidän
omilla merillään ja toisella puolen Atlantin merta olevan valtansa
menettämisellä. Jos joku lukijoistamme tahtoo ottaa etsiäkseen käsiinsä
kuusikymmentä vuotta sitten ilmestyneen novellin, niin on luultava,
että ensimmäinen tahi toinen heittiö siinä näytäkse olevan raakamainen
nabobi, jolla on suunnatoin omaisuus, keltaisenruskea ihokarva, ilkeä
sappi ja vielä ilkeämpi sydän.
Tämmöisiä olivat, sen mukaan mitä nyt voimme päättää, ne tunteet,
joita nabobit ylipään olivat herättäneet maassa. Ja Clive oli itse
päänabobi; hän oli taitavin, kuuluisin, korkein arvoltaan ja varakkain
koko veljeskunnassa. Hänen omaisuutensa oli asetettu semmoisella
tavalla nähtäviin, joka ei voinut olla herättämättä vihaa. Hän eli
hyvin komeasti Berkaley-torin luona. Hän rakensi yhden palatsin
Shropshireen ja toisen Claremontiin. Hänen valtansa parlamentissa
veti vertoja mainioimpain perheiden vallalle. Vaan kaikesta tästä
loistosta ja mahtavuudesta huolimatta keksi kateus hänessä pilkattavia
puolia. Muutamille hänen sukulaisilleen näyttää rikkaus ja arvo
soveltuneen yhtä huonosti kuin Mackenzie'n Margery Mushroom'ille. Ja
vaikka hänellä oli suuria ominaisuuksia, ei hän itsekään ollut vapaa
niistä heikkouksista, joita sen ajan satiirinkirjoittajat katsoivat
omituisiksi koko hänen luokkakunnalleen. Sodassa noudatti hän tosin
erinomaisen yksinkertaisia tapoja. Hän oli yhtenään hevoisen seljässä,
näyttihe aina ainoasti univormussaan, ei pukenut koskaan päällensä
silkkivaatteita, ei istunut koskaan kantotuoliin ja tyytyi mitä
yksinkertaisimpaan ruokaan. Vaan kuin hän ei enää ollut armeijaa
johtamassa, vaihtoi hän tämän sparttalaisen kohtuullisuuden Sybaritin
kopeaan ylellisyyteen. Vaikka hän näköjänsä oli epämiellyttävä ja
vaikka hänen kasvojensa karkeat piirteet ainoasti sillä eivät olleet
raakamaisen rumat, että niissä kuvasihe ankara, pelkäämätöin ja käskevä
katsanto, oli hän kuitenkin mieltynyt kallisarvoisiin ja kirjaviin
pukuihin ja täytti vaatehuoneensa mielettömällä tuhlaavaisuudella.
Sir John Malcolm on hankkinut luettavaksemme kirjeen, joka olisi
omansa Matthew Mite'lle ja jossa Clive tilaa "200 mitä parasta ja
kauniinta rahalla tahi suosiolla saatavissa olevaa paitaa". Muutamat
tämänkaltaiset, kulkupuheen suurentelemat hullutukset tekivät yleisöön
epäedullisen vaikutuksen. Vaan tämä ei ollut pahinta. Kauheita
juttuja, joista suurin osa oli sulaa valhetta, pantiin käymään hänen
käytöksensä suhteen Indiassa. Hän sai osaksensa kaiken sen vihan, joka
oli tullut herätetyksi sekä niiden kehnojen töiden kautta, joihin
hän kerran tahi kahdesti oli antautunut, että niiden kautta joita
Englantilaiset ylimalkaan olivat harjoittaneet Indiassa; sekä ne
kehnot työt, joita oli harjoitettu hänen poissa ollessaan, että yksin
nekin kehnot työt, joita hän miehuullisesti oli käynyt vastustamaan ja
joita hän ankarasti oli rangaissut, luettiin hänen syyksensä. Ne samat
väärinkäytökset, joita vastaan hän vilpittömyydellä, pontevuudella
ja menestyksellä oli taistellut, pantiin hänen niskoilleen. Kaikki
ne rikokselliset ja heikot puolet, jotka yleisö syyllä tahi syyttä
luki Indian englantilaisten seikkailijain omiksi, katsottiin hänen
yhdistävän yhteen itsessään. Me olemme kuulleet vanhain miesten, jotka
eivät tietäneet mitään hänen elämänsä vaiheista, vaan yhä säilyttivät
nuoruutensa päivinä hankitut ennakkoluulonsa, puhelevan hänestä
ikäskuin jonkunlaisesta pirusta ihmisen muodossa. Johnson puhui aina
tähän tapaan. Brown'ia, jota Clive käytti huvitarhojensa istuttajana,
hämmästytti nähdä ylhäisen työnteettäjänsä talossa lippaan, joka
aikanaan oli ollut täytetty Mursjedabadin rahaston kullalla, eikä hän
voinut käsittää, kuinka tuon rikoksellisen miehen omatunto voi sallia
hänen maata, kuin moinen kapine oli niin lähellä hänen makuuhuonettaan.
Surreyn rahvas katseli salaperäisellä kammolla sitä jaloa kartanoa,
joka kohosi Claremontissa, ja kuiskaili, että tuo mahtava jumalatoin
lordi oli teettänyt niin paksut muurit estääksensä pääsyn pirulta, joka
päivänä tahi toisena oli perivä hänet elävänä. Niiden ällisteleväin
parojen joukossa, joihin tämä kauhea juttu pystyi, oli eräs kelvotoin
pojanheittiö, nimeltä Hunter, joka sittemmin tuli avaralti tunnetuksi
nimellä William Huntington, S. S.; ja se taikausko, joka niin
omituisella tavalla liittyi tämän kuuluisan petturin konnamaisuuksiin,
ei näytä saaneen aivan vähää elähdytystä niistä tarinoista, joita hän
oli kuullut kerrottavan Clive'n elämästä ja luonteesta.
Sillä välin olivat Clive'n toimet Bengalin hallinnon suhteen alkaneet
käydä yhä heikommiksi vaikutuksiltaan. Hänen politiikinsa oli suureksi
osaksi hyljätty; hänen lannistamansa väärinkäytökset alkoivat
jälleen päästä vallalle, ja vihdoin kävivät ne vauriot, jotka kehno
hallitus oli synnyttänyt, yhä tuhollisemmiksi erään senkaltaisen
kauhean kohtauksen kautta, jota ei paraskaan hallitus kykene
torjumaan. Kesällä v. 1770 jäivät sateet tulematta; maa oli kuiva;
kaivot olivat tyhjät; joet menivät rantoineen umpeen, ja nälkähätä,
jommoista ei tunneta kuin niissä maissa, missä kukin perhekunta
elatuksensa puolesta on pienen peltotilkkunsa varassa, täytti koko
Gangesin laakson kurjuudella ja kuolemalla. Hennot, suloiset naiset,
joiden kasvojen verhoa ei koskaan oltu kohotettu yleisön nähden,
tulivat esille niistä piilohuoneista, joissa itämaalainen kateus oli
vartioinnut heidän kauneuttansa, heittäysivät maahan ohikulkijan eteen
ja rukoilivat surkeasti valittaen kourallista riisiä lapsilleen.
Huglin joki kuljetti joka päivä tuhansittain ruumiita aivan lähelle
englantilaisten valloittajain portteja ja tarhoja. Yksin Kalkutankin
kadut olivat kuolevien ja kuolleiden sulkemat. Nääntyneet ja heikot
henkiin jääneet olivat liian kunnottomia voidaksensa kuljettaa
omaistensa ruumiit roviolle tahi pyhälle virralle sekä karkoittaa
ne sjakalit ja kotkat, jotka keskellä päivää ravitsivat itseänsä
ihmisten jäännöksillä. Kuolleiden lukumäärää ei laskettu koskaan, vaan
kansan puheen mukaan nousi se miljooniin. Tämä katala sanoma kartutti
sitä mielten kuohua, joka jo ennestään vallitsi Englannissa Indian
asiain tähden. Ne, jotka olivat panneet varojansa itä-indialaiseen
liikkeesen, hätäilivät saama-osiansa. Kaikki, joilla oli tavallinen
inhimillinen tunto surkuttelivat kovaonnisten alamaistemme hätää,
ja närkästys alkoi pian liittyä sääliväisyyteen. Kulkupuhe kertoi,
että kompanian palvelijat olivat saaneet aikaan nälkähädän ostamalla
kaikki maan riisivarat, että he myödessään eloa olivat ottaneet
ostohinnan kahdeksinkymmenin- ja kaksintoista-kertaisesti, että eräs
englantilainen virkamies, joka vuosi jäljellepäin ei ollut omistanut
sataa guineaa, tämän kurjuuden aikana oli lähettänyt kotiinsa
kuusikymmentä tuhatta puntaa. Näitä syytöksiä luulemme perättömiksi.
Että kompanian palvelijoita löytyi, jotka Clive'n lähdettyä rohkenivat
harjoittaa riisin kauppaa, on luultava. Että he, jos he harjoittivat
riisin kauppaa, hinnan noustessa voittivat sillä, on varma. Vaan ei
ole minkäänlaista syytä arvella, että he saivat aikaan tahi pahensivat
hädän, jonka luonnolliset syyt täysin selittävät. Ne huudot, joita
tässä tilaisuudessa nostettiin heitä vastaan, olivat luullaksemme yhtä
mielettömiä kuin ne syytökset, joita valtiomiehet ja tuomarit meillä
aikanaan nostivat ja joita muutamat vanhat ämmät yhä vielä nostavat
elokauppiaita vastaan. Vaan huuto oli sittenkin niin kova ja yleinen,
että se näyttää pystyneen mieheen semmoiseenkin, joka ymmärryksensä
kautta oli sen verran korkeammalla tavallista ennakkoluulon kantaa
kuin Adam Smith. Vielä merkillisempi oli, että nämä katalat asiat
suuressa määrässä kartuttivat lordi Clive'n epäsuosiota. Hän oli ollut
muutamia vuosia Englannissa kuin nälkähätä sai aikaan. Ei yksikään
hänen toimistansa vähääkään tarkoittanut tämmöisen onnettomuuden
synnyttämistä. Jos kompanian palvelijat olivat harjoittaneet riisin
kauppaa, niin olivat he sen kautta suorastaan rikkoneet niitä asetuksia
vastaan, jotka hän oli säätänyt ja joiden noudattamista hän vallassa
ollessaan ankarasti oli valvonut. Vaan kansalaistensa silmissä
oli hän, niinkuin olemme sanoneet, nabobi, joka itsessään yhdisti
kaikki englantilais-indialaisen luonteen omituisuudet ja sillä välin
kuin hän rakensi ja toimitti istutuksia Surreyssa, pidettiin häntä
vastuunalaisena kaikista niistä vaikutuksista, joita kuivuus teki
Bengalissa.
Parlamentti oli tähän saakka huolinut sangen vähä itäisistä
alusmaistamme. Yrjö toisen kuoltua oli nopeasti toiset toistensa
tieltä siirtyneet hallitukset, joita hovi vuoron imarteli ja
petti, näennäisesti pitäneet valtaa käsissään. Hovilaisten juonet,
pääkaupungin metelit ja ameriikkalaisten uudisasumusten kapinalliset
vehkeet olivat kruunun neuvonpitäjille antaneet vähä lomaa harrastamaan
Indian valtiollisia asioita. Siinä, mihin he koskivat, oli heidän
koskettamisensa heikko ja tehotoin. Lordi Chatam oli tosin sillä
lyhyellä ajalla, jona hän oli tilaisuudessa vaikuttamaan Yrjö kolmannen
toimiin, hankkeissa saada aikaan rohkeita ja tehokkaita varokeinoja
kompanian liikettä varten. Mutta hänen aikeensa jäivät sikseen sen
omituisen taudin tähden, joka tähän aikaan alkoi himmentää hänen
loistavia hengenlahjojansa.
Vuonna 1772 huomattiin vihdoin yleisesti, ett'ei parlamentti enää
voinut laiminlyödä Indian asioita. Hallitus oli nyt voimakkaampi
kaikkia niitä, jotka olivat olleet vallassa senjälkeen kuin Pitt'in
ja tuon suuren whigein yhdistyksen väli rikkui v. 1761. Ei mikään
kotimainen eikä ulkomainen painava valtiollinen kysymys vaatinut
valtiomiesten huomiota puoleensa. Oli lyhyt ja petollinen tyyneys
kahden myrskyn välillä. Middlesexin vaalin tuottama mielten kuohu oli
ohitse; Ameriikan tyytymättömät siirtolaiset eivät vielä uhanneet
kansalaissotaa; kompanian rahalliset hankaluudet saivat rahapulan
aikaan; ministerit olivat pakoitetut ottamaan asian käsiteltäväksensä,
ja koko se myrsky, joka niin kauan oli ollut hankkeissa, heittihe nyt
Cliven päälle.
Hänen tilansa oli todellakin tukala. Hän oli vihattu koko maassa,
vihattu India-huoneessa, ja enemmin kuin kaikki muut vihasivat häntä
ne kompanian varakkaat ja mahtavat palvelijat, joiden saaliinhimoa ja
mielivaltaisuutta hän oli käynyt vastustamaan. Hänen oli kestettävä
se kaksinainen viha, jonka hänen hyvät ja hänen pahat työnsä, kaikki
Indiassa vallitsevat väärinkäytökset ja kaikki Indiassa toimeenpannut
parannushankkeet olivat synnyttäneet. Valtiollisten olojen tila
oli semmoinen, ett'ei hän voinut luottaa mahtavain liittolaisten
Kannatukseen. Yrjö Grenville'n puolue, johon hän oli kuulunut, oli
seisonut hallitusta vastaan, vaan siitä huolimatta ei se koskaan
ollut lujasti yhdistynyt muiden vastustuspuolueen lahkokuntain
kanssa, ei sen pienen parven kanssa, joka yhä vielä seurasi lordi
Chatam'in onnenvaiheita, eikä sen suuren mahtavan joukon kanssa,
jonka tunnustettuna johtajana oli lordi Rockingham. Yrjö Grenville
oli nyt kuollut: hänen kannattajansa erosivat toisistaan, ja Clive,
joka oli ulkopuolella noita mahtavia, parlamentin voimat keskenänsä
jakavia puolueita, ei voinut luottaa kuin niiden jäsenten kannatukseen,
jotka hän itse oli saattanut sinne. Hänen vihamiehensä ja erittäinkin
ne, jotka olivat hänen kuntonsa vihamiehiä, olivat tunnottomia,
kostonhimoisia ja leppymättömiä. Heidän häijyytensä ei tarkoittanut
mitään vähempää kuin hänen maineensa ja rikkautensa perinpohjaista
hävittämistä. He mielivät nähdä hänet karkoitetuksi parlamentista,
nähdä hänen kannustimensa poikkihakatuiksi, nähdä hänen omaisuutensa
otetuksi kruunulle ja epäillä saattaa, tokko moinenkaan loppupäätös
olisi voinut tyydyttää heidän kostonhimoansa.
Clive'n parlamenttitaktiikki oli hänen sotataktiikkinsa tapainen.
Vaikka hän oli jätetty oman onnensa nojaan, saarrettuna joka
puolelta ylivoiman kautta ja vaikka kaikki oli pantu alttiiksi, ei
hän sittenkään tyytynyt puolustaimaan, vaan kävi rohkeasti muita
ahdistamaan. Kuin keskustelut Indian asioista vielä olivat alussa,
nousi hän istuiltaan ja loi päältänsä pitkän ja huolellisen puheen
kautta suuren osan niitä syytöksiä, joita oli nostettu häntä vastaan.
Hänen sanotaan tehneen kuulijoihinsa mahtavan vaikutuksen. Lordi
Chatam, joka ei enää ollut kuin entisen oman itsensä varjokuva ja joka
yhä rakasti käydä maineensa näyttämöllä, oli sinä yönä alihuoneen
kallerian alla ja sanoi ett'ei hän ikänänsä ollut kuullut kauniimpaa
puhetta. Se painettiin sittemmin Clive'n oman katsannon alla, ja
jos annetaankin mitä suurin arvo sille avulle, jonka hän lienee
saanut kirjailija-ystäviltään, todistaa se kuitenkin, että hänellä
oli sekä terävä järki ja miehen mieli että asiain tutkimiseen ja
niiden kaunopuheliaasen esittämiseen tarvittavat hengenlahjat, joita
ahkeran harjoituksen kautta olisi voinut kehittää mitä korkeimmalle
täydellisyyden asteelle. Hän rajoittihe tässä tilaisuudessa
puolustamaan viimeistä hallitusaikaansa ja menestyi sen verran, että
hänen vihamiehensä vast'edes katsoivat edulliseksi käydä etupäässä
ahdistamaan häntä hänen aikaisemman elämänsä toimista.
Hänen elämänsä aikaisempi puoli tarjosi kovaksi onneksi heidän
vihamielisyydellensä muutamia syytöksen aiheita. Äänestyksellä
valittu komitea pantiin tutkimaan Indian asioita, ja tämä komitea
harkitsi häijymielisellä huolellisuudella koko sen vallankumouksen
historian, joka syöksi alas Surodsja Daulan ja koroittti Mir Dsjaffirin
hänen valtaistuimellensa. Clive joutui mitä ankarimman tutkinnon ja
kohdakkaistutkinnon alaiseksi, ja hän valitti perästäpäin katkerasti,
että häntä, joka oli Plassein paroni, oli kohdeltu kuin karjanrosvoa.
Hänen vastaustensa rohkeus ja suoruus riittäisi jo sinänsä osoittamaan,
kuinka vieraita ne viekastelemiset olivat hänen luonnollensa, joihin
hän muutamia kertoja oli antautunut Indian asioita ajaessaan. Hän
tunnusti ne temput, joita hän oli käyttänyt saadaksensa Omikundin
petetyksi, ja vakuutti, ett'ei hän niitä hävennyt, vaan oli yhä valmis
noudattamaan samaa menetystapaa samanlaisissa olosuhteissa. Hän myönsi,
että hän Mir Dsjaftirilta oli ottanut vastaan suuret rahasummat, vaan
hän ei myöntänyt tällä loukanneensa mitään siveyden tahi kunnian
vaatimuksia. Hän väitti päinvastoin -- ja tähän oli hänellä tavallaan
syytä -- olevansa oikeutettu ansaitsemaan erinomaisen kohtuullisuuden
maineen. Hän kuvaili elävästi sitä tilaa, johon hänen voittonsa
oli saattanut hänet: mahtava ruhtinas oli hänen mielivallassaan;
varakkaalla kaupungilla oli vaara tarjona joutua ryöstölle alttiiksi;
rikkaat pankkiirit pyrkivät, tekemällä toinen toistansa suurempia
tarjouksia, hänen suosioonsa; kulta ja juveelikasoilla täytetyt holvit
olivat yksistään hänelle auki. "Jumala paratkoon, herra esimies",
huudahti hän, "tänä hetkenä hämmästyttää minua oma kohtuullisuuteni".
Tutkinto oli niin lavea, että kumpikin huone meni erilleen ennen sen
päättymistä. Sitä jatkettiin kuin istunnot jälleen alkoivat. Kuin
komitea oli päättänyt työnsä, ei valistuneiden ja puolueettomain
miesten ollut juuri vaikea arvostella työn tuloksia. Selvä on, että
Clive oli syypää muutamiin tekoihin, joita ei käy puolustaminen
loukkaamatta kaikkia niitä pyhempiä lakeja, jotka ovat ohjeena
yksityisille ja valtioille niiden yhteyksissä toistensa kanssa.
Vaan yhtä selvä on, että hän oli osoittanut sekä suurta taitoa että
suurta kuntoa, että hänen vaikutuksensa sekä isänmaansa että Indian
kansan hyväksi oli mainio, ja ett'ei häntä nyt todellisesti otettu
tutkittavaksi menettelynsä tähden Mir Dsjaffirin kanssa eikä Omikundia
kohtaan harjoitetun petoksensa tähden, vaan sen lujan vastarinnan
tähden, jonka hän oli asettanut saaliinhimolle ja mielivaltaisuudelle.