Vaan suuri ja äkillinen muutos asiain tilassa oli tekeillä. Jokainen

Bengalista saapunut laiva oli jonkun ajan kestäessä tuonut mukanansa

levottomuutta herättäviä tietoja. Maakunnan sisällinen hallinto

oli vajonnut semmoiselle kehnouden asteelle, ett'ei se enää voinut

menestyä. Ja mitä saattoikaan odottaa virkamiesjoukolta, joka oli

semmoisten kiusausten alaisena, ett'ei niitä, Clive'n kerran sanoessa,

liha eikä veri voinut kestää, sekä varustettuna vastustamattomalla

vallalla ja edesvastauksen alainen ainoasti turmeltuneelle,

eripuraiselle, kiihkojen vallassa ja huonojen tietojen varassa olevalle

kompanialle, joka oleskeli niin kaukaisten matkojen päässä, että

sanan lähetyksen ja vastauksen saapumisen välillä kului puolitoista

vuotta? Sentähden oli Bengalin englantilainen hallitus niiden viiden

vuoden kuluessa, jotka seurasivat Clive'n lähtöä mainitusta maasta,

joutunut semmoiseen kehnouden tilaan, joka tuskin näyttää sallivan

yhteiskunnan paljasta olemassa olemista. Nyt oli menty edelle sen

roomalaisen prokonsulin, joka vuodessa tahi kahdessa hallittavastansa

maakunnasta pusersi varoja voidaksensa Campanian rannoilla perustaa

marmoripalatsia ja kylpylaitoksia, juoda merikivi-astioista, herkutella

laululintusilla, panna näytteille orjalaumoja ja sjiraffiparvia, ja sen

espanjalaisen varakuninkaan, joka, jättäen jälkeensä Meijikolaisten

tahi Limalaisten kiroukset, Kulki Madridiin kulloitetuilla vaunuilla

ja hopeakaluilla valjastetuilla ja ripustetuilla hevoisilla. Mitä

oikeastaan julmuudeksi sanotaan, se ei kuulunut kompanian virkamiesten

riettauksiin. Vaan tuskinpa julmuuskaan olisi voinut saada pahempaa

tuhoa aikaan, kuin mikä oli seurauksena heidän hillitsemättömästä

rikastumisen himostaan. He kukistivat luontokappaleensa Mir Dsjaffirin.

He koroittivat hänen sijallensa toisen nabobin, nimeltä Mir Kossim.

Vaan Mir Kossimilla oli kykyä ja oma tahtonsa, ja vaikka hän kyllä

oli taipuvainen itse sortamaan alamaisiansa, ei hän kuitenkaan voinut

kärsiä, että heidät poljettiin maahan sorron kautta, josta hän ei

hyötynyt mitään, vaan joka päinvastoin kerrassaan hävitti hänen

tulojensa lähteet. Sentähden syöksivät Englantilaiset Mir Kossimin

alas ja asettivat Mir Dsjaffirin jälleen valtaan; ja Mir Kossim

pakeni, pantuansa kostoksi verilöylyn toimeen, joka julmuudessa

voitti "mustan luolan" hirmuyön, Ouden nabobin alueesen. Jokaisen

vallankumouksen jälkeen jakeli uusi ruhtinas vierailla herroillensa

mitä vain sai kokoonhaalituksi kukistetun edeltäjänsä aarteesta.

Hänen maansa ääretöin asukasmäärä oli annettu alttiiksi niille, jotka

olivat tehneet hänestä valtiaan ja jotka jälleen saattoivat tehdä

tämän työnsä tyhjäksi. Kompanian palvelijat hankkivat, ei isännilleen,

vaan itselleen yksinomaisen kaupankäynti-oikeuden sisämaassa. He

pakoittivat syntyperäiset ostamaan kalliista ja myymään halvasta

hinnasta. He herjasivat rangaistuksetta maan oikeuslaitosten, poliisi-

ja viskaalivirastojen jäseniä. He turvasivat suojeluksellansa

erästä syntyperäisen hallituksen alamaisjoukkiota, joka retkillänsä

maakunnissa levitti hävitystä ja kauhua kaikkialla, missä se ilmestyi.

Jokainen brittiläisen asiamiehen palvelija harjoitti kaikin puolin

isäntänsä valtaa, ja hänen isäntänsä harjoitti kaikin puolin kompanian

valtaa. Summattomat omaisuudet koottiin sen kautta Kalkutassa,

sillä välin kuin kolmekymmentä miljoonaa inhimillistä olentoa oli

vajotettu äärimmäiseen kurjuuteen. He olivat tottuneet kestämään

hirmuhallitusta, vaan ei koskaan moista hirmuhallitusta. He huomasivat

kompanian pienen sormen voimakkaammaksi Suradsja Daulan käsivartta.

Entisten hallitsijainsa aikana oli heillä ollut edes yksi viimeinen

pelastuskeino tarjona: kuin rasitus kävi sietämättömäksi, tarttui

kansa aseihin ja kukisti hallituksen. Vaan englantilaista hallitusta

ei käynyt poistaminen tällä tavalla. Tämä hallitus, joka sorti yhden

verran kuin barbarilainen despotismi sortavimmassa muodossaan, oli

mahtava kaiken sen voimallisuuden kautta, jonka sivistys tuottaa. Se

oli enemmin katalain haltijatarten kuin inhimillisten hirmuvaltiain

hallituksen tapainen. Ei edes epätoivokaan saanut innostetuksi noita

hentoja Bengalilaisia tekemään vastarintaa miehille, joilla oli tuo

englantilainen ryhti, tuo ihmiskunnan perinnöllinen aatelisuus,

jonka taito ja urhoollisuus niin monesti on viettänyt voittoriemuja

huolimatta kymmenkertaisesta ylivoimasta. Tuo kova-onninen heimokunta

ei yrittänytkään tehdä vastarintaa. Välin taipuivat he nöyrästi

kärsimään kurjuuttansa. Välin pakenivat he valkoisia miehiä, niinkuin

heidän isänpä olivat paenneet Marattilaisia, ja matkustavaisen

Englantilaisen palankinia kannettiin usein suunnattoman suurten

kylien ja kaupunkien kautta, jotka sanoma hänen lähestymisestänsä oli

saattanut autioiksi.

Kaikki naapurivallat vihasivat luonnollisesti Bengalin vieraita

herroja, ja kaikille näytti tuo kopea suku pelkäämättömän katsannon.

Heidän armeijansa kohtasivat kaikkialla ylivoiman ja saavuttivat

kaikkialla voiton. Jakso päälliköitä, jotka olivat käyneet Clive'n

opin, piti yhä edelleen isänmaansa maineen voimassa. "Tunnustettava

on", sanoo eräs muhamettilainen historioitsija, "ett'ei tämän kansan

tyven mieli, vakava luonto ja pelkäämätöin urhoollisuus jätä tilaa

epäilykselle. He osoittavat samalla mitä lujinta rohkeutta ja mitä

viisainta varovaisuutta, eikä heillä ole vertaistansa taidossa asettua

tappeluriviin ja taistelussa säilyttää järjestystä. Jos he näin moneen

sodassa tarvittavaan ominaisuuteen tietäisivät liittää hallitsemisen

taidon, jos he osoittaisivat yhtä suurta älyä ja huolta jumalan

kansan tilan huojentamisessa, kuin he ovat osoittaneet kaikessa, mikä

koskee heidän sotaisia tehtäviänsä, niin ei mikään kansa maailmassa

olisi pidettävä heitä parempana eikä arvokkaampana olemaan johtavana

kansana. Mutta kaikki heidän valtansa-alaiset kansat vaikeroivat ja

ovat saatetut kurjuuteen ja hätään. Oi taivaan Herra! tule avuksi

ahdistetuille palvelijoillesi ja pelasta heidät siitä sorrosta, jota he

kärsivät."

Vaan yksin sotalaitoksenkin oli ajan pitkään mahdotoin pysyä vapaana

siitä turmiosta, joka oli vallannut kaikki hallinnon haarat. Ahneuden,

ylellisyyden ja tottelemattomuuden henki tarttui sivili-virkamiehistä

upseereihin ja upseereista sotilaihin. Turmio kasvoi kasvamistaan,

kunnes jokainen sotilasten yhteinen ruokahuone tuli salaliiton

ja juonten pesäksi ja kunnes sepoita ei voitu pitää kurissa kuin

joukottain toimitettujen hengenrangaistusten kautta.

Vihdoin alkoi asiain tila Bengalissa herättää huolta kotona. Yksi

vallankumous oli tapahtunut toisensa perästä; hallinto oli joutunut

epäjärjestykseen; syntyperäiset olivat ryöstetyt paljaiksi, vaan

kompania ei siltä ollut rikastunut; jokainen laiva toi takaisin

onnellisia seikkailijoita, joilla oli varoja ostaa aateliskartanoita

ja rakentaa uljaita taloja, vaan se toi myöskin huolettavia tietoja

hallituksen tulevaisten rahalähteiden suhteen; rajamaissa vallitsi

sota, armeijassa eripuraisuus; kansallismaine oli tahrattu Verres'en ja

Pisarro'n tekojen tapaisella irstaisuudella: tämmöinen oli se tapausten

näyttämö, joka pani Indian asioihin osalliset miehet hätäilemään.

Yleinen huuto kuului, että Clive ja ainoasti Clive voi pelastaa sen

valtakunnan, jonka hän oli perustanut.

Nämä tunteet tulivat ankaralla tavalla ilmi eräässä yleisessä

osakasten kokouksessa, jossa oli sangen runsaalti läsnäolijoita.

Kaikkien puoluelahkojen miehet huusivat, unohtaen riitansa ja vavisten

saamajaostensa puolesta, että Clive oli se mies, jota tässä pulassa

tarvittiin, että se rasittava päätös, joka oli otettu noudatettavaksi

hänen tulojensa suhteen, oli peräytettävä ja että häntä oli pyydettävä

palajamaan Indiaan.

Clive nousi istuiltaan. Tulojensa suhteen sanoi hän tahtovansa tehdä

tirehtoreilla semmoisia ehdoituksia, että ne -- hän luotti siihen --

saattaisivat ystävälliseen sopimukseen. Vaan vielä suurempi hankaluus

löytyi. Hänen sopi sanoa heille, ett'ei hän koskaan suostunut ottamaan

Bengalia hallittavakseen, niinkauan kuin hänen vihamiehensä Sulivan

oli kompanian esimiehenä. Melu oli ankara. Sulivan sai tuskin sanan

vuoroa. Kokouksessa oli valtaava enemmistö Clive'n puolella. Sulivan

koetti saada asiaa ratkaistuksi kuula-äänestyksen kautta. Vaan

kompanian asetusten mukaan ei kuula-änestystä voitu käyttää kuin sillä

ehdolla, että tätä tarkoittava pyyntökirja oli yhdeksän osakkaan

allekirjoittama, ja vaikka satoja oli saapuvilla, ei sittenkään

löytynyt yhdeksää henkeä, jotka olisivat suostuneet kirjoittamaan

nimensä tämmöisen pyyntökirjan alle.

Clive nimitettiin siis Bengalin brittiläisten alusmaiden kuvernööriksi

ja ylipäälliköksi. Vaan hän pysyi kiini vaatimuksissaan ja kielsihe

astumasta virkaansa, ennenkuin tulevan tirehtorinvaalin päätös oli

tunnettu. Taistelu oli kiivas, mutta Clive pääsi voitolle. Sulivan,

joka vähää, ennen oli ollut India-huoneen rajatoin hallitsija, olisi

yhtä ääntä vähemmällä menettänyt paikkansa siinä, ja sekä esimies että

vara-esimies olivat tuon uuden kuvernöörin ystäviä.

Tämmöisten olojen vallitessa purjehti Clive kolmannen ja viimeisen

kerran Indiaan. Hän saapui Kalkuttaan toukokuussa v. 1765 ja huomasi

hallituskoneiston olevan vielä kauheammassa epäjärjestyksessä kuin hän

oli edellyttänyt. Mir Dsjaffir, joka joku aika sitten oli menettänyt

vanhimman poikansa Miramin, oli itse kuollut Clive'n ollessa matkalla.

Kalkutan englantilaiset virkamiehet olivat jo saaneet kotoa ankaran

käskyn olla ottamatta lahjoja syntyperäisiltä ruhtinoilta. Vaan heidän

voitonhimonsa sekä heidän tottumattomuutensa pitää noiden kaukaisten,

tietämätöinten ja huolettomain isäntien käskyjä arvossa saattoi

heidät jälleen tarjoamaan Bengalin valta-istuinta kaupaksi. Noin sata

neljäkymmentä tuhatta sterlinkipuntaa jaettiin yhdeksän kompanian

etevimmän palvelijan kesken ja tämä lahjomissurama vaikutti, että eräs

nabobi-vainajan nuori poika asetettiin isänsä valtaistuimelle. Sanoma

tästä hävittömästä kaupasta kohtasi Clive'ä hänen saapuessansa perille.

Hän ilmaisee yksityisessä, heti maalle noustuansa eräälle hartaalle

ystävälle kirjoitetussa kirjeessä tunteensa sanoilla, jotka näyttävät

meistä erittäin liikuttavilta, kuin arvelemme, että ne lähtivät niin

rohkean, lujamielisen ja mielentilansa ilmaisemisessa niin vähän

näytteliäisyyteen taipuvaisen miehen kuin Clive'n kynästä. "Oi", sanoo

hän, "kuinka Englantilaisten nimen arvo on alennut! En voinut pidättää

itseäni uhraamasta muutamia kyyneliä Britannian kansan maineelle, jonka

pelkään menneen ja hävinneen ikipäiviksi. Vaan sittenkin vakuutan minä,

ottaen sen korkean olennon todistajaksi, joka tutkii sydämmet ja jonka

edessä meidän on vastattava, jos haudan tuolla puolella elämätä jatkuu,

että olen saapunut tänne kaikkea turmelusta halveksivalla mielellä ja

että päätökseni on hävittää nuo suuret ja kasvavat paheet tahi itse

menehtyä tässä yrityksessä."

Neuvoskunta tuli koolle ja Clive ilmoitti sille, että hän vakavasti

oli päättänyt panna toimeen täydellisen muutoksen asiain tilassa

ja tätä hanketta varten käyttää koko sitä avarata valtaa, joka oli

hänelle uskottu sotaväen ja sivilivirkamiesten yli. Johnstone, eräs

neuvoskunnan rohkeimpia ja kehnoimpia jäseniä, osoitti jotakin

vastustamisen halua. Clive keskeytti hänet ja kysyi ankaralla äänellä,

oliko hänen aikomuksensa pitää uuden hallituksen vallanomaisuutta

epäiltävänä. Johnstone säikähti ja sanoi ett'ei hänellä ollut

minkäänlaista senkaltaista aikomusta. Kaikki kasvot neuvospöydän

ääressä nolostuivat ja kalpenivat eikä kukaan enää sanallakaan tehnyt

vastarintaa.

Clive pysyi sanassaan. Hän viipyi Indiassa puolentoista vuoden

paikoilla ja sai tässä lyhyessä ajassa toimeenpannuksi avarimmalti

ulottuvan, vaikeimman ja terveellisimmän parannustyön, minkä joku

valtiomies ikinä on toimittanut. Tämä oli se aika hänen elämässään,

jota hän aina muisteli suurimmalla ylpeydellä. Hänellä oli vallassaan

tehdä jo ennestään loistavan rikkautensa kolmea kertaa suuremmaksi,

sallia väärinkäytöksiä sillä välin kuin hän luulotteli niitä

poistavansa sekä saavuttaa kaikkien Bengalin Englantilaisten suosion

antamalla alttiiksi heidän saaliinhimollensa turvattoman ja aran

kansan, joka ei tietänyt missä se saari oli, josta heille lähetettiin

sortajia, ja jonka valituksilla oli vähätoivoa päästä kuuluviin

viidentoista tuhannen meripenikulman takaa. Hän tiesi, että jos hän

todenteolla yhtyi parannushankkeihin, niin herättäisi hän jokaisen

kehnon intohimon vastaansa aseihin. Hän tiesi kuinka rajatoin ja kuinka

leppymätöin noiden saaliinhimoisten seikkailijain viha oli oleva, jos

he, elettyänsä toivossa saada muutamien kuukausien kuluessa kootuksi

kyllin varoja voidaksensa viettää päärin päiviä, saivat huomata, että

kaikki nämä toiveet olivat rauenneet tyhjiin. Vaan hän oli ottanut

täyttääksensä hyvän tehtävän ja hän nostatti kaikki henkiset voimansa

taisteluun, joka oli paljoa tuimempi Plassin taistelua. Alussa ei

näyttänyt olevan mitään menestymisen toivoa, vaan pian alkoivat kaikki

esteet taipua hänen lujan rohkeutensa ja innokkaan tahtonsa edessä.

Lahjojen vastaanottaminen syntyperäisiltä kiellettiin ankarasti.

Kompanian palvelijain yksityinen kaupankäynti keskeytettiin. Koko

siirtokunta näytti nousevan yksissä voimin näitä hankkeita vastaan.

Vaan tuo taipumatoin kuvernööri ilmoitti että, jos hän ei saavuttaisi

kannatusta Fort Williamissa, hankkisi hän sitä itselleen, muualta,

ja tuotti muutamia sivilivirkamiehiä Madrasista auttamaan itseänsä

hallintotoimissa. Ankarimmat vastustajansa pani hän viralta. Muut

taipuivat noudattamaan sitä, jota ei käynyt välttäminen, ja varsin

lyhyessä ajassa oli kaikki vastustus tukehdutettu.

Vaan Clive oli liian viisas mies voidaksensa olla huomaamatta, että

noihin äskeisiin väärinkäytöksiin osaksi oli pidettävä syynä seikka,

joka ei voinut olla synnyttämättä samanlaisia väärinkäytöksiä, niin

pian kuin hänen voimakkaan kätensä paino oli poistunut. Kompania

oli virkamiestensä palkkaamisen suhteen noudattanut epäviisasta

menetystapaa. Palkat olivat liian pienet yksin niidenkin tarpeiden

tyydyttämiseen, jotka troopilllsessa ilmanalassa ovat Europpalaisen

terveydelle ja mukavuudelle välttämättömiä. Mahdotointa oli panna rupi

säästöön niin niukasta palkasta. Ei ollut oletettava, että kyvyltään

keskinkertaisetkaan miehet suostuivat viettämään parhaat ikävuotensa

maanpaossa polttavan päivän alla, ilman muuta etua kuin tämä vähäinen

palkka. Sentähden oli jo aikoja ennen arveltu, että kompanian

asiamiehillä oli vallassaan rikastua yksityisellä kaupankäynnillänsä.

Tämä tapa oli tullut varsin haitalliseksi kauppayhdistyksen eduille.

Tuo sangen tiedokas asiain tutkija Thomas Roe, Jaakko I:sen hallituksen

ajoilta, kehoitti tirehtoreja innokkaasti parantamaan tätä epäkohtaa.

"Kieltäkää peräti yksityinen kauppaliike", sanoi hän, "sillä teidän

asianne ajetaan siinä tapauksessa paremmin. Minä tunnen että tämä

määräys on kova. Ihmiset sanovat, ett'eivät he suostu palvelemaan

paljaasta palkasta. Vaan te teette tästä puheesta lopun tyydyttämällä

heidät suurilla palkoilla ja silloin tiedätte mitä kustannatte."

Huolimatta tästä mainiosta neuvosta, säilytti kompania vanhan

järjestelmänsä, maksoi pienet palkat eikä ollut tietävinänsä

asiamiesten välillisistä tuloista. Neuvoskunnan jäsenillä ei ollut

palkkaa kuin 300 puntaa vuodessa. Vaan tietty on, ett'ei semmoinen

virkamies voinut elää Indiassa vähemmällä kymmentä kertaa tätä summaa,

eikä voitu olettaa, että hän tyytyisi hyväänkään elämään Indiassa

saamatta pannuksi mitään talteen niiden päivien varalle, jolloin hän

jälleen oli palannut Englantiin. Tämä järjestelmä lienee ennen Bengalin

valloitusta niukentanut osakkeenomistajain saama-osia, vaan ei voinut

muutoin tehdä paljo haittaa ei yhdessä eikä toisessa suhteessa. Vaan

kompania oli nyt hallitseva yhdistys. Sen palvelijoita saatettiin yhä

edelleen kutsua asiamiehiksi, nuoremmiksi ja vanhemmiksi kauppiaiksi.

Vaan he olivat oikeastaan avarain piirikuntain prokonsuleja,

propretoreja ja prokuratoreja. Heillä oli äärettömän suuri valta.

Heidän varsinainen palkkansa tunnustettiin yleisesti riittämättömäksi.

He olivat toimeensa liittyneen vanhan tavan ja isäntäinsä vaiteliaan

myönnytyksen kautta valtuutetut rikastuttamaan itseänsä välillisillä

keinoilla, ja tämä seikka oli sen kauhean sorron ja turmion alkujuuri,

joka oli hävittänyt Bengalin. Clive näki selvään, että oli järjetöintä

antaa miehille valtaa ja vaatia heitä elämään puutteessa. Hän tuli

siihen oikeaan päätökseen, ett'ei millään parannusyrityksellä voinut

olla menestystä, jos siihen ei liittynyt hanke kohtuullisella tavalla

parantaa kompanian virkamiesten palkka-etuja. Hän tiesi, ett'eivät

tirehtorit olleet taipuivaisia mihinkään heidän omia tulojansa

kustantavaan palkankorotukseen. Ainoa keino, joka jäi kuvernöörille

käytettäväksi, oli sitä laatua, että se tuotti hänelle paljo moitetta,

vaan meidän mielestämme oli hän täysin oikeutettu käyttämään tätä

keinoa. Hän määräsi palkkojen varalle suolamonopoolin, joka meidän

päiviimme saakka on ollut Indian tulojen päälähteitä; ja hän jakoi

suoritettavat laskukaavan mukaan, joka ei näytä olleen epämukaisesti

tehty. Sentähden syyttivät hänen vihamiehensä ja historioitsijat ovat

syyttäneet häntä siitä, ett'ei hän noudattanut ohjeitansa, että hän

rikkoi lupauksensa, että hän antoi tukea juuri sille väärinkäytökselle,

jonka hävittämisen hän oli saanut erityiseksi tehtäväksensä, nimittäin

kompanian palvelijain kaupalle. Vaan jokainen tiedokas ja puolueetoin

arvostelija myöntää, ett'ei sillä järjestelmällä, jonka hän pani

toimeen, ollut mitään yhteistä sen kanssa, jota hän oli lähetetty

hävittämään. Suolamonopooli oli ollut Indian hallituksella tulolähteenä

ennen Clive'n syntymistä. Se pysyi semmoisena vielä kauan hänen

kuoltuansa. Sivilivirkamiehillä oli selvä oikeus saada eläkevaroja

tästä tulosta, ja Clive ei tehnyt muuta kuin sen, että hän määräsi

osan tätä tuloa näiden eläkevarojen varalle. Tällä tavoin hankki hän,

tehden lopun siitä menetystavasta, jonka kautta äärettömät omaisuudet

pikaisesti koottiin, jokaiselle Indiassa palvelevalle Brittiläiselle

keinon hitaisen, vaan varman toimeentulon saavuttamiseen. Vaan niin

suuri on ihmisten vääryys, ett'ei mikään niitä toimia, jotka todella

ovat tahranneet hänen mainettaan, ole hankkinut hänelle niin paljo

moitetta kuin tämä työ, joka oikeastaan oli kaikkien hänen muiden

parannustointensa menestyksen ehtona.

Hän oli tukehduttanut sivili-virkamiesten vastarinnan; sotilasten

vastarinta oli vaarallisempi. Muutamat tirehtorien säätämät

säästämishankkeet koskivat sotilasten etuja, ja myrsky nousi,

jota ei edes Caesarkaan mielellänsä olisi ottanut vastustaakseen.

Ei ollut helppo hallita niiden vastarintaa, joilla oli ainoasti

aseellisella voimalla hallittavan maan aseellinen voima käsissään.

200 englantilaista upseeria teki salaliiton hallitusta vastaan ja

päättivät samana päivänä luopua tehtäviensä täyttämisestä. He eivät

epäilleet, että Clive suostuisi mihin ehtoihin hyvänsä ennemmin

kuin hän jättäisi armeijan päälliköittä, koska tämä oli Indian

brittiläisen vallan ainoana tukena. He tunsivat hyvin vähäisen

miehen taipumatointa luontoa, jonka kanssa heillä oli tekemistä.

Clive'n ympärillä oli vielä muutamia upseereja, joihin hän saattoi

luottaa. Hän tuotti Fort St Georgesta vereksen täytejoukon. Hän antoi

sotavirkoja kauppa-asiamiehillenkin, jotka suostuivat auttamaan

häntä tässä tukalassa tilassa, ja käski paikalla tuoda Kalkuttaan

jokaisen upseerin, joka luopui virastaan. Salaliittolaiset huomaisivat

pettyneensä laskuissaan. Kuvernööri oli taipumatoin. Sotaväki pysyi

lujana. Sepoit, joiden yli Clivellä aina oli ollut tavatoin valta,

osoittivat järkähtämätöintä uskollisuutta häntä kohtaan. Salaliiton

johtajat tutkittiin, vangittiin pantiin viralta. Muut pyysivät

nöyrtyneinä ja masentuneina erohakemuksensa takaisin. Moni ilmaisi

kyynelsilminkin katumuksensa. Nuorempia syynalaisia kohteli Clive

leppeästi. Salaliitoa johtajille oli hän taipumattoman ankara, vaan

hänen ankaruuteensa ei liittynyt minkäänlaista yksityistä vihaa.

Sillä välin kuin hän lujasti ylläpiti oikeuden mukaan virkaansa

kuuluvaa valtaa, vähätteli hän jalomielisellä ylenkatseella kaikkia

häntä yksityisesti kohtaavia parjauksia ja loukkauksia. Erästä

salaliittolaista syytettiin kuvernöörin henkeä tarkoittavasta

murhahankkeesta; vaan Clive ei ottanut kuullakseen syytöstä. Hän sanoi:

"Upseerit ovat Englantilaisia eikä salamurhaajoita".

Samalla kuin hän paransi sivili-virkalaitoksia ja vahvisti valtaansa

sotaväen yli, oli hänen ulkopolitiikillansa yhtä hyvä menestys. Hänen

saapumisensa Indian mantereelle oli heti syntyvän rauhan merkki. Ouden

nabobi oleskeli silloin suuren armeijan kanssa Baharin rajalla. Paljo

Afganilaisia ja Marattilaisia oli yhtynyt hänen väkeensä, eikä, ollut

aivan vähää syytä peljätä yleistä liittoa kaikkien alkuperäisten

valtioin kesken Englantilaisia vastaan. Mutta Clive nimi tukehdutti

paikalla kaikki vastustushankkeet. Vihollinen rukoili mitä nöyrimmillä

sanoilla rauhaa ja suostui niihin ehtoihin, jotka Clive katsoi hyväksi

määrätä.

Yht'aikaa saatettiin Bengalin hallinto uudelle kannalle; Siihen saakka

oli Englantilaisten valta tässä maakunnassa: ollut aivan epämääräinen.

Se oli outo valtakunnan vanhalle hallitusmuodolle eikä sitä oltu

vahvistettu minkäänlaisten, sopimusmääräysten kautta. Se oli sen

vallan tapainen, jota nuo suuret vieraan palkkaväen johtajat, niinkuin

Risimer ja Odoaker, jotka mielensä mukaan koroittivat valtaistuimelle

ja syöksivät siltä alas yhden toisensa perästä noita Cesarin ja

Augustuksen nimellä kunnioitettuja mitättömiä ruhtinaita, harjoittivat

Italiassa läntisen keisarikunnan viimeisen riutumistilan aikana.

Vaan niinkuin Italian, niin Indiankin sotaiset muukalaiset katsoivat

otolliseksi hankkia sille vallalle, joka oli asevoiman rakentama,

lain ja entisen vallan vahvistus. Teudorik katsoi viisaaksi hankkia

Bysantin kaukaisesta hovista määräyksen, joka asetti hänet Italian

hallitsijaksi, ja Clive kääntyi samalla tavalla Delhin hovin puoleen

saadaksensa nimenomaisen myönnytyksen siihen valtaan, joka hänellä jo

varsinaisesti oli käsissään. Moguli oli vallan turvatoin, ja vaikka

hän nurkuili, oli hänellä syytä olla aivan tyytyväinen siihen, että

Englantilaiset suostuivat antamaan hänelle puhtaita rupeja, joiden

suorittamiseen hän ei koskaan olisi voinut pakoittaa heitä, niistä

muutamista perssiankielisistä kirjoitusriveistä, jotka eivät maksaneet

hänelle niin mitään. Kauppa tehtiin pian ja Hindostanin nimellinen

valtias teetti vakuutuskirjan, joka valtuutti kompanian perimään ja

käyttämään Bengalin, Orissan ja Baharin tulot.

Nabobi oli yhä vielä olemassa ja hänen asemansa brittiläisten

vallanomaisten rinnalla oli sama kuin Merovingein suvun viimeisten

houkkamaisten Hilperikein ja Hilderikein asema oli heidän taitavain

ja tarmokasten palatsipäällikköjensä, Kaarle Martellin ja Piprain

rinnalla. Kerran oli Clive jo melkein päättänyt mielessään antaa tämän

varjokuvan hävitä; vaan sittemmin arveli hän sopivaksi yhä edelleen

käyttää nabobin nimeä varsinkin yhteyksissä muiden Europan kansojen

kanssa. Hän arveli Franskalaisten, Hollantilaisten ja Tanskalaisten

paljoa helpommin ottavan noudattaaksensa syntyperäisen ruhtinaan,

jota aina olivat tottuneet pitämään arvossa, kuin kilpailevan

kauppa-yhdistyksen tahtoa. Tämä politiiki saattoi olla viisas aikanaan.

Mutta veruke huomattiin pian liian heikoksi vaikuttamaan kehenkään ja

jätettiin kokonansa syrjään. Mir Dsjaffirin perillinen istuu yhä vielä

valtaistuimella Mursjedabadissa, sukunsa vanhassa pääkaupungissa,

hänellä on yhä vielä nabobin arvonimi; Englantilaiset puhuttelevat

yhä vielä häntä "teidän ylhäisyytenänne" ja hänen sallitaan yhä

vielä osaksi säilyttää sitä kuninkaallista loistoa, joka ympäröi

hänen esi-isänsä. Hallitus maksaa hänelle 160,000 punnan vuotuisen

eläkerahan. Hänen vaununsa ympärillä on vartijajoukko, ja hänen

edellänsä kulkee palvelijoita hopeasauvat kädessä. Hän itse ja hänen

palatsilaisensa eivät ole tavallisen tuomiovallan alaisia. Vaan hänellä

ei ole ensinkään valtiollista valtaa, eikä hän oikeastaan ole kuin

jalosukuinen ja rikas kompanian alamainen.

Clive'n olisi ollut helppo koota toisella hallitusajallaan Bengalissa

rikkauksia, joita ei ollut yhdelläkään alamaisella Euroopassa. Hän

olisi todellakin voinut saavuttaa vuosittain lahjoja 300,000 punnan

arvosta, antamatta maakunnan rikkaiden asukasten kokea suurempaa

rasitusta, kuin mihin heidän hellimmät hallitsijansa olivat totuttaneet

heitä. Naapuriruhtinaat olisivat ilomielin suostuneet maksamaan

minkä hinnan hyvänsä hänen suosiostansa. Vaan hän näyttää tarkasti

noudattaneen niitä ohjeita, jotka hän asetti muiden käytökselle.

Benaresin radsja tarjosi hänelle kallisarvoisen timanttilahjan. Ouden

nabobi pyysi häntä hartaasti ottamaan vastaan suuren rahasumman

ja lippaan kallisarvoisia juveeleja. Clive kielsihe kohteliaasti,

vaan varmasti, ja huomattava on, ett'ei hän lukenut kieltäymyksiään

itselleen minkäänlaiseksi ansioksi ja että ne vasta hänen kuoltuansa

ovat tulleet päivän valoon. Hän piti tarkan laskun palkkatuloistaan,

osastansa suolakaupan voitosta ja niistä lahjoista, joita itämailla

vallitsevan käsityksen mukaan olisi ollut typerä, kieltäytyä ottamasta

vastaan. Näistä tulolähteistä juoksevilla varoilla suoritti hän

asemansa vaatimat menot. Tähteet jakoi hän muutamille hartaille

ystäville, jotka olivat tulleet hänen mukanansa Indiaan. Hän kehui

alati ja kehui sen mukaan, mitä me voimme päättää, täydellä syyllä,

että hänen viimeinen hallitusaikansa kartuttamisen asemesta vähensi

hänen omaisuuttansa.

Lordi Clive · 第 6 / 8 段