Bengalista saapunut laiva oli jonkun ajan kestäessä tuonut mukanansa
levottomuutta herättäviä tietoja. Maakunnan sisällinen hallinto
oli vajonnut semmoiselle kehnouden asteelle, ett'ei se enää voinut
menestyä. Ja mitä saattoikaan odottaa virkamiesjoukolta, joka oli
semmoisten kiusausten alaisena, ett'ei niitä, Clive'n kerran sanoessa,
liha eikä veri voinut kestää, sekä varustettuna vastustamattomalla
vallalla ja edesvastauksen alainen ainoasti turmeltuneelle,
eripuraiselle, kiihkojen vallassa ja huonojen tietojen varassa olevalle
kompanialle, joka oleskeli niin kaukaisten matkojen päässä, että
sanan lähetyksen ja vastauksen saapumisen välillä kului puolitoista
vuotta? Sentähden oli Bengalin englantilainen hallitus niiden viiden
vuoden kuluessa, jotka seurasivat Clive'n lähtöä mainitusta maasta,
joutunut semmoiseen kehnouden tilaan, joka tuskin näyttää sallivan
yhteiskunnan paljasta olemassa olemista. Nyt oli menty edelle sen
roomalaisen prokonsulin, joka vuodessa tahi kahdessa hallittavastansa
maakunnasta pusersi varoja voidaksensa Campanian rannoilla perustaa
marmoripalatsia ja kylpylaitoksia, juoda merikivi-astioista, herkutella
laululintusilla, panna näytteille orjalaumoja ja sjiraffiparvia, ja sen
espanjalaisen varakuninkaan, joka, jättäen jälkeensä Meijikolaisten
tahi Limalaisten kiroukset, Kulki Madridiin kulloitetuilla vaunuilla
ja hopeakaluilla valjastetuilla ja ripustetuilla hevoisilla. Mitä
oikeastaan julmuudeksi sanotaan, se ei kuulunut kompanian virkamiesten
riettauksiin. Vaan tuskinpa julmuuskaan olisi voinut saada pahempaa
tuhoa aikaan, kuin mikä oli seurauksena heidän hillitsemättömästä
rikastumisen himostaan. He kukistivat luontokappaleensa Mir Dsjaffirin.
He koroittivat hänen sijallensa toisen nabobin, nimeltä Mir Kossim.
Vaan Mir Kossimilla oli kykyä ja oma tahtonsa, ja vaikka hän kyllä
oli taipuvainen itse sortamaan alamaisiansa, ei hän kuitenkaan voinut
kärsiä, että heidät poljettiin maahan sorron kautta, josta hän ei
hyötynyt mitään, vaan joka päinvastoin kerrassaan hävitti hänen
tulojensa lähteet. Sentähden syöksivät Englantilaiset Mir Kossimin
alas ja asettivat Mir Dsjaffirin jälleen valtaan; ja Mir Kossim
pakeni, pantuansa kostoksi verilöylyn toimeen, joka julmuudessa
voitti "mustan luolan" hirmuyön, Ouden nabobin alueesen. Jokaisen
vallankumouksen jälkeen jakeli uusi ruhtinas vierailla herroillensa
mitä vain sai kokoonhaalituksi kukistetun edeltäjänsä aarteesta.
Hänen maansa ääretöin asukasmäärä oli annettu alttiiksi niille, jotka
olivat tehneet hänestä valtiaan ja jotka jälleen saattoivat tehdä
tämän työnsä tyhjäksi. Kompanian palvelijat hankkivat, ei isännilleen,
vaan itselleen yksinomaisen kaupankäynti-oikeuden sisämaassa. He
pakoittivat syntyperäiset ostamaan kalliista ja myymään halvasta
hinnasta. He herjasivat rangaistuksetta maan oikeuslaitosten, poliisi-
ja viskaalivirastojen jäseniä. He turvasivat suojeluksellansa
erästä syntyperäisen hallituksen alamaisjoukkiota, joka retkillänsä
maakunnissa levitti hävitystä ja kauhua kaikkialla, missä se ilmestyi.
Jokainen brittiläisen asiamiehen palvelija harjoitti kaikin puolin
isäntänsä valtaa, ja hänen isäntänsä harjoitti kaikin puolin kompanian
valtaa. Summattomat omaisuudet koottiin sen kautta Kalkutassa,
sillä välin kuin kolmekymmentä miljoonaa inhimillistä olentoa oli
vajotettu äärimmäiseen kurjuuteen. He olivat tottuneet kestämään
hirmuhallitusta, vaan ei koskaan moista hirmuhallitusta. He huomasivat
kompanian pienen sormen voimakkaammaksi Suradsja Daulan käsivartta.
Entisten hallitsijainsa aikana oli heillä ollut edes yksi viimeinen
pelastuskeino tarjona: kuin rasitus kävi sietämättömäksi, tarttui
kansa aseihin ja kukisti hallituksen. Vaan englantilaista hallitusta
ei käynyt poistaminen tällä tavalla. Tämä hallitus, joka sorti yhden
verran kuin barbarilainen despotismi sortavimmassa muodossaan, oli
mahtava kaiken sen voimallisuuden kautta, jonka sivistys tuottaa. Se
oli enemmin katalain haltijatarten kuin inhimillisten hirmuvaltiain
hallituksen tapainen. Ei edes epätoivokaan saanut innostetuksi noita
hentoja Bengalilaisia tekemään vastarintaa miehille, joilla oli tuo
englantilainen ryhti, tuo ihmiskunnan perinnöllinen aatelisuus,
jonka taito ja urhoollisuus niin monesti on viettänyt voittoriemuja
huolimatta kymmenkertaisesta ylivoimasta. Tuo kova-onninen heimokunta
ei yrittänytkään tehdä vastarintaa. Välin taipuivat he nöyrästi
kärsimään kurjuuttansa. Välin pakenivat he valkoisia miehiä, niinkuin
heidän isänpä olivat paenneet Marattilaisia, ja matkustavaisen
Englantilaisen palankinia kannettiin usein suunnattoman suurten
kylien ja kaupunkien kautta, jotka sanoma hänen lähestymisestänsä oli
saattanut autioiksi.
Kaikki naapurivallat vihasivat luonnollisesti Bengalin vieraita
herroja, ja kaikille näytti tuo kopea suku pelkäämättömän katsannon.
Heidän armeijansa kohtasivat kaikkialla ylivoiman ja saavuttivat
kaikkialla voiton. Jakso päälliköitä, jotka olivat käyneet Clive'n
opin, piti yhä edelleen isänmaansa maineen voimassa. "Tunnustettava
on", sanoo eräs muhamettilainen historioitsija, "ett'ei tämän kansan
tyven mieli, vakava luonto ja pelkäämätöin urhoollisuus jätä tilaa
epäilykselle. He osoittavat samalla mitä lujinta rohkeutta ja mitä
viisainta varovaisuutta, eikä heillä ole vertaistansa taidossa asettua
tappeluriviin ja taistelussa säilyttää järjestystä. Jos he näin moneen
sodassa tarvittavaan ominaisuuteen tietäisivät liittää hallitsemisen
taidon, jos he osoittaisivat yhtä suurta älyä ja huolta jumalan
kansan tilan huojentamisessa, kuin he ovat osoittaneet kaikessa, mikä
koskee heidän sotaisia tehtäviänsä, niin ei mikään kansa maailmassa
olisi pidettävä heitä parempana eikä arvokkaampana olemaan johtavana
kansana. Mutta kaikki heidän valtansa-alaiset kansat vaikeroivat ja
ovat saatetut kurjuuteen ja hätään. Oi taivaan Herra! tule avuksi
ahdistetuille palvelijoillesi ja pelasta heidät siitä sorrosta, jota he
kärsivät."
Vaan yksin sotalaitoksenkin oli ajan pitkään mahdotoin pysyä vapaana
siitä turmiosta, joka oli vallannut kaikki hallinnon haarat. Ahneuden,
ylellisyyden ja tottelemattomuuden henki tarttui sivili-virkamiehistä
upseereihin ja upseereista sotilaihin. Turmio kasvoi kasvamistaan,
kunnes jokainen sotilasten yhteinen ruokahuone tuli salaliiton
ja juonten pesäksi ja kunnes sepoita ei voitu pitää kurissa kuin
joukottain toimitettujen hengenrangaistusten kautta.
Vihdoin alkoi asiain tila Bengalissa herättää huolta kotona. Yksi
vallankumous oli tapahtunut toisensa perästä; hallinto oli joutunut
epäjärjestykseen; syntyperäiset olivat ryöstetyt paljaiksi, vaan
kompania ei siltä ollut rikastunut; jokainen laiva toi takaisin
onnellisia seikkailijoita, joilla oli varoja ostaa aateliskartanoita
ja rakentaa uljaita taloja, vaan se toi myöskin huolettavia tietoja
hallituksen tulevaisten rahalähteiden suhteen; rajamaissa vallitsi
sota, armeijassa eripuraisuus; kansallismaine oli tahrattu Verres'en ja
Pisarro'n tekojen tapaisella irstaisuudella: tämmöinen oli se tapausten
näyttämö, joka pani Indian asioihin osalliset miehet hätäilemään.
Yleinen huuto kuului, että Clive ja ainoasti Clive voi pelastaa sen
valtakunnan, jonka hän oli perustanut.
Nämä tunteet tulivat ankaralla tavalla ilmi eräässä yleisessä
osakasten kokouksessa, jossa oli sangen runsaalti läsnäolijoita.
Kaikkien puoluelahkojen miehet huusivat, unohtaen riitansa ja vavisten
saamajaostensa puolesta, että Clive oli se mies, jota tässä pulassa
tarvittiin, että se rasittava päätös, joka oli otettu noudatettavaksi
hänen tulojensa suhteen, oli peräytettävä ja että häntä oli pyydettävä
palajamaan Indiaan.
Clive nousi istuiltaan. Tulojensa suhteen sanoi hän tahtovansa tehdä
tirehtoreilla semmoisia ehdoituksia, että ne -- hän luotti siihen --
saattaisivat ystävälliseen sopimukseen. Vaan vielä suurempi hankaluus
löytyi. Hänen sopi sanoa heille, ett'ei hän koskaan suostunut ottamaan
Bengalia hallittavakseen, niinkauan kuin hänen vihamiehensä Sulivan
oli kompanian esimiehenä. Melu oli ankara. Sulivan sai tuskin sanan
vuoroa. Kokouksessa oli valtaava enemmistö Clive'n puolella. Sulivan
koetti saada asiaa ratkaistuksi kuula-äänestyksen kautta. Vaan
kompanian asetusten mukaan ei kuula-änestystä voitu käyttää kuin sillä
ehdolla, että tätä tarkoittava pyyntökirja oli yhdeksän osakkaan
allekirjoittama, ja vaikka satoja oli saapuvilla, ei sittenkään
löytynyt yhdeksää henkeä, jotka olisivat suostuneet kirjoittamaan
nimensä tämmöisen pyyntökirjan alle.
Clive nimitettiin siis Bengalin brittiläisten alusmaiden kuvernööriksi
ja ylipäälliköksi. Vaan hän pysyi kiini vaatimuksissaan ja kielsihe
astumasta virkaansa, ennenkuin tulevan tirehtorinvaalin päätös oli
tunnettu. Taistelu oli kiivas, mutta Clive pääsi voitolle. Sulivan,
joka vähää, ennen oli ollut India-huoneen rajatoin hallitsija, olisi
yhtä ääntä vähemmällä menettänyt paikkansa siinä, ja sekä esimies että
vara-esimies olivat tuon uuden kuvernöörin ystäviä.
Tämmöisten olojen vallitessa purjehti Clive kolmannen ja viimeisen
kerran Indiaan. Hän saapui Kalkuttaan toukokuussa v. 1765 ja huomasi
hallituskoneiston olevan vielä kauheammassa epäjärjestyksessä kuin hän
oli edellyttänyt. Mir Dsjaffir, joka joku aika sitten oli menettänyt
vanhimman poikansa Miramin, oli itse kuollut Clive'n ollessa matkalla.
Kalkutan englantilaiset virkamiehet olivat jo saaneet kotoa ankaran
käskyn olla ottamatta lahjoja syntyperäisiltä ruhtinoilta. Vaan heidän
voitonhimonsa sekä heidän tottumattomuutensa pitää noiden kaukaisten,
tietämätöinten ja huolettomain isäntien käskyjä arvossa saattoi
heidät jälleen tarjoamaan Bengalin valta-istuinta kaupaksi. Noin sata
neljäkymmentä tuhatta sterlinkipuntaa jaettiin yhdeksän kompanian
etevimmän palvelijan kesken ja tämä lahjomissurama vaikutti, että eräs
nabobi-vainajan nuori poika asetettiin isänsä valtaistuimelle. Sanoma
tästä hävittömästä kaupasta kohtasi Clive'ä hänen saapuessansa perille.
Hän ilmaisee yksityisessä, heti maalle noustuansa eräälle hartaalle
ystävälle kirjoitetussa kirjeessä tunteensa sanoilla, jotka näyttävät
meistä erittäin liikuttavilta, kuin arvelemme, että ne lähtivät niin
rohkean, lujamielisen ja mielentilansa ilmaisemisessa niin vähän
näytteliäisyyteen taipuvaisen miehen kuin Clive'n kynästä. "Oi", sanoo
hän, "kuinka Englantilaisten nimen arvo on alennut! En voinut pidättää
itseäni uhraamasta muutamia kyyneliä Britannian kansan maineelle, jonka
pelkään menneen ja hävinneen ikipäiviksi. Vaan sittenkin vakuutan minä,
ottaen sen korkean olennon todistajaksi, joka tutkii sydämmet ja jonka
edessä meidän on vastattava, jos haudan tuolla puolella elämätä jatkuu,
että olen saapunut tänne kaikkea turmelusta halveksivalla mielellä ja
että päätökseni on hävittää nuo suuret ja kasvavat paheet tahi itse
menehtyä tässä yrityksessä."
Neuvoskunta tuli koolle ja Clive ilmoitti sille, että hän vakavasti
oli päättänyt panna toimeen täydellisen muutoksen asiain tilassa
ja tätä hanketta varten käyttää koko sitä avarata valtaa, joka oli
hänelle uskottu sotaväen ja sivilivirkamiesten yli. Johnstone, eräs
neuvoskunnan rohkeimpia ja kehnoimpia jäseniä, osoitti jotakin
vastustamisen halua. Clive keskeytti hänet ja kysyi ankaralla äänellä,
oliko hänen aikomuksensa pitää uuden hallituksen vallanomaisuutta
epäiltävänä. Johnstone säikähti ja sanoi ett'ei hänellä ollut
minkäänlaista senkaltaista aikomusta. Kaikki kasvot neuvospöydän
ääressä nolostuivat ja kalpenivat eikä kukaan enää sanallakaan tehnyt
vastarintaa.
Clive pysyi sanassaan. Hän viipyi Indiassa puolentoista vuoden
paikoilla ja sai tässä lyhyessä ajassa toimeenpannuksi avarimmalti
ulottuvan, vaikeimman ja terveellisimmän parannustyön, minkä joku
valtiomies ikinä on toimittanut. Tämä oli se aika hänen elämässään,
jota hän aina muisteli suurimmalla ylpeydellä. Hänellä oli vallassaan
tehdä jo ennestään loistavan rikkautensa kolmea kertaa suuremmaksi,
sallia väärinkäytöksiä sillä välin kuin hän luulotteli niitä
poistavansa sekä saavuttaa kaikkien Bengalin Englantilaisten suosion
antamalla alttiiksi heidän saaliinhimollensa turvattoman ja aran
kansan, joka ei tietänyt missä se saari oli, josta heille lähetettiin
sortajia, ja jonka valituksilla oli vähätoivoa päästä kuuluviin
viidentoista tuhannen meripenikulman takaa. Hän tiesi, että jos hän
todenteolla yhtyi parannushankkeihin, niin herättäisi hän jokaisen
kehnon intohimon vastaansa aseihin. Hän tiesi kuinka rajatoin ja kuinka
leppymätöin noiden saaliinhimoisten seikkailijain viha oli oleva, jos
he, elettyänsä toivossa saada muutamien kuukausien kuluessa kootuksi
kyllin varoja voidaksensa viettää päärin päiviä, saivat huomata, että
kaikki nämä toiveet olivat rauenneet tyhjiin. Vaan hän oli ottanut
täyttääksensä hyvän tehtävän ja hän nostatti kaikki henkiset voimansa
taisteluun, joka oli paljoa tuimempi Plassin taistelua. Alussa ei
näyttänyt olevan mitään menestymisen toivoa, vaan pian alkoivat kaikki
esteet taipua hänen lujan rohkeutensa ja innokkaan tahtonsa edessä.
Lahjojen vastaanottaminen syntyperäisiltä kiellettiin ankarasti.
Kompanian palvelijain yksityinen kaupankäynti keskeytettiin. Koko
siirtokunta näytti nousevan yksissä voimin näitä hankkeita vastaan.
Vaan tuo taipumatoin kuvernööri ilmoitti että, jos hän ei saavuttaisi
kannatusta Fort Williamissa, hankkisi hän sitä itselleen, muualta,
ja tuotti muutamia sivilivirkamiehiä Madrasista auttamaan itseänsä
hallintotoimissa. Ankarimmat vastustajansa pani hän viralta. Muut
taipuivat noudattamaan sitä, jota ei käynyt välttäminen, ja varsin
lyhyessä ajassa oli kaikki vastustus tukehdutettu.
Vaan Clive oli liian viisas mies voidaksensa olla huomaamatta, että
noihin äskeisiin väärinkäytöksiin osaksi oli pidettävä syynä seikka,
joka ei voinut olla synnyttämättä samanlaisia väärinkäytöksiä, niin
pian kuin hänen voimakkaan kätensä paino oli poistunut. Kompania
oli virkamiestensä palkkaamisen suhteen noudattanut epäviisasta
menetystapaa. Palkat olivat liian pienet yksin niidenkin tarpeiden
tyydyttämiseen, jotka troopilllsessa ilmanalassa ovat Europpalaisen
terveydelle ja mukavuudelle välttämättömiä. Mahdotointa oli panna rupi
säästöön niin niukasta palkasta. Ei ollut oletettava, että kyvyltään
keskinkertaisetkaan miehet suostuivat viettämään parhaat ikävuotensa
maanpaossa polttavan päivän alla, ilman muuta etua kuin tämä vähäinen
palkka. Sentähden oli jo aikoja ennen arveltu, että kompanian
asiamiehillä oli vallassaan rikastua yksityisellä kaupankäynnillänsä.
Tämä tapa oli tullut varsin haitalliseksi kauppayhdistyksen eduille.
Tuo sangen tiedokas asiain tutkija Thomas Roe, Jaakko I:sen hallituksen
ajoilta, kehoitti tirehtoreja innokkaasti parantamaan tätä epäkohtaa.
"Kieltäkää peräti yksityinen kauppaliike", sanoi hän, "sillä teidän
asianne ajetaan siinä tapauksessa paremmin. Minä tunnen että tämä
määräys on kova. Ihmiset sanovat, ett'eivät he suostu palvelemaan
paljaasta palkasta. Vaan te teette tästä puheesta lopun tyydyttämällä
heidät suurilla palkoilla ja silloin tiedätte mitä kustannatte."
Huolimatta tästä mainiosta neuvosta, säilytti kompania vanhan
järjestelmänsä, maksoi pienet palkat eikä ollut tietävinänsä
asiamiesten välillisistä tuloista. Neuvoskunnan jäsenillä ei ollut
palkkaa kuin 300 puntaa vuodessa. Vaan tietty on, ett'ei semmoinen
virkamies voinut elää Indiassa vähemmällä kymmentä kertaa tätä summaa,
eikä voitu olettaa, että hän tyytyisi hyväänkään elämään Indiassa
saamatta pannuksi mitään talteen niiden päivien varalle, jolloin hän
jälleen oli palannut Englantiin. Tämä järjestelmä lienee ennen Bengalin
valloitusta niukentanut osakkeenomistajain saama-osia, vaan ei voinut
muutoin tehdä paljo haittaa ei yhdessä eikä toisessa suhteessa. Vaan
kompania oli nyt hallitseva yhdistys. Sen palvelijoita saatettiin yhä
edelleen kutsua asiamiehiksi, nuoremmiksi ja vanhemmiksi kauppiaiksi.
Vaan he olivat oikeastaan avarain piirikuntain prokonsuleja,
propretoreja ja prokuratoreja. Heillä oli äärettömän suuri valta.
Heidän varsinainen palkkansa tunnustettiin yleisesti riittämättömäksi.
He olivat toimeensa liittyneen vanhan tavan ja isäntäinsä vaiteliaan
myönnytyksen kautta valtuutetut rikastuttamaan itseänsä välillisillä
keinoilla, ja tämä seikka oli sen kauhean sorron ja turmion alkujuuri,
joka oli hävittänyt Bengalin. Clive näki selvään, että oli järjetöintä
antaa miehille valtaa ja vaatia heitä elämään puutteessa. Hän tuli
siihen oikeaan päätökseen, ett'ei millään parannusyrityksellä voinut
olla menestystä, jos siihen ei liittynyt hanke kohtuullisella tavalla
parantaa kompanian virkamiesten palkka-etuja. Hän tiesi, ett'eivät
tirehtorit olleet taipuivaisia mihinkään heidän omia tulojansa
kustantavaan palkankorotukseen. Ainoa keino, joka jäi kuvernöörille
käytettäväksi, oli sitä laatua, että se tuotti hänelle paljo moitetta,
vaan meidän mielestämme oli hän täysin oikeutettu käyttämään tätä
keinoa. Hän määräsi palkkojen varalle suolamonopoolin, joka meidän
päiviimme saakka on ollut Indian tulojen päälähteitä; ja hän jakoi
suoritettavat laskukaavan mukaan, joka ei näytä olleen epämukaisesti
tehty. Sentähden syyttivät hänen vihamiehensä ja historioitsijat ovat
syyttäneet häntä siitä, ett'ei hän noudattanut ohjeitansa, että hän
rikkoi lupauksensa, että hän antoi tukea juuri sille väärinkäytökselle,
jonka hävittämisen hän oli saanut erityiseksi tehtäväksensä, nimittäin
kompanian palvelijain kaupalle. Vaan jokainen tiedokas ja puolueetoin
arvostelija myöntää, ett'ei sillä järjestelmällä, jonka hän pani
toimeen, ollut mitään yhteistä sen kanssa, jota hän oli lähetetty
hävittämään. Suolamonopooli oli ollut Indian hallituksella tulolähteenä
ennen Clive'n syntymistä. Se pysyi semmoisena vielä kauan hänen
kuoltuansa. Sivilivirkamiehillä oli selvä oikeus saada eläkevaroja
tästä tulosta, ja Clive ei tehnyt muuta kuin sen, että hän määräsi
osan tätä tuloa näiden eläkevarojen varalle. Tällä tavoin hankki hän,
tehden lopun siitä menetystavasta, jonka kautta äärettömät omaisuudet
pikaisesti koottiin, jokaiselle Indiassa palvelevalle Brittiläiselle
keinon hitaisen, vaan varman toimeentulon saavuttamiseen. Vaan niin
suuri on ihmisten vääryys, ett'ei mikään niitä toimia, jotka todella
ovat tahranneet hänen mainettaan, ole hankkinut hänelle niin paljo
moitetta kuin tämä työ, joka oikeastaan oli kaikkien hänen muiden
parannustointensa menestyksen ehtona.
Hän oli tukehduttanut sivili-virkamiesten vastarinnan; sotilasten
vastarinta oli vaarallisempi. Muutamat tirehtorien säätämät
säästämishankkeet koskivat sotilasten etuja, ja myrsky nousi,
jota ei edes Caesarkaan mielellänsä olisi ottanut vastustaakseen.
Ei ollut helppo hallita niiden vastarintaa, joilla oli ainoasti
aseellisella voimalla hallittavan maan aseellinen voima käsissään.
200 englantilaista upseeria teki salaliiton hallitusta vastaan ja
päättivät samana päivänä luopua tehtäviensä täyttämisestä. He eivät
epäilleet, että Clive suostuisi mihin ehtoihin hyvänsä ennemmin
kuin hän jättäisi armeijan päälliköittä, koska tämä oli Indian
brittiläisen vallan ainoana tukena. He tunsivat hyvin vähäisen
miehen taipumatointa luontoa, jonka kanssa heillä oli tekemistä.
Clive'n ympärillä oli vielä muutamia upseereja, joihin hän saattoi
luottaa. Hän tuotti Fort St Georgesta vereksen täytejoukon. Hän antoi
sotavirkoja kauppa-asiamiehillenkin, jotka suostuivat auttamaan
häntä tässä tukalassa tilassa, ja käski paikalla tuoda Kalkuttaan
jokaisen upseerin, joka luopui virastaan. Salaliittolaiset huomaisivat
pettyneensä laskuissaan. Kuvernööri oli taipumatoin. Sotaväki pysyi
lujana. Sepoit, joiden yli Clivellä aina oli ollut tavatoin valta,
osoittivat järkähtämätöintä uskollisuutta häntä kohtaan. Salaliiton
johtajat tutkittiin, vangittiin pantiin viralta. Muut pyysivät
nöyrtyneinä ja masentuneina erohakemuksensa takaisin. Moni ilmaisi
kyynelsilminkin katumuksensa. Nuorempia syynalaisia kohteli Clive
leppeästi. Salaliitoa johtajille oli hän taipumattoman ankara, vaan
hänen ankaruuteensa ei liittynyt minkäänlaista yksityistä vihaa.
Sillä välin kuin hän lujasti ylläpiti oikeuden mukaan virkaansa
kuuluvaa valtaa, vähätteli hän jalomielisellä ylenkatseella kaikkia
häntä yksityisesti kohtaavia parjauksia ja loukkauksia. Erästä
salaliittolaista syytettiin kuvernöörin henkeä tarkoittavasta
murhahankkeesta; vaan Clive ei ottanut kuullakseen syytöstä. Hän sanoi:
"Upseerit ovat Englantilaisia eikä salamurhaajoita".
Samalla kuin hän paransi sivili-virkalaitoksia ja vahvisti valtaansa
sotaväen yli, oli hänen ulkopolitiikillansa yhtä hyvä menestys. Hänen
saapumisensa Indian mantereelle oli heti syntyvän rauhan merkki. Ouden
nabobi oleskeli silloin suuren armeijan kanssa Baharin rajalla. Paljo
Afganilaisia ja Marattilaisia oli yhtynyt hänen väkeensä, eikä, ollut
aivan vähää syytä peljätä yleistä liittoa kaikkien alkuperäisten
valtioin kesken Englantilaisia vastaan. Mutta Clive nimi tukehdutti
paikalla kaikki vastustushankkeet. Vihollinen rukoili mitä nöyrimmillä
sanoilla rauhaa ja suostui niihin ehtoihin, jotka Clive katsoi hyväksi
määrätä.
Yht'aikaa saatettiin Bengalin hallinto uudelle kannalle; Siihen saakka
oli Englantilaisten valta tässä maakunnassa: ollut aivan epämääräinen.
Se oli outo valtakunnan vanhalle hallitusmuodolle eikä sitä oltu
vahvistettu minkäänlaisten, sopimusmääräysten kautta. Se oli sen
vallan tapainen, jota nuo suuret vieraan palkkaväen johtajat, niinkuin
Risimer ja Odoaker, jotka mielensä mukaan koroittivat valtaistuimelle
ja syöksivät siltä alas yhden toisensa perästä noita Cesarin ja
Augustuksen nimellä kunnioitettuja mitättömiä ruhtinaita, harjoittivat
Italiassa läntisen keisarikunnan viimeisen riutumistilan aikana.
Vaan niinkuin Italian, niin Indiankin sotaiset muukalaiset katsoivat
otolliseksi hankkia sille vallalle, joka oli asevoiman rakentama,
lain ja entisen vallan vahvistus. Teudorik katsoi viisaaksi hankkia
Bysantin kaukaisesta hovista määräyksen, joka asetti hänet Italian
hallitsijaksi, ja Clive kääntyi samalla tavalla Delhin hovin puoleen
saadaksensa nimenomaisen myönnytyksen siihen valtaan, joka hänellä jo
varsinaisesti oli käsissään. Moguli oli vallan turvatoin, ja vaikka
hän nurkuili, oli hänellä syytä olla aivan tyytyväinen siihen, että
Englantilaiset suostuivat antamaan hänelle puhtaita rupeja, joiden
suorittamiseen hän ei koskaan olisi voinut pakoittaa heitä, niistä
muutamista perssiankielisistä kirjoitusriveistä, jotka eivät maksaneet
hänelle niin mitään. Kauppa tehtiin pian ja Hindostanin nimellinen
valtias teetti vakuutuskirjan, joka valtuutti kompanian perimään ja
käyttämään Bengalin, Orissan ja Baharin tulot.
Nabobi oli yhä vielä olemassa ja hänen asemansa brittiläisten
vallanomaisten rinnalla oli sama kuin Merovingein suvun viimeisten
houkkamaisten Hilperikein ja Hilderikein asema oli heidän taitavain
ja tarmokasten palatsipäällikköjensä, Kaarle Martellin ja Piprain
rinnalla. Kerran oli Clive jo melkein päättänyt mielessään antaa tämän
varjokuvan hävitä; vaan sittemmin arveli hän sopivaksi yhä edelleen
käyttää nabobin nimeä varsinkin yhteyksissä muiden Europan kansojen
kanssa. Hän arveli Franskalaisten, Hollantilaisten ja Tanskalaisten
paljoa helpommin ottavan noudattaaksensa syntyperäisen ruhtinaan,
jota aina olivat tottuneet pitämään arvossa, kuin kilpailevan
kauppa-yhdistyksen tahtoa. Tämä politiiki saattoi olla viisas aikanaan.
Mutta veruke huomattiin pian liian heikoksi vaikuttamaan kehenkään ja
jätettiin kokonansa syrjään. Mir Dsjaffirin perillinen istuu yhä vielä
valtaistuimella Mursjedabadissa, sukunsa vanhassa pääkaupungissa,
hänellä on yhä vielä nabobin arvonimi; Englantilaiset puhuttelevat
yhä vielä häntä "teidän ylhäisyytenänne" ja hänen sallitaan yhä
vielä osaksi säilyttää sitä kuninkaallista loistoa, joka ympäröi
hänen esi-isänsä. Hallitus maksaa hänelle 160,000 punnan vuotuisen
eläkerahan. Hänen vaununsa ympärillä on vartijajoukko, ja hänen
edellänsä kulkee palvelijoita hopeasauvat kädessä. Hän itse ja hänen
palatsilaisensa eivät ole tavallisen tuomiovallan alaisia. Vaan hänellä
ei ole ensinkään valtiollista valtaa, eikä hän oikeastaan ole kuin
jalosukuinen ja rikas kompanian alamainen.
Clive'n olisi ollut helppo koota toisella hallitusajallaan Bengalissa
rikkauksia, joita ei ollut yhdelläkään alamaisella Euroopassa. Hän
olisi todellakin voinut saavuttaa vuosittain lahjoja 300,000 punnan
arvosta, antamatta maakunnan rikkaiden asukasten kokea suurempaa
rasitusta, kuin mihin heidän hellimmät hallitsijansa olivat totuttaneet
heitä. Naapuriruhtinaat olisivat ilomielin suostuneet maksamaan
minkä hinnan hyvänsä hänen suosiostansa. Vaan hän näyttää tarkasti
noudattaneen niitä ohjeita, jotka hän asetti muiden käytökselle.
Benaresin radsja tarjosi hänelle kallisarvoisen timanttilahjan. Ouden
nabobi pyysi häntä hartaasti ottamaan vastaan suuren rahasumman
ja lippaan kallisarvoisia juveeleja. Clive kielsihe kohteliaasti,
vaan varmasti, ja huomattava on, ett'ei hän lukenut kieltäymyksiään
itselleen minkäänlaiseksi ansioksi ja että ne vasta hänen kuoltuansa
ovat tulleet päivän valoon. Hän piti tarkan laskun palkkatuloistaan,
osastansa suolakaupan voitosta ja niistä lahjoista, joita itämailla
vallitsevan käsityksen mukaan olisi ollut typerä, kieltäytyä ottamasta
vastaan. Näistä tulolähteistä juoksevilla varoilla suoritti hän
asemansa vaatimat menot. Tähteet jakoi hän muutamille hartaille
ystäville, jotka olivat tulleet hänen mukanansa Indiaan. Hän kehui
alati ja kehui sen mukaan, mitä me voimme päättää, täydellä syyllä,
että hänen viimeinen hallitusaikansa kartuttamisen asemesta vähensi
hänen omaisuuttansa.