kokonaan tuntematointa. Ansiollisin työ ei kelpaa sovittamaan mitä
vähäpätöisimmän hairahduksen syytöstä. Jos joku on myynyt olutta
sunnuntai-aamuna, ei siitä ote hänelle mitään puolustusta, että hän
panemalla omansa alttiiksi on pelastanut lähimmäisensä hengen. Jos
hän on valjastanut newfoundlantilaisen koiran pikku lapsen vaunujen
eteen, ei siitä ole hänelle mitään puolustusta, että hän on tullut
haavoitetuksi Waterloon luona. Vaan ei tämä tämmöinen katsantokanta
kelpaa noudatettavaksi miesten suhteen, jotka ovat olleet paljoa
suuremmassa määrässä kuin tavallisesti vapaita toimissaan sekä paljoa
suuremmassa määrässä kuin tavallisesti saaneet kokea kiusauksia ja
sentähden paljoa suuremmassa määrässä kuin tavallisesti ovat oikeutetut
nauttimaan myötätuntoisuutta. Semmoisia miehiä tulisi heidän oma
aikansa arvostella samalla tavalla kuin jälkimaailma arvostelee heitä.
Heidän kehnoja tekojansa ei tosin tule väittää hyviksi, vaan heidän
hyvät ja kehnot tekonsa ovat vilpittömästi punnittavat, ja jos hyvät
kokonaisuudessaan ovat voitolla, ei arvostelu saa rajoittua siihen,
että se lausuu heidät syyllisyydestä vapaiksi, vaan sen tulee kiittää
heitä. Semmoinen tuomari, joka leppymättömästi kiinnittää katseensa
yhteen tahi kahteen puolustamattomaan toimeen, ei voi lausua yhden
yhtä historian suurta hallitsijaa vapaaksi. Jos tarkastamme toimia
miesten semmoisten kuin Brucen, Skotlannin pelastajan, Moritsin,
Saksan pelastajan, Wilhelmin, Hollannin pelastajan, hänen suuren
jälkeläisensä, Englannin pelastajan, Morray'n, tuon oivan hallitsijan,
Cosmón, maansa isän, Franskan Henrik neljännen, Wenäjän Pietari suuren,
kuinka parahin näistä kestäisi semmoista arvostelua? Historialla on
laveammat katsantokantansa, ja paras valtiollisten töiden oikeusto on
se, joka ennakolta julistaa historian tuomion.
Kaikkien puolueiden järkevät ja kohtuulliset miehet tunsivat tämän
Clive'n asiassa. He eivät voineet julistaa häntä virheettömäksi; vaan
he eivät taipuneet jättämään häntä noiden katalain ja vimmastuneiden
roistojen valtaan, jotka olivat masentaneet hänen mielensä ja
hartaasti halusivat saada kiusata hänet kuolijaksi. Vaikk'ei lordi
North ollut erittäin ystävällinen häntä kohtaan, ei hän kuitenkaan
taipunut ahdistamaan häntä ylen ankarasti. Clive'lle, joka muutamia
vuosia ennen oli nimitetty Bathi'n tähtikunnan ritariksi, vietettiin
nyt, tutkinnon vielä kestäessä, varsin loistava vihkiäisjuhla Henrik
seitsemännen kappelissa. Pian sen jälkeen nimitettiin hän Shropshisen
lordiluutnantiksi. Käydessään kunniotustervehdyksellä hovissa, salli
Yrjö kolmas, joka alati oli suosinut häntä, hänelle yksityisen pääsyn
puheilleen, keskusteli hänen kanssansa puolen tunnin verran Indian
valtiollisista asioista ja oli silminnähtävästi liikutettu, kuin tuo
vainonalainen kenraali puheli töistään ja siitä tavasta, jolla niittä
oli palkittu.
Vihdoin sai alihuone syytökset varmassa muodossa. Päällekantajana
astui esiin komitean puheenjohtaja Burgoyne, joka oli teräväjärkinen,
kunniallinen ja käytökseltään miellyttävä henkilö, viehättävä
draamallinen kirjailija, upseeri, jonka miehuutta ei koskaan oltu
epäilty ja jonka taito tänä aikana pidettiin suuressa arvossa.
Hallituksen jäsenet kannattivat eri puolueita, sillä silloisena aikana
olivat kaikki muut kysymykset avonaisia paitsi ne, jotka hallitus
oli nostanut tahi joiden johdosta hallitus joutui moitteenalaiseksi.
Korkein päällekantaja Thurlow oli syyttäjäin joukossa. Korkein lain
valvoja Wedderburne, joka oli Clive'n harras suosija, puhui ystävänsä
eduksi erinomaisella puolustuksen ja kaunopuheliaisuuden voimalla.
Kummallista on, että Thurlow muutamia vuosia myöhemmin innokkaammin
kuin kukaan muu taisteli Warren Hastings'in puolesta, sillä välin kuin
Wedderburne oli tämän suuren, vaikk'ei virheettömään valtiomiehen
ankarimpia ahdistajoita. Clive puhui omaksi puolustuksekseen vähemmin
ja vähemmällä taidolla kuin edellisenä vuotena vaan kuitenkin
suurella nerolla ja innostuksella. Hän kertoi suurista töistään ja
rasituksistansa, ja pyydettyänsä kuulijoitaan pitämään mielessä, että
he olivat tekemässä päätöstä ei ainoasti hänen, vaan myöskin heidän
oman kunniansa suhteen, lähti hän pois istuntohuoneesta.
Alihuone päätti, että valtion asevoiman kautta saavutetut varat
kuuluivat yksinomaisesti valtiolle, ja että valtion palvelijat
harjoittivat laittomuutta anastaessaan itselleen moisella tavalla
hankittuja varoja. Huone tuli siihen päätökseen, että Bengalin
englantilaiset virkamiehet järjesteellisesti olivat rikkoneet
tätä terveellistä sääntöä vastaan. Eräänä seuraavana päivänä
menivät he askeleen eteenpäin ja päättivät, että Clive niiden
keinojen avulla, jotka olivat hänelle tarjona Indian brittiläisten
sotavoimain päällikkönä, oli hankkinut itselleen suuret rahasummat
Mir Dsjaffirilta. Tähän pysähtyi huone. Se oli hyväksynyt Burgoynen
syllogismin avaramman ja ahtaamman päätelmän, vaan loogillisen
johtopäätöksen tekeminen sai arvelemaan. Kuin lausunto-esitys
tehtiin, jonka mukaan lordi Clive oli käyttänyt valtaansa väärin ja
ollut huonona esikuvana virkamiehille, niin oli itse asia otettu
ratkaistavaksi ja saatettu perille. Kauan senjälkeen kuin päivä oli
noussut valaisemaan tuota vilkasta keskusteluhuonetta, teki Wedderburne
esityksen, jossa lausuttiin, että lordi Clive toiselta puolen jalolla
ja mainiolla tavalla oli palvellut isänmaatansa, ja tähän esitykseen
suostuttiin vastustamatta.
Ylipään näyttää meistä tämän merkillisen tutkinnon päätös osoittavan,
että alihuone oikeudentuntonsa, kohtuullisuutensa ja ymmärtäväisyytensä
kautta ansaitsi kunnioitusta. Sen jäsenillä ei tosin ollut mitään
suurta kiihoitusta vääryyteen. He olisivat olleet sangen huonoja
tuomareja Jenkinson'ia tahi Wilkes'tä vastaan nostetussa kanteessa.
Vaan Cliveä koskeva asia ei ollut puolue-asia; ja edustushuone osoitti
työssään sitä tervettä järkeä ja tervettä mieltä, jota aina voi
odottaa englantilaisten gentlemennein kokoukselta, kuin he eivät ole
puoluehengen sokaisemia.
Brittiläisen parlamentin kohtuullinen ja maltillinen käytös saavutti
mitä suurimman etevyyden erään sille tarjona olevan vastakohdan
kautta. Ludvik viidennentoista kurja hallitus oli joko suorastaan
tahi välillisesti murhannut jokaisen Franskalaisen, joka itämailla
ansiollisesti oli palvellut isänmaatansa. Labourdonnais suljettiin
Bastiljiin eikä hän lähtenyt sieltä vuosikausien kärsimisten jälkeen
kuin kuollakseen. Dupleix, jonka äärettöin omaisuus riistettiin,
ja jonka mieli murtui nöyryyttävien odotusten kautta etuhuoneissa,
vaipui unhotettuna hautaan. Lally hilattiin suukapula huuliensa
välissä yhteiselle hengenrangaistus-paikalle. Englannin alihuone sitä
vastoin kohteli hengissä olevaa sotapäällikköänsä sillä valistuneella
oikeudentunnolla, jota harvoin osoitetaan muille kuin vainajille. He
toivat esiin yleiset järjelliset periaatteet; he huomauttivat hienosti,
missä kohdin hän oli poikennut näistä periaatteista ja lievensivät
tuota arkatuntoista moitetta runsaalla kiitoksella. Vastakohta tuli
huomatuksi Voltaire'lta, joka aina oli puolueellinen Englannin eduksi
ja aina halukas saattamaan Franskan parlamentin epäkohdat näkyviin.
Näyttääpä siltä kuin hän näinä aikoina olisi ollut hankkeissa
kirjoittaa Bengalin valloituksen historian. Hän mainitsi aikomustansa
tohtori Moore'lle, kuin tämä hupainen kirjailija kävi hänen luonansa
Ferneyssä. Wedderburne harrasti suuresti asiata ja kehoitti Clive'ä
varustamaan aineksia. Jos hanke olisi tullut suoritetuksi, emme epäile,
että Voltaire olisi tehnyt kirjan, joka sisältäisi monta vilkasta ja
sattuvaa kertomusta, monta oikeata ja tunnollista mietettä, monta
tavatointa erehdystä, monta ivalausetta Mooseksen-kirjan ajanlaskun
suhteen, paljo katoolilaisia lähetyssaarnaajoita häpäiseviä kohtia ja
paljo jalomielistä, uudesta testamentista varastettua ja hurskaan sekä
filosoofillisen braminin huulille pantua uskonnollista ihmisrakkautta.
Clive sai nyt turvallisena pitää varallisuutensa ja kunniansa. Hänellä
oli ympärillään hartaita ystäviä ja omaisia, eikä hän vielä ollut
elänyt voimakkaan ruumiillisen eikä henkisen työijän yli. Vaan jo kauan
aikaa oli hänen henkensä käynyt yhä himmeämmäksi ja nyt se peittyi
synkkään pimeyteen. Varhaisen nuoruutensa päivistä lähtien oli hänellä
semmoisen oudon synkkämielisyyden kohtauksia, "jolle haudan löytäminen
tuottaa rajattoman riemun ja ilon." Hän oli kahdesti koettanut lopettaa
henkensä ollessaan vielä kirjurina Madrasissa. Työllä ja menestyksellä
oli ollut terveellinen vaikutus hänen mielentilaansa. Hän oli hallinnut
synnynnäistä turmiotansa niin kauan kuin hänellä Indiassa vielä oli
suuria tehtäviä ja niin kauan kuin Englannissa rikkaudella ja arvolla
vielä oli uutuuden viehätys. Vaan nyt hänellä ei enää ollut mitään
tehtävää eikä mitään toivottavaa. Hänen ponteva henkensä riutui
ja surkastui toimettomassa tilassa niinkuin kasvi epäotollisessa
ilma-alassa. Häijyys, jolla hänen vihamiehensä olivat vainonneet häntä,
komitean loukkaava kohtelu, alihuoneen lausuma, vaikka kohta helppo
moite, tieto että suuri osa hänen kansalaisiansa piti häntä julmana
ja kavalana tyrannina, kaikki nämä seikat yhtyivät tuskastuttamaan ja
masentamaan häntä. Yht'aikaa koettivat kovat ruumiilliset kärsimiset
hänen mieltänsä. Pitkällisen olonsa aikana tropillisessa ilma-alassa
oli hän hankkinut itsellensä monta tuskallista vaivaa. Saadaksensa
rauhaa ryhtyi hän käyttämään opiumin apua ja tämä petollinen auttaja
orjuutti hänet vähitellen. Vaan sittenkin säteili hänen älynsä
viimeiseen saakka tilaisuuden sattuessa pimeyden läpi. Kerrotaan että
hän toisinaan, istuttuansa tuntikausia äänettömänä ja horroksissa,
virkosi keskustelemaan jostakin suuresta kysymyksestä, osoitti silloin
kaikkia sotilaan ja valtiomiehen hengenlahjoja niiden, täydessä
voimassa ja vaipui sitten jälleen synkkämieliseen uneensa.
Riitaisuudet Ameriikan kanssa olivat käyneet niin arveluttaviksi,
että tarttuminen miekkaan näytti välttämättömältä ja ministerit
halusivat käyttää hyväksensä Cliven apua, jos hän vielä olisi ollut
sama mies kuin keskeyttäessänsä Patnan piirityksen ja hävittäessään
Hollantilaisten armeijan ja laivaston Gangesjoen suussa, niin ei
ole mahdotointa olettaa että siirtolaisten vastarinta olisi tullut
lannistetuksi ja tuo itsessään välttämätöin erkaneminen emämaasta
siirretyksi muutamia vuosia eteenpäin. Vaan nyt oli liian myöhäistä.
Monenlaiset kärsimiset panivat hänen jäntevät hengenvoimansa nopeasti
riutamaan. Marraskuun 22 p. v. 1774 lopetti hän omalla kädellään
henkensä. Hän oli äskettäin täyttänyt yhdeksännenviidettä ikävuotensa.
Tuo kauhea loppu niin suurelle menestykselle ja kunnialle sai rahvaan
kaikki ennakkoluulot vakaantumaan ja muutamat todellisestikin
hurskaat ja älykkäät miehet unohtivat niihin määrin uskonnolliset
ja filosoofilliset periaatteensa, että he vakuutuksella panivat
jumalan koston ja pahan omantunnon kauhistuksen tämän surkean
tapauksen syyksi. Vallan erilaisilla tunteilla katselemme me
näytelmää, jossa mahtava henki yltäkylläisyyden tuottaman uupumuksen,
kunnianloukkausten tuottaman tuskan sekä turmiollisten rasitusten ja
vielä turmiollisempain parannuskeinojen kautta joutuu häviölle.
Englantilaisten aseiden maine itämailla on alkujansa niiltä ajoilta,
jolloin Clive ensikertaa oleskeli Indiassa. Ennen hänen tuloansa
olivat hänen kansalaisensa paljastaan saksoja ja sentähden ylenkatseen
alaisia, kuin sitä vastaan Franskalaisia kunnioitettiin kansana, joka
oli oppinut voittamaan ja hallitsemaan. Hän hävitti miehuudellaan ja
taidollansa tämän lumouksen. Arkotin puolustuksella alkavat ne monet
voitot itämailla, jotka päättyvät Gisnin kukistumisella. Muistettava on
sekin, ett'ei hän ollut kuin viidenkolmatta vanha, kuin hän osoittihe
kykeneväksi sotapäällikön toimeen. Tämä on harvinainen, jos kohta ei
yksin hänellä tavattava etevyys. Totta on, että Aleksander, Corde
ja Kaarle XII vielä nuoremmalla ijällä voittivat suuria taisteluja;
vaan näillä ruhtinailla oli ympärillään vanhoja, mainion taitavia
kenraaleja, joiden neuvojen ansioksi Granicusen, Rocroin ja Narvan
voitot ovat luettavat. Vaan Clive'llä, tuolla kokenemattomalla
nuorukaisella, oli enemmin kokemusta kuin kellään niistä, jotka olivat
hänen komennettavinansa. Clive'n oli opettaminen itseänsä, opettaminen
upseerejansa ja opettaminen armeijansa. Napoleon Bonaparte on
muistaaksemme ainoa mies, joka yhtä nuorella ijällä osoitti yhtä suuria
sotilaan lahjoja.
Englantilaisten valtiollinen ylivalta Indiassa on alkujansa
niiltä ajoilta, jolloin Clive toisen kerran oleskeli mainitussa
maassa. Hän sai taidollaan ja jäntevyydellänsä toteutumaan enemmin
kuin ne suurenmoiset unelmat, jotka olivat häilyneet Dupleix'in
mielikuvituksessa. Niin avarata alaa viljeltyä maata, niin suurta
tulomäärää, niin runsasta alamaisjoukkoa ei onnellisinkaan
proconsuli ollut liittänyt Rooman valtakunnan alueesen. Eikä niin
suuria sotasaaliita koskaan kuljetettu riemuporttien alitse, pyhää
tietä myöten ja tungoksella täytetyn forumin kautta Tarpejon
Jupiterin temppeliin. Niiden maine, jotka kukistivat Antiokusen ja
Tigranesin hälvenee niiden tekojen loiston rinnalla, jotka tuo nuori
Englantilainen seikkailija sai aikaan sotajoukon semmoisen komentajana,
joka lukumäärältänsä ei ollut puolen roomalaisen legionin vertainen.
Itämaisen valtamme hallinnossa aljettiin harjoittaa vilpittömyyttä,
kuin Clive kolmannen kerran kävi Indiassa. Hänen noustessaan maalle
Kalkutassa v. 1765 pidettiin Bengalia paikkana, johon Englantilaisia
lähetettiin ainoasti jos jollakin tavalla rikastumaan mitä lyhyimmässä
ajassa. Hän oli ensimmäinen, joka pelkäämättömällä ja säälimättömällä
mielellä kävi taistelemaan tuota ääretöntä sorto-, kiskomis- ja
lahjomisjärjestelmää vastaan. Hän pani tässä taistelussa miehuullisesti
elämänsä turvallisuuden, maineensa ja loistavan omaisuutensa vaaran
pantiksi. Sama oikeuden, tunto, joka kieltää meitä salaamasta tahi
kaunistelemasta hänen varhaisemman ikänsä virheitä, vaatii meitä
myöskin tunnustamaan, että nämä virheet jalolla tavalla sovitettiin.
Jos kompaniaa ja sen palvelijoita kohdannut syytös on peräytetty,
jos vierasten vallanpitäjäin ijes, joka kaikkialla muualla on ollut
raskain kaikista ikeistä, Indiassa on huomattu helpommaksi kuin minkään
kotiperäisen hallitsijasuvun ijes, jos sitä ryövärimatkuetta, joka
ennen levitti kauhistusta yli koko Bengalin tasangon, on seurannut
virkakunta, joka on yhtä mainio rehellisyytensä, tasapuolisuutensa
ja yhteisharrastuksensa kuin taitonsa ja ahkeruutensa puolesta, jos
nyt näemme miehiä semmoisia kuin Munro, Elphinstone ja Metcalfe,
jotka, komennettuansa voitollisia armejoita, koroitettuansa kuninkaita
valtaistuimelle ja syöstyänsä toisia, uljaina kunniallisen köyhyytensä
puolesta palajavat maasta, joka kerran herätti jokaisessa alhaisessa
kauppakirjurissa rajattoman rikkauden himon, niin on Clivellä näiden
muutosten suhteen ansio, joka ei ole vähäinen. Hänen nimellänsä on
etevä sija valloittajain luettelossa. Vaan se tavataan paremmallakin
listalla; se tavataan niiden listalla, jotka ovat tehneet ja kärsineet
paljon ihmiskunnan onnen eteen. Sotilaana antaa historia hänelle
sijan Lucullus'en ja Trajanus'en rinnalla. Eikä se kiellä häneltä
reformatorina osaa sitä kunnioitusta, jolla Franskalaiset pitävät
Turgotin muistoa rakkaana ja jolla Hindulaisten viimeiset miespolvet
katselevat lordi William Bentinekin muistopatsasta.