oli hyvin sopiva rohkealle sotayritykselle. Se oli se suuri
Muhamettilaisten juhlapäivä, joka oli pyhitetty Hoseinih, Alin
pojan muistolle. Islamin historia ei sisällä mitään sitä tapausta
liikuttavampaa, josta tämä juhla oli saanut alkunsa. Synkkä legendi
kertoo, kuinka Fatimidien päämies, sittenkuin kaikki hänen urhoolliset
seuralaisensa olivat kaatuneet hänen ympärilleen, otti viimeisen
vesikulahduksensa ja luki viimeisen rukouksensa, kuinka murhaajat
kantoivat hänen päätänsä riemusaatossa, kuinka tyranni kepillään löi
hänen hengettömiä huuliansa ja kuinka muutamat vanhukset itkusilmin
muistivat nähneensä näiden huulien suutelevan Jumalan profeetan huulia.
Lähes kahdentoista vuosisadan kulutta herättää tämän juhla-ajan
palajaminen Indian hurskasten Muhamettilaisten rinnoista mitä tuimimpia
ja haikeimpia tunteita. He saattavat itsensä semmoiseen raivon ja
surun vimmaan, että muutamien sanotaan heittäneen henkensä paljaasta
mielenliikutuksesta. Heillä on se usko, että jokainen, joka tämän
juhlan aikana kaatuu taistelussa uskottomia vastaan, saa kuolemansa
kautta kaikki syntinsä anteeksi ja pääsee paikalla Hourin tarhaan.
Tällä ajalla päätti Radsja Sahib tehdä väkiryntäyksensä Arkotin linnaa
vastaan. Kiihoittavia juomia käytettiin uskonnollisen innon apukeinona,
ja piirittäjät tekivät, juovuksissa innostuksesta, juovuksissa
bangista, raivokkaan hyökkäyksen linnaa vastaan.
Clive oli saanut salaisen tiedon tästä hankkeesta, ryhtynyt
varustuskeinoihin ja uupumuksen valtaamana heittäytynyt vuoteellen.
Hän heräsi hätähuutoon ja oli silmänräpäyksessä paikallaan. Viholliset
lähestyivät ajaen edellään elefantteja, joiden otsat olivat varustetut
rautalevyillä. Arveltiin porttien musertuvan näiden elävien
muurinruhjinten hyökkäyksestä. Mutta jättiläiseläimet olivat tuskin
tunteneet nahassaan Englantilaisten muskettikuulia, kuin kääntyivät
ja raivoisina syöksivät takaisin, tallaten sitä joukkoa, joka oli
tunkenut niitä eteenpäin. Lautta oli tuotu veteen, joka täytti osan
vallihautaa. Huomattuaan, ett'eivät hänen ampumamiehensä tällä paikalla
ymmärtäneet tehtäväänsä, otti Clive itse tähdätäkseen yhden tykin
ja raivasi lautan puhtaaksi muutamien minuuttien kuluessa. Niillä
paikoilla, joissa hauta oli kuiva, hyökkäsivät ryntääjät eteenpäin
suurella urhoollisuudella, mutta heitä otettiin vastaan niin tuimalla
ja tarkalla kuulalöylyllä, että se pian tukehdutti sekä uskonnollisen
innostuksen että humalan rohkeuden. Englantilaisten takarivit pitivät
eturivit myötäänsä varustettuina ladatuilla musketeilla ja jokainen
laukaus kaatoi miehensä vihollisen joukosta. Kolmen hurjan ryntäyksen
jälkeen peräytyivät piirittäjät takaisin vallihautojen taaksi.
Taistelua kesti tunnin verran. Päälleryntääjiä kaatui 400. Linnalaiset
eivät menettäneet kuin 5 tahi 6 miestä. Piiritetyt viettivät levottoman
yön, odottaen ryntäyksen uudistumista. Mutta päivän valjettua
ei vihollista enää ollut näkyvissä. Se oli peräytynyt, jättäen
Englantilaisille monta tykkiä ja runsaalti ampumavaroja.
Sanoma näistä tapauksista otettiin St Georg'in linnassa vastaan riemun
ja ylpeyden tunteilla. Clive'ä pidettiin syystä kykenevänä mihin
päällikkyytteen hyvänsä. Hänelle lähetettiin kaksisataa englantilaista
sotilasta ja seitsemänsataa sepoita ja näillä voimilla alkoi hän
paikalla käydä ryntäystoimiin. Hän valloitti Timerin linnan, yhdisti
kanssansa osaston Morari Row'in armeijaa ja riensi pikamarssissa Radsja
Sahibia vastaan, joka seisoi noin 5,000 miehen etupäässä, joiden
joukossa kolme sataa franskalaista. Taistelu oli tuima, mutta Clive
sai täydellisen voiton. Radsja Sahibin sotarahasto joutui voittajain
saaliiksi. 600 sepoita, jotka olivat palvelleet vihollisen armeijassa,
tulivat Clive'n leiriin ja otettiin brittiläiseen palvelukseen.
Kondsjeveram antautui miekan iskutta. Arnin maaherra luopui Tsjundasta
ja tunnusti Mahommed Alin.
Jos sodan johtaminen täydellisesti olisi uskottu Clive'lle niin siitä
luultavasti olisi tullut pikainen loppu. Mutta se pelkurimaisuus
ja kunnottomuus, joka osoittihe kaikissa niissä Englantilaisten
toimissa, joissa Clive ei ollut saapuvilla, pitensi taistelua.
Marattilaiset valittivat, että hänen sotilaansa olivat toista sukua
kuin ne Brittiläset, joita he olivat tavanneet kaikkialla muualla.
Tällä velttoudella oli seurauksena, ett'ei kovin pitkää aikaa kulunut,
ennenkuin Radsja Sahib suuren armeijan etunenässä, jossa oli neljäsataa
Franskalaista, näyttihe melkein St Georg'in linnan kanuunain alla ja
pani englantilaisten siirtopaikan herrasmiesten tarhat ja huvilat
autioiksi. Mutta Clive karkasi taas hänen kimppuunsa ja voitti hänet.
Toista sataa Franskalaista tapettiin tahi otettiin vangiksi ja näistä
oli suurempi vahinko kuin tuhansista maan syntyperäisiä sotilaita.
Voittorikas armeija lähti taistelukentältä marssimaan St Davidin
linnaa kohdin. Tie kulki Dupleix'in Voiton kaupungin ja sen uhkean
muistopatsaan ohitse, joka oli määrätty muistuttamaan Franskalaisten
voittoriemuja itämailla. Clive antoi hävittää sekä kaupungin että
muistopatsaan maan tasalle. Emme luule hänen tehneen tätä yksityisestä
tahi kansallisesta vihasta, vaan järkevästä ja syvämietteisestä
politiikista. Kaupunki ja sen kopea nimi, pylväs ja sen ylpeät
kirjoitukset olivat niitä temppuja, joilla Dupleix oli hurmannut
yleisen mielipiteen Indiassa. Clive'n oli hävittäminen tämä hurmaus.
Syntyperäisille oli opetettu, että Franska epäilemättä oli ensimmäinen
valtio Euroopassa ja ett'eivät Englantilaiset yrittäneetkään kieltää
siltä etusijaa. Ei mikään keino voinut olla tehokkaampi poistamaan tätä
erehdystä kuin Franskalaisten voitonmerkkien julkinen ja juhlallinen
hävitys.
Madrasin hallitus päätti, rohkaistuna näiden tapausten kautta, lähettää
Clive'n johdolla vahvan apujoukon Tritsjinopolin varustusväelle.
Mutta juuri samaan aikaan saapui majori Lavrence Englannista ja otti
ylipäällikkyyden. Clive'n omapäiseen ja toisen valtaa kärsimättömään
luonteesen katsoen, joka oli tullut näkyviin sekä koulussa että
kauppahuoneessa, olisi voinut odottaa ett'ei hän, semmoisten urostöiden
jälkeen, toimisi innolla ja hyvällä mielellä alapäällikkönä. Mutta
Lavrence oli jo aikaisin kohdellut häntä hyvästi, ja me noudatamme
Clive'ä kohtaan ainoasti totuuden vaatimuksia sanoessamme, ett'ei
hyvyyttä koskaan osoitettu hänelle turhaan, vaikka hän muuton kyllä
olikin ynseä ja kopea. Hän totteli ilolla vanhan ystävänsä käskyjä ja
oli yhtä innokas toimissaan toisella sijalla, kuin hän olisi voinut
olla ensimmäisellä. Lavrence tiesi vallan hyvin pitää tämmöistä apua
arvossa. Vaikka hänen omat henkiset kykynsä rajoittuivat tavalliseen
terveesen järkeen, tiesi hän kuitenkin antaa loistavilla lahjoilla
varustetun apulaisensa kyvylle sen täydellisen arvon. Vaikka hän oli
tutkinut sotatiedettä perusteellisesti ja samoin kuin kaikki ihmiset,
jotka ovat nauttineet järjesteellistä opetusta ammatissaan, oli
taipuvainen halveksimaan toimensa äkkiharjoittajoita, oli hän kuitenkin
tarpeeksi vapamielinen tunnustamaan, että Clive oli poikkeus yleisestä
säännöstä. "Muutamia", kirjoitti hän, "miellyttää katsoa kapteeni
Clive'ä onnen ja tilaisuuksien suosikiksi, mutta minun mielestäni ja
sen mukaan kuin minä olen oppinut tuntemaan tätä herrasmiestä, on hän
ansainnut ja saattanut odottaa hankkeillensa kaiken sen menestyksen,
joka niillä on ollut -- hän on pelkäämättömän uskalias, jäykkä
luonnoltaan ja hallitsee itsensä aina suurimmissakin vaaroissa -- hän
on syntynyt sotilaaksi; sillä ilman minkäänlaista sotilaan kasvatusta
tahi paljoa seurustelematta sotilaan kasvatuksen saaneiden kanssa,
johdatti hän, paljaalla ymmärryksellään ja hyvällä älyllään, niinkuin
kokenut upseeri ja kelpo sotilas armeijan taidolla semmoisella, joka
varmaan takasi menestyksen."
Franskalaisilla ei ollut yhtään päällikköä, jonka he olisivat voineet
asettaa näitä kahta ystävystä vastaan. Vaikka Dupleix juonittelu-
ja vehkeilemistaidossa veti vertoja jokaiselle Eurooppalaiselle,
joka on ottanut osaa Indian vallankumouksiin, ei hän ollut sopiva
itse johtamaan sotaliikkeitä. Hän ei ollut kasvatettu sotilaaksi
eikä hänellä ollut mitään taipumusta sotilaaksi tulemaan. Hänen
vihamiehensä syyttivät häntä pelkurimaisuudesta ja hänen puolustuksensa
oli kapteeni Bobadill'in puolustuksen veroinen. Hän sanoi sentähden
pysyvänsä kaukana ampumisen räiskeestä, että hiljaisuus ja rauha olivat
otollisemmat hänen haltijallensa ja että hänen oli vaikea keskellä
tykkien räjähdyksiä ohjata ajatustensa juoksua. Hän oli sentähden
pakoitettu uskomaan muille suurten sotahankkeidensa toimeenpanemisen,
ja hän valitti katkerasti, että ne toimitettiin huonosti. Hänellä oli
tosin ollut erään mainion ansiollisen upseerin, kuuluisan Bussy'n, apu.
Mutta Bussy oli marssinut nisamin kanssa pohjoiseen päin, ja hänen
omain sekä Franskan etujen valvominen tämän ruhtinaan hovissa antoi
hänelle kylliksi tekemistä. Dupleix'in luo jääneiden upseerien joukossa
ei ollut ainoatakaan kykenevätä miestä ja suuri osa heistä oli poikia,
joiden äkkinäisyydelle ja mielettömyydelle sotamiehet nauroivat.
Englantilaiset olivat voitolla joka paikassa. Tritsjinopolin
piirittäjät joutuivat itse piiritettäviksi ja he pakoitettiin
antaumaan. Tsjunda Sahib joutui Marattilaisten käsiin, ja hän tapettiin
luultavasti kilpailijansa, Mahommed Alin yllytyksestä. Vaan Dupleix'in
mieli oli lannistumatoin ja hänen apukeinonsa loppumattomat. Hän ei
saanut enää isänmaastansa Euroopasta mitään apua eikä kannatusta.
He hylkäsivät hänen politiikinsa. He eivät antaneet hänelle mitään
raha-apua. He lähettivät hänelle sotaväkenä paljaita kaleeriroistoja.
Yhtä kaikki hän ei hellittänyt, vaan vehkeili, lahjoi, lupaili,
tuhlasi yksityiset varansa, käytti ylen määrin luottoansa, hankki
uusia valtakirjoja Delhistä, yllytti Madrasin hallitusta vastaan joka
taholta uusia vihollisia ja sai hankkeillensa välikappaleita yksin
englantilaisen kompanian liittolaistenkin joukosta. Vaan kaikki oli
turhaa. Verkalleen, mutta vakavasti varttui Englantilaisten valta
varttumistaan ja Franskalaisten supistui.
Clive'n terveys ei ollut koskaan hänen Indiassa ollessaan ollut
hyvä ja nyt oli se niin suuressa määrässä heikontunut, että hän
päätti palata Englantiin. Ennen lähtöänsä ryhtyi hän sangen vaikeaan
tehtävään ja toimitti sen tavallisella pontevuudellansa ja taidollaan.
Franskalaiset vartijajoukot pitivät Kovlongin ja Tsjingleputin linnoja
hallussaan. Niitä ahdistamaan päätettiin lähettää sotajoukko. Vaan
ainoa tähän tarpeesen joutava joukko oli semmoisessa tilassa, ett'ei
kukaan upseeri paitsi Clive'ä ruvennut sitä komentamalla saattamaan
mainettansa vaaraan. Siihen kuului 500 äskettäin palvelukseen otettua
sepoita ja 200 vasta Englannista saapunutta rekryttiä, ja nämä olivat
kehnoimpia ja kurjimpia raukkoja, mitä kompanian pestaajat olivat
voineet löytää, Londonin rosvonpesistä. Huolimatta terveytensä
huonosta tilasta ja uupumuksestaan, rupesi Clive muodostamaan armeijaa
tästä harjaantumattomasta joukkiosta ja marssi sen kanssa Kovlongia
vastaan. Laukaus linnasta tappoi erään näitä omituisia sotilaita,
jonka perästä kaikki muut kääntyivät takaisin ja juoksivat tiehensä
ja Clive sai ainoasti suurella vaivalla heidät jälleen kokoon. Erään
kerran peljästytti tykin laukaus leirin vartijoita niin kovasti,
että yksi heistä muutamia tuntia myöhemmin löydettiin muutaman
kaivon pohjalta. Clive totutti heidät vähitellen vaaraan ja, pannen
itse henkensä alituisesti alttiiksi, yllytti hän heitä häpäisemällä
heidän rohkeuttansa. Vihdoin onnistui hänen saada kelpo sotajoukko
aineksista, jotka näköjään olivat kelvottomia. Kovlong kukistui. Clive
sai tietää, että vahva retkikunta Tsjingleputista tuli pelastamaan
sitä. Hän toimitti ett'ei vihollinen saanut tietää tulleensa myöhään,
asetti väijyjäjoukon tiepuoleen, tappoi satamäärän heitä yhtaikaisilla
laukauksilla, otti kolmesataa vangiksi, ajoi pakenevia takaa
Tsjingleputin porteille asti, rupesi paikalla piirittämään linnaa,
jota pidettiin vahvimpana Indiassa, sai loven muuriin ja oli juuri
tekemäisillään ryntäyksen, kuin franskalainen komentaja luopui linnasta
ja peräytyi väkensä kanssa.
Clive palasi Madrasiin voittajana, mutta semmoisessa terveyden
tilassa, joka teki kauemman viipymisen siellä mahdottomaksi. Hän nai
tähän aikaan erään nuoren naisen, nimeltä Maskelyne. Tämä oli sen
suuren matematiikinoppineen sisar, joka kauan oli kuninkaallisena
tähteintutkijana. Häntä kuvataan kauniiksi ja sivistyneeksi ja hänen
miehensä kirjeiden on sanottu sisältäneen varmoja todistuksia siitä,
että tämä oli suuresti mieltynyt häneen.
Melkein heti häiden vietettyä astui Clive nuoren puolisonsa kanssa
laivaan matkustaaksensa Englantiin. Hän ei ollut sinne tullessaan
enää ollenkaan sama henkilö kuin se köyhä ja halveksittu poika, joka
kymmenen vuotta aikaisemmin oli lähetetty kotoansa onnensa kaupalle.
Hän oli vasta seitsemän kolmatta vanha, vaan hänen isänmaansa
kunnioitti häntä etevinten sotilastensa joukossa. Yleinen rauha
vallitsi Euroopassa. Karnatik oli ainoa paikka maan päällä, jossa
Englantilaiset ja Franskalaiset seisoivat vastatusten aseissa käsin.
Dupleix'in avarat hankkeet olivat Londonin cityssä herättäneet huolen,
joka ei ollut vähäinen, ja onnen äkillistä muutosta, joka parhaastaan
oli luettava Clive'n miehuuden ja taidon ansioksi, tervehdittiin
suurella ilolla. Tuo nuori kapteeni oli tunnettu India-huoneessa
arvokkaalla pilanimellä kenraali Clive, ja hänen maljansa juotiin
tirehtorien pidoissa, tällä nimellä. Saapuessaan Englantiin näki hän
itsensä olevan yleisen huomion ja suosion esineenä. Itä-indialainen
kompania kiitti häntä hänen toimistansa mitä lämpimimmillä sanoilla
ja lahjoitti hänelle timanteilla koristetun miekan. Harvinaisella
arkatuntoisuudella kielsihe hän ottamasta tätä kiitollisuuden osoitusta
vastaan, jos ei hänen ystävänsä ja päällysmiehensä Lavrence saanut
nauttia samaa kohteliaisuutta.
Helppo on arvata, että Clive'n kotilaiset ottivat hänet vastaan
mitä hartaimmilla tervehdyksillä. He olivat ihastuksissaan hänen
menestyksensä johdosta, vaan näyttävät tuskin voineen käsittää miten
heidän kelvotoin ja laiska Bobby'nsa oli tullut niin mahtavaksi
mieheksi. Erittäinkin näyttää hänen isänsä olleen kovapäinen tätä
uskomaan. Vasta kuin sanoma Arkotin puolustuksesta saapui Englantiin,
kuultiin tuon vanhan herrasmiehen horisevan, että houkkiossa sittenkin
piili jotain. Hän ilmaisi päivä päivältä innokkaammin mieltymyksensä,
kuin tieto tuli yhdestä loistavasta voitosta toisensa perästä, ja
vihdoin oli hän verrattoman ihastunut poikaansa ja ylpeä hänen
puolestaan.
Clive'n isällä oli sangen painavia syitä iloita hänen tulonsa johdosta.
Melkoisia summia saalisrahaa oli tullut hänen osalleen ja hän oli
tuonut kotiin jommoisenkin omaisuuden, josta hän käytti osan isänsä
rahapulan häätämiseen ja perintötilan tekemiseen velattomaksi. Loput
näyttää hän tuhlanneen noin kahden vuoden kuluessa. Hänen elämänsä oli
loistava. Hän puki itsensä senkin ajan oloihin nähden komeasti, piti
ajajan ja ratsastushevoisen ja ryhtyi, kuin nämä rahanmenetysneuvot
ei vielä tyydyttäneet häntä, nopeimpaan ja tehokkaimpaan kaikista
tuhlauskeinoista, jonka tarjoo valituksen alaiseksi tehty parlamentin
vaali.
Yleisten vaalien aikana v. 1754 oli hallitus sangen
omituisessa tilassa. Ei löytynyt paljo minkäänlaista varsinaista
vastustuspuoluetta. Viimeisen vallankumouksen loppupäätös oli
peljästyttänyt Jakobinit. Torypuolue oli joutunut täydellisen
ylenkatseen alaiseksi. Se pieni lahkokunta, jonka prinssi Fredrik
vaikutusvoimallansa ja lupauksillaan oli pitänyt koossa, hajosi hänen
kuolemansa johdosta. Melkein jokainen kuningaskunnan tavallista
taidokkaampi julkisuuden mies oli nyt, aivan huolimatta entisistä
yhteyksistään, jossakin virastossa ja kutsui itseänsä whigiksi.
Mutta tämä näöltään erinomainen yksimielisyys oli peräti petollinen.
Itse hallituksen heikkona kohtana oli sen jäsenten keskinäinen viha
ja ristiriitaiset harrastukset. Heidän pääpyrintönänsä oli toinen
toisensa sorto ja kukistaminen. Pääministeri Newcastlea, joka oli
heikko, arkaluontoinen, kateellinen ja viekas mies, inhosivat ja
vihasivat kerrallaan hallituskunnan pätevimmät jäsenet eikä kukaan
enemmin kuin sotaministeriumin sihteeri Henry Fox. Tämä taitava, rohkea
ja kunnianhimoinen mies käytti jokaista tilaisuutta asettuaksensa
valtiorahaston ensimmäisen lordin tielle, jolta hän tiesi olevan vähä
peljättävää ja vähä toivottavaa, sillä Newcastle pelkäsi kaiken ikänsä
yhden verran riitauntumusta taidokasten miesten kanssa kuin heidän
edistämistänsä.
Newcastle'n mieleen oli johtunut lähettää kaksi jäsentä parlamenttiin
St Mikaelin puolesta, joka oli yksi noita vuoden 1832 uudistuskirjan
poislakaisemia pahanpäiväisiä kauppaloita. Lordi Sandwich, jonka
valta mainitussa paikkakunnassa kauan oli ollut yksinomainen, kävi
vastustamaan häntä, ja Fox piti erinomaisella kunnolla Sandwich'in
puolta. Clive'ä oli käytetty Fox'in luona, joka oli ottanut hänet
vastaan erittäin ystävällisesti. Nyt hän pantiin Sandwich'in vallan
nojassa ehdolle ja tulikin valituksi. Vaan vaalia vastaan tehtiin
valitus ja Newcastle'n herttua kannatti tätä kaikin voimin.
Asiasta keskusteltiin silloisen tavan mukaan eräässä kumpaisenkin
huoneen asettamassa valiokunnassa. Laillista puoluettomuutta ei edes
teeskenneltykään. Sir Robert Walpole'lla oli tapana sanoa suoraan,
ett'ei vaaliriidoissa käynyt osoittaminen minkäänlaista armoa.
Kiihtymys oli suuri tässä tilaisuudessa. Nyt ei oikeastaan ollutkaan
kysymystä siitä, oliko Clive valittu laillisesti vai epälaillisesti,
vaan siitä, kumpiko, Newcastle vai Fox, tuli olemaan uuden alihuoneen
herrana ja siis myöskin ensimmäisenä ministerinä. Taistelu oli pitkä ja
kiivas ja voitto näyttää kallistuneen milloin toiselle milloin toiselle
puolelle. Fox käytti kaikkia harvinaisia debattilahjojaan, löi toiset
puolet huoneen lakimiehiä heidän omilla aseillansa ja sai aikaan yhden
valtiovaraston miesten vallalle epäedullisen äänestyksen toisensa
perästä. Valiokunta teki päätöksensä Clive'n eduksi. Mutta kuin se
annettiin tiedoksi alihuoneessa, tapahtui käänne asiain juoksussa.
Tory-puolueen jäännöksellä oli, huolimatta sen halveksitusta tilasta,
kuitenkin tarpeeksi painoa voidaksensa vaikuttaa Newcastle'n ja Fox'in
puolueiden välillä tasalla olevaan vaakaan. Tory-puolue ei voinut kuin
halveksia Newcastle'a. Fox'ia se vihasi rohkeimpana ja viekkaimpana
valtiomiehenä, taitavimpana debattimiehenä whigein joukossa, Walpole'n
alituisena ystävänä ja Cumberlannin herttuan hartaana liittolaisena.
Hoiperreltuansa viimeiseen hetkeen saakka, päätti se äänestää samalla
puolella pääministerin ystävien kanssa. Seuraus oli, että huone
pienellä enemmistöllä hylkäsi valiokunnan päätöksen, ja Clive menetti
sijansa parlamentissa.
Kuin Clive nyt oli karkoitettu parlamentista ja hänen varansakin olivat
supistuneet, alkoi hän luonnollisesti jälleen luoda katseensa Indiaan
päin. Kompania ja hallitus olivat hyvin halulliset käyttämään häntä
palveluksessaan. Karnatikissa oli tosin saatu toimeen Englannille
edullinen sopimus. Dupleix oli tullut syrjäytetyksi ja palannut
suunnattoman suuren omaisuutensa tähteiden kanssa Eurooppaan, jossa
parjaukset ja rettelöt pian saattoivat hänet hautaan. Mutta useammat
enteet osoittivat, että sota oli hankkeissa Franskan ja Ison Britannian
välillä; ja sentähden tahdottiin lähettää taitava sotapäällikkö
kompanian siirtopaikkaan Indiassa. Tirehtorit määräsivät Clive'n St
Davidin linnan kuvernööriksi. Kuningas teki hänet everstiluutnantiksi
brittiläisessä armeijassa, ja v. 1755 purjehti hän jälleen Aasiaan.
Hän sai palattuansa itämaille ensimmäiseksi tehtäväksensä Gerian
linnoituksen valloittamisen. Tämä kallioniemelle rakennettu ja melkein
kokonansa meren ympäröimä linna oli erään Augria-nimisen ryövärin
pesäpaikkana, jonka alukset kauan olivat olleet Arabian lahden
kauhistuksena. Amirali Watson, joka komensi Englannin laivaston osastoa
itäisillä merillä, poltti Augrian alukset ja Clive ahdisti sillä välin
linnaa maan puolelta. Paikka kukistui pian, ja valloittajat jakoivat
keskenänsä sadanviidenkymmenen tuhannen sterlinkipunnan suuruisen
voittosaaliin.
Tämän urostyön jälkeen lähti Clive virkapaikalleen St Davidin linnaan.
Hän ei ollut ehtinyt olla täällä kahta kuukautta, kuin sanoma tuli,
joka pani tuon rohkean ja tehokkaan miehen koko neron vireille.
Bengali oli varakkain kaikista niistä maakunnista, jotka olivat
kuuluneet Tamerlanin hallitsijasuvun alle. Ei mikään osa Indiata ole
luonnoltaan niin edullinen sekä maanviljelykselle että kaupalle.
Satahaaraisena mereen juokseva Ganges on muodostanut avaran,
multarikkaan tasangon, joka troopillisenkin taivaan alla kilpailee
huhtikuun viheriöitsevän kasvullisuuden kanssa Englannissa.
Riisivainiot antavat sadon, jommoista ei missään muualla tavata.
Höysteiden, sokeri- ja öljykasvien ylenpalttisuus on tavatoin.
Jokiloissa on niin runsaasti kaloja, ett'ei niistä koskaan loppua tule.
Autiot saaret meren rannalla, jotka ovat peitetyt vahingollisilla
kasveilla ja vilisevät hirviä ja tiikerejä, antavat viljeltyjen
seutujen asukkaille yli tarpeen suoloja. Se suuri joki, joka tekee maan
hedelmälliseksi, on kerrallaan itämaiden kaupan tärkein kulkuväylä.
Indian rikkaimmat kauppa-asemat, sen loistavimmat pääkaupungit ja
mainioimmat pyhiöt ovat tämän joen ja sen haarajokien rannoilla.
Inhimillinen yksivaltaisuus on jo vuosisatoja turhaan taistellut tätä
luonnon ylellisyyttä vastaan. Huolimatta muhamettilaisista despoteista
ja Marattilaisten ryöväyksistä, oli Bengali tunnettu itämailla jonakin
Edenin tarhana ja varakkaimpana kuningaskuntana. Sen väestö karttui
verrattoman nopeasti. Sen viljavarat riittivät elättämään kaukaisia
maakuntia, ja Londonin sekä Parisin vallasnaiset pukivat itsensä sen
kangastuolien hienoihin tuotteihin. Se lauhkean ilman lamauttama
ja rauhan toimiin tottunut heimokunta, joka asui tässä rikkaassa
seudussa, oli muihin Aasialaisiin verraten samassa suhteessa, kuin
Aasialaiset ylimalkaan ovat Euroopan rohkeihin ja nerokkaihin lapsiin.
Kastilialaisilla on sananlasku, joka sanoo, että Valensian maa on
vettä ja sen miehet naisia, ja tätä vertausta voipi varsinkin yhtä
hyvällä syyllä käyttää alisen Gangesin avaran tasangon suhteen. Teki
Bengalilainen mitä hyvänsä, niin tekee hän sen veltosti. Mielitoimiansa
harjoittaa hän istuillaan. Hän kammoksuu ruumiin ponnistuksia, ja,
vaikka kylläkin kielevä riidoissa, antautuu hän harvoin tappeluun eikä
rupea paljo milloinkaan sotilaaksi. Epäilemme tokko itä-indialaisen
kompanian koko armeijassa on sataa syntyperäistä Bengalilaista. Ei ole
kenties milloinkaan löytynyt kansaa, jonka luonto ja tottumus ovat
tehneet niin peräti omaksensa muukalaista i'estä kantamaan.