Maaseudulla levisi yhtäkkiä tieto, että kaupungissa ostetaan
innokkaasti siemenruista. Monelle olikin viime aikoina karttunut ruista
yli oman tarpeen, kun hinnat olivat niin alhaiset, ettei kellään ollut
halua myymiseen eikä juuri kukaan ostanut. Rahan tarve tyydytettiin
kauroilla, voilla ja puutavaralla.
Kaupungista kuulusteltiin huhun todenperäisyyttä puhelimella ja saatiin
todeta sen paikkansapitäväisyys. Mutta samalla ilmoitettiin, ettei
hintaa voida kauan pitää näin korkealla. Sitoumuksia oltiin myöskin
haluttomia puhelimella päättämään. Kaikki nämä asianhaarat jännittivät
myyntihalua nopeasti. Kun pelloilta näytti lupaavan tulla hyvä sato,
pantiin Pyydysmäelläkin kaikki hevoset matkaan ajamaan rukiita
rautatienasemalle.
Mutta kun monessa muussa pitäjässä tehtiin samoin, tulvahti rukiita
kaupunkiin yhtäkkiä niin paljon, että hinta putosi useampia markkoja
hehdolta. Rukiin myyjät palasivat koteihinsa myrtynein mielin. Heidän
keskuudessaan vallitsi aivan yleisenä se käsitys, että huhu korkeista
hinnoista, joita ei aiottukaan maksaa, oli tahallisesti levitetty
maakuntaan sitä varten, että saataisiin ylimääräisen ruistulvan
saapuessa polkea hinnat ja tehdä hyvät kaupat.
Juuri tähän katkeramielisyyden aallokkoon syksyllä tuli Pyydysmäelle
osuustoimintapuhuja. Hänet oli Erkki Pyydysmäki kutsunut.
Pyydysmäen nuorisoseuran talolle oli erääksi syksyiseksi iltapäiväksi
kutsuttu väkeä koolle kuulemaan osuustoimintaesitelmää. Asia oli täällä
verrattain vieras, ainoastaan opettaja Lintumäki oli siitä joitakin
kertoja nuorisoseuran tilaisuuksissa puhunut. Mihinkään toimenpiteisiin
ei se ollut johtanut. Kylässä oli kauppias Koivunoksan haarapuoti.
Sitä vastaan oli kyllä tavaranlaadun ja varsinkin hinnoittelun vuoksi
muistuttamista. Mutta kun kaupanhoitaja oli mukava mies, ei kellekään
ollut pälkähtänyt päähän viitsiä ruveta hänen kanssansa kilpailemaan
osuuskaupalla.
Kokoukseen tuli ihmisiä sali täyteen. Omituista kyllä oli suurin osa
keski-ikäistä ja vanhemmanpuoleista väkeä.
Puhuja aloitti, niinkuin kaikki sen aikaiset osuustoimintapuhujat,
Rochdalen kankurien historialla. Sitten hän kävi kertomaan
osuustoimintakokemuksista erinäisissä Euroopan maissa. Näin
kuvaili hän maataloustuotteiden merkilliset myyntikokemukset ja
maataloustarvikkeiden, lantojen, koneiden ja siementen kaupan.
Yksityisen kapitalistisen liike-elämän virheet ja puutteet
tuotiin esiin elävissä, kokemuksellisissa kuvissa. Liiketoiminnan
nurinkurisuudesta johtui maanviljelystuottajain elämän ahdistus. Siitä
talonpoikain taloudellinen riippuvaisuus, heidän kulttuuriasemansa
vajamittaisuus, heidän valtiollinen avuttomuutensa. Salintäyteinen
joukko kuunteli hiiskahtamatta. Lopulta seurasi kuvaus meidän
oloistamme. Talonpoikain hajanaisuus tuottajina ja kuluttajina
kuvailtiin elävin piirtein. Sitten osuustoiminnan mahdollisuudet ja sen
eri muodot.
Minkäänlaisia väsymyksen merkkejä ei kuulijakunnassa havainnut. Tässä
kuultiin paljon kokonaan uusia asioita. Elävämmin ja räikeämmin
vedettyjen esimerkkikuvien ohi kiitäessä suut menivät nauruun;
toisinaan kuvastui samoissa kasvoissa tuska. Puhuja kosketteli
yksityisten kuulijain elämänmurheiden, taloudellisen avuttomuuden
todellisia syitä samalla kuin joukkosielu, jonka heräämistä nimenomaan
tarkoitettiin, värähteli elämäntunnossa. Ne olivat, nämä ihmiset,
raatavia suomalaisia talonpoikia, jotka sukupolvesta toiseen olivat
perineet raatamispakon. Heidän taistelunsa oli aina suuntautunut
vierasta valloittajaa ja omaa lähintä ruumiillista puutetta, huutavaa
hätää vastaan. Elämälle oli nuoruudessa joskus kimallellut joku
innostava välähdyskin kiihoittajana, mutta jokapäiväinen raskas,
lakkaamattomassa raatamisessa kuluva, iloton ja yksitoikkoinen elämä
oli ne sellaiset ilmestykset pian himmentänyt. Oli vaellettu useimmiten
kuin umpikujassa, jonka uusi lumimyrsky aina heti uudelleen tukkii.
Vasta nyt, tämän viimeisen polven aikana oli alkanut omituisesti
seestyä. Ilmestyi näköpiiriin uutta ja uutta, kiihoittavaa, uusiin
yrityksiin houkuttelevaa, elämää ja mielikuvitusta uusilla väreillä
värittävää. Nuo olivat uuden elämän, viihtymyksen, sivistyksen,
taidon ja minkä kaiken kangastuksia. Heräsi aavistuksia omista,
jonnekin varastoiduista voimista. Mutta kun niitä rupesi koettelemaan,
loppui taito kohta, yrityksen eteen nousi pysty, ja silloin voimat
pettivät. Eikä sen lamausvaikutus rajoittunut ainoastaan yrittäjään
itseensä, se levitti tuhoavaa vaikutustaan ympäristöön ja ehkäisi
muitakin yrittämästä. Ympärillä porvarit, virkamiehet, työmiehet --
kaikki saivat kiinni hyvinvoinnin apukeinoista, talonpoika vain sai
yksin, ilman neuvoa ja apua, taistella luonnonvoimia vastaan, jotka
olivat häntä väkevämpiä. Sen vuoksi hänen maailmankatsomuksensa pyrki
kuoreensa koteloitumaan.
Kun tässä puhetilaisuudessa nyt katseli rivi riviltä näitä
ahavoituneita ja karkeita mies- ja naiskasvoja ja seurasi niissä
vivahtelevien eleitten vaihteluita, tuntui kuin olisi jokin kauan
uinunut jättiolento ollut heräämässä. Joukon kasvot, jopa koko olemus
näytti päivän polttamalta, vanhuuden väsyttämättä, elämäntuskien
riuduttamatta. Se oli kuin kauan eksyksissä vaeltanut karavaani, joka
ei pitkään aikaan enää ole ollut varma suunnasta. Taakka ei ollut
näkyvissä heidän selässään, mutta sen olemassaolon saattoi aavistaa,
aivan kuin esimerkiksi syntitaakan. Eihän sitäkään näe, mutta kun sillä
raskautetun ihmisen tapaa, tuntee ja vaistoaa taakan olemassaolon. Kun
synnin raskauttama sielu joutuu armonjulistajan ulottuville, huomaa
sivullinenkin, miten kovia kokenut elämänvaeltaja huokaa helpotuksesta,
katse kirkastuu riemusta ja taakka häviää. Niin kävi tässäkin.
Ryppy monella otsalla silisi -- pitkin penkkirivejä. Känsistynyt
koura liikahteli polvella aivan kuin innostuen tarttumaan jonnekin.
Kumartunut selkä suoristui. Saattoi nähdä outoja päänliikkeitä. Katseet
tahtoivat puhua...
Hän puhui yhteenliittymisen suurista mahdollisuuksista, sen
taloudellisista, yhteiskunnallisista ja siveellisistä eduista. Ja
pitkin penkkirivejä kävi toivon elävä viri kuin tuulen koskettaessa
tyyntä vedenpintaa. Joukkosielussa oli ajatteleva, älyllinen elämä
alkanut tuntea ja liikkua. Puhuja loihti tähän hauraaseen luonnokseen
kiteytymisvoimaa. Toinen katsahti toiseen, ja silmäys puhui: kuulithan?
-- tahi jopa se nyt! Mutta jatkuessa ilme sai kriitillisemmän,
elävöityneemmän sävyn. Kuulijarivien mielialaan levisi yhtäläinen
pohjaväri.
Talonpoikaisen elämän maallinen evankelista oli puhunut.
Kun puhuja lopetti, seurasi kättentaputus, raju ja vaikuttava. Mielet
vapautuivat yksityisiltä poluiltaan, melu kutsui kaikki yhteiseen
riemunautintoon. Kukin sanoi jotain ja tahtoi siten vanhalla, tutulla
inhimillisellä keinolla purkautua julistamaan hetken sielullisia
kokemuksiaan. Kaikesta huomasi, että näitten surkastuneitten sielujen
pimentoihin oli päässyt pilkistämään voimakas valonvälähdys, ja samalla
oli ajan tuulonen puhaltanut niissä pesivään ummehtuneeseen komeroon.
Siitä syntyi iloinen helluntaihälinä.
* * * * *
Muutamia päiviä tämän kokouksen jälkeen ilmestyi Pyydysmäen tupaan
Jaakko Aitanen, Hermanni Luhtasenneva ja räätäli Pettersson. He olivat
tulleet kuulustelemaan, mitä Pyydysmäki ajattelisi, jos ruvettaisiin
puuhaamaan kylään osuuskauppaa. Ja miten siinä tuumittiinkaan, alkoi
Pyydysmäkikin lämmetä asialle. Istunnon kestäessä tulivat lisäksi
naapuri Heikki Ylinen ja opettaja Lintumäki.
Neuvottelu kesti myöhään, mutta ennenkuin erottiin, oli jo päätetty
tosissaan ruveta perustamaan osuuskauppaa. Erimielisiä oltiin vain
siitä, olisiko kysyttävä kauppias Koivunoksalta, haluaako tämä myydä
haaraliikkeensä, vai onko parempi perustaa aivan uusi kauppa. Useat
alussa vastustivat kääntymistä Koivunoksan puoleen epäillen, ettei
hän kauppaansa kuitenkaan luovuta. Mutta Pyydysmäki otti asian siltä
kannalta, että olisi liikkeen menestymiselle paljon edullisempaa, jos
ei olisi mitään kilpailijaa. Liike voisi rauhallisemmin järjestyä ja
perustautua varmalle pohjalle. Lopulta melkein kaikki hyväksyivät tämän
ajatustavan, vaikkakin Pettersson ja Aitanen olivat vahvasti siinä
uskossa, että kun osuuskauppa avataan, niin Koivunoksan haarakaupassa
ei tule käymään ristinsielua. Tätä vastaan Lintumäki taas väitti,
että vaikkapa nyt heillä muutamilla onkin innostusta ja mahdollisesti
kestävyyttäkin, niin suuri enemmistö on vielä aivan alkuaavistusten
kannalla. Useimpien osuustoimintakannatuksen määrää yksinomaan oma
etu: huokea hinta. Ja kun koettelemukset muutenkin tulevat, niin
saadaan nähdä, että useimmat jänistävät pienimmänkin vaaran uhatessa
etuja. Koivunoksa on varakas mies, hän voi myydä jonkun aikaa hyvinkin
huokealla, kun taas osuuskaupalle käy vaikeaksi saada tavaroitaan
ostetuksi läheskään samalla hinnalla kuin Koivunoksa. Tätä vastaan
Jaakko Aitanen kysyi kiivaasti, luuleeko Lintumäki todellakin, että
Koivunoksa voisi myydä halvemmalla kuin osuuskauppa? Toinen myöntää.
Jaakko nauraa vilpittömän hartaasti, kun opettaja luulee, että
yksityinen voitonpyytäjä-kauppias voisi myydä huokeammalla! Mistä hän
sitten ne ilkeät voitot ottaisi ja millä rikastuisi? Ei, kyllä opettaja
saa nähdä, että kun osuuskaupan ei tarvitse tavoitella nylkyvoittoja,
ei Koivunoksan kannata kauan kilpailla.
Kuitenkin päätettiin kysyä Koivunoksalta. Sitä varten piti Pyydysmäen
ja Lintumäen käydä kirkolla.
Eräänä lokakuun päivänä saapuivat he Koivunoksan kartanolle. Kauppias
itse kuului olevan riihen luona puintia valvomassa, mutta saapui
kutsuttuna pian kotiin. Hän oli ilmeisesti mielissään harvinaisista
vieraistaan, joista kunnallispolitiikka oli hänet vuosikausiksi
erottanut vastakkaiseen leiriin. Paitsi huomattavaa ihroittumista oli
varallisuus antanut tälle miehelle käytöksen rehentelevää varmuutta
siinä määrin, että ensikertalainenkin saattoi jo havaita tämän
vaikuttimen tehon.
Vieraat istuivat jo puotikamarissa, kun isäntä itse tuli
riihitomuistaan ylpeillen. Hän tervehti kädestä ja puhui vanhasta
tottumuksesta kovalla, melkein rähisevällä äänellä:
-- Harvinaisia, harvinaisiapa onkin vieraita. Sitä parempia ja
tervetulleempia, joo, joo! Pankaa savuksi, tässä on sikareja, rovastin
sikareja, tässä paperosseja... Se opettaja ei taida polttaakaan?
-- Ei.
-- Minä arvaan. No Pyydysmäki, entinen valtiopäivämies, sauhuuttaa,
luulen mä?
-- Kyllä.
-- Ota tästä, kumpia vain. Sikareja, rovastin sikareja tai armiroa,
kumpaa vain.
Isäntä istuutuu nahkasohvaan, lyö tomua takistaan ja katsoo lakkiaan.
-- Tomua, tomua siellä riihellä saa, ei siellä sovi herroiksi. Mutta
täytyy olla, kun ei ne lemmot tee työtä muuta kuin senverran että tuppi
heiluu, jos ei aina ole itse joukossa. Pyydysmäellä on omia lapsia ja
hyviä ne palvelijatkin. Ei meillä ole sellaisia.
Ruvettiin juttelemaan vuodentulosta, Bobrikoffin puuhista ja vihdoin
pitäjän asioista. Kun niissä oli aikansa viivytty, käänsi Pyydysmäki
puheen siihenkin mitä varten he olivat tulleet. Hän alkoi kysellä:
-- Mitä se tuumaa se Koivunoksa, haluaisiko myydä haarakauppansa
siellä Pyydysmäellä? Miehille on syntynyt tuuma perustaa osuuskauppa
ja tahtovat kysyä, myisikö Koivunoksa haarakauppansa, ettei tarvitsisi
synnyttää joutavaa kilpailua.
Koivunoksa räjähti:
-- Ja sinäkö, Pyydysmäki, entinen valtiopäivämies, olet niin hassu,
että puuhaat sellaisia?
-- Olen minä siinä mukana, tunnusti Pyydysmäki, pyrkien samalla
joutumaan hämille.
-- Luuletko sinä että siinä niin voittaa? Näithän sinä, kuinka sen
Jaakkolan kävi, vaikka silloin oli vielä paremmat ajat. Sai voittoa!
Nyt ei enää saa. Nyt pitää osata ostaa, se on pääasia. Perustakaa vain
kauppa, jos tahdotte, mutta saatte nähdä, että se häviää, jumaliste
häviääkin!
Miten siinä juteltiinkaan, sanoi Koivunoksa toisin vuoroin pitkällä
puulla lykkäävänsä heille haarakauppansa puolilla hinnoilla, kun vain
siitä pääsee, toisin ajoin taas peruutti sillä syyllä, ettei hän viitsi
nähdä sitä rumaa konkurssia mikä siitä seuraa.
Eikä asiasta sillä kertaa tullut mitään.
Mutta kun pyydysmäkeläisten puuha kehittyi toteutumisasteelleen,
suostui Koivunoksa lopulta luovuttamaan haarakauppavarastonsa, luvaten
tulla sen sitten huutamaan takaisin konkurssihuutokaupassa.
Niin rupesi ensimmäinen osuustoiminnallinen yritys Pyydysmäellä
toteutumaan. Kaupanhoitajaksi keksittiin Erkki Pyydysmäen vävy, Kalle
Sivujoki, joka oli nainut Pyydysmäen vanhemman tyttären Eliisan. Heillä
oli ollut kauppa naapuripitäjässä, mutta kilpailu teki siellä aseman
vaikeaksi. Kun Sivujoki sai sieltä liikkeensä myydyksi perustettavalle
osuuskaupalle, oli hän valmis ja halukas tulemaan tänne osuuskaupan
hoitajaksi.
Ennenkuin montakaan viikkoa oli kulunut, ilmestyi kylän kauppapuodin
oven yläpuolelle nimitaulu: "Pyydysmäen Osuuskauppa r. l.".