KATRI. Minkä "mutan" Mykkyrä siihen löysi?
MYKKYRÄ. Siinä on muttaa montakin! Kallio on Kallio — asioihin hän
rupee, vaan pelkäänpä, ettei hänen kanssaan niistä selviä — ehjin
nahoin.
KATRI. Hyvänen aika, mitä vihaa Mykkyrä Kalliota kohtaan kantaa?
MYKKYRÄ. Ei kanna vihaa mitään — ei Mykkyrä muuta kuin tuntee Kallion.
KATRI. Taitanee Mykkyrällä sentään jotain olla häntä vastaan, koska
noin puhuu! Sittenpähän Mykkyrä näkee!
MYKKYRÄ (ryyppää ja hymähtää). Ehkä näkee, ehkä näkee! (Kustaa tulee
sisään.) Hyvää päivää, herra patruuna!
KUSTAA. Jaha, Mykkyräkö se tulija olikin! Näin vilaukselta jonkun
kääntyvän tienristeyksessä. Päivää, päivää! (Antaa kättä).
MYKKYRÄ. Mykkyrä se täällä skoolailee Saarenpään onneksi ja
menestykseksi. Morjens! (Ryyppää viimeisen tilkan).
KUSTAA. Se on oikein! Kiitos vain!
(Katri ottaa tarjottimen ja menee sen kera vasemmalle).
MYKKYRÄ. No, jo minä ajattelin, että saakuriako se Kallio rupee
sahaamaan?
KUSTAA. Ovat sitä taitaneet ihmetellä muutkin.
MYKKYRÄ. Kyllä maar! — Jokunen mahtaa jo sentään tietää.
KUSTAA. Että Kallio huusi sahan minulle.
MYKKYRÄ. Niin, että sinä saat sahan. Mutta mahtaa hän sinulta kiskoa
hyvän prosentin?
KUSTAA. No, mitäs me niistä — kun vain taas päästään alkuun!
MYKKYRÄ. Siis voitonhimo veti rusthollarin huutokauppaan!
KUSTAA. Vaikkapa nyt niinkin. Hän käyttää hyväkseen minun tilaani ja
minä taas hänen voitonhimoaan. Ja molemmat olemme tyytyväisiä.
MYKKYRÄ (nousee, myhähtäen). Kunpa sitten olisitte!
KUSTAA (nousee hänkin). Mykkyrä epäilee.
MYKKYRÄ. Hm.
KUSTAA. Mitä Mykkyrä sitten arvelee?