Näyttämö sama. Iltapäivä.
KATRI (puhuen vasemmanpuoliseen huoneeseen). Enkö minä ole teille,
lapset, monta kertaa sanonut, ettette saa mennä joen varrelle
leikkimään mökin lasten kanssa. Muistakaa nyt, että se ei sovi! Heidän
isänsä on vaan sahan työmies ja te olette sahan omistajan lapsia.
Teidän vanhempanne eivät ole työläisiä. (Menee, istuutuu sohvapöydän
luo ja ottaa sukkakutimen. Nauraa itsekseen.) Hm, hm! Mitähän sanovat
kylällä, kun kuulevat, että saha jääkin meille — kiusallakin! Hm!
Yksi ja toinen sen jo taitaa tietääkin. Vihkasin siitä jo Ihantolan
miniälle. Hm! Menivät silmänsä selälleen, eikä saanut sanaa suustaan.
Mutta eipä kehdannut kysyäkään, kuinka kaikki näin on käynyt. Minä
huomasin hänen uteliaisuutensa ja tyydytin sen lausumalla: Kustaa on
ostanut Kalliolta sahansa takaisin. — Hm, hm! — Kas, kun ei Kalliota
vielä ole kuulunut! Tänäänhän hän lupasi tulla tekemään kirjallisen
sopimuksen. Hänelle on kai sattunut esteitä. Vielähän tässä on iltaa.
(Menee ikkunan luo ja katsoo ulos.) Mitähän Kustaa sahalla näin kauan
viipyy? Olisiko hän mennyt pistäytymään Kalliossa. Eipä sitä luulisi —
aina hän on tähän saakka välttänyt Johannaa.
KORPIKULMALAINEN (astuu sisään). Hyvää ehtoopäivää!
KATRI (joka jää seisomaan häneen selin, vilkasee hiukan sinnepäin).
Iltaa!
KORPIKULMALAINEN. Neuvoivat tänne — sanoivat, että täällä tiedettäisiin.
KATRI. Mitä on asiaa?
KORPIKULMALAINEN. Poikkesin kysymään, kun en tiedä.
KATRI (tiukemmin). Mitä asiaa teillä on?
KORPIKULMALAINEN. Kertoivat tuolla Ylämäen töllissä, missä syötin
hevostani, ettei saha enää käykään.
KATRI. Niin, kuulettehan sen itse, ettei se käy.
KORPIKULMALAINEN. Sitähän ne sanoivat, että se on ollut vasaran alla.
KATRI. Sahalleko teillä olisi asiaa?
KORPIKULMALAINEN. Tarkoitan, sahan omistajalle. Neuvoivat täältä
kysymään, että kenenkä se nyt on? Tarvitsisi antaa sivahuttaa muutama
pölkky lankuiksi ja ostaa vähän sahajauhoja.
KATRI. Täältäkö neuvoivat kysymään?
KORPIKULMALAINEN. Sanoivat täällä tiedettävän.
KATRI (hiljaa). Sen ne ovat tehneet ilkeydestä. Luulevat tekevänsä
kiusaa. Eivät ole vielä saaneet kuulla. (Ääneensä, ylpeästi:)
Sahanomistaja asuu tässä!
KORPIKULMALAINEN. Vai tässä! Enhän minä tunne tämän kulmalaisia!
KATRI. Mutta herra Saarenpää ei nyt ole kotosalla, sopii odotella
siellä pihamaalla.
KORPIKULMALAINEN (ihmetellen). Saarenpään asumusko tämä onkin?
KATRI. Tämä on herra Saarenpään asunto.
KORPIKULMALAINEN (hämmästyksissään). Eikö saha sitten vasaran alla
ollutkaan?
KATRI. Herra Saarenpää on ostanut sahansa takaisin.
KORPIKULMALAINEN. Vai takaisin!
KATRI (naurahtaa). Ja kotiin palatessanne sanokaa Ylämäen
tölliläisille, että voivat käydä täällä tiedustelemassa josko herra
Saarenpäällä olisi heille antaa työtä sahalla.
KORPIKULMALAINEN. Vienhän minä sanan. — Tuleeko herra Saarenpää kotiin
piakkoin?
KATRI. Hän taisi vain mennä alas sahalle.
KORPIKULMALAINEN. Minä sitten vartoon ulkona. (Menee).
KATRI. Ilkiöt! He ovat varmaan pakahtua vahingonilosta! Mutta saavathan
nähdä! Kohta ollaan Saarenpäässä niinkuin ennenkin.
KUSTAA (tulee sisään iloisena ja reippaana). Terveisiä sahalta,
Katri! Minä olin sitä jälleen tervehtimässä. Tuntui siltä kuin musta
höyrypannu olisi hieman kummastellut ja kiiltävät sahanterät tuumineet
toisilleen, että mikä ihme nyt on tapahtunut. Minä kun olin niiltä jo
ottanut haikeat jäähyväiset. Mutta minä taputin ystävällisesti vanhaa
höyrypannua ja sanoin: emme me vain niinkään eroa! Se humahteli vastaan
tyytyväisenä. Ja sahanterille minä virkoin: nyt entistä kuumeisemmin
hirsiä viiltämään, kiivaammin kuin koskaan ennen! Nyt tekemään rahaa!
(Istuutuu ja kuivaa hikeä kasvoilta.) Tuntuu niin hyvältä ja kevyeltä.
Kummallista, kuinka minä olen kasvanut kiinni tuohon sahaan. Minä
mahtaisin surusta kuolla tai tulla hulluksi, jos todella näkisin
vieraan pyörittelevän rattaita. Niin rakkaiksi ne ovat minulle käyneet.
KATRI (menee hänen luokseen). Minä olen kuullut, että ihmiset ovat
iloinneet, kun ovat luulleet sinun joutuneen häviöön.
KUSTAA. Sitä minä en usko.
KATRI. Minä olen kuullut.
KUSTAA. Ehdoin tahdoin en ole koskaan tahtonut enkä tehnyt pahaa
kenellekään.
KATRI. Niinhän sinä käyttäydyt kaikkia kohtaan kuin vertaisiasi.
KUSTAA. Katri, me emme saa antaa ylpeyden kaivautua sydämiimme. Se on
siellä jo tähän saakka saanut tilaa liiaksikin.
KATRI. Vaan olla nöyriä ja madella!!
KUSTAA. Ei ole tarvis madella. Rehellinen vasemmalle ja rehellinen
oikealle.
KATRI. Se tapa kaataa kauppamiehen.
KUSTAA. Kauppa on kauppa, mutta eri asia on käyskenteleminen ihmisten
kanssa.
KATRI (huokasee, ivallisesti). Viisas mies tuo Saarenpää!
KUSTAA (nousee hiukan tulistuen). Sinun on muutettava tapasi, Katri!
Minä olen jo saanut tarpeeksi kiusoittelemisesta. Etkö sinä voi olla
toisenlainen?
KATRI (antaa valtaa häijyydelleen). So so, Saarenpää! Pelkäänpä, että
pian lupaat maksaa rahani takaisin minullekin, niinkuin olet luvannut
Hakalalle ja niille muille, jotka ovat sinun tähtesi hävinneet.
KUSTAA (huudahtaa). Minä käsken sinun olemaan vaiti!
KATRI (kiusaten). Tahtoisitko maksaa takaisin ja päästä minusta?
KUSTAA (tuskastuu ja astuu kiivaasti lattialla). Joko sinä taas alat?
Minä pyydän, lopeta! Älä pilaa minun hyvää tuultani! Anna minun nyt
koota voimani ja koettaa rynnistää eteenpäin! Mutta minä en jaksa, jos
sinä teet päiväni katkeriksi.
KATRI (menee hänen luokseen ja johtaa hänet istumaan jälleen,
teeskentelee). Anna anteeksi, Kustaa! Minkä minä taidan itselleni!
Minä olen tällainen häijy suunsoittaja. Anna minulle anteeksi! Minä
koetan tulla paremmaksi — nyt kun ei enää ole valittamisen syytäkään.
Mutta näyttihän kohtalomme niin synkältä. Se kovetti ja katkeroitti
minua. Vaan nythän on hyvin jälleen. Meillä on kaikki mitä tarvitsemme.
Jo kehtasin lähettää puotistakin hakemaan tavaroita velaksi. Olin
toimittanut kauppiaan tiedoksi, että sinusta taas on tullut sahan
herra. Tyttö sanoi kauppiaalle, että herra sattui olemaan alhaalla
sahalla, kun rouvan tarvitsi lähettää asialle, — että kyllä herra
poikkeaa maksamaan kun sattuu kulkemaan ohi. Ja kauppias laittoi pussit
ja paketit ja tuliaiset! Tietysti! Saathan sinä rahaa heti kun alkavat
tehdä sahatöitä ja ostaa sahajauhoja. Ai, minä unohdin, siellähän on
muuan mies sinua vartomassa. Hän on tuonut muutaman tukin sahattavaksi.
Hän odottelee sinua ulkona.
KUSTAA. En tullessani huomannut hirsikuormaa.
KATRI. Hän jätti kai kuormansa Ylämäen torpalle, mistä lähettivät hänet
tänne kysymään, kuka nyt sahan omistaja on. Ajattele, niitä hävyttömiä!
KUSTAA. Vai iloitaan siellä, jos minua kohtaa häviö.
KATRI. Sanoinhan äsken, että sellaisia ihmisiä on.
KUSTAA (nousee). Minä en eläissäni ole ylämäkeläisille pahaa sanaa
sanonut.
KATRI. En minäkään muuta kuin että kerran ajoin heidän kakaransa pois
meidän pihamaalta, jonne olivat tulleet kiekkosille meidän lasten
kanssa.
KUSTAA. Muuta ei tarvittukaan. Se oli pahasti tehty. Anna lasten
leikkiä kenen kanssa tahtovat.
KATRI (tuikeasti). Niin sinun mielestäsi. Mutta lasten kanssa minä
menettelen oman mieleni mukaan. Sinä älä sekaannu siihen! (Vilkasee
vasemmanpuoliseen ikkunaan.) Mies tuolla ulkona näkyy kävelevän
rauhattomana. Hänellä taitaa olla kiire.
KUSTAA (menee). Minä menen.
MYKKYRÄ (pistää päänsä sisään oikeanpuolisesta ikkunasta). Onko
patruuna kotona?
KATRI. Kas, Mykkyrä! Kotonahan se, tuolla pihamaan puolella. Mutta
käykää vain sisään, pianhan hän sieltä kerkiää.
MYKKYRÄ. Ettäkö Saarenpään rouva oikein tahtoisi tarjota kahvit?
KATRI (naurahtaa). No, tahtoisinhan tietysti!
MYKKYRÄ. Mikäs sitten muu auttaa kuin tulla juomaan! (Katri vasemmalle.
Mykkyrä tulee, sylkäsee.) Pthui (Katselee ympärilleen.) No, minkäs pyy
pölähti? Mykkyrä tekee sitten hyvin ja istuu! (Linkuttaa istumaan
peremmälle, huohottaa.) Nyt se saakurin mäki vaati jo kolme ryyppyä.
Kohta täytyy olla pullo joka pensaan juurella, missä Mykkyrä liikkuu,
sillä ei taskumatti riitä enää pitemmillä matkoilla. Puolen kilometrin
päästä näkyy jo sen pohja.
KATRI (tulee kantaen kahvitarjotinta). Mykkyrä tekee hyvin! Sattuikin
olemaan valmiina.
MYKKYRÄ. Takka vaan, kyllä Mykkyrä hyvin tekee! (Ottaa kahvia).
KATRI. Eikö isäntä ota nisuleipää?
MYKKYRÄ. En minä ole perso makosien perään, takka vaan! (Katri laskee
tarjottimen pöydälle.) Mutta ellei rouva pahakseen pane, niin pistään
kuppiin vähän karvasta. (Kaivaa povitaskusta esiin taskumatin.) Tuli
pantua sekaan vähän liian monta sokeripalaa! Haha!
KATRI. Isäntä tekee vain puolikuppisen! Ikävä, ettei satu olemaan talon
puolesta tarjota.
MYKKYRÄ. Ei ole väliä! Mykkyrä pitää kyllä huolen itsestään — mitä
tähän asiaan tulee.
KATRI. Onko Mykkyrä kuullut, miten Saarenpäässä asiat nyt ovat?
MYKKYRÄ. Vihkaistiin siitä minulle, vaikkei tiedetty sanoa varmuudella.
KATRI. Että saha jää Kustaalle.
MYKKYRÄ. Niinhän ne tohisivat. Ja tottako se on?
KATRI. Totta, totta.
MYKKYRÄ. No, jerusalmin saakuri, vai totta on!
KATRI. Pihamaalla jo Kustaa vastaanottaa sahaustöitä.
MYKKYRÄ. Katsos myrkkyä! jerusalmin saakuriko Kustaalle apuun lensi?
KATRI. Ettekö kuullut, että Kallio huusi sahan?
MYKKYRÄ. Kuulinpa tietysti! Mutta sitähän minä meinaan, että millä
Kustaa sen Kalliolta —?
KATRI. Rahalla saa ja hevosella pääsee!
MYKKYRÄ. Mutta rahat, rahat!
KATRI. Hiukan soviteltiin, annettiin aikaa ja niin edespäin.
MYKKYRÄ. Vai soviteltiin. Merkillistä! Tähän saakka on Kallio tunnettu
sellaiseksi, ettei hänen kanssaan jerusalmin saakurikaan pääse
sovittelulle. Eikä ole kukaan päässytkään.
KATRI. Sellaisenahan häntä on pidetty. Mutta kyllä hän nyt kuitenkin
Kustaan kanssa rupesi asioihin.