- Kuinka voisi niitä tulla monta? keskeytti Draga puhujan. — Murhaajien
täytyy kulkea kahden pihan läpi ja molemmat ovat sotamiehillä
varustetut. Nämä eivät tosin ole vahtihuoneissa, mutta ensi melun
kuultua kutsuttaisiin vahtisotamiehet heti kiväriin.
- Niin, se on totta, vastasi Rabe hiukan hämillään. Minä en todellakaan
voi ajatella, kuinka se voisi murhaajille olla mahdollista tunkeutua
kuninkaalliseen sänkykamariin!
- Suuremman varmuuden vuoksi pyydän teitäkin, rakas Rabe, olemaan tämän
yön konakissa.
Rabe kalpeni, hänestä ei tämä käsky ollut ollenkaan mieluinen. Mutta
hän kumarsi kuninkaalle ja vakuutti olevansa valmis siihen. Tällä
hetkellä kirosi hän sitä pakkoa, johon virka hänet velvoitti.
- No, entäs sinä, Nicodem lanko, sanoi Aleksanteri Lunjevicalle. —
Mitäs sinä sanoisit, jos pyytäisin sinuakin jäämään yöksi konakiin.
- Minuako? änkytti Lunjevica. — Minä pyydän, että kuninkaallinen
lankoni vapauttaa minut siitä, sillä minä olen, olen todellakin
luvannut ystävilleni tavata heitä 12 tienossa, enkä minä voi olla
sieltä poissa.
Mutta mitä Nicodemiin tulee, niin ei se ollut pelko, joka pani hänet
hylkäämään kuninkaan ehdotuksen. Hän ei edes ajatellutkaan, että mitään
ikävää voisi sattua sinä yönä.
- Me emme tarvitse veljeäni, sanoi Draga, joka heti näki, etteivät ne
olleet ystävät, jotka odottivat häntä, vaan että se oli nähtävästi joku
sievä ja rakastettava ystävätär.
Mitäs nämä suuremmoiset valmistukset muuten hyödyttävät? huudahti
Draga. Tämä yö menee yhtä tyyneesti kuin muutkin yöt ja minä olen aivan
varma siitä, että kun aamulla heräämme ja istumme aamiaispöydässä, niin
nauramme molemmat sydämen pohjasta tälle tarpeettomalle pelollemme.
- No, mene sitte, Nicodem, sanoi Aleksanteri. — Me tahdomme nyt
vetäytyä huoneisiimme. Sinä olet oikeassa, huomenna nauramme kaikelle.
- Huomenna nauramme sille, sanoi Nicodem hymyillen. — Eikä vaan
huomenna, vaan ylihuomenna ja kaikkina muina päivinä koko ikämme.
Sitte meni hän kuninkaallisen sisarensa luo, tarttui hänen käteensä ja
painoi siihen kunnioittavan suudelman. Kuninkaalliselta langoltakin
otti hän sydämelliset jäähyväiset ja ojensi Rabelle alentuvasti kätensä.
Kuningaspari vetäytyi sitte sänkykamariinsa.
* * * * *
Draga oli oikein arvannut otaksuessaan, että Nicodemilla olisi joku
suostuttu yhtymys sinä yönä. Se oli eräs Belgradin nuori kaunis rouva
nimeltä Sarolta, jonka luo Nicodem läksi. Tämä rouva asui eräässä
komeassa talossa Bogargassen varrella, jossa hän saattoi olla ihan
rauhassa. Sinne oli hän kutsunut Nicodemin viimeistään 11 aikaan.
Nicodem Lunjevica ei olisi mistään hinnasta luopunut siitä huvista
ja oli pienellä kortilla ilmoittanut Saroltalle, että hän tulisi
määrättyyn aikaan. Hän oli nyt matkalla Bogargasselle. Upseerin
viittaan kääriytyneenä kulki hän pää ylpeästi pystyssä pitkin katuja
eikä välittänyt, vaikka kannuksien ja katukiviä nakkaavan sapelin
kolina kuului kauas. Hän ei nähnyt, että eräs tumma olento aina seurasi
häntä. Näöstä päättäen oli se kerjäläinen, joka hiipi pitkin seiniä.
Tämä olento pysyttelihe Nicodem Lunjevican takana, kunnes oli tullut
Bogargassella olevan talon luo. Hän odotti kadun toisella puolella
kunnes portti oli mennyt kiinni Nicodemin takana. Mutta silloin ojensi
hän itsensä suoraksi ja riensi kiireesti sieltä pois. Kerjäläinen ei
ollut kukaan muu kuin Demeter Banjaluki. Hän oli luvannut ottaa selkoa,
mihin Nicodem sinä yönä menisi, jotta hänet sitte voitaisiin löytää. Ja
kun Demeter sitte kiiruhti översti Maschinin asuntoon ja astui siihen
huoneeseen, jossa salaliittolaiset istuivat, huudahti hän:
- Hyvät herrat, Nicodem Lunjevica on satimessa. Hän on erään komean
rouvan luona, nimeltä Sarolta, ja minä tiedän, ettei hän elävänä sieltä
palaa.
- Jääkö hän sinne huomisaamuun asti? kysyi översti Maschin.
- Kyllä, mutta hän ei elä huomisaamuun.
- Kuinka te sen tiedätte, Demeter Banjaluki, että Nicodem jää niin
kauaksi Saroltan luo?
- Niin, hyvät herrat, se on hyvin yksinkertainen asia. Minä olen
kehoittanut Saroltaa houkuttelemaan kuningattaren veli satimeen, jotta
minä varmasti voisin saada hänet käsiini.
- Ah, te tunnette siis tämän Saroltan?
- Kyllä, hän on onneton olento, vastasi Demeter. Hän oli kerran rikkaan
unkarilaisen kreivin puoliso. Nicodem vietteli hänet ja otti luokseen
Belgradiin ja kun sitte väsyi häneen, niin hylkäsi. Onneton harhaili
avuttomana Belgradissa. Hän ei voinut ansaita elatustaan ja oli vihdoin
aikeessa heittäytyä Saveen, kun minä viime minuutissa pelastin hänet.
Hän uskoi minulle kohtalonsa ja vakuutti, että hänellä oli vaan yksi
ainoa toive, voida kostaa Nicodem Lunjevicalle. No niin, minä hankin
hänelle tilaisuuden siihen. Vuokrasin hänelle komean asunnon, toimitin
hevoset ja ajopelit, ostin komeita vaatteita, jotta hän ennemmin tai
myöhemmin voisi houkutella Nicodemin satimeen.
Tänään luulee Nicodem löytävänsä autuuden, mutta sen sijaan odottaa
häntä kuolema.
Översti Maschin puristi kiitollisena Banjalukin kättä ja katsoi sitte
kelloansa.
- Mitä kello on? kysyi hän juhlallisella äänellä. — Verratkaamme
kelloja.
- Seitsemän minuutin perästä on se neljännestä vailla kaksitoista
kuului vastaus salaliittolaisten piiristä.
- Hyvä, siis lähdemme seitsemän minuutin perästä, komensi översti
Maschin. — Laittakaa aseenne kuntoon, ystävät, ja muistakaa vielä
kerran, että sen, minkä nyt teette, tapahtuu isänmaan hyväksi.
Neljännestä vailla kaksitoista lähdemme tästä talosta ja yhdymme
tovereihin, jotka odottavat meitä linnan puistossa. Viittä minuuttia
vailla kaksitoista tunkeudumme konakiin ja kun kellot Belgradissa
ilmoittavat, että keskiyö on tullut, niin Serbian Aleksanteri ja Draga
ovat vetäneet viimeisen henkäyksensä.