Aavistuksia.
Se salaperäinen, Serbian historiassa niin merkillinen yö oli tullut.
Oli lämmin, kaunis kesäkuun ilta.
Kuninkaallinen perhe oli päättänyt syödä ulkona suurella palkongilla.
Komeasti katetun pöydän ääressä istuivat kuningas, kuningatar ja
Nicodem Lunjevica.
Kuningas oli hyvällä tuulella ja puheliaampi kuin tavallisesti ja
kun illallinen oli syöty, käski kuningas tuoda virkistävän boolin.
Lasit täytettiin ja hyvällä halulla maisteli kuningas virkistävää
mansikkajuomaa.
- Niin, lanko Nicodem, sanoi hän — minä en aio enää hallita kuin pari
vuotta. Sitte lasken hallitusohjat sinun käsiisi. Minä puolestani
vetäydyn sitte takasin yksityiselämään. Me muutamme Parisiin, jotta
voisimme siellä vapaina kaikista huolista viettää jälellä olevat
päivämme. Ja kun olet tullut kuninkaaksi, jatkoi Aleksanteri — niin
ajattele minun neuvoani, Nicodem Lunjevica, elä ole liian hyvä, se ei
kelpaa hallitsijalle.
- Minä pidän aina sinun neuvosi mielessäni, kuninkaallinen lanko,
vastasi Nicodem. — Sinun ei tarvitse peljätä, että minä pilaan sinun
serbialaisesi. Sinä et ole ollut lähimainkaan niin ankara kuin olisi
pitänyt.
Aleksanteri ei vastannut. Hän katsoi ylös taivaalle, jossa oli
lukemattomia tähtiä.
- Oi, mikä ihana yö tämä on! huudahti kuningas. — Minä voisin istua
täällä vaikka huomisaamuun asti. Ja kaupunki tuolla alhaalla on
niin tyyni ja rauhallinen! Ei, mutta katsokaahan tuonne alas! Näin
kirkkaalla ilmalla voi nähdä aina virralle asti. Ei ole kuin muutamia
kulkijoita kaduilla. Ja sitte tahdotaan väittää, että täällä Serbiassa
ollaan niin tyytymättömiä minun hallitukseeni! Olen kuitenkin kuullut
sanottavan, että kaikilla näillä ihmisillä on hyvä olla. Mutta ne
kiittämättömät tahtovat tietysti, että heillä olisi vielä paremmin. —
Kuka se on? Siitä huoneesta, joka vei palkongille, kuului askeleita.
Seuraavassa silmänräpäyksessä avattiin lasiovi ja lakeija ilmoitti,
että poliisipäällikkö Rabe pyysi keskustelua erään tärkeän asian
johdosta.
- Rabe, sitä parempi, hän voi tulla ulos palkongille. Minuuttia
myöhemmin näyttäytyi Rabe ja teki syvän kumarruksen.
- Hyvä iltaa, rakas Rabe, sanoi Aleksanteri hänelle. — Istukaa alas!
Tulette juuri parhaaseen aikaan tyhjentämään tämän lasin.
- Ja minä sekoitan itse teidän lasinne, sanoi Draga ja täytti suuren
pokaalin.
- Teidän majesteettinne ovat minulle liian hyväntahtoisia. Mutta
velvollisuus ennen kaikkia, ja siitä syystä täytyy minun ilmoittaa
teidän majesteeteillenne eräs asia, ennenkuin istuudun samaan pöytään
kuninkaan ja kuningattaren kanssa.
- Mistä on kysymys? kysyi kuningas hiukan suuttuneena. Jos teillä on
mitään sellaista sanottavaa, minulle, joka kiihoittaa hermojani, niin
on parasta lykätä se huomiseksi.
- Ei, tänään täytyy sen tapahtua. On kysymys teidän majesteettinne
turvallisuudesta. Minä pelkään nimittäin, lisäsi Rabe hiljaa — että
olemme murrosajassa.
- Murrosajassa — millä tavoin sitte? kysyi Draga kiireesti.
- Varmaankin aiotaan hyökätä teidän majesteettienne päälle ja pakoittaa
kuningas jonkummoiseen myönnytykseen.
Aleksanteri nauroi hillittömästi ja huudahti:
- Hyökätä minun päälleni! Kukahan sitä uskaltaisi, Rabe? Ei, te näette
kaikki liian synkässä valossa, mutta minä annan sen teille anteeksi,
tehän teette sen minun hyväkseni.
- Suokoon Jumala, huokasi Rabe, — että epäilykseni olisivat
perusteettomat! Mutta minä luulen, ettei niin sittenkään ole
asianlaita. Niin, vielä enemmän, minä tunnen, että minulla on
todistuksia siihen, että pelkoni ei ole perätön.
- Todistuksia, antakaa kuulla, herra poliisipäällikkö! huudahti Draga.
- Tänä aamuna, sanoi Rabe, löydettiin eräästä puistosta eräältä
julkiselta paikalta Belgradissa miehen ruumis, jonka tuntematon käsi
oli murhannut. Tämä mies oli hirtetty tammeen ja tikarinpistolla oli
lävistetty hänen sydämensä. Kun ruumis tutkittiin, olivat taskut
tyhjät, niissä ei ollut mitään. Mutta murhatun paidassa oli nimi
Ivanovitsch ja on hänellä ravintola lähellä Belgradia. Minä tahdoin
välttämättömästi saada tarkempia tietoja tästä Ivanovitschista. Mutta
kun minä olin siinä toimessa, ilmoitettiin minulle, että viime yönä,
siis samana, jolloin Ivanovitsch murhattiin, oli hänen talonsa pantu
palamaan. Palokunta koetti sammuttaa tulta. Muutamat rohkeat miehet
tunkeutuivat palavaan taloon ja löysivät sieltä Ivanovitschin vaimon
niinikään kuolleena makaavan kurkku poikki leikattuna.
- Tuohan on hyvin tavallinen murhajuttu, vastasi Aleksanteri — eihän se
mitään todista.
- Minä pyydän teidän majesteettianne kuulemaan minua vielä
muutamia minuutteja, vastasi poliisipäällikkö. — Minä esitän heti
johtopäätökseni teidän majesteetillenne. Tämä Ivanovitsch, sen olen
saanut selville, on palvellut korpraalina siinä rykmentissä, joka on
översti Maschinin komennettavana. Nyt sanotaan viime aikoina nähdyn
översti Maschinin usein käyvän Ivanovitschin ravintolassa. Kun minä
tutkin niitä esineitä, jotka kannettiin ulos palavasta talosta, joutui
käsiini eräs risti ja kun minä sitä käänsin, huomasin puuristin jalassa
muutamia sanoja kaiverrettuina. Nämä sanat kuuluivat:
"Valapatto olkoon se, joka rikkoo sen valan, jonka on vannonut tämän
pyhän kuvan vieressä."
Siitä teen sen johtopäätöksen, että Ivanovitschin ravintolassa on ollut
salaliitto, joka on ehkä tarkoittanut teidän majesteettinne henkeä.
Mutta Ivanovitsch ja hänen vaimonsa murhattiin, kun he tiesivät liian
paljon ja ehkä näyttivät aikovan ilmaista koko asian. Olen vielä saanut
selville, että sama Ivanovitsch on toissayönä ollut konakissa ja
pyytänyt puhua teidän majesteettinne kanssa. Mutta silloin houkuteltiin
hän puistoon ja tapettiin.
Aleksanteri tuli vuoron punaiseksi, vuoron valkoiseksi, levottomuus
ajoi hänet ylös tuolilta.
- Seuratkaa minua huoneeseen, sanoi hän poliisipäällikölle. — Siellä
saamme puhua pitemmältä. Täällä voisi joku kuulla meitä.
Draga, Nicodem ja poliisipäällikkö seurasivat kuningasta tämän
työhuoneeseen.
- Te olette kertomuksellanne hirmuisesti pelottanut minua, Rabe,
sanoi kuningas Aleksanteri. — Sillä jos salaliitto todellakin on niin
pitkällä, niin en minä enää ole varma hengestäni.
- Me suojelemme teidän majesteettinne henkeä omillamme, vastasi
poliisipäällikkö. — Mutta minä pyydän vaan teidän majesteettianne
noudattamaan mitä suurinta varovaisuutta ensi yönä.
- Te, luulette siis, että on aikomus tappaa minut?
- Teidän majesteettinne, sellaisista ihmisistä täytyy uskoa mitä
pahinta. Mutta minä olen jo keksinyt keinon suojella teidän
majesteettinne persoonaa tulevana yönä. Minä kehoitan teidän
majesteettianne yhdessä kuningattaren kanssa valepuvussa lähtemään
konakista.
Aleksanterilla ei näyttänyt olevan mitään tätä ehdotusta vastaan, mutta
Draga pani kohta vastaan.
- Ei mikään voima maailmassa saa minua pois täältä! sanoi hän. Mitä
meidän vihollisemme sitte sanovat, jos pakenemme täältä? Elä sinä
pelkää niitä murhanhaluisia roistoja, sillä jos he nyt todellakin
tulisivat, niin usko minua, ettei kukaan heistä koske sinuun eikä
minuun, he eivät sitä uskalla tehdä.
- Jos kuningatar katsoo, että on parempi jäädä konakiin, sanoi
Aleksanteri, — niin ei minulla ole mitään sitä vastaan. Ja olemmehan
me muuten jokseenkin turvatut täällä. Tunnettehan meidän uuden
sänkykamarin oven salaisuuden, joka on ollut käytännössä noin kuukauden
ajan, lisäsi kuningas matalammalla äänellä. — Te tiedätte, että ne
ovat kaksinkertaiset ovet ja että molempain ovien väliin on pantu
dynamiittia! Jos nyt joku sellainen pyytäisi päästä sisään, jonka
puolelta meidän olisi pelättävä jotain vaaraa, niin ei meidän tarvitse
muuta kuin painaa sähkönappulaa. Dynamiitti särkee silloin oven ja se,
joka seisoo oven ulkopuolella musertuu ehdottomasti.
- Minä uskallan ylpeydellä väittää, teidän majesteettinne, vastasi Rabe
itsetietoisesti, että se olen minä, joka olen keksinyt ja määrännyt
sen oven laitettavaksi. Tosin siitä on hiukan turvaa, mutta ainoastaan
siinä tapauksessa, ettei olla usean henkilön kanssa tekemisissä.