Judaksen vaimo.
Nämä kaksi miestä menivät Belgradista niin kiireesti kuin mahdollista
ja puolituntia myöhemmin olivat he yksinäisen ravintolan edessä
maantien varrella.
Oli pimeä. Ainoastaan yhteen ikkunaan oli uskoton vaimo asettanut
kynttilän osoittaakseen Azalle, että hän odotti häntä.
- Naputa ikkunaan ja pyydä häntä avaamaan. Tietysti menemme sitte
molemmat sisälle, sanoi Demeter. - Tuo nainen saa tänä yönä olla kahden
miehen seurassa yhden sijasta. Mutta siitä ei suinkaan ole mitään iloa
hänelle, vaan —
Aza oli mennyt jo ikkunan luo, kun Demeter seisoi sivulla seinää
vasten. Aza koputti, eikä kauan viipynyt ennenkuin ikkuna avattiin ja
naisen ääni kysyi hiljaa:
- Kuka se on?
- Minä se olen, ystäväni, vastasi Aza, joka niinikään pysyttelihe
varjossa, niin että valo ei käynyt hänen kasvoihinsa.
- Ah, sinäkö se olet, poikani! Minä avaan heti oven.
- Odota, voit säästää itseltäsi vaivan astua ovelle, vastasi Aza.
— Astu syrjään hiukan! Minä tulen, luoksesi aivan yksinkertaisesti
ikkunasta.
- Ha, haa, ikkunasta — aivan oikein, niinhän kaikki rakastajat tekevät!
sanoi uskoton vaimo nauraa tirskuen.
Hän katosi ikkunasta ja nyt hyppäsivät Aza ja Demeter kiireesti
huoneseen.
Sitä valaisi vaan pieni yölamppu. Demeter Banjaluki paneutui lattialle
ja antoi Azan mennä yksin sängyn luo.
- Kiiruhda, sanoi nainen hänelle. — Ukkoa ei ole vielä kuulunut. Hän ei
kai tule kotiin ennenkuin huomenna.
- Miehesi ei tule takasin huomennakaan, vastasi Aza karkealla äänellä.
- Eikö tule huomennakaan? Mitä tarkoitat? Niin, niin, hänenhän piti
lähettää sana minulle.
- Oh ei, ei hän lähetä enää mitään sanaa.
- Mitä sinä sanot? Olet niin muuttunut, et ole ollenkaan niin hellä,
kuin tavallisesti. Miten on sitte mieheni laita? Oletko tavannut häntä
Belgradissa?
- Olen kyllä.
- Ja mitä olet sitte puhunut hänen kanssansa? — Jumalan tähden, et
suinkaan ole sanonut mitään.
- Minä en ole sanonut hänelle mitään, olen vaan ripustanut hänet puuhun
riippumaan.
- Oletko hirttänyt hänet? Oletko sinä hullu? Murha tulee ilmi ja
silloin syytetään minua, että olen yllyttänyt sinua siihen.
- Oh ei, sinua ei syytetä mistään, sanoi Aza aivan tyyneesti. Sillä
näetkös, kultaseni, sinä saat nyt mennä miehesi jälkeen. Minä ja
ystäväni, joka on mukanani, aiomme tappaa sinut.
Ja tuskin oli Aza lausunut nämä sanat, ennenkuin hyökkäsi sängyn
luo. Huutaen nousi nainen ylös sängystä ja kun hän sai nähdä Demeter
Banjalukin, tuli hän ikäänkuin halvatuksi, eikä kyennyt lausumaan
sanaakaan.
- Niin, nyt olette saanut vieraita, jotka kelpaavat, sanoi Demeter
Banjaluki, joka niinikään meni sängyn luo.
- Oletteko koskaan kuullut puhuttavan Demeter Banjalukista?
- Demeter Banjalukista, änkytti uskoton nainen, siitä suuresta
ryöväristä, Mustain vuorten hallitsijasta.
- Aivan niin, se olen juuri minä, vastasi Demeter. — Mutta nyt en ole
tullut tänne ryövärinä, vaan kostajana. Minä olen nyt päättänyt auttaa
salaliittolaisia, jotka huomenna aikovat murhata kuningasparin.
- Mutta enhän minä ole tehnyt sinulle mitään pahaa, ulvoi nainen. — Ota
kaikki rahat, jotka löydät tästä talosta. Ne ovat sinun. Mutta anna
minun elää!
- Rahat otan minä, mutta että antaisin sinun elää — ei, se ei käy
päinsä. Sen, joka pettää rehelliset ihmiset, täytyy olla valmis
kärsimään rangaistus, kuten Judas kerran templissä sai loppunsa.
Sitte antoi Demeter Banjaluki Azalle viittauksen, ja tämä heittäytyi
naisen päälle. Mutta hän puolusti itseään paljon tarmokkaammin kuin
mies, hän raapi ja puri ja huusi kimeällä äänellä apua.
- Odota, minä autan sinua, huusi Demeter — minä pidän häntä. Hän iski
molemmin käsin kiinni naiseen ja piti häntä sängyssä.
Aza asetti veitsen hänen kaulaansa. Hän veti kerran veitsellä ja kaula
meni poikki toisesta korvasta toiseen. Miehet hyppäsivät takaperin,
ettei veri olisi heitä tahrannut. He eivät viitsineet paljon katsoakaan
häntä. Muuten ei hänen tarvinnut kauan kärsiä. Pian oli hän taistelunsa
taistellut ja jo muutamani minuuttien perästä saattoi Demeter sanoa
Azalle:
- Nyt ei salaliittolaisilla ole enää mitään peljättävää. Huomenna tähän
aikaa on Serbia vapaa! Ne rahat, jotka löydät tästä talosta, ovat
sinun, jatkoi hän. Etsi mistä löydät, minä en tahdo estää sinua.
Tätä ei tarvinnut Azalle sanoa kahta kertaa. Hän tutki perinpohjin koko
talon ja onnistui hänen löytää uunista se paikka, jossa Ivanovitsch
ja hänen vaimonsa säilyttivät rahojaan. Sieltä löysi hän enemmän kuin
viisituhatta frangia, jotka Aza häikäilemättä omisti.
- Tule nyt, sanoi Demeter, niin jätämme tämän talon.
- Mutta huomisaamuna löydetään ruumis, kapteeni, sanoi Aza.
- Olet oikeassa, vastasi Demeter. — Siitä syystä onkin paras, että
sytytämme tuleen koko roskan.
Tämä uusi ajatus antoi heille paljon työtä, sillä heidän täytyi
mennä hakemaan keittiöstä öljyä ja kaataa sitä kaikille esineille
sänkykamarissa.
Muihinkin huoneisiin kaadettiin öljyä, ja lopuksi pinosivat he puita
sängylle, jossa ruumis makasi. Kun se oli tehty, käski Demeter
toverinsa panna kaikki palamaan. Heti lainehtivat liekit sängyn yli ja
levisivät äärettömällä nopeudella yli koko huoneen, jotta Demeterin ja
Azan täytyi kiireesti paeta ikkunasta ulos jos mieli elävänä päästä
pois savusta. Demeter sulki ikkunan ulkoapäin ja miehet poistuivat
paikalta. Kun he olivat kulkeneet noin neljännestunnin ajan, pysähtyi
Banjaluki ja sanoi Azalle:
- Katso taaksesi, niin saat nähdä, että hävitystyö on täydessä
käynnissä. Näetkö, liekit jo lyövät katolle. Kun he lähestyivät
Belgradia, tapasivat he palopaikalle rientävän palokunnan.
- Niin, menkää te vaan, huusi Demeter ivaten palosotamiehille — te
tulette kuitenkin liian myöhään. Kun olette perillä, niin ei siellä ole
mitään pelastamista. Ainoa, mitä voitte löytää huomenna, kun tuhka on
ehtinyt jäähtyä on ihmisen palaneet luut.
- Ja mihin nyt? kysyi Aza.
- Sinä palajat toisten luo, tiedäthän missä he ovat. Sano ystävillemme,
etteivät he saa nähdä minua tänään eikä huomenna. Minulla on täällä
Belgradissa tärkeitä asioita. Tapahtukoonpa mitä tahansa, tulkoonpa
korviinne mitä uutisia tahansa, niin saatte vaan lyhyesti pysyä
metsässä. Teille on yhdentekevä, kuka kantaa Serbian kruunua.
Sitte puristi Demeter Azan kättä ja he erosivat.
Demeter puolestaan riensi niin kiireesti kuin voi översti Maschinin
asunnolle. Ovi oli vaan kiinni painettu, joka todisti, että häntä oli
kauan odotettu. Hän astui kiireesti sisälle. Hän löysi todellakin
överstin vielä istumassa Avakumovitschin kanssa kirjoituspöytänsä
ääressä, kumartuneina paperien ja suunnitelman yli.
- No, mitä on sinulla ilmoitettavaa, Demeter Banjaluki? huusi översti
ryövärille.
- Ainoastaan hyviä uutisia, vastasi Demeter Banjaluki. — Petturi ja
hänen vaimonsa ovat kuolleet.
- Kuolleet! Silloin olet todellakin suorittanut asiasi pian ja hyvin,
sanoi översti, vaikka häntä värisytti. Mutta sitte antoi hän Demeter
Banjalukin kertoa itselleen, kuinka molemmat petturit olivat kuolleet.
Molemmat miehet vapisivat, kun saivat kuulla, kuinka lähellä
Ivanovitsch oli ollut ilmoittamaisillaan heidän aikeensa
kuningattarelle. Demeter sai paljon ylistystä osakseen. Miehet olivat
onnellisia ja översti huudahti hurmaantuneena:
- Kun huomenna tähän aikaan myrskykello soi, kun ei huomenna ole enää
tyranneja olemassa, niin olet se sinä, Demeter Banjaluki, joka ehkä
olet tehnyt suurimman työn siihen, että vapauden lippu liehuu Serbiassa
ja että uusi aika koittaa meidän kovasti koetellulle isänmaallemme. Ja
kun ei sinua enää ole olemassa täällä maan päällä, Demeter Banjaluki,
kun — toivon siihen vielä olevan kauvan — tuolla haudan toisella
puolella kerran langetetaan tuomion sinun töistäsi, niin on se, jonka
tänä yönä olet tehnyt Serbian pelastukseksi, painava paljon vaa'assa
hyvien töittesi puolella. Minä toivon, että vaaka on silloin tasalla ja
että sinulle annetaan anteeksi se paha, mitä olet tehnyt.