Vanha ystävä.
Oli ilta. Översti Maschinin kirjoituspöydällä paloi lamppu ja sen
ääressä istuivat översti ja Avakumovitsch. He katselivat joitakin
papereita.
- Se on siis jo täydessä käynnissä, sanoi översti Maschin, nojaten
taapäin tuolissaan ikäänkuin huoahtaakseen ponnistustensa jälkeen. —
Nämä kopiot ovat aiotut kaikille Serbian kaupungeille, näen minä.
- Minä olen itse ne laatinut, vastasi Avakumovitsch — ja minä toivon,
että ne tekevät toivotun vaikutuksen. Julistusten tarkoitus on herättää
maaseudut välinpitämättömyydestään. Pääkaupunki se on, jonka aina
täytyy panna alkuun, kun on jotain suurta kysymyksessä. Maaseudut
seuraavat vähitellen perässä. Mutta ennen kaikkia olen pitänyt huolta
siitä, että tämä kaikkien liittolaisten allekirjoituksella varustettu
julistus tulee kaikille upseereille maaseudulla. Jokaisen upseerin
maaseudulla tulee tietää, että vapautuksen hetki on lyönyt. Me jätämme
jokaisen upseerin päätettäväksi, jos hän tahtoo heti rientää Belgradiin
ottamaan osaa suureen vapautustyöhön.
- Maaseuduiltakin on tullut suotuisia ilmoituksia, sanoi Maschin,
avaten pienen laatikon ja ottaen sieltä muutamia kirjeitä. — Näettekö,
herra Avakumovitsch, kaikilta Serbian seuduilta kerrotaan, että
upseerit kärsimättömyydellä odottavat sitä hetkeä, jolloin saavat
pudistaa päältään vihatun ikeen. He takaavat sotilaansa ja siten
voi toivoa, että täydellinen rauha vallitsee kaikissa valtakunnan
kaupungeissa, kun panemme kuninkaan viralta ja poistamme Dragan pois
tieltä. Yksi ainoa kaupunki tuottaa minulle surua ja siihen juuri olin
niin varmasti luottanut.
- Mikä kaupunki se on? kysyi Avakumovitsch.
- Se on Nischin linnoitus, vastasi kysytty rypistäen huolestuneena
otsaansa. — Teidän tulee tietää, Avakumovitsch, että Nischillä on
hyvin vahva linnoitus, vielä vahvempi kuin Belgradilla. Siitä syystä
käännyin ensin toverien puoleen Nischissä ja kirjoitin heille, että
minä, luottaen heidän kunniaansa, tahdoin tehdä heille erään tärkeän
esityksen.
- Ette suinkaan ilmoittanut heille tuumaanne? kysyi Avakumovitsch
levottomana.
- Mitä te ajattelette, kuinka minä olisin unhottanut valaa, jonka
vannoimme! Ei, minä tein vaan muutamia viittauksia siihen suuntaan,
että tyrannivaltaa ei voinut enää sietää ja että meillä oli
häpeäksi palvella sellaisen kuningattaren kuin Dragan alla. Muista
linnoituksista on tullut myöntyvät kirjelmät, mutta toverit Nischissä
vastasivat hyvin vältellen, joka merkitsee, etteivät he ole samaa
mieltä kuin me.
- Ja mitä seurauksia voi tästä olla meille? kysyi Avakumovitsch.
- Mitä hirmuisimmat, sillä ei ole mahdotonta, että siitä johtuu
sisäinen sota Serbiassa. Sillä jos Nisch pysyy kuninkaalle uskollisena,
niin on vihollinen selässämme. Aleksanteri voi hyvin helposti
kirjoittaa luopumisanomuksen alle. Mutta hänen ei tarvitse muuta kuin
paeta Nischiin, asettua joukkojen etunenään ja toimia päättävästi, niin
voi hän valloittaa Belgradin takasin ja aseiden avulla saada herruuden
uudelleen.
- Niin, se on paha asia, vastasi Avakumovitsch — mutta se ei saa estää
meitä toteuttamasta tuumaamme. Se on siis päätetty asia, ensi yönä
tunkeudumme konakiin.
- Niin, ensi yönä, vastasi översti Maschin kumealla äänellä. — Minä
olen päättänyt niiden upseerien ja salaliittolaisten etunenässä, jotka
ovat meihin liittyneet, tunkeutua linnan pihaan. Sitä ei minulta
kielletä, sillä se on meidän rykmenttimme, joka sinä päivänä pitää
vahtia. Jos kerran pääsemme linnan pihalle, niin on meidän helppo tulla
itse linnaan. Silloin tunkeudumme Aleksanterin ja Dragan sänkykamariin
ja pakotamme kuninkaan luopumaan kruunusta.
- Entä Draga?
- Hänelle käy, kuten olemme vannoneet, vastasi översti päättävällä
äänellä. Muistattehan, mitä päätimme, Avakumovitsch?
- Entä Nicodem Lunjevica?
- Vangitaan samana yönä asunnossaan ja heti ammutaan. Minä annan hänen
kuolla sotilaan kuoleman, kun hän kuitenkin on kapteeni ja se on
yksinkertaisin ja nopein keino päästä hänestä erilleen. Hänet viedään
aivan yksinkertaisesti puistoon ja siellä ammutaan.
- Luuletteko, että tuo kaikki käy niin helposti, kuin olette kuvannut?
- Luulen kyllä ja isänmaani tähden toivoisin, että niin kävisi.
- No niin, tähän asti on kaikki käynyt hyvin, sanoi Avakumovitsch.
Pääasia on, että tuumamme ei tule ilmi ja ajatus, että niin voisi
käydä, tekee minut toisinaan hyvin levottomaksi. Tiedättehän, rakas
ystäväni Maschin, että kun kaksikymmentä henkilöä tietää jonkun
salaisuuden, niin täytyy aina peljätä, että se ennemmin tai myöhemmin
tulee ilmi.
- Te unohdatte kuitenkin, että nämä kaksikymmentä miestä ovat
kunnollisia miehiä. Heissä ei ole ainoatakaan roistoa, siitä olen aivan
varma.
Samassa kuului kevyt koputus ovelle. Kun översti meni ulos kysymään
palvelijalta mitä hän tahtoi, sanoi tämä, että eräs työmies halusi
puhutella överstiä.
- Eräs työmies — nyt? kysyi översti ihmeissään. — Minä en ole häntä
tänne kutsunut. Mitä hän tahtoo?
- Sitä ei hän sanonut, herra översti. Hän tahtoo sanoa sen vaan teille.
Översti meni kiireesti huoneeseen, heitti pyyhinliinan kirjeiden
päälle, jotka olivat pöydällä ja ilmoitti Avakumovitschille vieraan
tulosta.
- Kun ei se vaan olisi vakooja, vastasi tämä. — Ah, toivoisinpa, että
olisimme jo määrän päässä, että koko tämä homma olisi jo takanamme,
sillä minä pelkään aina vaan vakoilua.
- Oh, te näette kaikki liian mustana, vastasi översti Maschin. —
Petosta ei teidän tarvitse ollenkaan pelätä, sen toistan vielä kerran,
ja —
Hän vaikeni äkkiä sillä lyhyesti koputettuaan ovelle astui pitkä ja
hoikka mies huoneeseen. Hänellä oli harmahtavat mustat viikset, kalpea
iho ja suuret, tummat, sielukkaat silmät.
Tämän miehen tavaton kauneus teki syvän vaikutuksen tässä
yksinkertaisessa työmiehen puvussakin.
- Tahdotteko puhua kanssani, hyvä herra? kysyi översti Maschin.
Työmies, joka oli puettu puna ja valkoraitaiseen puseroon, tummiin
polvihousuihin ja piti kädessään hattua, heitti tutkivan silmäyksen
Avakumovitschiin.
- Ah, minä näen, että teillä on jotain ilmoitettavaa minulle kahden
kesken, sanoi översti. Puhukaa te vaan, tätä miestä ei teidän tarvitse
peljätä.
- Ettekö sitte tunne minua, herra översti? kysyi työmies. — Miettikää
vaan, niin muistatte kyllä, missä olette nähnyt minut ennen! Seppä
Zornin talossa, tiemmä.
Silloin vavahti Maschin, sillä nyt selvisi hänelle äkkiä, kuka hänen
edessään seisoi.
- Te olette valepuvussa! sanoi hän hämmästyneellä äänellä.
- Niin tietysti, muuten en olisi uskaltanut astua tähän taloon, ehkä en
uskaltaisi olla Belgradissakaan, sillä santarmit pitävät minua kovasti
silmällä, vastasi tumma mies. Mutta jos epäilette, etten ole se mies,
joksi luulette, niin voin antaa useita todistuksia siitä, että minä
todellakin olen Demeter Banjaluki, Mustain vuorten ryöväri.
- Demeter Banjaluki, huudahti Maschin ja tarttui heti miehen käteen. —
Sydämellisesti tervetullut, sillä kun tulette luokseni, niin voi teillä
olla vaan hyviä sanomia minulle. Juuri tänään olen paljon ajatellut
teitä. Totisesti tarvitsisin paljon teidän apuanne!
- Aikeittenne toteuttamiseenko?
- Aikeittemme, mitä te niistä tiedätte?
- Kaikki tyyni, tahtoisin vaan, ettei kuningaspari niistä jo tietäisi.
Nythän vihdoinkin koittaa vapauden päivä ja samalla tilintekopäivä
Dragalle. Kuinka minä riemuitsin, kun kuulin siitä puhuttavan.
Mutta nyt tulen luoksenne tuoden hämmästyttävän ilmoituksen. Olkaa
varuillanne, översti Maschin, sillä teidät voidaan vangita jo tänä yönä.
- Laupias Jumala, joko siis tiedetään —
- Ei, ei vielä tiedetä, mutta teidän täytyy olla varuillanne. Te olitte
hiukan varomattomia. Kuinka voitte te petturille puhua niin tyyneesti
kaikki asiat?
- Petturille? Oliko sitte todellakin joukossamme petturi?
- Niin, minä en tiedä, jos tunnustatte sen miehen joukkoonne
kuuluvaksi, mutta hän oli läsnä kun teitte päätöksenne. Se oli sama
mies, jonka talossa te olitte — Ivanovitsch.
- Oi, sitä aavistinkin! valitti Avakumovitsch. — Nyt on kaikki,
kaikki hukassa! Yksi ainoa petturi riittää hävittämään kahdenkymmenen
rehellisen miehen päätöksen.
- Ivanovitschko petturi? huudahti översti Maschin. Ei, minä en
tahdo, en voi sitä uskoa. Se mies on sotamiehenä palvellut minun
komennettavani monta vuotta. Minä olin niin varma, että hänen luonansa
olisimme olleet parhaassa turvassa.
- Mutta sittenkin olette pettynyt oikein perin pohjin, vastasi Demeter
Banjaluki — sillä Ivanovitsch on oikea konna. Hän ja hänen vaimonsa
ovat antaneet teidän sanoa kaikki mitä sydämellänne on ollut mutta
tehneet sen päätöksen, että kertovat kaikki kuningasparille, sillä he
toivovat saavansa suuren palkinnon.
- Demeter Banjaluki, te olette tullut tänne kuten meidän pelastava
enkelimme, huudahti översti Maschin. — Kertokaa minulle kaikki! Kuinka
olette saanut tietää Ivanovitschin konnantöistä? Tiedättekö kuinka
pitkälle he ovat tulleet sen suhteen? Sanokaa minulle kaikki, sillä
tuhat kertaa parempi on tietää olevansa suuressa vaarassa kuin olla
aivan tietämätön siitä.
- Anteeksi, että istuudun, olen tullut pitkän matkan juoksujalassa,
sillä minuutit ovat tärkeitä. Niin Ivanovitsch on konna ja se on hän
aina ollut. Hän on pettänyt teidät översti Maschin ja jos häneltä
puuttui ilkeyttä, niin on vaimolla sitä. Mutta sattuma teki, että minä
sain tietoa heidän aikeistaan ja näin se tapahtui.
Ivanovitschilla on nuori vaimo. Hän on kahdenkymmenen vanha, kun
mies taas on noin kolmenkymmenen viiden. Kuten tunnettu, on nuorella
vaimolla usein ikävä vanhan miehen seurassa ja hän hakee huvituksia.
Tämän huvin on hän löytänyt erään minun mieheni seurassa. Tämän
nuorukaisen nimi on Aza. Minä en ole välittänyt, vaikka hän iltasin
on mennyt Ivanovitschin ravintolaan. Varsinkin meni hän silloin kun
isäntä oli poissa, saadakseen tehdä rouvan tuttavuutta. Tälle Azalle on
nyt rouva Ivanovitsch kertonut kaikki. Hän on sanonut, että he tulevat
kohta hyvin rikkaiksi, sillä hän tietää suuren salaisuuden, jolla hän
voi ansaita paljon rahaa.
Aza ei ollut tyhmä ja hän kysyi heti mikä se salaisuus oli. Silloin
kertoi rouva, että hänen miehensä talossa oli kaksikymmentä
salaliittolaista pitänyt kokousta. Ja kun Aza oli itsepäinen ja kyseli
enemmän, niin nimitti hän useimpain osanottajain nimetkin. Erään
översti Maschinin ja Avakumovitschin sanoi hän olevan kapinallisten
johtajia, joilla ei ollut pienimmät aikeet kuin pakoittaa kuningas
luopumaan kruunusta ja murhata kuningatar. Hän oli kuullut jok'ikisen
sanan, joka kokouksessa lausuttiin, sillä hän oli johtanut putken
seinän läpi siihen huoneeseen, jossa liittolaiset kokoontuivat. Se
putki oli hänellä kuulotorvena eikä yksikään sana jäänyt häneltä
kuulematta.
- Ja Ivanovitsch aikoo antaa meidät ilmi? huudahti översti Maschin
kauhistuneena.
- Niin, kyllä hän aikoo sen tehdä, mutta se on toinen asia, pääseekö
hän tilaisuuteen sitä tekemään.
- Kuka voi häntä siitä estää?
- Minä, jos te annatte minun toimekseni tehdä se.
- Millä tavoin aikoo hän panna petoksensa toimeen! Onko hän jo siitä
selvillä?
- Kyllä hän on. Huomenna aikoo hän mennä kuningattaren luo ja kertoa
hänelle kaikki yksityiskohtiaan myöten. Hän ja vaimonsa toivovat
saavansa suuren rahasumman ja kun ovat sen saaneet, aikovat he
matkustaa Ameriikkaan saadakseen siellä rauhassa nauttia onnestaan.
- Mutta minä annan kunniasanani, että he saavat nauttia onnestaan aivan
toisessa paikassa, sillä minä olen valmis ottamaan heidät huostaani.
Minä tahdon nimittäin, että teidän aikeenne täytyy onnistua, minä
tahdon, että Serbian täytyy tulla vapaaksi ja siitä syystä tahdon minä
auttaa teitä.
- Kiitos teille — huudahti översti Maschin, että oikeaan aikaan
ilmoititte meille tämän asian! Hän aikoo siis huomisaamuna päästä
kuningattaren puheille. Mutta silloin on meidän pakko toimia
päättäväisesti.
Demeter Banjaluki nyökäytti myöntävästi päätänsä.
- Jättäkää vaan ihan huoletta tämä Ivanovitsch ja hänen vaimonsa
minulle, sanoi hän. Luottakaa siinä suhteessa kokonaan minuun.
Petturi ei pääse aikeittensa perille ja minulle tekee oikein hyvää,
kun saan toimittaa pois tieltä tuommoisen kurjan joukon. Tietysti,
sen sanon edeltäkäsin, ei tämä voi tapahtua ilman väkivaltaa. Mutta
ihmishenki enemmän tai vähemmän ei paljoa merkitse, kun on kysymyksessä
kansan onni.
- Ei suinkaan, vastasi översti Maschin. — Toimikaa te, Demeter
Banjaluki, kuten sydämenne parhaiten käskee. Hän on ansainnut
kuoleman, sekä hän, että hänen vaimonsa ja minä vähän välitän siitä,
kuinka tuolle kunnon pariskunnalle käy. Mutta se on ole minulle
hyvänä opetuksena vastaisuudessa, ettei saa luottaa näennäiseen
yksinkertaisuuteen.
- Hän aikoo siis huomenna puhua kuningattaren kanssa, puuttui
Avakumovitsch puheeseen. — Sittenhän teidän täytyy toimia jo tänä yönä,
Demeter Banjaluki.
- Niin aionkin, vastasi ryöväri. — Minä olen jo päättänyt toverini Azan
kanssa yhtyä sovitulla paikalla, jotta hän voisi olla apunani. Mutta
minulla on vielä yksi sana teille sanottavana, översti Maschin. Teidän
täytyy täyttää eräs pyyntö, jonka minä teille teen. Se on tavallaan
maksu, jonka vaadin siitä, että teen petturin vaarattomaksi.
- Te saatte, mitä vaan tahdotte, vastasi översti Maschin. — Ehkä
tarvitsette jonkun rahasumman? Sanokaa, Demeter Banjaluki ja se
maksetaan heti.
Demeter keskeytti puhujan nopealla liikkeellä.
- Rahaa, huudahti hän — koska on Demeter Banjaluki pyytänyt rahaa
ihmiselämästä? Ei, rahasta en tee sellaista palvelusta. Rahaa on
minulla kylliksi, niin paljon kuin tahdon. Kaikki Serbian rahat ovat
käytettävinäni, jos vaan tahdon. Ei, översti Maschin, minä tahdon
jotain aivan toista. Te aiotto huomenna tunkeutua konakiin, niin olen
ainakin kuullut sanottavan. Antakaa minun olla mukana. Minullakin on
pieni lasku selvittämättä Dragan kanssa. Sitäpaitse voin minä siinä
olla teille apuna. No, miksi epäilette, översti Maschin, miksi ette
vastaa minulle? Sillä tavoinko te täytätte minun pyyntöni?
Maschin oli heittänyt nopean silmäyksen Avakumovitschiin.
- Elkää panko pahaksenne, Demeter Banjaluki, sanoi Avakumovitsch ja
meni ryövärin luo — mutta muistakaa, että meidän ennen kaikkia tulee
koettaa pitää asiamme puhtaana. Jos nyt jälestäpäin sellainen huhu
leviäisi, että ryöväri on ollut apunamme tyrannia kukistamassa, niin
saisi asia ehkä huonon valon maailman silmissä.
Tumma puna nousi Demeterin kasvoille.
- Minä ymmärrän, änkytti hän, ja huomaan myös, että te olette
tavallanne oikeassa. Demeter Banjaluki ei saa siis ottaa osaa
mihinkään suureen tekoon, joka maailmaa hurmaa, se oikeus on häneltä
kokonaan kielletty. Se pahoittaa mieltäni, että puhuitte minulle sillä
tavalla, mutta minä pidän kunniassa teidän rehellisyyttänne. No niin,
suorittakaa sitte tehtävänne ilman minua. Mutta minä aion olla teidän
läheisyydessänne. Voisi tulla hetki, jolloin tarvitsette minua.
- Me voisimme hyvin hyvästi käyttää teidän tarjoamaanne apua, sanoi
översti Maschin — jos te autatte meitä eräässä erityisessä kohdassa.
- Minä suoritan jokaisen tehtävän, jonka te minulle annatte.
- No, kuulkaa sitte, mitä minulla on sanottavaa, sanoi Maschin — ja
luulen, ettei minun tarvitse lausua muuta kuin nimi, niin herättää se
teissä ihastusta. Tehän tunnette Stefan Naumovitschin, vai mitä?
- Josko minä hänet tunnen? huudahti Demeter Banjaluki. — Hän on
luotettava, kunnon mies, rohkea mies hän on ystäväni.
- Tiedättekö myöskin, että Stefan Naumovitsch on jonkun aikaa ollut
kadoksissa? jatkoi översti Maschin. — Hän vangittiin Wienissä Serbian
lähettilään Hôtellissa. Sitte vietiin hänet epäilemättä takasin
Serbiaan, vaikka ei minulla ole siihen mitään todistuksia. Mutta minä
olen melkein varma siitä, että Draga pitää Stefan Naumovitschia vankina
jossain paikassa, josta me emme vei ilman apua häntä pelastaa. Jos
teidän onnistuu, Demeter Banjaluki, ratkaista se arvoitus, minne Draga
on vienyt vankinsa, missä hän pitää häntä, niin olette ansainnut meidän
kaikkien kiitollisuuden, ja silloin olette hankkinut itsellenne paljon
suuremman oikeuden meidän kiitollisuuteemme kuin jos olisitte sysännyt
tikarin kuninkaallisen porton rintaan.
- Stefan Naumovitsch vangittuna, huudahti Demeter liikutettuna —
Dragan käsissä! Häntä täytyy minun mennä auttamaan! Kiitos, översti
Maschin, että uskotte minun mennä auttamaan! Kiitos, översti Maschin,
että uskotte minulle tämän tehtävän. Luottakaa minuun, että minä teen
kaikki, mitä voin. Mutta luulen, että minun täytyy tässäkin suhteessa
toimia nopeaan, sillä jos kapina syntyy ja Stefan on silloin vielä
Dragan kynsissä, niin voi se peto kostaa Stefanille sen pahan, mitä
muut ovat hänelle tuottaneet.
- Sitä minäkin pelkään ja siitä syystä vannotan teitä, Demeter
Banjaluki, että toimitte niin nopeaan kuin mahdollista.
- Minä en menetä minuuttiakaan, vastasi ryöväri. — Te ette voi antaa
minulle vähintäkään vihiä, ette tiedä jälkiäkään, joista voisi löytää
Stefanin. No niin, sitte aion minä itse etsiä ne jäljet. Draga pitää
hänet vangittuna jossain vankilassa. — Mutta ehkä se ei olekkaan
kun kaikki käy ympäri, mikään vankila. Sillä hän rakastaa Stefan
Naumovitschia ja siitä syystä on hän varmaan tehnyt vankeuden hänelle
niin helpoksi kuin mahdollista.
- Sitä minäkin arvelen, sanoi översti Maschin. — Draga koettaa nyt
väkisin pakoittaa Stefanin rakastamaan itseään, kun on huomannut, ettei
hänen suloutensa ole tehnyt mitään vaikutusta Stefaniin.
Demeter oli uudestaan tarttunut lakkiinsa, jonka oli laskenut
pois kädestään. Hän ojensi nyt kätensä översti Maschinille ja
Avakumovitschille ja sanoi heille hyvästi.
- Ensin Ivanovitsch petturi, sanoi hän ja riensi ovelle, ja sitte
Stefanin vapautus. Te saatte pian kuulla minusta.
Demeter kiiruhti ulos. Pian oli hän alhaalla kadulla ja kulki
nopein askelin katsomatta ympärilleen. Hänenhän täytyi aina peljätä
takaa-ajajia ja siitä syystä täytyi hänen olla varovainen. Demeter
suuntasi kulkunsa "Zum Bojaren" ravintolaan. Siellä oli hän päättänyt
yhtyä Azan kanssa. Siinä ravintolassa oli hän turvattu, sen tiesi hän,
sillä Mandelblüt kuului hänen uskottujensa joukkoon. Kun hän astui
sisälle, ei hän voinut mistään löytää Azaa, jonka tähden hän kääntyi
Mandelblütin puoleen kysyen:
- Eikö Aza ole ollut täällä?
- Ei, ei vielä.
- No, sitte odotan minä kai häntä. Antakaa minulle kuitenkin lasi
viiniä. Onko mitään epäilyttävää ilmaantunut?
- Epäilyttävää, vastasi Mandelblüt. Mitä epäilyttävää se voisi olla?
Kaikki on nykyään epäilyttävää. Sen sanon minä teille, Demeter
Banjaluki, että rumia asioita on tekeillä.
- Mitä te tarkoitatte, kysyi Demeter, joka hyvin hyvästi tiesi,
mihin Mandelblüt tahtoi tulla. Mutta hän tahtoi nähdä, miten paljon
Mandelblüt tiesi.
- Kuiskaillaan, että jotain on tekeillä. Salaliitto, mitäpä minä
tietäisin? Niin paljon voin vaan sanoa teille, että salaliittolaisten
täytyy olla varuillaan, sillä jos herra Rabe saa heidät käsiinsä, niin
vääntää hän heiltä niskat nurin.
- Kuinka tiedätte te kaikki nuo asiat? kysyi Demeter Banjaluki. —
Oletteko jossain yhteydessä konakin kanssa? Sepä olisi vähän hauskaa.
- En juuri konakin kanssa, vastasi Mandelblüt. — Mutta tiedättehän,
että minä käyn poliisin luona ja siellä kuullaan ja nähdään
kaikellaisia asioita.
- Onko siis Heinrich Rabe ilmoittanut teille, että salaliitto on
tekeillä?
- Hän ei ole ilmoittanut minulle mitään, mutta minä olin yksinäni hänen
huoneessansa muutamia minuutteja. Siellä oli pöytä ja pöydällä oli
paperi. Ja silloin kysyin minä itseltäni, miksi pöytä oli siellä ja
miksi pöydällä oli paperi? Ja silloin ajattelin minä, tuossa paperissa
on jotain kirjoitettuna. Minä menin siis pöydän luo ja luin mitä
paperiin oli kirjoitettuna.
- No, mitä siinä oli?
- Joo, siinä oli käsky kuninkaalta, että seuraavain kahdeksan päivän
kuluttua piti poliisivoimaa konakin ympärillä vahvistettaman, sen
ympärille piti vedettämän kolminkertainen ketju.
- Mutta sehän todistaa vaan sitä, että kuningas pelkää, keskeytti
Demeter Banjaluki, — mutta ei sitä, että mitään salaliittoa olisi
olemassa. Kuka voisi sellaiseen ryhtyä? Ei suinkaan kukaan ole niin
hullu, että tarjoaa itseään kaupaksi torilla.
Mandelblüt oli tuonut pullon viiniä ja hän istuutui Demeterin viereen
pöydän ääreen.
- Minä tahdon sanoa teille jotakin, Demeter Banjaluki, sanoi
juutalainen, kun ryöväri täytti molemmat lasit. Se tulee, sillä sen
täytyy tulla. Muistakaa, että Mandelblüt on sen sanonut. Kuningatar
on toiminut Serbiassa liian konnamaisesti. Täällä on köyhyys ja missä
on köyhyys, siellä on myöskin tyytymättömyys. Mihin ne ihmisparat
joutuvat, kun ei heillä ole suuhun pantavaa. Heidän täytyy ottaa se
väkisin.
- Mutta kuningas voi hätätilassa panna väkivaltaa vastaan aseet,
poliisit, sotamiehet ja kanuunat.
- Rakas herra Demeter, te olette hyvin viisas mies, mutta minä,
Mandelblüt, sanon teille, että kun kokonainen kansa nousee kapinaan,
niin silloin sietää kyllä pyytää Jumalan varjelusta, sillä silloin
ei auta aseet eikä kanuunat. Minä suuresti pelkään, että kuljemme
levottomia aikoja kohti ja olen jo ajatellut myydä tämän "Zum Bojaren",
jotta saisin kaikki rahaksi muutetuksi ja sitte häviäisin täältä.
Tällä hetkellä avattiin ovi ja Aza astui sisään. Demeter heitti häneen
pikaisen silmäyksen ja näki kohta, että tällä oli jotain hyvin tärkeätä
ilmoitettavana. Mutta hän ei heti päässyt erilleen juutalaisesta.
Tämä tervehti Azaa ja alkoi uudestaan jutella. Vihdoin veti Demeter
kukkaronsa esille ja heitti pari frangia pöydälle Mandelblütille ja
antoi Azalle merkin, että tämän tuli seurata häntä. Kun he olivat
tulleet ulos, tahtoi Aza heti ruveta puhumaan, mutta Demeter kuiskasi
hänelle:
- Ei täällä, menkäämme tuonne edemmäs, siellä saat sinä kertoa minulle
kaikki, mitä tiedät, täällä voisi joku kuunnella.
- Kapteeni, huudahti Aza, kun hän ja Demeter olivat tulleet erääseen
kapeaan kujaan — koko ruumiini vapisee. Salaliittolaiset ovat hukassa,
ja tällä hetkellä ovat he mennyttä kalua.
- Mitä peijakasta sinä puhut? sanoi Demeter. — Mutta sinähän sanoit
vaimon kertoneen sinulle, että hänen miehensä, menee vasta huomisaamuna
kuningattaren luo.
- Niin, niin hän sanoikin minulle, mutta kun tulin hänen luokseen tänä
päivänä. — Jumala on todistajani, että minun täytyi pakoittaa itseäni
näyttämään ystävälliseltä häntä kohtaan — kun tänään menin hänen
luoksensa ja hän taas kiusasi minua hyväilyillään, silloin kuiskasi hän
minulle:
Tiedätkö rosvopoika, että tänään saamme olla aivan yksiksemme, sillä
mieheni ei ole kotona ja jos olet kiltti niin jäät luokseni koko yöksi.
Eikö miehesi ole kotona? kysyin minä. — Onko hän siis matkustanut pois?
Matkustanut pois, vastasi hän nauraen — niin, hän on matkustanut
kultamaahan. Sillä kun hän huomisaamuna tulee takasin on hänellä koko
joukko kultarahoja ja seteleitä mukanaan.
Minä säikähdin kun kuulin hänen puhuvan sillä tavoin. Mutta minä
hillitsin itseni, painoin häntä hellästi rintaani vasten ja sanoin
hänelle:
Mutta välitätkö sinä sitte minusta, kun tulet rikkaaksi?
Siihen saat luottaa, poikani, vastasi hän minulle ja painoi huulensa
suulleni niin kovasti, että tuskin voin nähdä tai kuulla. — Sinulle
tulee kyllä hyvä olla. Tiedätkö, kun ukko ja minä sitte lähdemme
Ameriikkaan, niin saat sinä tulla mukana. Minä annan sinulle rahaa,
jotta saat lunastaa piletin. Ivanovitsch ei tietysti saa aavistaa
mitään. Laivassa teet sinä tuttavuuttamme, siellähän tehdään paljon
uusia tuttavuuksia.
Oh, sehän olisi ihanaa, huudahdin minä. Mutta minä en kuitenkaan usko,
että se käy sillä tavalla. Te ette saa niin paljon rahaa kuin luulette.
Muutoin ei se, jota aiotte puhua kuningattarelle, taida olla niin
tärkeätä.
Sitä et sinä ymmärrä, poikaseni, vastasi hän. — Minä vakuutan sinulle,
että se, mitä mieheni nyt kertoo kuningattarelle, koskee yhtä hyvin
kuninkaan kuin kuningattarenkin elämää ja vielä muutamain muidenkin.
Mutta eihän miehesi pitänyt mennä ennenkuin huomenna kuningattaren
puheille?
Niin hän ensin ajatteli, mutta minä en tiedä, miksi hän äkkiä tuli
niin levottomaksi ja luuli, että jotain tulisi väliin, niin että
hän joutuisi liian myöhään ja siitä syystä meni hän nyt. Muuten
minä en ollenkaan ymmärrä häntä. Sittekun hän sai päähänsä pettää
salaliittolaiset, ei hän ole sama mieskään kuin ennen. Sillä ennen oli
hän mies, joka ei peljännyt Jumalaa eikä paholaista, mutta nyt, nyt
näkee hän kummituksia joka nurkassa ja luulee, että murhaaja on joka
oven takana. Mutta se tulee kai vaan siitä, että hän pelkää översti
Maschinia.
"Jos översti Maschin saa tietää", sanoi hän minulle — "että minä aion
pettää hänet, niin vetää hän miekkansa ja pistää sen läpitseni, eikä
sinunkaan elämäsi ole yhtään sen kalliimpi, jos kerrot tästä muille."
Tänä iltana istui hän tuossa pöydän ääressä ja söi ja minä annoin
hänelle kananpoikasta ja salaattia ja sanoin:
Kas niin, syö nyt! Tätä kannattaa meidän kyllä syödä, kun pian tulemme
rikkaiksi. Mutta hän vaan huokasi, eikä koskenutkaan sitä harvinaista
ruokaa. Hän joi vaan viinaa, otti monta ryyppyä jotta saisi rohkeutta.
Äkkiä hyppäsi hän ylös pöydästä, löi nyrkin pöytään ja huusi.
Minä teen sen, minä teen sen heti! Minä en odota huomiseen! Minä menen
heti konakiin ja pyydän saada puhua kuningattaren kanssa. Minä asetan
kyllä niin, että minut päästetään kuningattaren puheille. Minun täytyy
päästä tästä painosta — ja rahat, palkkani täytyy minun saada, muutoin
ei käy hyvin.
Siinä olet sinä oikeassa, sanoin minä hänelle. Se mikä on tapahtuva,
tapahtukoon mieluimmin heti, niin on se sitte tehty. Isoäitini tapana
oli aina sanoa, ettei pidä jättää huomispäivään sitä, minkä voi tänään
tehdä. Mutta tiedätkö, poikaseni, minä vahvistin häntä hänen aikeessaan
mennä heti ilmiantamaan salaliittolaiset.
Sanottuaan tämän, tahtoi nainen vetää minut luokseen, mutta minun
onnistui kiskoa itseni irti hänestä ja minä sanoin:
- Tuhat tulimaista, huudahti Demeter Banjaluki — sinä et kai antanut
millään tavoin naamiosi pudota nyt jo? Et kai millään tavoin herättänyt
hänessä epäilyä?
- Oh, pidinhän minä toki varani, vastasi Aza. Minä annoin hänelle
päinvastoin varman vakuutuksen, että tulisin takasin hänen luokseen.
Minä olin tulevinani iloiseksi siitä, että sain seurata häntä
Ameriikkaan ja sanoin hänelle:
Minä lähden heti laittamaan itseäni matkalle, sillä jos te huomenna
lähdette Belgradista, niin täytyy minun heti seurata perässä, jos mieli
meidän matkustaa samassa laivassa. Siihen ei mene kauan aikaa ennenkuin
olen saanut tavarani kuntoon ja tunnin perästä olen taas luonasi.
Hän taputti käsiään ja piti sitä ihmeen hauskana. Mutta mitä pitää
minun nyt tehdä? Tunnin perästä pitäisi minun varmaan lähteä takasin,
hän ei voisi kauempaa olla ilman minua. Kirottu olkoon tuo petollinen
konna, lopetti Aza puheensa. — Vielä kerran otan minä hänet syliini,
mutta sillä tahdon vaan puristaa Judaksen sielun hänen ruumiistaan.
Demeter katseli miettiväisenä katukiviä. Äkkiä heitti hän päänsä ylös
ja sanoi: Nyt, Aza, täytyy meidän toimia reippaasti ja päättävästi.
Ehkä tulemme liian myöhään, ehkä on se Ivanovitsch lurjus jo konakissa
kuningattaren edessä ilmaisemassa salaliittoa, jättääkseen tuon
kuninkaallisen katunaisen käsiin Serbian parhaat miehet.
Mutta ehkä on vielä aikaa! Ehkä voimme vielä estää Ivanovitschin ja
Dragan yhtymästä. Sen saamme nähdä. — Seuraa minua, Aza!