Vala.
Tällä hetkellä nousi ylös eräs nuori upseeri ja pyysi puheen vuoroa.
- Mitä sinä tahdot, luutnantti Popoff? kysyi översti Maschin
luutnantilta.
- Pyydän anteeksi, että minä uskallan käyttää puheenvuoroa tässä
kokouksessa, jossa niin monta vanhempaa ja kokeneempaa miestä istuu,
mutta översti Maschin on äsken puhunut niistä aseista, joita me
kannamme. Nämä olemme saaneet kuninkaalta ja kun otimme ne vastaan,
teimme pyhän valan, että käyttäisimme niitä suojellaksemme kuningasta
ja hänen kunniaksensa. Saammeko nyt tähdätä nämä samat aseet kuningasta
vastaan? Saammeko rikkoa sen valan, jonka olemme vannoneet?
- Minä olen sinulle kiitoksen velassa, luutnantti Popoff, että toit
ilmi tämän ajatuksen, sanoi översti Maschin — voisi todellakin näyttää
siltä kuin olisimme valapattoja, kun taistelemme kuningasta vastaan
hänen omilla aseillaan, mutta niin ei ole asianlaita, ystäväni. Sillä
kun lupasimme kuninkaalle käyttää aseita hänen puolustuksekseen, niin
oli hän jo kauan sitä ennen vannonut meille valan, että hänestä tulee
hyvä ja oikeamielinen kuningas, isänmaan isä ja että hän on valmis
uhraamaan elämänsä ja omaisuutensa meidän tähtemme, alamaistensa
tähden, jos niin vaaditaan. Ja onko hän pitänyt tämän valansa? Ei, ei
yhtä tuntiakaan koko hallituksensa aikana. Hänestä on tullut valapatto
ja siten olemme mekin päässeet valastamme. Tämän tahdon sinulle
vastata, luutnantti Popoff.
Kuului myöntymyksen hyminä, mutta nuori luutnantti jatkoi:
- Olen nyt päällikköni suusta kuullut, että minä epäilyksettä uskallan
rikkoa sen valan, jonka sotilaana olen vannonut. Siitä syystä minä myös
rikon sen.
Nuori luutnantti meni taas paikoilleen ja keskustelua jatkettiin.
- Siitä olemme siis yhtä mieltä, hyvät ystävät, sanoi översti Maschin,
— että Aleksanteri ja Draga ovat poistettavat. Meillä ei siis ole muuta
tehtävää kuin ratkaista, kuinka perusteellisesti tämä poistaminen
on tapahtuva. Meillä on tässä suhteessa kaksi tietä valittavana.
Joko — översti Maschinin ääni sai kovemman soinnun, — pakotamme me
Aleksanterin kirjoittamaan luopumus anomuksen alle ja ajamme hänet
maasta kaikiksi ajoiksi ja kiellämme astumasta Serbian rajan yli sekä
teemme Dragalle samoin, tai —
Översti hengitti syvään. Hän katsoi ympäri piiriä kuin tahtoisi hän
edeltäpäin saada varmuutta, minkä vaikutuksen hänen seuraavat sanansa
tekisivät kokoontuneihin. Sitte sanoi hän syvällä ja soinnukkaalla
äänellä:
- Tai myös täytyy Aleksanteri ja Draga tappaa, sillä silloin ovat he
vaarattomimmat.
Hiljaisuus seurasi näitä sanoja. — Vaikka kaikki ne miehet, jotka
olivat kokoontuneet, olivat vakuutetut siitä, että tyrannin ja
tuon halpamaisen Dragan kuolema pelastaisi kerrassaan Serbian
onnettomuuksista ja perikadosta, niin ei kukaan läsnäolevista
uskaltanut lausua kuolemantuomiota.
Sellaisissa tapauksissa ei kukaan tahdo olla ensimäinen. Sillä eipä ole
todellakaan lasten leikkiä tuomita kruunattu pää kuolemaan, vaikkakin
hallitsija olisi tehnyt itsensä kuinka syylliseksi.
Silloin nousi Avakumovitsch ja lausui:
- Minä luulen, että meidän täytyy eroittaa kaksi asiata toisistaan,
nimittäin Aleksanterin ja Dragan kohtalo. Tätä Dragaa kohtaan, jota me
kutsumme Belgradin ruoskaksi, ei meillä minun tietääkseni ole mitään
velvollisuuksia. Hän ei voi vaatia mitään sääliä meidän puoleltamme,
eikä meillä ole velvollisuutta menetellä sääliväisesti häntä kohtaan.
Kylmäverisesti on hän valanut myrkkyä Serbian kansaan, myrkkyä, jonka
seurauksista meidän kansamme vielä kauan tulee kärsimään. Miksi emme
tekisi samoin hänen kanssansa. Sitäpaitse voimme ainoastaan silloin
tuntea olevamme turvatut Dragalta kun hän makaa kalpeana, kylmänä ja
hengettömänä, edessämme. Ajakaa se nainen maailman ääriin, ajakaa hänet
pohjoisnavalle jossa jäävuoret koskettavat taivasta huipuillansa,
ajakaa hänet Afrikan erämaihin, joiden hiekka on sulamaisillaan
auringon hehkuvista suuteloista ja minä sanon teille, että Draga
palajaa jonakuna päivänä uudelleen saattaakseen Serbian turmioon.
Draga kuolkoon, sillä hän on kuoleman ansainnut! Draga kuolkoon! —
Meidän velvollisuutemme Serbiaa kohtaan on tappaa hänet!
- Draga kuolkoon! huusi översti Maschin. — Rehellinen Avakumovitsch on
lausunut oikean sanan — hän kuolkoon meidän tikariemme pistoista!
- Draga kuolkoon! huusivat liittoutuneet ja näytti siltä, kuin
olisivat he olleet sekasin. Miehet syleilivät toisiansa. He syleilivät
toisiansa. He suutelivat toisiansa ja puristivat toistensa kättä,
he onnittelivat toisiansa siitä että ratkaiseva sana todellakin —
todellakin oli lausuttu. Mutta översti Maschin tarttui Avakumovitschin
käteen ja sanoi hänelle liikutettuna:
- Avakumovitsch, sen sanan vuoksi jonka te nyt niin rohkeasti
lausuitte, sen ajatuksen tähden, jonka ennemmin kuin muut serbialaiset
olette puhunut sanoiksi, nostavat tulevat sukupolvet teille
muistopatsaan ja teidän nimenne on kuolematon Serbiassa. Sillä te
olette lausunut ajatuksen, joka oli kätketty koko kansan rinnassa, ja
sitä ei kansa koskaan unohda. Se, joka kansan silmistä osaa lukea sen
sisälliset ajatukset, on mies.
- Jatkakaamme, keskeytti Avakumovitsch vakavasti. Dragan kohtalo oli
helposti ratkaistu. Sen ilkiön täytyy kärsiä kuolema, se on selvä.
Mutta — vaikeampaa on ratkaista Aleksanterin kohtalo. Että hänkin on
ansainnut kuoleman, on aivan selvä, hyvät ystävät. Hän on pettänyt
kansansa ja myönyt maansa kurjalle naiselle, hän on häväissyt meidät
kaikki ja tehnyt Serbian koko maailman pilkan esineeksi. Ehkä olisi
hänellekin parempi, ettei hänen tarvitsisi elää lankeemuksensa yli.
Hänellä ei ole sitä siveellistä voimaa, että voisi onnettomuudessakin
olla kuningas. Hän vaipuisi halveksituksi raukaksi ja panisi
vastaisuudessakin Serbian pilkan esineeksi. Lisäksi on hän hyvin
sairas, joten hänellä ei ole pitkää elämän aikaa jälellä. Tässä
suhteessa on minulla hyvin hyvät tiedot ja voin teille ilmoittaa,
että Aleksanterilla on parantumaton tauti. Tämän ei välttämättömästi
tarvitse tuottaa kuolemaa, mutta hyvin todennäköistä on, että
täydellinen mielenvikaisuus voi hyvin pian puhjeta esiin. Ehkä olisi
suuri palvelus, jos tappaisi sellaisen ihmisen, enkä kuitenkaan ole
aivan varma hänen suhteensa. Sillä hän on sittenkin Obrenovitsch, ja
Obrenovitschin suku oli meille kerran rakas ja kallis.
Milankin kaikkine virheineen oli hyvin lähellä sydämiämme. Hän oli
ystävämme ja Serbia on hänelle kiitollisuuden velassa. Hän teki
maamme suureksi valtiollisessa suhteessa. Viisaudellaan osasi hän
hankkia sille arvokkaan aseman Balkanin kansain joukossa. Samoin
oli kuningatar Natalia, Aleksanterin äiti meille kallis, niin kauan
kun hän oli keskuudessamme. Hän on jalo nainen ja hänen sydämensä
tuntisi suurta surua, jos hän saisi kuulla, että omat alamaisensa ovat
murhanneet Aleksanterin, vaikkakin hän jo kauan aikaa on ollut erillään
epäluuloisesta pojastaan.
Siitä syystä tahtoisin tehdä kokoontuneille ehdotuksen:
Aleksanteri joutuu ainoastaan viime hädässä oman ymmärtämättömyytensä
uhriksi.
Me emme astu hänen eteensä murhan aikeessa.
Sen sijaan panemme hänen eteensä luopumisanomuksen, jonka minä
kirjoitan.
Tässä anomuksessa pitää hänen sanoa luopuvansa kaikesta vallasta
Serbiassa, juhlallisesti luopua kruunusta ja sitoutua sotaväen
saattamana kahdenkymmenen neljän tunnin kuluttua lähtemään maasta.
- Se on liian pitkä aika! huusivat muutamat.
- Kahdentoista tunnin!
- Kuuden tunnin!
- Kolmen tunnin! huusi översti Maschin ratkaisevalla äänellä.
- Hyvä, sanokaamme siis kolmen tunnin kuluttua, jatkoi Avakumovitsch. —
Tässä ajassa ehditään kyllä viedä Aleksanteri Saven yli ja jättää hänet
Unkarin rannalle.
Siinä paperissa täytyy hänen vielä luvata, ettei hän koskaan yritäkään
palata Serbiaan, eikä pyydä muita kansoja avukseen Serbiata vastaan
ja vihdoin täytyy hänen allekirjoituksellaan sitoutua Serbian
kansalliskassaan jättämään kaikki ne rahat, jotka ovat konakissa, sekä
vähentämättöminä antamaan Serbian kansalle ne, jotka hänen ja Dragan
nimessä ovat säilytetyt Englannin pankissa, Credit Lyonnais'issa ja
New-Yorkin kansallispankissa.
- Meillä on täydellinen oikeus asettaa nämä vaatimukset, jatkoi
Avakumovitsch — sillä kaikki nämä rahat ovat otetut Serbian kansan
taskuista. Nämä rahat on Draga ryöstänyt ja ne nousevat moneen
miljoonaan. Mitä hän on kansalta puristanut, varastanut ja ryöstänyt,
kaikki on hän koonnut ulkomaille ja ne tulee meidän saada takasin.
- Me tahdomme takasin joka centimin, huusi eräs vanha tykkiväen
upseeri. — Se on meiltä varastettu ja meillä on siitä syystä oikeus
ottaa se takasin.
- Samoin, jatkoi Avakumovitsch — tulevat kaikki kuninkaalliset tilat
valtion omaisuudeksi, kruununtilojen tulot lankeevat valtiokassalle.
Kaikki kalleudet, jotka konakissa löytyvät samoin kuin kaikki kulta- ja
hopea-astiat, koko konakia sisustus sekä itse konaki, kaikki on valtion
omaisuutta!
- Kaikki olkoon valtion omaisuutta! sanoivat ne kaksikymmentä
liittoutunutta.
- Minä yhdyn täydellisesti Avakumovitschin esitykseen, sanoi översti
Maschin. — Sillä tavoin panemme Aleksanterin kohtalon hänen omaan
käteensä. Jos hän ilman muuta kirjoittaa sen paperin alle, jonka
asetamme hänen eteensä, niin pelastaa hän siten kurjan elämänsä, mutta
jollei hän sitä allekirjoita, mitä silloin tapahtuu, ystävät?
- Silloin täytyy hänen kuolla! huusivat useat äänet yht'aikaa.
- Kuka ottaa hänet hengiltä? kysyi Maschin. — Oletteko sitä ajatellut,
ystävät? Sillä helpompi on lausua kuolemantuomiota kuin panna sitä
toimeen. Kuka tarjoutuu vapaaehtoisesti murhaamaan Aleksanterin?
Taas syntyi pieni paussi.
Mutta nyt nousi ylös nuori luutnantti Popoff, joka ennen oli esittänyt
kysymyksen valan pyhyydestä ja huudahti varmalla äänellä:
- Kun tiedän, että on päätetty asia, että Aleksanteri on kuoleva ja
että toverit ovat kanssani yhtä mieltä siinä, niin tahdon ottaa hänet
hengiltä.
- Niin, sinä saat ampua hänet, toveri, vastasi översti Maschin. —
Muuten et sinä tule olemaan yksin. Kuitenkin täytyy meidän päättää kuka
ampuu ensi laukauksen.
- Sen teen minä! sanoi Popoff, näyttämättä erityisempää
mielenliikutusta.
- Mitä Dragaan tulee, jatkoi översti Maschin — niin otan minä hänet
osalleni. Minulla on maksettava hänelle vanha velka, tehtävä tili hänen
kanssansa. Te tiedätte, että hän on myrkyttänyt veljeni. Minä tahdon
kostaa hänen kuolemansa ja siitä syystä pyydän teiltä:
Antakaa Draga minulle — lahjoittakaa hänet minulle!
- Hän kuuluu sinulle! vastasi Avakumovitsch kaikkien toisten puolesta,
jotka jo edeltäpäin olivat lausuneet hyväksymisensä överstin pyyntöön
nyökäyttämällä päätään.
- Muuten, jatkoi Maschin — ei minulla ole mitään sitä vastaan, että
te annatte hänelle uuden iskun, jos minun luotini ei häntä tappaisi.
Mitä Dragaan tulee, ei se merkitse mitään, jos hän tulisi vähän
kärsimäänkin, hän saa päinvastoin kärsiä kaikki kuoleman kauhut. Elkää
nyt pitäkö minua julmana, toverit, vaikka sanon näin, mutta kun on
kysymys tästä naisesta, on julmuus juuri paikallaan, kaikki sääli häntä
kohtaan on mielettömyyttä.
Ja nyt on meidän puhuttava eräästä seikasta, joka ei ole vähemmän
tärkeä. Me olemme tuominneet Dragan kuolemaan, mahdollisesti myös
Aleksanterin, mutta nämä eivät ole ainoat, jotka ovat tulleet Serbiassa
vaarallisiksi.
Täällä löytyy mies, joka on ainakin yhtä rikoksellinen kuin Draga.
- Nicodem Lunjevica, huusi äkkiä kaksikymmentä ääntä kuin komennettuina.
- Niin, juuri hänestä puhun minä, vastasi Maschin — ja luulen, ettei
teidän joukossanne ole ketään, joka vastustaa minua, jos väitän,
että tämä Nicodem Lunjevica on ansainnut kuoleman yhtä hyvin kuin
sisarensakin.
Me serbialaiset, jotka olemme tulleet tänne yön pimeydessä
neuvottelemaan isänmaamme pelastuksesta tehdäksemme lopun
Obrenovitschien vallasta, repiäksemme pois Obrenovitschit ja kaikki,
jotka pitävät heidän kanssansa yhtä, me vannomme Jumalan kaikki
tietävän ja kaikkivaltiaan nimessä juhlallisen valan, jonka ennen
olemme ajatelleet, että me empimättä panemme elämämme, omaisuutemme
ja veremme alttiiksi täyttääksemme tämän aikeemme. Me lupaamme
juhlallisesti hävittää tämän tyrannimaisen sikiön, jotta uusi,
onnellisempi aika Serbialle koittaisi. Me vannomme, että me, kunnes
toinen arvokkaampi mies nousee Serbian valtaistuimelle, seisomme
suojelusvahtina sen ympärillä yleisen järjestyksen vuoksi, jotta ei
mitään pahaa ja vahinkoa Serbialle tulisi. Me vannomme edelleen,
ettemme kellekään ilmaise sitä päätöstä, jonka tällä juhlallisella
hetkellä olemme tehneet ja valallamme vahvistaneet. Me vannomme
pitävämme sen salassa, kunnes kapinan kellot kaikuvat yli maan, mutta
että silloin taistelemme viimeiseen asti. Valapatto ja kurja raukka
olkoon se, joka rikkoo tämän valan, omat ystävät ja toverit saavat
hänet tappaa!
Lopuksi vannomme, että me yhdessä kannamme kaikki ne seuraukset,
jotka voivat tästä meidän päätöksestämme ja toimistamme johtua, että
myöskin vastaisuudessa pysymme yhdessä yksi kaikkien ja kaikki yhden
puolesta! — Tämän me vannomme oikeuden ja vapauden nimessä sekä Jumalan
nimessä, joka tuomitsee pahan ja siunaa hyvän. Me vannomme sen Jumalan
kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän nimessä! —
Sittekun he olivat tehneet tämän juhlallisen valan, ojensivat he kättä
toisilleen, syleilivät ja suutelivat toisiaan.
- Ystävät, sanoi nyt översti Maschin, jonka silmissä kiilui syvän
liikutuksen kyyneleitä — siitä ajasta jolloin toteutamme aikeemme,
annan minä teille tiedon. Lähtekää nyt pois tästä talosta ja menkää
takasin rykmenttiinne! Muistakaa aina, että pääasia on voittaa uusia
puoltajia. Mutta toimikaa siinä suhteessa hyvin varovaisesti! Koettakaa
voittaa puolellenne toisia upseereja! Sotamiehille ilmoitamme vasta
viime minuutissa, mistä on kysymys ja kuinka vakava meidän aikeemme on.
Mutta te, Avakumovitsch, joka ehdottomasti olette sopivin siihen,
valmistakaa kaikki, mitä uusi hallitus tarvitsee. Ei hetkeäkään saa
anarkiia olla maassa vallalla. Kaikki täytyy käydä tavallisessa
järjestyksessä ja aivan tyyneesti. Ennen kaikkia täytyy ryöstönhaluisia
estää käyttämästä hyväkseen yleistä levottomuutta ja tekemästä ryöstöjä.
- Minä valmistan kaikki, vastasi Avakumovitsch ja aamulla murhayön
jälkeen kutsutaan skuptschina koolle tekemään uusia päätöksiä.
Luottakaa minuun tässä suhteessa.
- Ivanovitsch, avaa ovi! käski översti Maschin. Toinen toisensa jälkeen
hiipiköön ulos huoneesta! Varokaa kulkemasta ryhmissä maantiellä ja
varsinkin täytyy varoa, ettette mene kuin yksitellen korkeintaan kaksi
yhdessä Belgradiin. Hyvästi ystävät, hyvästi! Tämä on ollut suuri
historiallinen hetki. Ottakaa sydämiinne muisto tästä, jotta tästä
hetkestä kasvaisi Serbian tulevaisuus kuten voimakas, vihreä puu, joka
kantaa ihania hedelmiä!
Ivanovitsch oli avannut oven. Toinen toisensa perästä läksivät he
talosta. Viimeiset, jotka niinikään menivät maantielle, olivat Maschin
ja Avakumovitsch.
- Oletteko myöskin varma siitä, översti, kysyi Avakumovitsch, kun he
hitaasti kulkivat eteenpäin, ettei petturia ole ollut joukossamme
tänään? Sillä hirmuista olisi, jos näiden ihmisten joukossa, jotka
tänään ovat vannoneet uskollisuuden valan, löytyisi ainoakaan, joka
rikkoisi valansa. Silloin olisimme kaikki hukassa.
- Minä olen varma siitä, ettei joukossamme löydy petturia, vastasi
Maschin. — Ei kukaan voi muuten suojella itseään petosta vastaan.
Petturi on kuten käärme, jota elätetään omassa povessa.
Miehet keskustelivat matalalla äänellä, kunnes tulivat Belgradiin.
Kaupungin portin ulkopuolella sanoivat he toisilleen hyvästi ja
ojentaen kätensä, katsoivat vakavasti toisiaan silmiin.
Tämä katse oli vielä uusi vala.
- Hyvää yötä, Avakumovitsch, sanoi översti Maschin liikutettuna. — Minä
ainakin saan hyvän yön. Sillä monen vuoden odotuksen jälkeen toteutuu
vihdoinkin minun unelmani, vihdoinkin saan sen koston, jota olen
uneksinut, saan kostaa Dragalle, veljeni murhaajalle.
Lausuttuaan nämä sanat kääri översti Maschin viitan ympärilleen ja meni
pois.