KAHDEKSASKUUDETTA LUKU.

Kaksitoista uskollista serbialaista.

Stefan Naumovitsch oli siis saapunut Wieniin. Hän oli päässyt matkansa

perille ja seisoi nyt kuningas Milanin edessä. Mutta ennenkuin me

käymme kuvaamaan keskustelua heidän välillään, täytyy meidän mennä

hiukan taapäin ajassa siihen hetkeen, jolloin Stefan Naumovitsch löysi

jälleen Genian yksinäisessä majatalossa Unkarin pustalla ja sitte heti

taas hänet kadotti. Hän oli kadottanut Genian tuon Genian onnettoman

luulon tähden, että Stefan oli ryöstänyt häneltä rakkautensa ja antanut

Helena Lunjevicalle, Genia oli näet eräänä päivänä konakin puutarhassa

salaa kuullut Stefanin puhuvan Helenalle rakkaudesta, mutta ei ollut

kuullut, että Stefan oli puhunut vaan kuningas Aleksanterin puolesta.

Genia oli antanut hänelle vaan hämäriä viittauksia ennenkuin syöksi

pimeyteen. Jos Stefan olisi aavistanut, että hänen keskustelunsa

Helena Lunjevican kanssa oli syynä siihen, että hänen rakkaansa repi

itsensä irti hänestä, että Genia piti häntä uskottomana eikä enää

luottanut hänen rakkauteensa vaan mieluummin uskoi itsensä aron

susille kuin hänelle, silloin olisi hän varmaan kironnut sitä hetkeä,

jolloin hän sai kuningas Aleksanterilta käskyn hänen puolestaan pyytää

Helenan kättä. Sillä se oli juuri tämä onneton käsky, joka oli syynä

kaikkeen. Mutta sitä ei Stefan tiennyt ja sitä käsittämättömämmältä ja

tuskallisemmalta oli hänestä sentähden tuntunut Genian päätös ikuiseksi

erota hänestä.

Mutta niin oli kuitenkin tapahtunut ja vaikka Stefan oli melkein

koko yön harhaillut ympäriinsä arolla, kuitenkin pysytellen itseään

majatalon läheisyydessä, huutaen Geniata nimeltään ja hakien häntä

silmillään, huomasi hän kuitenkin, kun aamu koitti, että oli ainiaaksi

kadottanut hänet. Stefan huomasi, ettei hän tällä hetkellä voinut tehdä

mitään. Samalla johtui hänen mieleensä, että hänen piti päästä Wieniin

niin pian kuin mahdollista, viemään Milanille kuningas Aleksanterin

pyyntöä, sitä pyyntöä, joka tuotti Stefan Naumovitsch paralle niin

suurta iloa.

Hän oli sydämestään iloinen, sillä hän toivoi voivansa taivuttaa

Milanin palaamaan hänen kanssansa Serbiaan ja sydämessään oli hänellä

tieto siitä, että hän oli sovittava välittäjä isän ja pojan välillä,

kahden miehen välillä, joista toinen oli tehnyt niin paljon maansa

hyväksi ja toinen niin hyvin tarvitsi ymmärtäväisen neuvonantajan

rinnallaan.

Siitä syystä oli Stefan jatkanut matkaansa sillä postireellä, jota

Genia oli ennen ohjannut. Nyt ajoi Stefan itse ja nunna istui sen

sisällä. Heidän välillään ei vaihdettu monta sanaa matkan kestäessä.

Itse asiassa Stefan katseli nunnia myötätuntoisuudella, sillä hänen

käsityksensä mukaan työskentelivät he ihmiskunnan hyväksi hoitamalla

sairaita.

Mutta tämä nunna — ei, hänen omituinen, suljettu, melkein

epäystävällinen tapansa, iva, jolla hän puhui, muutamat silmäykset,

jotka välähtivät hänen silmistään, tämä kaikki oli tehnyt hänet

vastenmieliseksi Stefanille, niin että tämä vältti puhua tai vaihtaa

ajatuksia hänen kanssansa. Hän tunsi helpotusta nähdessään vihdoin

edessään Buda-Pestin tornit ja hän täällä pääsi erilleen nunnasta.

Sillä täältä piti Stefanin jatkoi matkaansa rautateitse. Stefan

sanoi hyvin kylmästi hyvästit naiskumppanilleen eikä välittänyt

siunauksestakaan, jonka nunna olisi hänelle antanut-.

Postitalon edustalla, johon hän oli ajanut postireen, viskautui hän

niin pian kuin mahdollista ajurin rekeen ja käski ajurin ajaa Hôtel

Hungarinaan.

Mutta Stefan Naumovitsch olisi suuresti hämmästynyt, eikä hänestä

olisi suinkaan ollut hauskaa, jos olisi kuullut, että viiden minuutin

kuluttua nunnakin otti ajoneuvot ja huusi ajurille:

- Hôtel Hungarina!

Noin kymmenen minuutin kuluttua oli nunna tuon komean Hôtellin

edustalla, joka täydellä syyllä nauttii eurooppalaista mainetta.

Ovenvartija avasi vaunun oven ja auttoi vanhaa nunnaa sieltä ulos.

- Minä jään tänne vaan huomisaamuun, sanoi nunna. — Olkaa hyvä ja

antakaa minulle vaan pienempi huone.

- Kyllä, vastasi ovenvartija. — Meillä on kyllä halpojakin huoneita,

mutta valitettavasti ovat ne kaikki otetut. Yhden huoneen voisin antaa

teille, sen ikkuna on Tonavalle päin, mutta ne huoneet ovat vähän

kalliimpia.

- Tuleeko kukaan asumaan minun huoneeni viereisessä huoneessa? — Minä

en mielelläni tahtoisi naapureita.

- Siinäkään suhteessa en valitettavasti voi palvella teitä, vastasi

ovenvartija, — sillä juuri nyt saapui eräs kauppias, eräs herra Anton

Naumann, joka on itselleen pyytänyt kaksi Tonavan puoleista huonetta,

ja se huone, jonka minä voisin antaa teidän käytettäväksenne, on hänen

huoneensa vieressä. Luulen voivani vakuuttaa, että rouvan naapuri

on hyvin hiljainen henkilö. Muuten ei meidän Hôtellissa sallita

minkäänlaista melua.

Ovenvartija ei ollut huomannut, kuinka iloisesti ja ilkeästi nunnan

silmät välähtivät kun hän kuuli, että Anton Naumannin huoneet olivat

aivan hänen huoneensa vieressä.

- No, olkaa hyvä, sanoi nunna — ja viekää minut huoneeseeni.

- Kas tässä on hissi — Jean, vie nainen numeroon 74.

Nunna nousi heti senjälkeen hissiin ja oli heti komeasti sisustetussa

huoneessa, jonka ikkunasta oli ihana näköala Tonavan yli. Tämän

toisella puolella näki hän vanhan Ofenin, joka kohosi kuten uhkailevana

muistona niiltä ajoilta, jolloin turkkilaisilla oli vielä valtansa

Tonavan toisella puolella.

Hurskas nunna riensi panemaan oven lukkoon Jeanin mentyä, joka oli

kantanut hänen tavaransa huoneeseen. Sitte otti hän päähineen päästään

ja täti Eufemian kasvot näkyivät selvästi sähkövalossa.

- Oivallista, mutisi hän mennessään seinän luo, joka eroitti hänen

huoneensa Stefan Naumovitschin huoneista ja laski korvansa seinää

vasten — nyt voin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Minä matkustan Wieniin hankkimaan sitä lasta, jota Draga tarvitsee

ja samalla pidän silmällä tätä Stefan Naumovitschia, joka on tullut

Wieniin kuninkaan käskystä raivaamaan tietä sovintoon Milanin kanssa.

Ha, haa se narri luulee todellakin, että Draga sallisi tuon vanhan

itsepäisen jörön palaavan Serbiaan. Ehkä pitämään häntä silmällä ja

estämään kaikkea, mitä Draga tahtoo. Eihän toki, niin tyhmä ei hän toki

ole. Oh, miten minä säikähdin, kun Draga ilmoitti minulle tämän tuuman!

"Oi, mitä olet tehnyt, Draginja! huudahdin minä kuultuani vaan hänen

ensimäiset sanansa. — Oletko todellakin suostunut siihen, että Milan

saa tulla takasin Serbiaan? No, sitte saat heti hakea nuoran, johon

itsesi hirtät, sillä Milan saa pian sinut epätoivoon. Sinun valtasi on

nyt lopussa. Rakas Draginja, kuinka saatoit suostua sellaiseen!"

Siinä seisoi hän sitte ja tuijotti minuun, kuin olisi tahtonut sanoa:

"Niin, minä olin hirmuisen tyhmä, täti, enkä voi antaa itselleni

anteeksi, että suostuin Aleksanterin ehdotukseen kysymättä ensin

sinulta neuvoa. Mutta mitä me nyt teemme? Stefan Naumovitsch on jo

saanut kuninkaan käskyn ja matkustaa huomenna varhain."

- Mitä on tehtävä? vastasin minä. — "Draginja, meidän täytyy tehdä

tyhjäksi kuninkaan tuuma, meidän täytyy tehdä niin, ettei Milan palaja."

"Voisiko se olla mahdollista? Milan tarttuu epäilemättä siihen käteen,

jonka kuningas hänelle ojentaa. Hän tarttuu siihen ilolla, sillä koko

hänen sydämensä riippuu kiinni Serbiassa ja se päivä olisi iloisin

päivä hänen elämässään, jolloin hän saisi palata maahansa."

Silloin ei se päivä koitakkaan hänelle!

"Aiotko estää sitä?"

"Kyllä, sen aion tehdä", vastasin minä — sillä edellytyksellä, että sinä

annat suostumuksesi siihen, mitä minä aion tehdä."

No, ja minun Draginjani antoi suostumuksensa, ja nyt — ha, haa, nyt ei

kuningas Milan koskaan enää näe Serbiata, sen minä takaan.

Ja täällä — täällä Buda-Pestissä täytyy sen tapahtua, jatkoi Eufemia

pienen vaitiolon perästä, jonka kestäessä hän ivahymy ohuilla

huulillaan katsoi seinään, joka eroitti hänet Stefan Naumovitschista.

— Minä olen tarkkaan neuvonut Dragaa, mitä hänen tulee tehdä — pian

täytyy niiden miesten tulla, jotka Draga on tänne lähettänyt. Ha, haa,

niitä isänmaan ystäviä, jotka eivät aavista, että kulkevat vaan minun

asioillani! Peijakas — luulenpa, että he ovat jo täällä — askeleita

alhaalla — koputusta Stefanin ovella — ei, minä en erehdy — he ovat

siellä!

Samassa painautui Eufemia niin lähelle seinää, kuin olisi hän

tahtonut painaa siihen kuvan omasta laihasta ruumiistaan. Eikä hän

ollutkaan erehtynyt. Juuri tällä hetkellä tuli Stefanin luo vieraita,

joiden käynti tulisi olemaan mitä suurimmasta merkityksestä kuningas

Milanille, tai, sanokaamme se heti suoraan, kerrassaan onnettomasta

merkityksestä.

Stefan oli heittänyt naamionsa niihin vaunuihin, joilla ajoi

postiasemalta Hôtel Hungarinaan. Täällä Buda-Pestissä ei hän sitä enää

tarvinnut.

Oli ilta, hänen pöytänsä kohdalla paloi sähkölamppu ja heitti

miellyttävän, valkoisen valon komeasti sisustettuun huoneeseen. Stefan

oli sytyttänyt sikarinsa ja seisoi ajatuksiinsa vaipuneena ikkunan

vieressä katsellen yli rakkaan Tonavan Ofenin vanhaa kuninkaan linnaa,

joka loisti kuin kummitus kuutamossa.

Hôtellin edustalla liikkui Buda-Pestin hieno maailma, joka näytti

olevan omiaan vetämään nuorta miestä puoleensa. Mutta Stefan oli

päättänyt viettää illan kotona. Buda-Pestin huvit eivät voineet häntä

huumata. Hän meni pois ikkunan luota ja istuutui sohvan nurkkaan. Hän

nojasi päätään taapäin ja kun hän siinä miettiväisenä katseli sinisiä

savupilviä, jotka läksivät sikarista, näytti hänestä, kuin olisi

savupilvistä pilkistänyt hänen rakkaan Geniansa kasvot, hänen suloiset

piirteensä, joita hän ei kylliksi voinut katsella.

Äkkiä kuuli Stefan ovelle koputettavan. Hän nousi ylös ja avasi. Hänen

hämmästyksekseen astui sisään ovenvartija.

- Anteeksi, herrani, — mutta vaan muutama sana, sanoi hän kumartaen

kohteliaasti.

- Olkaa hyvä ja puhukaa, minä olen valmis kuulemaan.

- Anteeksi, tehän olette kirjoittanut nimenne matkustajain kirjaan

Anton Naumanniksi — eikö niin?

- Kyllä olen, vastasi Stefan punastuen.

- Mutta meillä on syytä otaksua, että olette käyttänyt salanimeä. Elkää

nyt vaan ymmärtäkö minua väärin, hyvä herra! Me tiedämme näet aivan

hyvin, ettette ole mikään poliisin takaa ajama rikoksellinen ja ettette

ole ottanut toista nimeä johtaaksenne asianomaisia harhaan. Löytyyhän

usein valtiollisia syitä, jotka pakoittavat sellaisiin toimiin. Mutta

tehän olette — Serbian kuninkaan ajutantti, te olette kapteeni Stefan

Naumovitsch, vai mitä?

Stefan astui hämmästyneenä askeleen taapäin.

- Kyllä, mutta kuinka te sen tiedätte? huudahti hän sitte. — Koska te

nyt kerran olette lausunut nimeni, niin en tahdo kieltää, että olen

Stefan Naumovitsch. Mutta, minä en voi ollenkaan ymmärtää, kuinka

olette voineet saada sen selville!

- Hyvin yksinkertaisella tavalla, vastasi ovenvartija ystävällisesti.

— Tuolla alakäytävällä seisoo näet serbialainen lähetystö, joka haluaa

puhua teidän kanssanne, keskustella kapteeni Stefan Naumovitschin

kanssa ja tämän lähetystön johtaja on nimenomaan uskonut minulle, että

herra kapteeni on nähtävästi Hôtellin kirjaan merkinnyt nimensä Anton

Naumanniksi.

- Mitä, serbialainen lähetystö tahtoo puhua minun kanssani ja kuka on

sen johtaja?

- Se olen minä, kuului korkea ääni etempää ovelta.

Stefanilta pääsi hämmästyksen huudahdus, sillä se ei ollut kukaan muu

kuin hänen ystävänsä översti Maschin, joka nyt tuli hänen luoksensa.

- Maschin, sinäkö Buda-Pestissä! Rakkaani, mitä tämä merkitsee? Ja

minkä näköinen olet! Sinulla on taas sotilaspuku — ja rinnassasi — tämä

tähti! Sitä en ole sinulla koskaan ennen nähnyt! Taitaa olla se uusi

Dragan ritarimerkki?

- Niin, kallis ystäväni, sanoi Maschin sydämellisesti pudistaen

ystävänsä kättä ja vetäen häntä vasten rintaansa — ajat muuttuvat,

näetkös, ja samalla muuttuu, kuten tietty, myöskin ihmisten ulkomuoto.

Mutta lyhyesti sanoen, jatkoi översti ovenvartijan poistuttua, — seison

tässä lähetystön etunenässä ja olemme tulleet onnittelemaan sinua

siihen tehtävään, jonka kuningas on sinulle uskonut.

- Tiedätkö siis sinäkin, mitä tämä tehtävä tarkoittaa? Sano minulle,

Maschin, mitä on Belgradissa tapahtunut minun lähdettyäni? Kaikki on

minulle selittämätön arvoitus.

- Johon minä kuitenkin heti annan sinulle selityksen, vastasi översti

Maschin, vetäen Stefanin vierelleen sohvaan. — Kuningashan on antanut

sinulle toimeksi kutsua Milan takasin isänmaahansa.

- Niin, sen on kuningas Aleksanteri tehnyt ja kuningatar Dragan

nimenomaisella suostumuksella, niin, vieläpä hänen kehoituksestaankin.

Samana päivänä, jolloin sinä läksit, sain minä kuninkaallisessa

pikapostissa kuninkaan omakätisen kirjeen, jossa hän käski minun pyytää

pääsyä hänen luoksensa ja takasi minulle täyden turvallisuuden. Kirje

oli kirjoitettu niin lämpimästi, se sisälsi niin monta vakuutusta hänen

kunniansa nimessä, että minä heti ensi hetkessä tiesin, ettei ollut

kysymys mistään salajuonista ja että minä turvallisesti saatoin lähteä

konakiin.

Sen minä teinkin. Kuningas otti minut vastaan erittäin ystävällisesti,

ojensi minulle kätensä ja tarjosi täyden sovinnon.

"Nyt tulee maahan toiset ajat", sanoi hän minulle, "kuningas Milan

tulee takasin ja hallitsee vastaisuudessa yhdessä minun kanssani,

tai on ainakin se, joka seisoo lähinnä minun valtaistuintani, on

neuvonantajani ja auttajani pyrkimyksissäni tehdä Serbia onnelliseksi.

Ei, elkää katsoko minuun noin ihmetellen, noin epäillen!" jatkoi

kuningas. "Asia on todellakin niinkuin sanoin. Ja paras vakuutus,

jonka voin antaa teille aikeestani kutsua Milan tänne, on se, että

olen määrännyt ystävänne, Stefan Naumovitschin matkustamaan Wieniin ja

esittämään isälleni sovintotarjoukseni.

"Mitä sanoo teidän majesteettinne", huudahdin minä, "onko Stefan

Naumovitsch matkalla Wieniin? Jumalani, jospa todellakin niin olisi —"

"Niin se on", vastasi kuningas, ja sitte kertoi hän minulle, että sinä

olit ottanut valepuvun, ettet herättäisi huomiota matkalla, ja että

matkustit Anton Naumannin nimellä."

Samassa avattiin ovi ja sisään astui kuningatar Draga.

Voit helposti arvata miltä minusta tuntui, kun näin tämän naisen,

joka oli tehnyt meidät kaikki onnettomiksi ja jonka tiesin olevan

veriviholliseni. Tällä hetkellä ajattelin salajuonta ja luulin, että

nyt minut vangitaan. Mutta taas minä erehdyin. Olin tehnyt väärin

kuningasta ja kuningatarta kohtaan, siliä molemmat pysyivät siinä

vakuutuksessa, jonka olivat minulle antaneet. Draga huomasi kyllä,

että minä säpsähdin hänet nähdessäni, mutta hän tuli iloisesti minua

vastaan, ojensi kätensä ja sanoi:

"Kaikki on unohdettu ja annettu anteeksi, översti Maschin. Kuningas

Milanin palatessa Serbiaan palaa rauha maahan ja me saamme monta hyvää

ystävää." Ja siihenhän me vaan pyrimmekin. Jos kuningas Milan olisi jo

kauan sitte täyttänyt tämän meidän ainoan vaatimuksemme, niin olisimme

olleet hänen uskollisia ystäviään, hänen liittolaisiaan sen sijaan,

että meidän nyt on täytynyt olla hänen vastustajiaan. Niin, sillä

hinnalla olisimme ottaneet Dragan kaupan päällisiksi sillä jos Milan

palajaa Serbiaan, niin on Dragan vaikutus puoliksi vähennetty, silloin

ei hän ainakaan tule enää niin vaaralliseksi maalle, kuin hän on tähän

asti ollut.

Mutta seuraavassa hetkessä tuntui minusta, se täytyy sanoa, muutos

kuninkaan ja kuningattaren mielentilassa uskomattomalta, eikä epäilys

tahtonut minusta lähteä.

Kuningas näytti sen huomaavan, sillä hän sanoi minulle:

"Te ette näy vielä oikein luottavan meihin, översti Maschin, no,

voittehan itse hankkia varmuutta siitä, että Stefan Naumovitsch on

todella matkustanut kutsumaan Milania Serbiaan. Ottakaa mukaanne kaikki

ystävänne, joiden sydämet vielä sykkivät Milanille ja matkustakaa

rautateitse Buda-Pestiin. Sinne joudutte ennen Naumovitschia, joka

kulkee postikyydillä. Kaikissa tapauksissa tapaatte hänet Unkarin

pääkaupungissa".

"Teidän majesteettinne", vastasin minä, "jos minä ottaisin mukaani

kaikki ystäväni, joiden sydämet sykkivät Milanille, niin täytyisi minun

ottaa koko Serbia mukaani."

Kuningas nauroi sydämellisesti minun vastaukselleni ja sanoi olevansa

iloinen, että hänen isänsä on niin tervetullut maahan.

"Minunkin luokseni on hän tervetullut!" huudahti hän. "Ja minä voin

tuskin odottaa sitä hetkeä, jolloin hän Naumovitschin rinnalla

tulee takasin. Mutta ei kuningattarellakaan ole pahoja aikeita

hänen suhteensa. Rakas Maschin, kuinka olisi, jos te muodostaisitte

lähetystön, joka matkustaisi Buda-Pestiin ja Serbian nimessä

vakuuttaisi Naumovitschille, että Milan on sydämellisesti tervetullut

maahan?"

Tämä ajatus sai kohta vastakaikua sielussani. Minä vakuutin kuninkaalle

ja kuningattarelle, että kutsuisin kokoon joukon arvokkaita miehiä,

jotka heti olisivat valmiit siinä tarkoituksessa seuraamaan minua

Buda-Pestiin.

"Ja silloin tulette te matkustamaan, toivon minä, minun 6:nen

jalkaväkirykmenttini puvussa, jota te ennen kannoitte niin suurella

kunnialla ja jonka minä suureksi surukseni näin teidän heittävän pois."

Näin sanoen astui kuningas kirjoituspöytänsä luo ja otti siitä paperin,

jonka ojensi minulle. Se oli se paperi, jonka kautta minut jälleen

asetettiin entiselle paikalleni armeijassa. Samalla nimitettiin minut

asiakirjassa ritariksi Dragan ritarikunnassa.

Enhän voinut sellaisissa oloissa hyljätä nimitystä. Tosin tuntui

minulta vastenmieliseltä rinnassani kantaa tätä ristiä, jossa on

sellaisen naisen kuva. Sillä vaikka olenkin sopinut kuningattaren

ja kuninkaan kanssa Milanin vuoksi, niin tunnen Dragaa kohtaan yhtä

vähän ystävyyttä ja myötätuntoisuutta kuin ennenkin. Minä en koskaan

voi tulla ystäväksi tämän naisen kanssa. Hänen ja minun välillä on

liian suuri kuilu, jonka yli minä en voi koskaan mennä. Ja se kuilu on

minun veliraukkani hauta. Mutta mitä ei uhraisi isänmaan alttarille,

varsinkin kun on niin harras isänmaan ystävä kuin minä! Minä olen

tarttunut Dragan käteen, olen puristanut sitä ja suostunut hänen

ehdotukseensa. Ja siksi, rakas Stefan, näet sinä minut nyt tässä

kahdentoista arvokkaan serbialaisen etunenässä ja jos sallit, niin

annan heidän astua sisään. He ovat kaikki vanhoja tuttuja sinulle,

useimmat ovat ystäviäsikin.

Stefan voi tuskin hillitä hämmästystään, kuullessaan Maschinin

kertomuksen. Mutta kun Maschin oli lopettanut, syleili hän ystäväänsä

ja painoi hänet tulisesti rintaansa vasten.

- Tämä on oikea onnen päivä, sanoi hän — sillä se antaa ensiksikin

minulle todistuksen Aleksanterin hyvästä tahdosta tehdä sovinto isänsä

kanssa ja toiseksi suo minulle ilon nähdä sinut, rakas Maschin,

jälleen entisessä asemassasi siinä armeijassa, jota ennen innolla

johdit ja jonka suurella surulla jätit. Nyt ei sinun enää tarvitse

piiloutua valepukuun. Olet nyt taas vapaa mies ja luulen, että kuningas

Aleksanterista tulee ystäväsi ja suosijasi. Sillä katso, hän on tullut

minunkin ystäväkseni, vaikka hänen oli annettava minulle anteeksi

suuri rikos — minähän nostin käteni hänen sydämellisesti rakastettua

Dragaansa kohti.

- Onko se siis todellakin totta, huudahti Maschin, — että sinä täältä

matkustat Wieniin ja siellä haet käsiin kuningas Milanin?

- Kyllä se on aivan totta, vastasi Stefan. — Kuningas on käskenyt

minun koettaa saada aikaan sovinto hänen ja hänen isänsä välillä ja

minun rinnallani palaa Milan Serbiaan. Anna anteeksi Maschin, etten

ilmoittanut sinulle tästä, mutta minulle tuli niin kiire lähtö, ettei

minulla ollut aikaa edes kirjettä kirjoittaa.

- Ja milloin aiot sinä matkustaa Wieniin?

- Huomisaamuna varhain, vastasi Naumovitsch. — Tuletko mukaan?

- Valitettavasti en voi sitä tehdä, vastasi Maschin jonkun ajan

mietittyään. — Sinä sanoit äsken minua vapaaksi mieheksi, mutta

päinvastoin olen nyt enemmän sidottu kuin äsken. Minä olen nyt

uudestaan 6:nen rykmentin päällikkö ja sellaisena on minulla

velvollisuuksia, joihin täytyy tarttua täydellä todella. Ei, samaan

aikaan kun sinä huomenna pikajunalla matkustat Wieniin, käännyn minä

takasin Belgradiin. Mutta nyt emme saa enää antaa odottaa niiden arvon

miesten, jotka ovat meihin liittyneet. Minä huudan heidät sisälle,

Stefan. Sinä otat kai heidät vastaan, kuten he ansaitsevat?

Näin sanoen nousi Maschin ylös ja läksi huoneesta.

Sydämellisellä ilolla katsoi Stefan hänen jälkeensä.

- Niin, sanoi hän itsekseen — toiset kauniimmat ja paremmat ajat ovat

nyt tulossa Serbialle, ajat, joista minä olen uneksinut, kuten poika

uneksii kultalinnasta kun hän on uinahtanut satukirjansa päälle.

Milan takasin Serbiaan! Se merkitsee sitä, että tyytyväisyys ja rauha

palaavat takasin isänmaahani!

Ovi avattiin ja kaksitoistamiehisen lähetystön etunenässä astui sisään

översti Maschin. Niin, siinä oli pelkkiä tuttuja kasvoja, jotka nyt

tulivat Stefania vastaan, siinä oli vaan ystäviä, jotka tulivat hänen

luoksensa, joista hän tiesi, että he tunsivat samaa rakkautta isänmaata

kohtaan kuin hänkin, että heidän pyrkimyksensä oli tehdä Serbia

onnelliseksi. Heidän joukossaan oli useita upseereja sekä muutamia

professoreja ja arvokkaita kauppiaita.

Stefan riensi heitä vastaan ja puristi erikseen jokaisen kättä.

- Tervetulleet, sydämellisesti tervetulleet! huudahti hän. — Minä

tiedän, ystäväni, että te tulette saamaan varmuutta siihen huhuun,

joka on tullut korviinne ja jota ette tahdo uskoa. Mutta se on totta,

tuo hirmuinen aika on lopussa, isä ja poika eivät enää ole toistensa

vihamiehiä, sovinto kuningas Milanin ja kuningas Aleksanterin

välillä on lähellä. Minä vien Milanille hänen poikansa katuvaisen

rukouksen, että hän palaisi Serbiaan ja vastaisuudessa ottaisi osaa

hallitushuoliin. Tämä on minun ilmoitettava kuningas Milanille sekä

kuningatar Dragan että kuningas Aleksanterin nimessä.

Iloinen murina kuului miesjoukosta, kun he kuulivat nämät sanat.

Silloin astui heidän joukostaan pitkä, nuori mies, jonka tummat kiharat

putosivat otsalle. Hän oli Avakumovitsch, korkeimman tuomioistuimen

jäsen, jonka jo tulimme tuntemaan merkillisessä oikeudenkäynnissä

onnetonta Knetzewitschiä vastaan. Silloin oli Avakumovitsch ainoa, joka

vaati, että oikeudenkäynnin piti tapahtua aivan lain mukaisesti. Hän

oli nyt se, joka puhui lähetystön puolesta. Hänellä oli kädessä soikea,

kapea ja komea lipas, varastettu hopealukolla.

- Kapteeni Stefan Naumovitsch, otti Avakumovitsch puheeksi, - minä

puhun nyt kaksitoistamiehisen lähetystön nimessä, joka seisoo tässä

teidän edessänne. Kohtalo on valinnut sinut toimittamaan yhden

tärkeimmistä tehtävistä, joita tähän asti on Serbian historiassa

jollekin annettu. Sinusta on tullut kuninkaan lähettiläs, rauhan ja

sovinnon sanansaattaja. Sinun persoonasi on meille takeena siitä, että

sinä täydellisesti ja oikealla tavalla toimitat tehtäväsi ja että

sinun todellakin onnistuu liittää heidän molemminpuoliseen sovintoon

kuninkaallisen isän ja kuninkaallisen pojan välillä.

Avakumovitsch vaikeni hetkeksi, painoi erästä vieteriä ja heti kimposi

lippaan kansi auki.

Suureksi hämmästyksekseen näki Stefan Naumovitsch sametille asetetun

hienosti hiotun pullon ja sen vieressä kullalla koristeltu pikari

samallaisesta hiotusta lasista.

- Stefan Naumovitsch, alkoi uudelleen tuomari Avakumovitsch — sinä

näet tämän pullon, jonka tässä sinulle ojennan. Sen jalo sisältö on

aiottu kuningas Milanille ja sinulle samalla hetkellä, jolloin kuningas

Milan päättää sopia poikansa kanssa. Saakoon tämä sovinto sinettinsä

siten, että tyhjennätte lasin serbialaista viiniä vanhain vojvoodien

tapaan. Tämä pullo sisältää viiniä vanhasta Kruchedalin luostarista,

mutta rypäleet ovat kuitenkin kasvaneet Serbian maassa. Tämä kuuluisa

viini on tulista kuin serbialaisveri. Viini tekee hyvää, kuten onni

Serbialle, kun kuningas Milan on tullut sinne takasin. Viini on

suloista kuten katse serbiattaren kauniissa, hurmaavissa silmissä. Juo

tätä viiniä tästä pikarista yhdessä kuninkaan kanssa heti kuin sovinto

on päätetty, juo isänmaan ja Obrenovitschin huoneen sekä sen onnen

hyväksi, joka vastaisuudessa odottaa kaikkia Serbian alamaisia!

Syvästi liikutettuna otti Stefan vastaan lähetystön lahjan.

- Kuningas Milanin nimessä, sanoi hän liikutuksesta väräjävällä äänellä

— ja samalla hänen majesteettinsa kuningas Aleksanterin nimessä otan

minä vastaan tämän pullon ja pikarin, josta sovinnon malja juodaan.

- Minä säilytän tätä lipasta kuten aarretta, kunnes olen vienyt sen

Wieniin ja pullo ja pikari ovat täyttäneet tehtävänsä. Ja minä pyydän

kuningas Milania juomaan tätä viiniä tästä pikarista myöskin niiden

kahdentoista isänmaan ystävän menestykseksi, jotka ovat tänne tulleet

tuomaan hänelle Serbian onnittelut, niiden kahdentoista miehen, jotka

ovat pysyneet hänelle uskollisina.

Stefan katseli vielä kerran pulloa ja lasia. Sitte pani hän lippaan

kiinni ja asetti sen sähkölampun alle.

- Ja nyt, ystäväni, sanoi hän lähetystön jäsenille, — pyydän teitä

kaikesta sydämestäni tulemaan kanssani pienelle illalliselle, joka

on heti valmiina alhaalla Hôtellin ruokasalissa. Huomenna varhain

eroaa tiemme eri haaroille, minä matkustan Wieniin ja te takasin

Serbiaan. Käyttäkäämme siis näitä yöhetkiä ollaksemme yhdessä vanhaan

serbialaiseen tapaan s.t.s. täydet lasit kädessä!

Neljännes tuntia myöhemmin menivät herrat alas Hôtel Hungarinan

ruokasaliin, jossa oli Stefanin käskystä suuri pöytä katettuna.

Ei tarvitse sanoa, että tämän pöydän ympärillä oli ilo ylimmillään

ja että varsinkin monta maljaa juotiin Serbian, kuningas Milanin ja

Aleksanterin onneksi. Kemuja kesti melkein koko yö.

Kuningatar Dragan rakkausseikkailut ja Kuningas Aleksanterin onneton kohtalo Historiallinen romaani erään hoviherran muistiinpanojen mukaan · 第 82 / 112 题