- Ehkä ei niin paljon poikanne, kuin Draga. Velvollisuuteni on lausua
teille koko totuus! Tietäkää siis, että minä vakoojien kautta pidän
silmällä Belgradin hovia. Konakissa ja Tapschiderin huvilinnassa
ei tapahdu mitään, jota minä en tiedä. Siten olen saanut tietää,
että kuningas Aleksanteri aikoo lähettää luoksenne miehen, jonka
tehtävänä on lähestyä teitä jonkunmoisen ystävyyden varjossa. Mutta
todellisuudessa on tällä miehellä varattuna myrkkyä, jonka hän antaa
teidän nautittavaksenne sopivassa tilaisuudessa.
Milan tuijotti Pietariin, kuin ei hän vielä uskoisi tuota hirmuista
ilmoitusta.
Mutta Karageorgevitsch jatkoi kiireesti:
- Minustakin tuntuu mahdottomalta, että poika voi olla niin paatunut,
ettei hän kammoa sellaista hirmutyötä. Siitä syystä annoin väkeni
tarkasti ottaa vaarin tapahtumista Belgradin hovissa. Nyt olen kuullut,
että murhaaja on noin viisi päivää sitte lähtenyt Wieniin. Kuule
tarkasti, mitä minä sanon, kuningas Milan!
Hän ei käyttänyt rautatietä, vaikka hän tätä tietä olisi ehtinyt
Wieniin kolmannessa osassa siitä ajasta, minkä hän nyt tarvitsee,
matkustaessaan postireessä Unkarin pustan kautta. Hän ei tietysti
tahtonut, että hänen matkansa Belgradista tulisi tunnetuksi, jotta
hänen persoonaansa ei sitte pantaisi yhteyteen teidän äkillisen
kuolemanne kanssa. Mutta olen saanut tietää vielä enemmän.
Sitä kurjaa murhaajaa, joka on matkalle tänne panemaan toimeen Dragan
käskyä, seuraa henkilö, joka on minulle riittävänä todistuksena siitä,
että konnantyö on vireillä — se on kuningatar Dragan täti, Eufemia,
vanha nainen, jonka syyksi täytyy lukea monta Dragan pahoista juonista.
- Täti Eufemia? huudahti Milan vapisevalla äänellä — minä tunnen
hänet! —
- Ettekö nyt huomaa kuningattaren vehkeitä? Hän tarvitsee henkilön,
joka pitää murhaajaa silmällä tämän oleskellessa Wienissä, ja — siihen
oli täti Eufemia hänen mielestään kuin valettu. Kaikki, mikä tapahtuu
salassa, on epäilyttävää, jatkoi Pietari pitkän vaitiolon jälkeen.
— Epäilyttävää on myös, kuin ihmiset eivät uskalla näyttää oikeata
muotoansa, vaan esiintyvät milloin missäkin muodossa.
No niin — se, joka kuninkaan käskystä astuu teidän eteenne tarjoomaan
teille sovintoa, on kätkenyt itsensä erään kauppias Naumannin nimen
alle — sillä nimellä on hän ainakin Semlin Hôtellin matkustajain
kirjassa. Samoin on täti Eufemia katsonut parhaaksi olla näyttämättä,
kuka hän todella on. Hän on matkustanut nunnan puvussa ja sanoo
kuuluvansa kartusiaaninunnain luostariin. Se on väärää peliä, Milan, ja
väärinpelaajain suhteen täytyy olla varuillaan.
Karkoitettu kuningas katsahti ylös ja sanoi:
- Onko asianlaita todellakin sellainen? Silloin olisi todellakin ollut
paljon parempi, että olisin jo aikoja sitte tehnyt lopun elämästäni.
Oma poikaniko tahtoo sen nyt lyhentää — ei, ei, ei hän, hänen
päässään ei tämä alhainen ajatus ole syntynyt! — Draga on istuttanut
sen häneen, eikä sillä raukalla ole ollut voimaa halveksien hyljätä
sellaista ehdotusta! Kaikissa tapauksissa olen teille kiitollinen
varoituksestanne, minä panen sen sydämelleni. Minä olen varoillani
ja jos kuninkaan apulainen tulee luokseni, niin otan hänet vastaan
asianmukaisella tavalla.
Mutta odottakaa! Ovatko vakoojanne Belgradissa sanoneet myöskin sen
miehen nimen, joka on antautunut niin halpamaiseen tekoon? Onko hän
serbialainen? Tuskinpa luulisin, että Serbian pojissa löytyy sellaista,
joka vainoaisi minun henkeäni.
- Hän on serbialainen, vastasi Pietari kolkolla äänellä — ja minä
luulen, että te hyvin tunnette hänet. Hänen nimensä on Stefan
Naumovitsch, ja on hän nykyään kuningas Aleksanterin ajutantti, vaikka
oli ennen tämän pahimpia vastustajia.
Tuskin oli Pietari lausunut nimen, kun Milan säpsähti tuskasta.
- Hänkö! änkytti onneton kuningas. — Häneltä olisin kaikista vähimmän
odottanut sellaista. Hän oli ystäväni, minä olin läheisessä yhteydessä
hänen kanssansa ja olin kirjevaihdossa hänen kanssaan!
- Mitäs se todistaa? keskeytti hänet Pietari Karageorgevitsch. — Se
tukee vaan minun väitettäni. Tietysti ei kuningas Aleksanteri voinut
lähettää sellaista, jonka te heti alussa tietäisitte viholliseksenne.
Sellaista ihmistä epäillään, eikä edes maisteta, mitä hän asettaa
syötäväksemme.
Mitä taas Stefan Naumovitschiin tulee, niin tiesivät Aleksanteri ja
Draga kyllä hyvin, että te ottaisitte hänet ystävällisesti vastaan ja
ett'ette hänet nähdessänne heti epäilisi, että hän oli tullut aikeessa
ryöstää teidän henkenne.
- Stefan Naumovitsch! toisti Milan uudestaan. — Että sen piti olla
juuri hän! Eikö siis todellakaan löydy enää todellista ystävyyttä ja
onko valhetta jokainen sana, jonka ihmiset lausuvat?
- Siltä se melkein näyttää, vastasi Pietari Karageorgevitsch
alakuloisena ja surullisena. — Täytyy tottua siihen ajatukseen, että
kaikki ihmiset ovat syntisiä. Ehkä emme mekään ole parempia kuin kaikki
muut, mutta me tahdomme ainakin pyrkiä siihen.
- Nyt tunnen mieleni kevyemmäksi, kuningas Milan, kun olen saanut antaa
teille tämän varoituksen, sillä se olisi koskenut syvälle sieluuni, jos
minulle olisi tultu sanomaan, että te sorruitte kuningattaren vehkeiden
takia. Mutta hyvästi nyt! Minä olen puhunut teille kuin mies — ottakaa
varteen varoitukseni.
Vielä kerran puristi Pietari Milanin kättä. Sitte riensi hän ovea
kohti, jonka taakse katosi. Milan seisoi keskellä huonetta. Hänen
kasvonsa olivat saaneet jäykän ilmeen.
- Se oli todellakin vaikea hetki, huudahti hän mielenliikutuksen
tukahduttamalla äänellä — vaikea kolminkertaisessa merkityksessä.
Pietari Karageorgevitsch tulee luokseni, koettaen saada minun
myötävaikutustani poikani häviöön. Minä saan tietää, että Pietari
Karageorgevitsch on niiden rahojen salaperäinen lähettäjä, joita joka
kuukausi olen saanut vastaanottaa, niiden rahojen, joilla tähän asti
olen kokonaan tullut toimeen ja joihin en tästälähin aio koskea.
Ja Pietari Karageorgevitsch ilmoittaa minulle, että poikani on
palkannut murhaajan minua varten ja että tämä murhaaja on — Stefan
Naumovitsch! Oi, tämä oli todellakin hirmuinen hetki, joka heittää
varjonsa koko tulevaan elämääni. Mutta minähän olen kokenut niin
paljon hirmuista, ettei tämäkään isku voi kukistaa minua. Ei, ei, minä
en tahdo kukistua, olenhan vannonut valan itsekseni, että katkaisen
myrkytetyn kärjen kaikista niistä nuolista, jotka tulevat Belgradista
ja halveksien heitän ne luotani.
Mikä nyt on, Tonio? Tuletko ilmoittamaan minulle, että vanha kaupungin
palvelija on mennyt tiehensä?
- Niin, herra, sanoi ukko syvään kumartaen — kaupungin palvelija on
mennyt. Mutta — minä ilmoitan samalla toisen vieraan. Merkillistä,
näyttää siltä, kun emme tänä iltana saisi ollenkaan lepoa, teidän
majesteettinne!
- Mitä sinä sanot, onko siellä ulkona taas joku, joka tahtoo puhua
kanssani?
Tonio nyökäytti valkoista päätään.
- Kyllä, teidän majesteettinne, sanoi hän, — mutta tällä kertaa luulen
varmaan, että käynti tuottaa teille paljon iloa. Minä tiedän, että hän
on tervetullut, te otatte hänet vastaan avoimin sylin.
Ja odottamatta kuninkaan käskyä riensi Tonio ovelle ja avasi sen
selälleen.
Milanilta pääsi huuto ja hän tuli jos mahdollista vielä kalpeammaksi
Ovessa seisoi matkapukuun puettuna korkeakasvuinen, hoikka mies —
Stefan Naumovitsch.